Tuntuu siltä, että monella eroavalla on siihen selkeä syy, kuten uskottomuus tai puolison päihteiden käyttö. Itselläni näin ei ole. Olen kypsynyt eroon pikku hiljaa, ja edelleen mietin, onko minulla oikeus lähteä itselleni raskaaksi taakaksi käyneestä parisuhteesta. Meillä on yksi lapsi, jonka parasta toivomme molemmat.
Mieleni on vuosien kuluessa myrkyttänyt epätasa-arvoinen työn- ja tulonjako suhteessamme. Minä kannan vastuun arjen pyörityksestä, mies leikkii lapsen kanssa päivittäin noin tunnin ja tekee joskus ruokaa, mutta siinä se sitten onkin. Minä teen loput, myös suurelta osin ns. miesten työt. Mies myöntää tilanteen, muttei halua muutosta. Hänen mielestään minä pyydän liikaa.
Mieheni tienaa kolme kertaa enemmän kuin minä, mutta olemme aina jakaneet menomme kristillisesti tasan. Näin myös silloin, kun olin hyvin pienellä päivärahalla äitiyslomalla ja hoitovapaalla, jota varten olin säästänyt. Vastasin myös yksin lapsen huoneen remontoinnista ja vauva-ajan tarvikkeiden hankinnasta. Tilanne on siitä jonkin verran tasoittunut, mutta mies ei edelleenkään hanki lapselle joulu- tai syntymäpäivälahjoja tai yleensä muuta kuin aivan välttämättömimmän. Itselleen hän on joulun alla ostanut elektroniikkaa satojen eurojen arvosta.
Olen kyllästynyt vastaamaan yksin perheen perushoidosta miehen ottaessa nokosia sohvalla tai surffatessa netissä. Olen myös kyllästynyt pihistämään pienestä palkastani, jotta meillä olisi kaunis koti, ja jotta lapsellamme olisi kiva kasvuympäristö samalla, kun mies satsaa omiin varsin kalliisiin harrastuksiinsa. Lisäksi olen väsynyt päivystämään iltaisin yksin kotona.
Olemme keskustelleet asiaintilasta vuosikaudet ja käyneet terapiassakin. Mieheni mieletä ongelmat ovat minun, eivät hänen. Hänen mielestään asiat ovat hyvin näin. Kun pyydän häntä osallistumaan muihin kuin ruoka- tai asuntokuluihin, hän kieltäytyy. Lapsikin kuulemma tarvitsee vain aikaa - tästä olen periaatteessa samaa mieltä, mutta kai sitä nyt leikki-ikäinen saa jostakin tavarastakin haaveilla, etenkin näin joulun alla ja etenkin, kun meillä on mahdollisuus täyttää hänen varsin pienet toiveensa.
Olen yrittänyt keskittyä iloitsemaan hyvästä, mutta se ei enää auta. Olen kateellinen ja katkera miehelleni siitä, että hän jättää minut näin yksin, ja siitä ettei hän halua pitää minusta yhtä hyvää huolta kuin minä hänestä ja lapsestamme. Seksikään ei enää tunnu kuin yhdeltä täytettävältä vaatimukselta, jossa minun nautintoni on hänelle täysin yhdentekevä asia.
Nyt kysynkin teiltä hyvä ihmiset, onko tällaisessa tilanteessa rahkeita paremmalle tulevaisuudelle? Mikä teistä on oikea ratkaisu lapsen kannalta? Toivoisin, että voisimme kaikki kolme olla onnellisia.
Mieleni on vuosien kuluessa myrkyttänyt epätasa-arvoinen työn- ja tulonjako suhteessamme. Minä kannan vastuun arjen pyörityksestä, mies leikkii lapsen kanssa päivittäin noin tunnin ja tekee joskus ruokaa, mutta siinä se sitten onkin. Minä teen loput, myös suurelta osin ns. miesten työt. Mies myöntää tilanteen, muttei halua muutosta. Hänen mielestään minä pyydän liikaa.
Mieheni tienaa kolme kertaa enemmän kuin minä, mutta olemme aina jakaneet menomme kristillisesti tasan. Näin myös silloin, kun olin hyvin pienellä päivärahalla äitiyslomalla ja hoitovapaalla, jota varten olin säästänyt. Vastasin myös yksin lapsen huoneen remontoinnista ja vauva-ajan tarvikkeiden hankinnasta. Tilanne on siitä jonkin verran tasoittunut, mutta mies ei edelleenkään hanki lapselle joulu- tai syntymäpäivälahjoja tai yleensä muuta kuin aivan välttämättömimmän. Itselleen hän on joulun alla ostanut elektroniikkaa satojen eurojen arvosta.
Olen kyllästynyt vastaamaan yksin perheen perushoidosta miehen ottaessa nokosia sohvalla tai surffatessa netissä. Olen myös kyllästynyt pihistämään pienestä palkastani, jotta meillä olisi kaunis koti, ja jotta lapsellamme olisi kiva kasvuympäristö samalla, kun mies satsaa omiin varsin kalliisiin harrastuksiinsa. Lisäksi olen väsynyt päivystämään iltaisin yksin kotona.
Olemme keskustelleet asiaintilasta vuosikaudet ja käyneet terapiassakin. Mieheni mieletä ongelmat ovat minun, eivät hänen. Hänen mielestään asiat ovat hyvin näin. Kun pyydän häntä osallistumaan muihin kuin ruoka- tai asuntokuluihin, hän kieltäytyy. Lapsikin kuulemma tarvitsee vain aikaa - tästä olen periaatteessa samaa mieltä, mutta kai sitä nyt leikki-ikäinen saa jostakin tavarastakin haaveilla, etenkin näin joulun alla ja etenkin, kun meillä on mahdollisuus täyttää hänen varsin pienet toiveensa.
Olen yrittänyt keskittyä iloitsemaan hyvästä, mutta se ei enää auta. Olen kateellinen ja katkera miehelleni siitä, että hän jättää minut näin yksin, ja siitä ettei hän halua pitää minusta yhtä hyvää huolta kuin minä hänestä ja lapsestamme. Seksikään ei enää tunnu kuin yhdeltä täytettävältä vaatimukselta, jossa minun nautintoni on hänelle täysin yhdentekevä asia.
Nyt kysynkin teiltä hyvä ihmiset, onko tällaisessa tilanteessa rahkeita paremmalle tulevaisuudelle? Mikä teistä on oikea ratkaisu lapsen kannalta? Toivoisin, että voisimme kaikki kolme olla onnellisia.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Itse teet ratkaisusi ja vain sina itse. Elaman tarkoitus on olla onnellinen, hyva ero on parempi kuin huono liitto. Valit voitte silti pitaa jos ei riitoja tule tai ole, mutta kuulstaa etta tarvitset omaa aikaa ja tavallista arjen vapauttakin.
Kuitenkin puhu ensin miehelle suorat sanat nalkuttamatta ja sano kaikki sanottavasi, alaka lisaa siihen epaolennaisia asioita, koska miehesi kuulostaa "tarkalta" henkilolta (varmaan insinoori) ja se latistaisi koko jutun.
Tee asiat niin selvaksi ettei niita voi olla ymmartamatta. Onnea.
voit tehdä vain sinä yksin mutta miehesi kuulostaa kovin itsekkäältä; haluaa perheen kunhan ei tarvitse "pistää tikkua ristiin". Saa poikamiehen ja perheen edut. Omasta mielestäni oikein hyvä syy eroon siinä missä uskottomuus tai väkivaltakin.
Epätasa-arvoinen jako menojen suhteen kuulostaa pahalta. Miksi olet suostunut sellaiseen ylipäätään? Tee itsellesi ja lapsellesi ruokaa, jätä yhtiövastike/vuokra maksamatta äläkä osta miehellesi mitään. Pese omat ja lapsen pyykit, älä miehen. En tiedä auttaako mutta kaikkea voi kokeilla jos ei erota halua.
kieltämättä perheessänne on työnjako vähän vinksallaan. nuo raha-asiat alko hieman ihmetyttämään. oman käsitykseni mukaan jos yhteistä perhe-elämää vietetään niin maksupuolen on hoitanut se, jolla rahaa on. käsityksesi kristillisestä jaosta tuntuu aika oudolta, ei taitaisi nykyinen piispa jukka paarmakaan sitä allekirjoittaa. henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että jos äiti on kotona on miehen turha mutista talousmenoista yms. lastenhoito on työtä siinä missä miehen "oikea" työkin. omalta kohdaltani olen jo 13 vuotta maksanut perheen kaikki pakolliset menot. joskus kun olen halunnut hauskaa itsellenikin olen tuntenut ajoittaista katkeruutta siitä kun rahat eivät ole riittäneet isän "harrastuksiin". tilanteeseen on auttanut se, että olen miettinyt mitä ylimääräistä vaimoni on saanut. edellä mainittua ajatellessa olen tajunnut, että eipä sitä ns. luksusta ole kummankaan osalle epätasaisesti kertynyt, ihminen vain niin helposti huomaa mistä itse jää paitsi eikä noteeraa, että kanssaihmisellä/lähimmäisellä asiat ovat aivan samalla tolalla.
en aio neuvoa sinua tyyliin "jätä moinen paskiainen", mitä palstalla usein esitetään. haluaisin tuoda esille sen monesti kokemani tunteen, että ihmissuhteet ovat useinkin monimutkaisia asioita, joihin pystyy vaikuttamaan mm. puhumalla. Kliseenomaisesti; joskus vakava tauti vaati vahvat lääkkeet. pistä miehesi selkä seinää vasten siitä, että nykyinen työnjako ei ole toimiva. omalla kohdallani vaimoni sai minut tajuamaan, että mitä menetän jos välinpitämätön käytökseni häntä kohtaan jatkuu. tästä on jo 10 v. aikaa. onneksi ymmärsin hänen ajatuksensa silloin, päivääkään en ole sen jälkeen katunut vaikka fyysinen "kotityömäärä" on lisääntynyt. hyvää joulua Teille
Jos mahdollista , niin 'kaukaa näkee lähelle paremmin' . Tällä tarkoitan että lapsi hoitoon pitkäksi viikonlopuksi ja varaatte toisillenne mukavan viikonlopun. Pidätte hauskaa ja toisistanne huolta . Otat sinua vaivaavat asiat positiivisesti esiin ilman syyttelyä , mietit mikä mättää ja mikä voisi olla paremmin. Teet ja toimit suhteenne hyväksi. Ei ole yhtä nappia mistä painaa asiat hyväksi noin vaan. Varmaa on se jos et yritä saatat olla yksin eronneena vähätuloisena vastaten lapsestanne vielä onnettomampana. Jos rakkautta välillänne on , niin olet(te) voiton puolella. Nyt on tällainen elämänvaihe mutta hetken päästä toinen jossa muita murheita. Yritä muttei hampaat irvessä. Yllätyt kuinka hyvää antamalla se saattaa tulla monikertaisena takaisin..
Vaadi että miehesi palkkaa kodin hoitajan ettei tarvi pelleillä kaikki kunnon miehet pallkka kodin hoitajan.
Käske hänen laittaa koko palkan sinun omalle tilille.
.
Avioliitossa (ja toki avoliitossakin) molempien puolisoiden oltava onnellisia. Ei, ei elämä ole yhtä ruusuilla tanssimista ja vaikeita aikoja kaikilla joskus (nehän vahvistavat liittoa, jos oikein käsitellään ja otetaan opiksi) ... mutta valtaosan ajasta mitä yhdessä eletty pitäsi tuntua onnelliselta ... jotta rehellisesti voi kokea saaneensa rakkautta, kunnioitusta, tukea, toveruutta, lämpöä ja läheisyyttä -- molempien.
Ellei näin ole (kuten kirjoituksestasi tulkitsen) -- asialle tehtävä jotain. Haettava muutosta, keskusteltava, käytävä terapiassa ... tehdä puolisolle selväksi että "kärsin tällaisessa elämässä" ... voihan olla ettei hän ole asiaa nähnyt tai tiedostanut (luullun arvaminen miehille pirun vaikeata). Jos/Kun olet kissan pöydälle nostanut, niin sitten vastuu asian korjaamisesta molemmilla ... jos toisen mielestä avioliitossa on ongelma, niin siinä se takuulla on ... ja tyhmyyttä, kylmyyttä ja harkitsemattonta vähättelyä se, jos toinen sanoo "tää sun päässäs, meillä kaikki on just mainiosti".
Yksin et voi muutosta saada aikaan, ja ellei sitä ole yrityksistä huolimatta tulossakaan ... niin ymmärrän hyvin että avioeroa alkaa puntaroimaan. Se sitten tietenkin sinun valintasi ja toivottavasti tarkan pohdinnan tulos, jos koet että tilanne todella sellainen missä kärsit ja "kohta polla hajoo" ... sellainen ympäristö ei lapsellekkaan hyväksi, he aistivat jos vanhemmalla/vanhemmilla ei ole hyvä olla.
Ei parisuhteessa voi sanoo toiselle että ongelmat ovat sinun yksin, vaan ongelmat ovat kyllä yhteisiä jos toinen kärsii. Minun piti opettaa mieheni hemmoittelemaan myös itseäni (olen vaativa yksilö enkä anna periksi helpolla). Sillä jos antaa pitää myös saada. Hän oli ilmeisesti saanut vanhemmistaan niin ankean parisuhdemallin, mitä meinasi alkaa toteuttaan myös omassa suhteessaan.
Hienoa jos miehesi tahtoi ja osasi vielä oppia ... sekään ei pakottamalla onnistu, mutta puhumalla ja perustelemalla ... edellyttää toiselta myös avointa mieltä ja tilanteen vakavuuden myöntämistä.
Aasikin menee eteenpäin, kun istuu selkään ja laittaa porkkanan killuun pitkän kepin päähän. Ja sitten välillä tietenkin muistaa sen porkkanan antaa...
Mieheni on myös huono puhumaan mutta minä puhun kyllä hänenkin edestä (kun kysyn niin vastaan siihenkin itse jos vastausta ei aina tule)... pääasia että hän on hyvä kuunteleen...hiljaa ja hitaasti hyvä tulee kun jaksaa olla kärsivällinen.
Kyllä "vanhakin koira" oppii uusille tavoille jos on hyvä opettaja!
Että huumori on kaiken A ja O. Jaksamme aina nauraa toistemme hölmöydelle pikku mokien, kiukunpuuskien ja riitojen jälkeen. Se on tietenkin harjoittelun takana, että osaa myös nauraa itselleen...
Mielestäni miehesi on epäreilu.Ei ole todellakaan reilua,että hän ei osallistu enemmän kuluihin.Uskon että lapselle parasta on kun vanhemmat kummatkin ovat onnellisia,sinä et taida olla onnellinen.
Lue psykopaateista,kuvaus miehestäsi mielestäni sopii siihen.Ei psykopaatit kaikki ole murhaajia,niitä on ihan normaalin tuntuisia perheenisiäkin.
Itse olen hiukan samassa tilanteessa,on vain niin vaikea lähteä...ja jonain päivänä kuitenkin on pakko lähteä,koska tälläinen suhde syö minua sisältäpäin.
Onko miehesi edes halunnut lasta? Minäkin tykkään enemmän elektoriikasta kuin lasten hoitamisesta!
Jos sinä olet halunnut harrastaa lapsi harrarastuksilla, niin anna miehesi harrastaa omilla leluillaan.
Miksi te naiset olette heti väsäämässä lapsia ennenkuin edes parisuhde on edes käynnistynyt? Jos miehelläsi on elektroniikka harrastus, niin hoida itse oma "lapsi" harrastuksesi.
Itsekkin olen enemmän elektroniikasta kiinnostunut kuin penskoista, onneksi vain voin itse määrätä omasta elämästäni, niin ettei kukaan muu tule siitä määräämään!
Oletko edes ollut ikinä rakastunut mieheesi tai onko se ollut molemminpuoleista. Sillä usein naisilla tulee joku ihmeen lisääntymispakko ja lapsi on tehtävä kenelle tahansa.
Sillä tuntuu ettei teillä ole mitään tunteita koskaan toisianne kohtaan ollutkaan!!!!!!
onneksi olkoon, olet tehnyt JUURI oikean valinnan elämssäsi -- pidä tuo ajatus!
Eli, mihin miehesi laittaa rahansa? Et maininnut ryyppäämisestä tai muusta juhlimisesta, joten tuskin ne kaikki elektroniikkaankaan menee.