Luottamuspula / alko:raha:reissut

Sinisilmäinen_kö

Olemme olleet vuosia yhdessä. Rakastan miestäni suuresti. Aikuisia lapsettomia työssäkäyviä. Normaalia elämää viettävä.

Hänellä on sotkuinen rahatilanne jota yrittää parhaansa mukaan korjata. Tässä olen auttanutkin parhaani mukaan. Sanoo maksavansa velkojaan mutta tuntuu että peittelee totuutta. On ottanut lisää velkaa kertomatta minulle. Pelkään tästä koituvan ongelmia.

Ottaa alkoa reiluhkosti. Joskus satuttanut itsensä tämän seurauksena ja rikkonut / hukannut tavaraa. Kannan noita tilanteita koko ajan sisälläni ja pelkään niiden toistuvan joka kerran kun hän lähtee porukassa ulos.

Kertoi käyneensä työreissulla ilotalossa joka oli "naamioitu baariksi ". Ei ostanut palveluita vaan ainoastaan olutta. Näin sanoi. Kertoi asiasta kuitenkin kuukausia käyntinsä jälkeen, ei heti. Tämä herätti epäilyksiä.

Nyt yhtäkkiä päätti lähteä ulkomaille kaverinsa kanssa omalla lomallaan keskustelematta ensin kanssani. Ilmoitti vain. Tämä ei ole yhtään tapaistaan. Mikä taas herätti epäilykset.

En tiedä mitä epäilen. Kai vaan tätä ihmeellistä peittelyä ja sitä mitä taustalla piilee. Onko rahatilanne se mikä sanoo olevan, onko alkoholista tullut jo liian läheinen ja onko pettänyt tai haluaako pettää.

Pää on sekoamassa. Ei kerro mitään. Vakuuttelee vain kaiken olevan kunnossa ja rakastavansa minua. Mitä en epäile. Mutta ei tuo selitys riitä.

Mitä minun pitää tehdä saadakseni totuuden kaikesta ulos? Vakoilla? Alkaa itse peittelemään kaikkea? En halua alkaa yhtä hämäräksi kuin hän on. Haluan avoimen ilmapiirin tähän suhteeseen. Pelkään sen kuitenkin olevan mahdotonta ja pelkään tästä seuraavan eron. En toivo eroa. Rakastan tätä miestä.

Neuvoja? Kiitos.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rebellion

      Meilläkin takana yli kymmenen vuotta, ja hiljattain tuli miehen valehtelun ja vastuuttoman käytöksen mukana eteen tilanne että oli seota. En voinut ajatella mitään muuta kuin miten se kehtaa, mitä tämä tarkoittaa, miksi se valehteli, ei mitään järkeä, uskomatonta....ja käydä sitten läpi kaikkea mitä oli tapahtunut.

      Yllättäen vaan sain järjestä kiinni, laitoin asiat mittasuhteisiinsa ja olo keveni. Hyväksyin, etten mahda toiselle mitään. Hyväksyin, että minulla on lupa olla hyväksymättä miehen käytöstä kaikesta huolimatta.
      Hyväksyin että hitto vie jos mies ei luovu tolloilusta niin minun ei tarvitse kaikkea antaa anteeksi vaikka se kuinka ei ymmärtäisi miltä minusta tuntuu. (mielestäni se ei ollut niin paha jos sanoo että ei käsittänyt minun loukkaantuvan)

      Ja niin sitten. En tiedä onko tästä sinulle apua mutta..
      Vaikka en itsekään toivo eroa, niin päätin etten hyväksy ihan kaikkea vuosista huolimatta, varsinkaan mikäli mies ei enää yritäkään ymmärtää (vaikka yksittäisinä asioina käytöksensä ei olisi eroon johtavaa.)

      Mitä jos yrittäisit päästää miehestä irti henkisesti, ja (niinkuin oletkin) keskustella hänen kanssaan. Ja teet itsellesi selväksi sitä ennen ne vähimmäisvaatimukset mitä parisuhteelta tahdot.

      Omalla kohdallani tulin siihen tulokseen että hällä väliä, katon puoli vuotta ja jos olen onneton niin tarvittaessa pärjätään kyllä ilmankin. Ja mieli keveni.

    • sinkkumies.40

      Tuollaisia juoppo miehiä jotka juovat rahansa ja käyvät huorissa naiset rakastaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      97
      2783
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2360
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2140
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      16
      1924
    5. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1776
    6. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1757
    7. 132
      1744
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1716
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      130
      1491
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1304
    Aihe