AVIOLITTO SEKÄ PURKU

TERVE-AVIOLITTO

13.6.1929/234
Dokumentin versiot

Viitetiedot
På svenska

Avioliittolaki

Katso tekijänoikeudellinen huomautus käyttöehdoissa.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:
I OSA (16.4.1987/411)
AVIOLIITON SOLMIMINEN JA PURKAMINEN
1 LUKU (16.4.1987/411)
Yleisiä säännöksiä
1 § (16.4.1987/411)

Kaksi henkilöä, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet.(20.2.2015/156)

L:lla 156/2015 muutettu 1 momentti tulee voimaan 1.3.2017. Aiempi sanamuoto kuuluu:

Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet.

Avioliitto solmitaan vihkimisellä.

Ennen vihkimistä on selvitettävä, ettei avioliitolle ole esteitä.
2 § (16.4.1987/411)

Puolisot ovat keskenään yhdenvertaiset. Heidän tulee avioliitossa osoittaa keskinäistä luottamusta sekä yhteisesti toimia perheen hyväksi.

Kummallakin puolisolla on oikeus itse päättää osallistumisestaan ansiotyöhön sekä yhteiskunnalliseen ja muuhun toimintaan perheen ulkopuolella.
6 LUKU (16.4.1987/411)
Yhteiselämän lopettaminen ja avioero
Yhteiselämän lopettaminen
24 § (16.4.1987/411)

Tuomioistuin voi puolisoiden yhteisestä tai toisen puolison hakemuksesta:

1) päättää, että se puolisoista, joka on enemmän asunnon tarpeessa, saa jäädä asumaan yhteiseen kotiin;

2) velvoittaa toisen puolison muuttamaan yhteisestä kodista; ja

3) oikeuttaa puolison käyttämään sellaista toiselle puolisolle kuuluvaa irtainta omaisuutta, joka kuuluu puolisoiden yhteisesti käytettäväksi tarkoitettuun asuntoirtaimistoon taikka on puolison työväline tai tarkoitettu puolison tai lasten henkilökohtaista käyttöä varten; sopimus, jonka omistaja tekee toisen puolison käytettäväksi näin annetusta omaisuudesta kolmannen henkilön kanssa, ei rajoita sanottua käyttöoikeutta.

2 momentti on kumottu L:lla 31.3.1995/484.

Tuomioistuimen antama päätös voidaan panna heti täytäntöön, vaikka se ei ole saanut lainvoimaa, jollei päätöksessä ole toisin määrätty.

Päätös on voimassa toistaiseksi. Puolison vaatimuksesta sitä voidaan muuttaa tai se voidaan peruuttaa tuomioistuimen uudella päätöksellä, jos olosuhteet ovat päätöksen antamisen jälkeen muuttuneet. Päätös ja velvoitus, jota 1 momentissa tarkoitetaan, raukeavat, kun puolisoiden välillä on toimitettu omaisuuden ositus tai erottelu ja se on saanut lainvoiman. Päätös ja velvoitus raukeavat kuitenkin kahden vuoden kuluttua siitä, kun päätös on annettu, vaikka omaisuuden ositusta tai erottelua ei olisikaan toimitettu.
Avioero
25 § (16.4.1987/411)

Puolisoilla on oikeus saada avioero harkinta-ajan jälkeen.

Puolisoilla on kuitenkin oikeus saada avioero ilman harkinta-aikaa, jos he ovat asuneet erillään keskeytyksettä viimeiset kaksi vuotta.
26 § (16.4.1987/411)

2

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ELÄMÄ-TOTUUDESSA

      KASTEEN MERKITYS LÄPI ELÄMÄN VANHEMPIEN JA LASTEN TURVA

      USKO TOIVO JA RAKKAUS RAKENTUVA YHTEISELÄMÄ

      AVIOLIITON SOLMIMINEN JA PURKAMINEN

      Perheasioiden sovittelu

      PUOLISOIDEN OIKEUSSUHTEET
      Yhteiselämän lopettaminen ja avioero
      Avioero
      Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina uskossamme,
      Sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä.
      Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa,
      Sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava.
      Pyhän Henkensä avulla. Kaste on aina voimassa.
      Sen liitto on varma silloinkin, kun oma uskomme horjuu.
      Omalla esimerkillä on tärkeää osoittaa lapselle,
      Että yhdessä elämiseen kuuluvat
      Anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen.

      ELÄMÄ TOTUUDESSA

    • Ryhmä-

      YLIKANSALLINEN RUKOUSRYMÄ PELASTA HURMIOTETTU

      OMALLE ELÄMÄLLE Terve arki luovuus ,

      Korjaa terveydeksi hyveet :

      Voiman Hetki on juuri nyt Luoja sinut loi -T e r v e e k s i :)

      Rehellinen luotettava Ylitunnollinen avoin kuin lapsi

      Ihastuu mielettömästi Korjaa Terveys. (Hieno-Ihminen )

      Hurmiotus ? ? ? Mieli Manipulaattio ? ? ?

      MASENTUNNET JA AHDISUTUNEET SAIVAT TOISENSSA

      Onnen-Kantamoinen

      Onnen kantamoinen ? ? ?

      Näyttää Hyvältä Kellä Onni On Onnen Kätkeköön ?

      "Inverssio - - - Nurinpänkääntynyt tunnemailma :)

      Kunes Kaiken Romahdus ?

      Anteeksi antamus Itselle !

      Kyvyttömiä kohtaamaan Akki - Totuutta :)

      Aivo - Manipulaattio ?

      Hurmiotus - Masennus ja ahdistus Yheinteinen Tahdon - tunto :)

      "Luja - Harha ?

      MASENTUNNET JA AHDISUTUNEET SAIVAT TOISENSSA

      Eivät tunista itseä Parhaat Lähimmiset ? ? ?

      1. Luojan - Malli : Hetero Sielullinen rakkaus ikuista kestävää Yhdessä elämiseen :)

      ( Rakentuva Sielun - Janoisuus ) Sielun ja kehon Muisti :) Energia älykyydeksi :)

      Energinen :)

      2.Moni -Seksuuaalit Fyysinen Rakkaus - - - Ihastus vihastus . Lisää lisää - - -Häviävää?

      Ratkaisu: Paha - rakasteellaan - Pois tila onto sekä tyhjä ? ( Ilman Silun Suudelmaa ) ?

      Fysikaalisuus ? Raukea -Nuopea ?

      Rakkauden Sijaan Jää - - -Sairaat Sekä Vieraat Energiat :)

      Sielun , mielen sekä kehon tuntoo :)

      Fysikaallinen Tyhjyys Arvototomuuden - Mailma

      Terveet - Realitetit Ovat Kadonneet

      Kokevat Itse-Inhon sekä häpeän

      Inho viha

      "Inverssio "Nurinpäin kääntynyt tunne mailama

      Hyvä on Pahaa paha on Hyvää ?

      LAPSUUDEN TRAUMA VARASTETTU LAPSUUS

      Ehjä-aviolitto

      LAPSUUDEN TRAUMA VARASTETTU LAPSUUS

      Uusi mahdollisuus n 70: PISENÄ - - - Ihastukset hurmiot syrjähypyt?

      Salojen kokemukset ?

      KASTEEN MERKITYS LÄPI ELÄMÄN VANHEMPIEN JA LASTEN TURVA

      USKO TOIVO JA RAKKAUS RAKENTUVA YHTEISELÄMÄ

      AVIOLIITON SOLMIMINEN JA PURKAMINEN

      Perheasioiden sovittelu

      PUOLISOIDEN OIKEUSSUHTEET

      Yhteiselämän lopettaminen ja avioero

      Avioero

      Astukaamme sen tähden Jumalan eteen vilpittömin sydämin ja varmoina

      uskossamme,

      Sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä

      pestynä.

      Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa,

      Sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava.

      Pyhän Henkensä avulla. Kaste on aina voimassa.

      Sen liitto on varma silloinkin, kun oma uskomme horjuu.

      Omalla esimerkillä on tärkeää osoittaa lapselle,

      Että yhdessä elämiseen kuuluvat

      Anteeksipyytäminen ja anteeksiantaminen.

      ELÄMÄ TOTUUDESSA

      Tunnistavat :

      MASENTUNNET JA AHDISUTUNEET SAIVAT TOISENSSA

      (Tunnistavat - Rakkaudeksi )

      Sairaat sekä vieraat energiat :)

      Onnen-kantamoinen ? ? ?

      Ylikansallinen rukous-ryhmä :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      133
      2686
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      256
      2254
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      17
      1383
    4. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      115
      1042
    5. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      993
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      91
      970
    7. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      882
    8. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      52
      774
    9. Mistä juttelit viimeisen kerran

      Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.
      Ikävä
      50
      731
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      274
      716
    Aihe