Ei koskaan tyydytystä 1yön panoista

Luuseriko

Olen 36v nainen ja harrastanut yhdenyön panoja. Haluja seksiin on ja olisi, mutta sitten tositilanteessa ei yhdestäkään miehestä ole ollut miestä minua tyydyttämään. Voi olla, että jännitän liikaa, etten vaan yksinkertaisesti pysty laukeamaan ventovieraan kanssa, mutta olen totaalisen pettynyt yhdenyön juttuihin. Nyt suhteessa, jossa ei yllättäin seksiä ollenkaan vaikka itse sitä haluaisin ja varmasti pystyisin siitä nauttimaan. Vaikeeta tämä elämä!

12

357

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ValintaVäärin

      Miehenä minäkään en ole yhden yön jutuista paljoa saanut, ne on minun mielestäni vähän sellaisia masturbaatioita toista hyväksikäyttäen -juttuja. Minä tykkään seksissä siitä, että voin tuottaa nautintoa toisellekin, tuntea toisen ja hänen mielihalunsa, eikä se oikein yhdessä yössä ole parhaimmillaan.

      Ratkaisu tuli pari vuotta sitten yllättäen eteen sellaisena friends with benefits- juttuna. Seksi oli molemmista aivan mahtavaa ja sitä harrastettiin todella usein :) Todella mahtavaa. Mutta minä onneton menin ihastumaan erääseen toiseen naiseen ja päädyin tämän toisen kanssa parisuhteeseen. Tämäkin parisuhde alkoi todella hyvällä seksielämällä.

      Päätimme lopettaa tuon ystäväseksin, sillä se ei olisi ollut oikein uutta naisystävää kohtaan. Ja siitä alkoi alamäki, suhteessa johon olin päätynyt, seksi väheni kuukausi kuukaudelta, toinen kertoi että seksi ei hänelle ole se juttu suhteessa. Ja minä tunsin itseni petetyksi. Erosin vähän aikaa sitten ja nyt sitten elellään aivan ilman mitään vällyjenvälistä elämää. Ei kiva, varsinkin kun tuo alkuperäinen ystävänikin on tässä vaiheessa ehtinyt parisuhteeseen.

    • UnohtumatonOrgasmi

      Yhden yön seksi on sellaista äheltämistä , koska ei vielä tunneta toisia ja tarpeita.
      Minä olen kerran saanut orgasmin yhdenyön seksistä ja se orgasmi kesti 10 minuuttia , apua olihan orkku !!!

    • harrastanut

      En voi kun ihmetellä miksi et hankkinut vakipanoa vaan harrastit yhdenyön suhteita ja nyt seksitöntä? Minusta parhaat orkut saa aina vakilta, kumpikin saa mitä haluaa..

    • NuortenTyttojenPanija

      Pyydapa joskus sen tyton kaveria mukaan. Mina pyysin etta tytto toisi joskus kavereitansa mukaan ja niin kavi siina etta toi parhaan kaverinsa. Paneskeltiin neljaan asti aamulla ja tytot nukkuivat kahteen asti iltapaivalla ja olivat niin onnellisia etta tapasimme joka viikonloppu voome kesana. Olen 43 vuotias mies ja tytot olivat 22 vuotiaita yliopiston opiskelijoits Joensuusta. Joka kerralla sain orgasmin ja niin saivat molemmat tytotkin monta kertaa, sen kertoi niiden hengitys ja vikina ja variseva keho ja viela molemmat punastuivat saadesaan. Joten otapa oppia ja kylla alkaa taas maistua vieras tussu. Molemmat tytot olivat isorintaisia ja liukkaita siella alhaalla joten oli mukava paneskella kumpaakin.

    • MarkoMaalahdelta

      Ehka siella paakaupunkiseudulla loytyy seuraa paremmin kuin talla maalla. Asun noin 10 km lahimmasta kaupungista Vaasan tienoilla ja tapaan tyttoja (nuoria naisia) kaupassa, huoltsikalla ja nakkikioskilla ja tietysti tanssilavoilla. Useat lahtevat mukaan kun kerron etta asun jarven rannalla ja rantasauna odottaa vieraita. Olen saanut useita ulkomaalaisiakin kun ovat tulleet opiskelukavereittenssa kanssa vookonlopuksi kylaan. Oli mukava nahda tyttoja uimassa ja muutenkin taapertelevan nakuina rannalla. Levitin aurinkovoidetta ja nopeasti kaytin kammenen jalkovalissa josta tytot eivat piitanneet vaan taisivat tykata kun avasivat jalkovalin auki. Minulla alkoi seista ja tytot nauroivat ja kysyivat etta miksi minulla seisoo. Sasoin etta se on kai luontainen tapahtuma kauniiden tyttojen seurassa. Illalla sitten annoin jokaiselle hieronnan ja siita sitten alkoi koko yon kestanyt leikki. Kaikki kolme olivat vahan ujoja mutta parin viinilasin jalkeen jokainen tahtoi. Paneskelin ensin sita norjalaista tyttoa jonka puheesta en ymmartanyt mitaan mutta toiset tyton sanoivat etta se tytto tykkaa dogi tyylista joten paneskelin sita sitten takaapain ja tulin ihanan lampimaan vittuun muutamassa minuutissa. Samoin oli niiden kumpaisenkin vaasalaisen tyton kanssa, molemmat saivat ja niin minakin kun ammuin lastin kummankin ihanaan tusuun. Nuorilla tytoilla on niin ihanan tussut kun ne on niin litisevan markana ja lampimina ja siita mina tykkaan. Joten olen ollut aina tyytyvainen nuorempien tyttojen kanssa, kylla joskus loytyy mukavia yli viisikymppisiakin ainakin kesaaikana kun tulevat maalle ja hakevat yhden yon panoseuraa. Kiitos kaikille tytoille ja viela tavataan tansseissa. Terveisin Marko

    • BiitziPoju

      Olin kapakassa ja tapasin pari tyttoa mutta eivat lahteneet yokylaan. Antoivat numeronsa kumpainenkin ja soitin molemmille seuraavana Lauantai aamuna ja menimme biitsille ottamaan aurinkoa. Molemmat riisuivat paitansa ja jattivat bikinien alaosat paalle. Mina suutelin kumpaisenkin rintoja ja tytoilla oli hauskaa. Kun minulla alkoi jopottaa tytot riisuivat itsensa alasti ja ottivat minulta simmarit. Siina sitten ratsastettiin rannalla muutaman metrin passa muista ihmisista ja saatiin yelisoa kun joku huomasi mita oli tekeilla. Pari tyttoa tuli hitaasti kavellen ja katselivat meidat touhua. Sain ensimmaisen tyton kanssa ja kaaduin pyyhkeeni paalle. Toinen tytto antoi suukon ja makasimme siina muutaman minuutin ennekuin tytto otti minua munista kiinni ja pyysi panemaan. Kaannyin ympari ja siina olikin toinen niista vieraista tytoista ja pyysi jos voisin panna hanta. Suostuin ja paneskelin molempia vieraita jotka sitten tyytyvaisia palavisat omalle palstalleen ja vilkuttivat kiitokseksi. Toinen minun kavereistani oli valmis myos panoon joten silapsin hanta muutaman minuutin ja voihkinan joukosta kuulin ihanan vinkumisen kun tytto sai. Yhden yon panoista en tieda mutta yhden paivan seikkailuja minulla on ollut muutamia ja aina olen saanut kuten silloin sai sina lauantaina neljaa mukavaa tyttoa. On aina mukava paneskella uusia tussuja ja hieroja niita ihania rintoja varsinkin kun tytot antavat paneskella ilman kortsua. Miklaan ei ole uhanampaa. Yritapa joskus paivakahviseuraa...

    • Sirpa29

      Olen 29 vuotias nainen ja kayn Turussa sunnilleen noin kerran kuussa. Menen misten kotiin ja hauskaa on minulla ollut ja olen joka kerta saanut kun ajattelen että en ehkä näe sitä miestä enään niin voin olla kovin avoin ja nautiskella joka asennossa olematta ujo. Olen nauttinut doggie asennossa ja parvekkeella miehen tullessa takaa ja kaikenlaisissa asennoissa. minulle helpointa on koska voin olla oma itseni ja ei tarvitse olla epävarma tai kohtelias tai ujo. Olen ollut saappaat jalassa ja vyö lanteilla jota miehet tuntuvat rakastavan. Kerran nuorempi poika pyysi jos voisin jättää rintareput paikalleen hänen omia sanoja kuvaillen. Tunsin kuinka hänen kalu paisui ja lopulta suihkutti ison tulvat spermaa ja sain samaan aikaan kun poika alkoi voihkimaan ja lopulta tipahti sängyn pohjalle. Oli yksi parhaista yhdenyön suhteista vaikka oli vasta 19 vuotias mutta tiesi miten naisia rakastellaan. Neuvoni sinulle on että ole oma itsesi äläkä jännitä vaan ole avoin koska et varmaan sitä samaa miestä enää tapaa joten voit avautua täysin ja rakastella intohimoisesti. Tunnet kuinka vaginasi kostuu ja saat sähköimpulsseja jalkapohjista vartalon lapi aivan hiuksiin asti ja se on ihana tunne kun ventovieras voi nussimalla antaa sinulle niin ihanan tunteen.

      • niinpäin

        Ja sitten sä heräsit ja päästit kissan ulos.


    • Panokumppani79

      Mä voin kyllä jos tarve vaatii, ruveta aloittajalle vakipanokumppaniksi.
      Olen kans 36v hemmo.
      Jos haluat niin voin laittaa sähköpostini.

      • ja.sitä.kaupanpäälle

        Laita vain niin päästään jakaa sitä sun sähköpostiosoitetta homosivustoille.


      • Panokumppani79

        Heitä homo voltti.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      79
      4306
    2. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      17
      2758
    3. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      2557
    4. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      16
      2445
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      112
      2364
    6. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      110
      2204
    7. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      99
      2151
    8. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      614
      1973
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      1945
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      25
      1691
    Aihe