Metsäjuoksu?

Puoli metriä korkea tiheä
suopursu on kiva este.

Juoksen tiellä 14 km tasan tuntiin, mutta sujuvaan suunnistukseen kuntoni ei tahdo riittää. Välillä menee kävelyksi.

Mutta nimenomaan suunnistuksen ansiosta juoksuvauhtini parani selvästi.

Jotain intervallia pitäisi muistaa tehdä.

Sehän on paljon maastosta, kunnosta ja taidoista kiinni jaksaako. Harrastelijamaratoonarin kunnolla ei tee metsässä oikein mitään - se on nähty.

Nykyajan mukavuushakuisilta juoksuharrastajilta metsäjuoksu ei onnistu. Sehän on kamalaa, jos pitää juosta yli tunnin ajan äärettömän hengästyneenä, jalat hapoilla käsivarret verinaarmuilla likaisena ja märkänä.

Tekis kyllä terää rata- ja maantiejuoksijoille poiketa mehtään juoksemaan. Sais kroppa vähän efektiä eri tavalla. Kestävyysjuoksu on vajonnut Suomessa pohjamutiin. Yksi syy on se, että harjoittelu on täyttä pelleilyä.

Ei mitään järkeä kun voi valita tasaisen ja turvallisen juoksualustan.
Suurimmalta osalta ei onnustu, ja tähän on tyytyminen.
t.asioista jotain tietävä

Metsäjuoksu on uusavuttomien vielä avuttomimmille keksimä termi maastossa kirmailusta.
Metsässäkin juostaan aina polkuja pitkin jos ulkolutietä ei ole lähellä.

Metsässä polkujuoksu on itse asiassa ihan mukavaa. Tekee hyvää jopa nivelille, kun permanto joustaa ja askelkin pitenee. Askelpituutta oppii vaihtelemaan, jotta vauhti pysyy, mutta nilkat ei nuljahda. Vaikeaa on mielestäni suojuoksu. Ja siitä extreme-versiona voisin sanoa, että talvella kun puhaltaa metrin kinoksen suon päälle, niin suksijuoksu tuon yli on varsin antoisa kokemus. Puhurin vinkuessa 20C pakkasessa, aivan hapoilla keskellä suota hikisenä ja parta jäässä miettimässä, että mitenkäs tästä eteenpäin..

1 000 kilometrin suunnistuskokemuksella voin sanoa, että kestää, mutta alussa kyllä teki tiukkaa. Ehdottomasti oikeat nastarit alle - maastojuoksukengät eivät yksinkertaisesti kestä tuota touhua. Nastari ei myöskään ime vettä eikä päästä oksantynkiä pohjan läpi.

Suojalasejakin suosittelen, esimerkiksi Exelin salibandy-lasit ovat hyviä, kunhan pannan varmistaa nippusiteillä. Suunnistajankaupasta saa kevyitä säärisuojia suojaamaan housuja repeämiseltä.

Ennen suunnistusharrastusta siirtyminen asvaltilta purulle sai hengästymään. Nyt juoksu sujuu molemmissa ja siellä metsässäkin.

Metsässä olisi kiva juosta mutta sinne pitäisi kunnan tai kaupungin asentaa valopylväitä, jotta näkisi missä juosta. Riittävän tiheään, jotta ei eksy niin helposti.
Lisäksi paikalliset urheiluseurat voisivat järjestää ainakin viikonloppuisin juomapisteitä ja makkaranpaistonuotioita.
Tämä vetäisi varmasti ihmisiä kuntoilemaan pimeinä syysiltoina.

Mutta kuka ne otsavalot käy kiinnittämässä sinne metsään?

Haista vittu.

Viimeksi kun vain kävelin umpimetsässä niin oli se väliin lähinnä kiipeilyä sekä ryömimistä, ja koko tuon illan nypin päässäni käveleviä lukemattomia hirvikärpäsiä.

Jukolassa nähtiin, että aika monella loppuu kunto kesken, vaikka siellä mentiin metsiin syntyneitä uria pitkin. Alku mentiin ylväästi kuin polulla, mutta sitten tuli noutaja monelle.

Jos kunnossa on sellaisia rajoitteita, että paikat ei kestä, niin silloin kannattaa tyytyä polkuihin ja asvalttiin.

Ratajuoksu on paljon raskaampaa. Kokeilkaa vetää kymppi aamulenkillä pitkällä askeleella alle puolen tunnin. Ei onnistu!