Elän parisuhteessa, joka riehakkaan alkuvaiheen jälkeen muistuttaa päivä päivältä yhä enemmän kahden kaveruksen yhteistaloutta. Olemme mieheni kanssa kyllä ystäviä ja tulemme toimeen, mutta rakkaussuhteeksi tätä ei enää voi parhaalla tahdollakaan sanoa. Emme koskaan keskustele asioista, jos yritän jutella, mies ei kuuntele. Jos kuuntelee, ei osaa tai halua ymmärtää, mitä minulla on asiaa. Olemme aivan eri aaltopituudella.
Tällä hetkellä tunnen olevani pelkkä kämppäkaveri, joka hoitaa kaikki kotityöt ja maksaa osansa yhteisistä kuluista. Seksiä meillä ei harrasteta nykyään kuin muutaman kerran vuodessa pikaisesti ja aina minun aloitteestani. Mies ei ole tehnyt aloitetta vuosiin enkä minäkään enää jaksa vongata kuin harvakseltaan.
Miehen mielestä meillä ei ole mitään ongelmia, hän ei suostu tajuamaan tilanteen vakavuutta. Minä tunnen itseni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi ja itsetuntoni alkaa lähennellä nollapistetta. Olen puoliksi nainen enää.
Mitä luulette, millä keinoilla saisin suhteen kuntoon vai onnistuukohan enää? Romahdan, ellen onnistu pian tekemään asialle jotain.
Tällä hetkellä tunnen olevani pelkkä kämppäkaveri, joka hoitaa kaikki kotityöt ja maksaa osansa yhteisistä kuluista. Seksiä meillä ei harrasteta nykyään kuin muutaman kerran vuodessa pikaisesti ja aina minun aloitteestani. Mies ei ole tehnyt aloitetta vuosiin enkä minäkään enää jaksa vongata kuin harvakseltaan.
Miehen mielestä meillä ei ole mitään ongelmia, hän ei suostu tajuamaan tilanteen vakavuutta. Minä tunnen itseni maailman yksinäisimmäksi ihmiseksi ja itsetuntoni alkaa lähennellä nollapistetta. Olen puoliksi nainen enää.
Mitä luulette, millä keinoilla saisin suhteen kuntoon vai onnistuukohan enää? Romahdan, ellen onnistu pian tekemään asialle jotain.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kuuleppa, mee viikonloppuna vaik kaverin ka baariin ja sen luo myös yöksi, eli ei kotiin! Antaa jätkän miettiä, et mis mun nainen on eikai vaan vieraissa!
Jos tää ei tepsi niin anna jätkän ymmärtää, että sul on joku toinen ja pakkaa kamat ja painut taasen frendilles, niin eiköhän karvaperse ala miettiin asioita ja soitteleen perään! Jos ei niin mitä tommosta suhdetta jatkamaan!
Tällä iällä tuollainen ratkaisu kuulostaa lähinnä naurettavalta pelleilyltä.
Tilanne kuulostaa kieltämättä vaikealta. Ymmärsin ettette ole mitään teinejä enää joten suunnitelmiin varmasti kuuluu avioliitto ja lasten hankkiminen. Millaisen miehen kanssa haluat perheen perustaa - sitä ei ainakaan saa käyttää pakokeinona nykyisestä tilanteesta, koska perheen myötä elämä muuttuu entistä raskaammaksi. Älä myöskään jää odottelemaan tilanteen muuttumista liian pitkään, koska aika valuu hukkaan ja todennäköisyys sen oikean löymiselle laskee kovaa vauhtia. Ei ole mikään synti laittaa välejä hetkeksi poikki. Silloin viimeistään selviää onko välillänne enää tunteita. TÄMÄ ON SINUN ELÄMÄSI - ÄLÄ TEE SIITÄ MERKITYKSETÖNTÄ
jos tyytyisi tilanteeseen ja pyrkisi itse muuttamaan itseään? Koskaanhan ei syy ole vain toisessa. Omien vikojensa näkeminen selkeästi ei ole kovin helppoa ja jos niitä ei löydä, on tilannetta aika vaikea korjata.
Älä hyvä ihminen haaskaa elämääsi suhteessa joka on jo kuollut eikä enää henkiin herää teitte sitten mitä tahansa, se on kylmä fakta ja kohdatkaa se.
Jatkakaa molemmat elämiänne omilla tahoillanne, varmasti onnellisempina kuin nyt.
Nyt sitä on ehkä vaikea nähdä, mutta alkutuskan jälkeen saat taas huomata mitä eläminen oikeastaan olikaan.
Vitkutteleminen ja selittelemine ei auta loppuipleissä ketään, kun se on ohi niin se on.
Sitä ei romantiikka eikä perheterapia korjaa, kaksi ihmistä kasvaa erilleen ja tavallaan tottuu toisiinsa, se on ihmisluonten yksi piirre jota ei voi muuttaa.
Kukaan muu ei tee elämästäsi onnelista kuin sinä itse.
myöntää itselleni epäonnistuneeni taas.