Olen ollut vuoden sinkkuna. Minulla on aika tylsä elämä tällä hetkellä. Tuntuu, että parisuhteessa oli tavallaan asiat paremmin, sillä oli usein seuraa kotona. Siitäkin huolimatta, että olimme tosi erilaisia ihmisiä exäni kanssa eikä yhteistä puuhaa paljoa ollut.
Olen nyt sinkkuna vähän yksinäinen ja etenkin tylsistynyt, sillä parisuhteessa vietin niin paljon aikaa poikaystäväni kanssa kotona. Ja lisäksi olin silloinkin paljon yksin kotona (mutta se ei haitannut, kun tiesi poikaystävän olevan viimeistään illalla seurana). Elämässäni on nyt aukko. Olisipa edes kavereita, joiden kanssa voisi viettää paljon aikaa.
Olen aina viihtynyt hyvin kotona, myös yksin, mutta tällä hetkellä kotona on yksin asuessani usein ihan liikaa aikaa, eikä yksin ole lainkaan mielekästä lähteä kodin ulkopuolellekaan viettämään aikaa. Kaverini ovat parisuhteessa ja harmillisen kiireisiä, eikä heistä saa kuin yhteensä pari-kolme kertaa kuussa seuraa. Tai niistä sinkkukavereista joista saisi seuraa, he haluavat vain juhlia yökerhoissa, jotka eivät minua kiinnosta. Kaipaan ihmistä, joka haluaisi viettää kanssani tavallista arkea ja tehdä yhdessä vaikka ruokaa, kävelylenkkejä ja loma-aikoina lähteä reissuun. Alkuun voisi olla kiva vaan deittailla ei-vakavasti (vaikka loppupeleissä haluankin löytää vakavan suhteen).
Edellisessä parisuhteessani opiskelin usein kotona ja vietin lähes kaiken vapaa-aikani iltaisin kotona. Exää se ahdisti ja ärsytti suhteen loppuvaiheessa. Asuimme siis yhdessä. Exäni ärsyyntyminen saattoi johtua myös luonteidemme liiallisesta erilaisuudesta. Suhteen edetessä halusimme tehdä niin erilaisia asioita vapaa-aikanamme, eikä yhteisiä kiinnostuksen kohteita ollut. Siitä huolimatta pidin exää (parisuhteemme aikana) ykkösihmisenä elämässäni ja tukeuduin häneen vaikeissa tilanteissa ja myös ilon hetkinä. Kaipaan sellaista kumppanuutta, että voisi heti lähettää tekstarin poikaystävälle, kun mitä tahansa raportoimisen arvoista tapahtuu arjessa. Ja että itsekin saisi usein viestejä, että "arvaa mitä mulle tapahtui bussimatkalla..." Jos nyt alkaisin etsiä miestä vaikka nettideittien kautta, painottaisin ehdottomasti enemmän luonteiden samankaltaisuutta. Eikä minulla ole tunnetta, että "kunhan nyt joku mies olisi".
Onkohan uusi suhde jo tuhoon tuomittu, jos alkaisin nyt etsiä uutta parisuhdetta? Olen kuullut, että omaan elämäänsä pitäisi olla tosi tyytyväinen ennen kuin alkaa etsiä parisuhdetta, sillä vain silloin suhde voi onnistua. Ei myöskään saisi elää elämäänsä sen seurustelukumppanin kautta, vaan pitäisi olla muutenkin tyytyväinen elämäänsä.
Pitäisikö minun yrittää saada elämästäni tyydyttävämpi ja mielenkiintoisempi jo ennen kuin alan etsiä seurustelukumppania? Kaatuisikohan uusi parisuhteeni siihen, että viihdyn parisuhteessa olevana hyvin paljon poikaystävän kainalossa kotona? Olenko tällä hetkellä liian tylsä, tylsistynyt ja no-life -persoona saadakseni oikeasti toimivan parisuhteen?
Pitäisikö miehen sijaan alkaa ensin etsiä uusia (naispuolisia) ystäviä? Voiko niitä löytää netistä?
Olen nyt sinkkuna vähän yksinäinen ja etenkin tylsistynyt, sillä parisuhteessa vietin niin paljon aikaa poikaystäväni kanssa kotona. Ja lisäksi olin silloinkin paljon yksin kotona (mutta se ei haitannut, kun tiesi poikaystävän olevan viimeistään illalla seurana). Elämässäni on nyt aukko. Olisipa edes kavereita, joiden kanssa voisi viettää paljon aikaa.
Olen aina viihtynyt hyvin kotona, myös yksin, mutta tällä hetkellä kotona on yksin asuessani usein ihan liikaa aikaa, eikä yksin ole lainkaan mielekästä lähteä kodin ulkopuolellekaan viettämään aikaa. Kaverini ovat parisuhteessa ja harmillisen kiireisiä, eikä heistä saa kuin yhteensä pari-kolme kertaa kuussa seuraa. Tai niistä sinkkukavereista joista saisi seuraa, he haluavat vain juhlia yökerhoissa, jotka eivät minua kiinnosta. Kaipaan ihmistä, joka haluaisi viettää kanssani tavallista arkea ja tehdä yhdessä vaikka ruokaa, kävelylenkkejä ja loma-aikoina lähteä reissuun. Alkuun voisi olla kiva vaan deittailla ei-vakavasti (vaikka loppupeleissä haluankin löytää vakavan suhteen).
Edellisessä parisuhteessani opiskelin usein kotona ja vietin lähes kaiken vapaa-aikani iltaisin kotona. Exää se ahdisti ja ärsytti suhteen loppuvaiheessa. Asuimme siis yhdessä. Exäni ärsyyntyminen saattoi johtua myös luonteidemme liiallisesta erilaisuudesta. Suhteen edetessä halusimme tehdä niin erilaisia asioita vapaa-aikanamme, eikä yhteisiä kiinnostuksen kohteita ollut. Siitä huolimatta pidin exää (parisuhteemme aikana) ykkösihmisenä elämässäni ja tukeuduin häneen vaikeissa tilanteissa ja myös ilon hetkinä. Kaipaan sellaista kumppanuutta, että voisi heti lähettää tekstarin poikaystävälle, kun mitä tahansa raportoimisen arvoista tapahtuu arjessa. Ja että itsekin saisi usein viestejä, että "arvaa mitä mulle tapahtui bussimatkalla..." Jos nyt alkaisin etsiä miestä vaikka nettideittien kautta, painottaisin ehdottomasti enemmän luonteiden samankaltaisuutta. Eikä minulla ole tunnetta, että "kunhan nyt joku mies olisi".
Onkohan uusi suhde jo tuhoon tuomittu, jos alkaisin nyt etsiä uutta parisuhdetta? Olen kuullut, että omaan elämäänsä pitäisi olla tosi tyytyväinen ennen kuin alkaa etsiä parisuhdetta, sillä vain silloin suhde voi onnistua. Ei myöskään saisi elää elämäänsä sen seurustelukumppanin kautta, vaan pitäisi olla muutenkin tyytyväinen elämäänsä.
Pitäisikö minun yrittää saada elämästäni tyydyttävämpi ja mielenkiintoisempi jo ennen kuin alan etsiä seurustelukumppania? Kaatuisikohan uusi parisuhteeni siihen, että viihdyn parisuhteessa olevana hyvin paljon poikaystävän kainalossa kotona? Olenko tällä hetkellä liian tylsä, tylsistynyt ja no-life -persoona saadakseni oikeasti toimivan parisuhteen?
Pitäisikö miehen sijaan alkaa ensin etsiä uusia (naispuolisia) ystäviä? Voiko niitä löytää netistä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
sinun kannattaa tyytyä suosiolla 35-40 vuotiaaseen neitsytsetään. Meitä on täällä valittavaksi asti kilttejä ja kunnollisia ätmejä.
Hehheh. Minulle kyllä kelpaa ATM, sillä olen itsekin kotona paljon oleskeleva ujohko tavisnainen enkä mikään huippumalli. Riittää, että mies on mukava, rehellinen ja huomaavainen sekä minun mielestäni ihan miellyttävän näköinen (tavallinen ulkonäkö siis riittää).
Miehen iän vaan pitäisi olla hieman alle tuon 35, sillä olen itse juuri täyttänyt 26! :)
Olisihan se mukavaa elää tavallista arkea oman kumppanin kanssa , vois harrastaa jotain salia yhdessä tai kyllä kävelykin onnistuu, olis juttukaveri joku jolle kertoo päivän kuulumiset. Miksi naisiin on niin vaikea tutustua?
Kannattaa kokeilla nettideittejä. Tai alkaa vaan jutella kiinnostaville työ-, opiskelu- tai harrastuskavereille. Olen löytänyt miehen nettideiteistä.
N87
Aloittajalle voisin vinkata että älä koskaan katso ikää. Katso luonnetta. Historiassa yksi parhaita suhteitani oli yli 20 vuoden ikäero...
Mutta aloitukseen. Se että on viettänyt paljon aikaa neljän seinän sisällä saattaa aiheuttaa aloituksen tapaisen tunteen. Tuntuu että on jäänyt ihan yksin ja kaikilla toisilla on joku. Ei hätää, normaali tunne.
Sanoisin että laita lenkkarit jalkaan ja lähde kävelemään. Aloita lyhyillä lenkeillä ja pidennä niitä aina sitämukaa kun se hyvältä tuntuu. KÄVELE alkuun. Äläkä yritäkkään hölkätä ennenkuin kuukausi (tai kaksi) on käyty lenkillä. Sielä luonno helmassa näet koko ajan miten luonto muuttuu, voit tavata ihmisiä ja yllätyt kuinka nopeasti useista kasvoista tulee "tuttuja". Samalla saa raitista ilmaa ja mieliala pysyy virkeänä. Ja mikä parasta, lenkillä tulee ajateltua paljon asioita. Pää raksuttaa koko ajan sellaisia asioita joita muuten murehtisi kotona. Ja kun pääsee kotiin, niin kaikki ongemat on ratkaistu.
Kotona voi yhä edelleen puuhastella niitä arkisia askareita. Mutta jo muutamassa päivässä huomaat että asiat joihin kului ennen tunteja, valmistuvat nyt minuuteissa. Ja vaikka päivässä olisikin pari tuntia ulkona, niin silti saa paljon enemmän aikaan kuin jos vain olisi koko ajan sisällä.
Ulkona ollessa, ja mieltä virkistettäessä, tärkeintä on pistää puhelin äänetömälleja värinättömälle. Sinä aikana ei saa vastata yhteenkään puheluut eikä vatsapissa viestiin. Sen ajan sinun pitää olla "yhteiskunnan ulkopuolella". Ajatella, saat olla yksin muiden seurassa ja ulkona. Kaikki parhaat puolet.
Kun olet näin liikkunut talven yli ja maaliskuun kevätaurinko nousee, silloin viimeistään hormooni heräävät ja olet valmis uuteen suhteeseen. Suhde ei käynnisty pakolla. Sen vain tuntee tai sitten ei tunne. Eikä epävarmana kannata edes kokeilla. Mutta reippaana ja täynnä elämäniloa, siitä voi tulla paras suhteesi ikinä.
Onnea sinulle.
Hyvä ohje. Ja siellä ulkona kannattaa pitää katse "korkealla" eli pois maasta. En viitsi etsiä linkkejä, mutta on ihan tutkittua tietoa, että mieliala paranee kun ulkoillessa katselee ympärilleen eikä tuijota maahan.