Missä lajissa voi jäädä ME-tuloksella kakkoseksi?

Mikä on siis se yleisurheilulaji jossa voi jäädä ME-tuloksella kakkoseksi? Tai itse asiassa niitä on kaksi. Helppo kysymys alan asiantuntijoille. Mutta sitten vähän vaikeempi, josta en tiedä että pitääkö se paikkansa.

Nimittäin jostain on tarrunut sellainen tieto mukaan että EM-kisoissa olisi joku todella tehnyt uuden maanosan ennätyksen, mutta siitä huolimatta jäänyt toiseksi. Kuulemma joskus 30-luvulla? Tietääkö kukaan pitääkö tämä paikkansa?
4209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ainakin pituushypyssä ja kolmiloikassa voi jäädä vaikka viimeiseksi tehtyään maailmanennätyksen - siis teoriassa.

Äänestä
  • Niin Hyppäsihän Carl Lewis Soulissa 1988 pidemmälle kuin Beamonin ME 890 vuodelta 1968 ja jä silti toiseksi kun Powel loikkasi samassa kisassa 895. Lewis jäi myös 100 metrin juoksussa toiseksi mutta sai silti kultaa sillä Ben Johnssonin kusinäyte poltti sinkkiämpärin pohjan puhki. Näin ainakin muistelen - korjatkaa jos muistin väärin !

    Äänestä

Kaikissa lajeissa se on teoriassa mahdollista, jos kaksi parasta tekee saman tuloksen joka on myös ME. Ennätys jaetaan, mutta maalikamerakuvasta, korkeussuuntaisten hyppyjen pöytäkirjasta tai uusintahypyistä, tai sitten toiseksi parhaasta tuloksesta päätellään voittaja.

Entiseen maailmanaikaan oli kuulemma aitajuoksuissa myös vaatimus olla kaatamatta aitoja että tulos kelpasi ennätykseksi, jos kaatoi aidan niin kisan pystyi voittamaan kovemmalla ajalla kuin ennätyksen tehnyt hopeamitalisti.

Äänestä

Missä lajissa kilpailija tuli ekana maaliin ja teki maailmanennätyksen mutta jäi silti kilvassa kakkoseksi?

Kyseessä oli naisten 7-ottelu. Viimeisen lajin 800 m voittajan takaa tuli toinen kilpailija joka teki vielä paremman paremman pistetuloksen ja voitti ottelun.

Periaatteessa 10- tai 7-ottelussa voi tehdä yksittäisessä lajissa maailmanennätyksen mutta en tiedä onko niin koskaan tapahtunut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Penkkiurheilijax kirjoitti:

Mikä on siis se yleisurheilulaji jossa voi jäädä ME-tuloksella kakkoseksi? Tai itse asiassa niitä on kaksi. Helppo kysymys alan asiantuntijoille. Mutta sitten vähän vaikeempi, josta en tiedä että pitääkö se paikkansa.

Nimittäin jostain on tarrunut sellainen tieto mukaan että EM-kisoissa olisi joku todella tehnyt uuden maanosan ennätyksen, mutta siitä huolimatta jäänyt toiseksi. Kuulemma joskus 30-luvulla? Tietääkö kukaan pitääkö tämä paikkansa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu