Missä lajissa voi jäädä ME-tuloksella kakkoseksi?

Penkkiurheilijax

Mikä on siis se yleisurheilulaji jossa voi jäädä ME-tuloksella kakkoseksi? Tai itse asiassa niitä on kaksi. Helppo kysymys alan asiantuntijoille. Mutta sitten vähän vaikeempi, josta en tiedä että pitääkö se paikkansa.

Nimittäin jostain on tarrunut sellainen tieto mukaan että EM-kisoissa olisi joku todella tehnyt uuden maanosan ennätyksen, mutta siitä huolimatta jäänyt toiseksi. Kuulemma joskus 30-luvulla? Tietääkö kukaan pitääkö tämä paikkansa?

4

131

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ainakin pituushypyssä ja kolmiloikassa voi jäädä vaikka viimeiseksi tehtyään maailmanennätyksen - siis teoriassa.

      • LarsKoistinen

        Niin Hyppäsihän Carl Lewis Soulissa 1988 pidemmälle kuin Beamonin ME 890 vuodelta 1968 ja jä silti toiseksi kun Powel loikkasi samassa kisassa 895. Lewis jäi myös 100 metrin juoksussa toiseksi mutta sai silti kultaa sillä Ben Johnssonin kusinäyte poltti sinkkiämpärin pohjan puhki. Näin ainakin muistelen - korjatkaa jos muistin väärin !


    • Nimi_Ja_Merkki

      Kaikissa lajeissa se on teoriassa mahdollista, jos kaksi parasta tekee saman tuloksen joka on myös ME. Ennätys jaetaan, mutta maalikamerakuvasta, korkeussuuntaisten hyppyjen pöytäkirjasta tai uusintahypyistä, tai sitten toiseksi parhaasta tuloksesta päätellään voittaja.

      Entiseen maailmanaikaan oli kuulemma aitajuoksuissa myös vaatimus olla kaatamatta aitoja että tulos kelpasi ennätykseksi, jos kaatoi aidan niin kisan pystyi voittamaan kovemmalla ajalla kuin ennätyksen tehnyt hopeamitalisti.

    • Moniottelut

      Missä lajissa kilpailija tuli ekana maaliin ja teki maailmanennätyksen mutta jäi silti kilvassa kakkoseksi?

      Kyseessä oli naisten 7-ottelu. Viimeisen lajin 800 m voittajan takaa tuli toinen kilpailija joka teki vielä paremman paremman pistetuloksen ja voitti ottelun.

      Periaatteessa 10- tai 7-ottelussa voi tehdä yksittäisessä lajissa maailmanennätyksen mutta en tiedä onko niin koskaan tapahtunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      150
      11375
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8092
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5864
    4. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      10
      4616
    5. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      161
      4564
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      32
      4321
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      84
      4183
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3467
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3230
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1731
    Aihe