Tiedoksi vain kaikille, ettette eksy kyseiseen paikkaan!
Tässä perustelut:
Olin varannut ajan Kallion Klipoteekkiin, mutta tuolissa istui vielä edellinen asiakas. Odottelin aikani ja ajattelin, että kohta tulee minun vuoroni. Niin tulikin, mutta viereistä asiakas päätettiin palvella samanaikaisesti! Kampaaja teki siis permanenttia toiselle asiakkaalle ja leikkasi välissä minun hiukseni. Ennen kuin ehdin edes kunnolla kertoa, millaista tyyliä olen miettinyt, kampaaja oli jo valmis ja jälki oli kauheaa. Halusin hiuksiini maltillista kerrostusta, mutta sainkin omituiset paksut tupsut molemmin puolin päätä. 5-vuotias osaa leikata samanlaiset Fiskarsin taloussaksilla. Lisäksi hiusten pituudesta oli otettu aivan liikaa pois. Asiakasta ei siis kuunneltu laisinkaan. Yleensä kampaajalla käynti on kestänyt 45-60 min. Tällä kertaa hiusten leikkuu kesti 15 minuuttia, vaikka käsittelyssä oli samanaikaisesti viereisen mummon hiuslaite. Yritin kauhuissani ehdottaa jonkinlaista pehmennystä leikkausjälkeen, jotta tupsut sekoittuisivat paremmin muiden hiusten joukkoon, mutta ei. Noh, pääsin sentään kuivista latvoista eroon. Siihen se ammattitaito juuri ja juuri riittää kyseisessä kampaamossa. Oli myös ensimmäinen kerta, kun jouduin itse korjailemaan kampaajan aikaansaamaa jälkeä.
En suosittele kenellekään!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.