Tarja Turunen ei olisi mitään ilman Nightwish yhtyettä.Nightwish upeine biisineen ja toinen toistaan parempine hitteineen teki Tarjasta kansainvälisesti tunnetun tähden.Nightwish ei menestynyt Tarjan ansiosta,vaan siis hyvien biisiensä takia.Ilman Nightwishia Tarja tuskin koskaan olisi edes tullut millään tavalla julkisuuden henkilöksi.Ilman Nightwishia Tarja olisi todennäköisesti töissä laulunopettajana jossakin peräkylällä ja hoilottelisi oopperaansa vain Jouluna sukujuhlissa Kiteellä.Hän olisi naimisissa varmasti,nättikun on,mutta todennäköisesti jonkun suomalaisen perus "Jampan" kanssa.Helppohan Tarjan oli soolouralle lähteä,kun Nightwishin ansiosta hän oli jo kaikelle kansalle valmiiksi tunnettu nimi.Kaikki halusivat ostaa Tarjan soololevyn ja kuunnella toisiko sen kuunteleminen yhtä suuren upean musiikkielämyksen,mitä Nightwishin biisien kuunteleminen.Kaikki halusivat tietää olisiko Tarjan biisit yhtä hyviä tai jopa parempia,mitä Nightwishillä.EIVÄT olleet.Tarjan biisit olivat ihan ok,mutta eivät läheskään niin hyviä,kuin Nightwishin biisit.Ilman Nightwish yhtyeen biisejä Tarja ei ole mitään.Kansa kyllästyi hetkessä.Olisi kannattanut arvostaa Nightwish yhtyettä ja pysyä sen solistina.Nousikohan Tarjalla jossakin vaiheessa suosio hattuun ja alkoikohan hän kuvitella olevansa itse jokin mega stara,vai mitä lie on päässänsä liikkunut.Ei voi kun ihmetellä.
Tarja Turunen ei olisi mitään ilman Nightwishiä.
36
291
Vastaukset
- pyrkyrit
Hyväksikäyttäjä Tarja?Kansaa kiinnostaisi edelleenkin tietää myös mikä oikein on totuus Tarjan ja Tuomas Holopaisen välisestä suhteesta.Olivatko he todella aina vain pelkkiä ystäviä,vai oliko heidän välillään sutinaa?Ja jos ei ollut,niin olisiko Tuomas halunnut että niin olisi?Vai onko tässä nyt taustalla vuosien härski hyväksikäyttäminen ja toisesta kaiken irti ottaminen?Pakostakin käy mielessä sellainen mahdollisuus(törkeä arvaus),että Tuomas on aikoinaan ihastunut kauniiseen Tarjaan ja pyytänyt häntä bändinsä solistiksi.Tarja on lähtenyt mukaan aluksi ihan leikkimielellä kokeilemaan, mutta huomannut sitten että nämä pojathan ovat ihan tosissaan ja niin hyviä,että heistä saattaisi jopa oikeastikin tulla jotakin.Tarja on haistanut Tuomaksessa ja Nightwishissa kunnon "markkinaraon" ja ajatellut että näiden poikien matkassa kannattaa pysytellä,jos haluaa kuuluisaksi.Tarja on huomannut alusta asti miten Tuomas on kiinnostunut hänestä.Ja Tarja kuuluisuudesta haaveillessaan on teeskennellyt olevansa kiinnostunut Tuomaksesta ja näin varmistanut asemansa Nightwishin solistina.Sitten kun vuodet ovat kuluneet eteenpäin on ollut Tarjan aika paljastaa kyntensä.Tuomakselle on selvinnyt pikkuhiljaa ettei Tarja ole koskaan välittänyt p...askaakaan Tuomaksesta,vaan on vain halunnut,että hänestä tulee tähti.Tuomaksen takia toivon todella että tässä törkeässä ja karskissa arvauksessa ei ole mitään oikein.Monet Nightwishin biisien sanat ovat niin synkkiä(huom!silti hyviä),että jos ne on kirjoitettu Tarja Turusen takia,niin Tuomaksen on täytynyt käydä läpi helvetin tuskat.Tuomas Holopainen on Nightwishin sielu.Yhdyn keskustelun aloittajan mielipiteeseen täysin.Ilman Nightwish yhtyettä Tarja ei ole mitään.
- reittä
Kieltämättä on käynyt sama mielessä.Söpö pikku Tarja on hymyillyt,keimaillut ja lirkutellut karskille hevi-äijälle ja ties mitä lupaillut ja antanut ymmärtää.Että varmasti on otettu mukaan solistiksi,kun levytyssoppari on saatu.Ja varmasti on ekan levyn jälkeen vähän lirkutellut lisää,että pysyisi asemassaan.Onko pitänyt Tuomasta pikkusormen ympärillä vuosi kausia?Mene ja tiedä.Tietysti kyse on nyt pelkästä arvauksesta.Mutta silti...Pistää miettimään...
- fjgood
Oli miten oli.Koskaan emme saa tietää.Mutta biisit ovat ainakin aina olleet ja ovat edelleenkin h...elvetin hyviä.Nightwishin biibit siis,EI Tarjan.Ja tuo Floor Jansen...Mikä ihanainen satakieli hän onkaan.Hyvä Nightwish!Tykkään!
- joopajooooo
If you w`re the one who cut me,So I`ll bleed forever,when you say "Time to NEVER hold our love",Did you ever read what I wrote you?Mitä nää sit on,jos ei sitä itteensä...Häh???Sorry pieniä kirjoitusvirheitä voi olla.Ihanko nää sanat on tyhjästä repästy ilman mitään kokemusta taustalla?
- bymt
Kyllä ne on umpirakastuneen ihmisen sydämen tuotoksia noi sanat noissa biiseissä.Biisien nimiä tuskin tarttee erikseen mainita,eiköhän se ole kaikille tullu selväksi.Tai sitten kertakaikkiaan niin hyvän bisnestyypin joka tietää mikä myy.Tai henkilön joka osaa samaistua rakastuneen (ja rakkauteen pettyneen)ihmisen osaan.Who knows...
- nyyhkytinyyhhhh
Miksi suomen kansa haluaa aina arvailla niinpäin,että Tuomas olisi ollut muka jotenkin epätoivoisesti rakastunut Tarjaan?Jos kukaan edes koskaan oli rakastunut keneenkään,niin miksei Tarja olisi voinut olla epätoivoisesti koukussa Tuomakseen?Miksi aina niinpäin että Tuomas vinkuisi (muka) Tarjan perään?Ei se Tarja Turunen nyt sentään niin kaunis ole.Luulisi Tuomas Holopaisen kaltaisella miehellä nyt naisia riittävän ,mistä valita.Mutta kun suomen kansa rakastaa tämmöisiä "nyyhky" juttuja.Ja kun niitä ei ole,niin niitä ruvetaan sitten kilpaa keksimään omasta päästä ja arvailemaan mitä ihmeellisempiä versioita!Jos olet kuule nimimerkki "pyrkyrit" oikeassa ja se joskus bändin osalta julkisesti vahvistettaisiin,niin silloin MINÄ olen Nightwish yhtyeen neljäs solisti.Aamen.
- geoio
En usko,että Tuomas Holopainen koskaan näkee näitä kirjoituksia täällä.Hänellä on varmasti paljon parempaakin tekemistä.Mutta jos näkisi,niin tikahtuisi varmasti nauruun.Edelleenkin näyttää siis löytyvän ihmisiä,jotka jaksavat vatvoa näitä Tarja-juttuja täällä,vaikka Tarjan ja Nightwishin tiet erosivat jo vuosia sitten.Hankkikaa oma elämä!
- stoopid
Mutta pysytäämpäs aiheessa.Tarja Turunen EI TODELLAKAAN ole mitään ilman Nightwishiä.Hoilottelee omilla keikoillaankin jotain Sleepin Sun-biisiä.Miten siihen ylipäätänsä edes on ollut lupa?Tuskin onkaan ollut!Ihan naurettavaa pelleilyä.Nightwish yhtye on pärjännyt aivan loistavasti ilman Tarjaa.Tarja on kuin kruunustaan luopunut kuningatar ilman Nightwishiä.Entinen kuningatar,joka on tippunut kyökkipiiaksi.Kyllä tarjaa v...ituttaa,kun joku päivä vielä sillä menee sukset ristiin sen ihme Marcellon kanssa,vai mikä senyt oli.Sittempähän voi Nightwishin "poijjaat" päteä halutessaan että ähäkutti,mehän varoitettiin!You chose the long road,but we will be waiting...Niimpä niin.Typerä Tarja!!!
- Florette
Juorutaan,että Tarja olisi aikoinaan saanut vähemmän palkkaa,mitä muut Nightwishin jäsenet?Noh...Tarja käveli suoraan valmiiseen pöytään.Sai laulaa hoilotella valmiiksi tehtyjä biisejä.Valmiiksi tehtyjä HITTEJÄ!!!Jos ei kerran säveltänyt biisejä,niin miksi olisi pitänyt saada enempää palkkaakaan?Mitä Tarja on tehnyt Nightwishin biisien eteen muuta,kuin laulanut ne?Tarja kuvitteli olevansa jokin ihmeen Nightwishin keulahahmo,jonka ansiosta bändi menestyi.Höpö-höpö.Hitit toivat menestyksen,EI Tarja.Anette oli ihan v...itun paska laulaja.Hänen äänensä kuulosti lähinnä lampaan määkimiseltä.Siitä huolimatta Nightwishin kulta-aika jatkui.Nekin levyt joilla Anette määki,olivat menestys.Ihan sama lopulta kuka on solistina,koska biisit ovat niin hyviä.Tämän Floorin ääni on kaunis.Anette (määkivä lammas) pärjää hyvin yksinkin.Vaikkei tietenkään yhtä hyvin,kuin Nightwish.Anette sopii paremmin hieman popahtavimpiin biiseihin.Ei ole hevi-sielu.Floor Jansen oli jo tosi kuuluisa ennen Nightwish-yhtyettäkin.VAin TArja ei ole enää mitään.
- tarjette
Enpä ole Anetesta kuulu kun sai fudut NW stä , no joo Tähdet Tähdet ohjelma :D Tarja sen sijaan tehnyt musiikkia Within Tempationsin kanssa ja Scorpionsin ja Alice Cooper oli samalla kiertueella , saanut euroopassa festariesiinymisiä ja kiertueita Euroopassa ja Etelä-Amerikassa. Ei oo likka tyhjätasku. En tajua miksi haukutte Tarjaa , Tarjalla hyvät välit Flooriin ja poikia ei hauku. Kaikki menneet elämässä eteenpäin ja on onnellisia .
- ddddddddd
On kai se kysyny luvan .luulisin. Tarja on aina muistannut kiittää Nightwishiä ja kehunut heidän uuttaa laulajaa ja musiikkia. ei puhu Nighwishistä haastatteluissa jos ei kysytä. Minusta Tarja on pitänyt jalat maassa, iloinen ,puhelias,sosiaalinen aito välitön karjalaistyttö. Nauraa ja vitsailee. En usko että huijannu Tuomasta ja alunperinkin oli aatellu vaan Nighwishiä väliaikaisena työnä. Tarja tekee kovasti työtä ja minusta sitä pitäisi arvostaa ja antaa hänelle rauha,ei hänkään dissaa Nightwishiä ja sen musiikkia.
- aikuinen3
Tässä vähän todennäköisempi ARVAUS...Tarja lähti,koska halusi perustaa perheen.Anette lähti,koska hänellä oli jo perhe,joka rikkoutui rankan keikkarumban takia,ja lapsi joka kaipaili äitiään.Mä olen ymmärtänyt että tolla Floor Jansenilla ei ole lapsia(?).Miten käy Floorin sitten kun haluaa perustaa perheen ja hankkia lapsia?Vai haluaako sellaista ikinä?Tuleeko potkut Nightwishistä vai antaako Nightwish "äitiyslomaa" ja "hoitovapaata"?Sitä mä vähän jaksan epäillä.Vaikka eihän sitä koskaan tiedä.Alappas nimimerkki "nyyhkytinyyh" treenata Nightwishin biisejä.Kohta on tilauksessa Nightwish-yhtyeen solistin "äitiysloman sijainen".Jos mä olisin ollut Tarja,niin mä en olis riitaantunut yhtyeen muiden jäsenten kanssa ja hankkinu itelleni potkuja.Olisin hyvässä hengessä ja sulassa sovussa ilmoittanut julkisesti että kiertolaiselämä on nyt loppu,ja on perheen aika.
- axc
Täällä haukutaan Tarjaa juuri siitä syystä,mikä on keskustelun aloittajan otsikko.Eli ilman Nightwishiä Tarja ei olisi mitään.Nightwish teki Tarjasta tähden.Tarja ei ansaitse sitä huomiota mitä hän saa yleisöltä tänä päivänä.Hän on tänä päivänä laulaja vain ja ainoastaan Nightwishin ansiosta.Tarja ei ole tehnyt itse mitään sen eteen että hänestä tuli kuuluisa laulaja.Tarja on Tuomas Holopaisen ja Nightwishin luoma tähti.Nyt ja aina.Suomen kansalle hän on aina se "Nightwishin entinen solisti",ei muuta.Anette on tykätty kotimaassaan Ruotsissa.
- brazillady
Mutta Tarja on tykätty pikkuisen isommissa maissa kun joku kämänen Ruotsi tai Suomi :D
- tajuatko
Niin.On tykätty,kun Tuomas ja Nightwish teki hänestä ensin tähden.Siitä on helppo jatkaa.
- joojoo9
Ajatellaampa vaikkapa näitä The Voice of Finland tuomareita.Mitä kukin on tehnyt menestymisensä eteen?Esim. Michael Monroe on tehnyt aikoinaan rankkaa duunia päästäkseen pinnalle.Ja on ansainnut kaiken sen menestyksen,mitä hänellä on.Mutta mitä Tarja on tehnyt?On laulanut tiensä tähtiin Tuomas Holopaisen hiteillä ja kiitokseksi siitä kaikesta puukottanut selkään.Hyvä hyvä.Hyvin menee.Eipä haukuta sitten.Olkoot.Tehkööt jokainen,mitä lystää.
- ddddddu
Mikäs ihme se on että WithinTemptation,Alice Cooper tai Scorpions on tehnyt musaa tai esiintynyt samoissa kuvioissa Nightwishin entisen solistin kanssa.Tottahan Nightwishin entinen solisti kiinnostaa.Ja sehän tässä juuri oli jutun pointti.Tarja on suosittu vain Nightwishin ansiosta.On liian julmaa sanoa,ettei Tarja ole mitään.Onhan hän sentään suosittu artisti.Mutta eihän keskustelun aloittaja väitäkään ettei Tarja ole mitään.Vaan hän manaa sitä,ettei Tarjasta olisi tullut itään ilman Nightwishiä.Sittemmin tälle palstalle ovat ilmeisesti eksyneet Floor Jansen tai Anette fanit,jotka katkerana haukkuvat Tarjaa.He eivät ole tainneet lukea keskustelun aloittajan tekstiä kunnolla.Tässä ei puhuta siitä mitä Tarja on tänä päivänä,vaan siitä että mikä hän ON on Nightwishin ansiota,ei yksin hänen!
- arkajaujo
Nightwish olisi unohtunut 'just another metal' -bändiksi ilman Tarjaa. Tuomas ymmärsi ajoissa, että lauluhommat on syytä jättää savusaunaan, jos ja kun ei uskalla ujouttaan heittäytyä.
- höpönpöpön
Ei OLISI,eikä ole unohtunut.Oletteko koskaan kuunnelleet sen bändin alkuaikojen biisejä ollenkaan?Nightwish tuli kuuluisaksi juuri näiden Tuomas Holopaisen säveltämien uskomattoman upeiden biisien takia.Paras hevi-bändi ikinä!Eikä jäänyt yhden hitin ihmeeksi.Jostakin niitä upeita biisejä vain aina pulppuaa,vuosi toisensa jälkeen.
- åååpå
Vaikka siitä on jo noin kymmenenvuotta aikaa,kun Tarja sai fudut Nightwishistä,niin edelleenkin aihe puhututtaa.Tai aihe oli jo unohtunut,mutta siitä on alettu höpisemään uudelleen!Tämä JOHTUU SIITÄ,että Tarja ilmestyi yhtäkkiä The Voice of Finland-kisan tuomariksi.Ja siinä hän sitten istui tuomarin penkillä mustine hiuksineen ja mustassa mekossaan,kuin jokin kovakin hevi-stara konsanaan.Tämä vihastutti kansan keskuudessa monia,etenkin niitä Nightwish faneja,jotka aikoinaan asettuivat potku kohussa bändin poikien puolelle.Tuli itsellenikin sellainen olo,että mitä sinä Tarja siinä oikein teet.Toki hän musiikista ja laulamisesta ymmärtää,mutta hänhän on oopperalaulaja.Mitä sellainen tekee the Voice of Finland kisassa?
- ärsytti
Olisi ollut hauska jos joku olisi laulanut kyseisessä kisassa jonkin Nightwishin biisin ja niin uskomattoman hyvin,että kaikki tuolit olisivat kääntyneet.Ja sen jälkeen olisi kuitenkin valinnut "mentorikseen" jonkun muun,mitä Tarjan.Yhden kerranhan joku lauloi siinä jotain heviä ja Tarjankin tuoli kääntyi.Voi sitä Tarjan ilmettä,kun laulaja tahtoikin jonkun toisen tiimiin.Oi...Etkö sinä tulekaan minun tiimiini,vaikka minä olenkin maailman kuuluisin hevi-laulaja.Voih...Niin.Sitähän Tarja ei ole.Mutta edelleenkin kai kuvittelee olevansa.Voi että ärsytti sen akan naamaa siinä katsella.Siihen loppui koko kisan seuraaminen.Niin paljon ärsytti.
- pätee
Myös minä lopetin the Voice of Finland-kisan katsomisen,koska siihen oli otettu Tarja Turunen tuomariksi.Se oli tuottajalta huono veto.
- tarjette
No mitä joku Olli tekee tai se räppäri :D Se Olli oli täysi vitsi , tekeehän Tarjakin itse biisejään. Ja oliko Anettekin vaativa diiva ja Floor, koska Floor tulee jättään bändin :D
- näppylät
Anettella oli jo oma bändi ja hän oli tunnettu laulaja armaassa naapurimaassamme ennen Nightwishiin tulemista.Floorilla myös sama homma kotimaassaan.Mitä Tarjalla oli ennenkuin Tuomas teki hänestä tähden?Yritin äsken kuunnella oikein kunnolla Tarjan albumia What lies Beneath,tai jotain.Kuulosti aivan siltä niin kuin Nightwish olisi tehnyt huonoja biisejä.Sitten tajusin että niin niin tietenkin,eihän tämä ole Nightwish vaan Tarjan oma levy.Ei yhtään hyvää kunnon biisiä koko levyllä.No,okei onhan Tarjalla yksi hyvä biisi,se I walk alone,vai oliko sen nimi Winterstorm,en muista.Yhden hitin ihme.Toisin kuin Nightwish.Tottakai Tarja tekee myös itse omia biisejään.Ja sen valitettavasti kuulee.Ei ole samaa Tuomaksen nerokkuutta ei.Olisi kannattanut pysyä Nightwishissä.
- eikusta
Ollihan on legenda.Ansainnut asemansa vuosien työllä.Sitä räppäriä taas nyt ei edes puolet kansasta aluksi tunnistanut,että kuka se on.Mutta eipä pistä räppäri silmään ärsyttävästi leuhkien,maailman megastaraksi itseään kuvitellen.Tietää varmasti olevansa ihan tavallinen pikkujulkkis,ja tehneensä biisejä jotka myy kotimaassa.Ei ole noussut hattuun,niinkuin eräillä...
- paranee
Paljon kauniimpi nainen tämä Johanna Kurkela,mitä TT.Hyvä Tuomas!
- flooronparas
Pitkästä aikaa hyvä ja mielenkiintoinen keskustelu.
- kaikkiaikanaanjoo
Tarja oli aikanaan hyvä mutta nykyinen laulaja ihana floor jansen tulkitsee vanhatkin biisit paljon paremmin. Katsokaa nightwish live wacken 2013..
- kylläsetarjaonbest
tulipa kuunneltua ja katseltua noita videoita Tarjan,Aneten ja Floorin laulamana.Aneten laulamissa biiseissä tunsin todella myötähäpeää ja se Aneten pukeutuminen ja look-oli kuin riepunukella.Floor on ihan kohtalainen,mutta kyllä Tarja on ehdottomasti paras ja kaunein ja tyylikkäin.
- yksipuolineneikelpaa
kylläsetarjaonbest kirjoitti:
tulipa kuunneltua ja katseltua noita videoita Tarjan,Aneten ja Floorin laulamana.Aneten laulamissa biiseissä tunsin todella myötähäpeää ja se Aneten pukeutuminen ja look-oli kuin riepunukella.Floor on ihan kohtalainen,mutta kyllä Tarja on ehdottomasti paras ja kaunein ja tyylikkäin.
Yksipuolinen hoilaaja, ei kelpais Tuomakselle enää. Floor on paljon monipuolisempi...
- olisihanhännyt
Olisihan hän jotain...nimittäin täysin tuntematon kanttori Kiteeltä.
- ihanhirveeesitys
katsokaapa varsin video wish i had an angel live at gampel open air 2008 Aneten esittämänä.biisiä ei voi edes tunnistaa samaksi kuin Tarjan laulamana.katsokaapa Marcon ilmettä ja olemusta,oikein myötähäpeä paistaa Marcosta.
- eriplaneetalta
pakko sanoa vielä ,että katsokaas nuo Aneten ilmeet,koreografia ja ulkoinen olemus,taustalla bändin pojatkaan ei voi olla naureskelematta,niin koominen tuo esitys on ,Tarjassa oli tyyliä.sveamamma pani varmasti parastaan,mutta meni kyllä farssin puolelle.
- stailaajalletöitä
Anette oli varmaan lähteny kotoa kesken siivouksen keikalle ..vaatetuksesta päätellen,oli myös aika sekavanoloinen tai päissään.en oo äskettäin kuullu noin karmeeta hoilotusta.
- Anonyymi
Tuomas Holopainen on katkera kostaja. Julkinen kirje oikein. Voi taivas, mitä roskaa. Sopii mustasukkaisen ihmisen toimintaan. Oli jo luultavasti hyvän aikaa ollut vihainen Tarjalle. Eihän se enää käy, kun "herttainen maalaistyttö" varttuu aikuiseksi naiseksi, jolla on oma tahto. "Nightwish ei olisi ollut mitään ilman Tarja Turusta" , kuuluisi paremmin tämän keskustelun otsikko.
Sanoisin myös toistepäin. Nightwish ei olisi aikoinaan ollut mitään ilman Tarja Turusta. Voidaan jopa miettiä olisko bändistä tullut suosittua ilman Tarjan oopperamaista saundia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po2137536- 582963
- 1932367
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101803Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.1761752Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.
Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke201416- 751271
Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,381173Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä271165Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty501039