Hei,
kaipaisin kokemuksia avioliiton kriisiytymisestä siihen pisteeseen, että on kokeiltu erilleen muuttoa. Meillä mies asuu yksiössään ja näkee lapsia joka toinen viikonloppu. Me emme tapaa muutamaan kuukauteen, josko saisi paremmin tietoisuuden siitä mitä hän haluaa. On itseään ja ehkä hiukan menetettyä elämää etsimässä, mietinpä vain jääkö se vaihde päälle, eikä perhe elämä enää kiinnostakkaan. Tuntuu surulliselta, mutta en halua huono suhdetta enää jatkaa. Olisiko jollakin kokemusta tällaisesta?
kaipaisin kokemuksia avioliiton kriisiytymisestä siihen pisteeseen, että on kokeiltu erilleen muuttoa. Meillä mies asuu yksiössään ja näkee lapsia joka toinen viikonloppu. Me emme tapaa muutamaan kuukauteen, josko saisi paremmin tietoisuuden siitä mitä hän haluaa. On itseään ja ehkä hiukan menetettyä elämää etsimässä, mietinpä vain jääkö se vaihde päälle, eikä perhe elämä enää kiinnostakkaan. Tuntuu surulliselta, mutta en halua huono suhdetta enää jatkaa. Olisiko jollakin kokemusta tällaisesta?
Vastaukset 45
Vanhimmat
Sen verran on kokemusta, että erilleen muutto on lähes aina lopullinen. Yleensä jompikumpi jää tällaisessa erossa roikkumaan enemmän tai vähemmän "löysässä hirressä", odottelemaan mahdollista yhteen paluuta, vaikkei toinen ole ajatellut enää yhteen palatakaan. Enkä itse missään nimessä edes eroasi tällaisella mentaliteetilla "odottelen tässä nyt mitä toinen päättää, haluaako palata". Minulle ero on ero. Jos erikseen on muutettu, niin yhteen ei palata. En miettisi sellaista.
Mikään se ole lopullista,paitsi kuolema. Minulla muutti vuoden jälkeen takaisin ravintolasta otti minut ja annoin kunnolla sen jälkeen vieraili ja muuti takaisin. Häpesi muuttamista kylläkin.
Täh...???
Siis itse tiivistäisin sen näin. Kunnolla antoi.
Kun on erilleen muutettu niin kyllä se vaan tuppaa eroa tarkoittamaan. Mulle kävi samoin kuin sulle että mies halusi miettiä omaa elämäänsä, mitä siltä haluaa. Kävi tapaamassa lapsia yhteisessä kodissamme kun ehti ja halusi. Koko ajan oli vieras nainen kuvioissa. Oli varmasti jo silloin, kun halusi muuttaa omilleen miettimään. Ja mä tyhmä en heti tajunnut. Toivottavasti noin ei käy sinulle.
Itse en hetkeäkään odottanut, että mies tulee takaisin. Hän ei edes puhunut niin. Tiesin ettei tule, venyttää vaan eroa että mulla muka olisi aikaa sopeutua siihen.
Onko mies puhunut takaisin paluusta mitään? Jos ei, niin laittakaa lusikat suosiolla jakoon. Älä jää odottamaan hänen ratkaisujaan, niitä ei tule.
Niin, joskus on myös tapauksia missä puoliso on niin kovaluu ja pomottaja ettei toinen uskalla sanoa haluavansa eroa koska tietää siitä seuraavan isoa riitaa ja pitkää härdelliä. Tunne on kuitenkin sisäisesti että pois on päästävä ja ensinmäisenä steppinä muutetaan asumaan omilleen, uskotellen itselleen että "kyllä minä vielä uskallan erota" ja "kyllä se aikaa myöten tajuaa etten palaa".
Mies lähti sillä periaatteella ettei halua erota ja on luultavasti tulossa takaisin. Jotenkin itsestä vain tuntuu, että onko se vapaa elämä sitten kuitenkin se mitä tahtoo ja onko tässä vain tyhmä kun odottelee. Se täytyy sanoa, että tämän eron aikana olen jo paljon käsittelyt omia tunteitani ja asioita, jotka varmasti olisi esteenä niin tässä kuin uudessakin suhteessa. Miehellä oma menneisyys vielä selvittämättä ja sitä enemmän purkaa ammattilaisen kanssa, mutta siihen päälle tuntuu perusarki olevan liikaa. Ei ole mitään kolmansia osapuolia, sen tiedän. Lähinnä mietin perheen tärkeyden merkitystä miehelle. Riittääkö lasten näkeminen silloin tällöin vai haluaako tehdä töitä perheen yhdessä säilymisen vuoksi...? Näitä miehiä on varmaan joka lähtöön. Nyt on kuulema mennyt eli ottaa niitä menetettyjä vuosia takaisin ja mukavaa on toistaiseksi ollut. Onko kokemuksia miten asumuseroa on toteutettu? Itse halusin, että saa muuttaa kunnolla pois eikä meidän parisuhdetta ole muutamaan kuukauteen ja sitten aletaan selvittelemään ja katsomaan tilannetta. Minun mielestä on epäreilua, että tulee viikonloppuisin kotiin ja viikot viettää itsekseen. Näin hän olisi halunnut mutta ymmärsi miksen suostu siihen... Toivon omien tunteiden selkiytyvän myös ajan kuluessa
Hei nimimerkki, tulevaisuuteni
Ikävä tuo tilanne, jossa elät, lapsillekin. On hyvä, kun sinä olet miettinyt ja käsitellyt omaa elämääsi, jatka sitä. Mitä tahdot elämltäsi ja mitä et (enää) tahdo. Minunkin mielestäni kuulostaa eäreilulle, että mies on viikot pois ja viettää vapaata helppoa elämää ja viikonloppuisin tulee elämään perhe-elämää. Sinulla on toki oikeus sanoa tähän oma mielipiteesi vahvasti, jos et tahdo näin jatkuvan.
Oletteko te käyneet yhdessä perheneuvonnassa, jossain vaiheessa. Sitä kyllä suosittelen aina, varsinkin lapsiperheille. Ajattelen, että perheen eteen kannattaa ponnistella ja tehdä kaikki voitava. Perheneuvontaan voit mennä vaikka itseksesi, ellei mies tule mukaan, miettimään asioita ammatti-ihmisen kanssa.
Voimia ja kaikkea hyvää,
Pirkko-pappi
Mies haluaa elää yksikseen elämättä jäänyttä elämää=toinen nainen.
Kannattaa miettiä, miksi mies haluaa sitä "vapautta". Voiko sellaisen tunteen saada liitossa. Pirkko-Pappi puhuu asiaa. Kannattaisi pohtia ammattilaisen kanssa syitä eikä vain tuijottaa noita seurauksia. Toivon, että saatte keskustelun päälle. Perheneuvonta on hyvä paikka. Kirkonkin, ovat todella hyviä siinä.
On sellaisiakin, jotka ovat eron, siis oikeuden tuomitseman eron jälkeen palanneet yhteen ja jopa avioituneet uudelleen. Melkein aina toinen liitto saman ihmisen kanssa on ollut hyvin lyhytaikainen tai ainakin sitä on kaduttu syvästi.
Tuossa ihan naapurissa on pariskunta, joka erosi. Koti jäi vaimolle ja lapsille, vaimo maksoi miehen osuuden hänelle. Parin vuoden kuluttua mies palasi kuvioihin ja solmittiin uusi avioliitto. Nyt vaimo katuu katkerasti, mutta ei oikein voi erotakaan, kun joutuisi taas maksamaan puolet kodin arvosta miehen avio-oikeuden nojalla miehelle, vaikka omistaa sen nyt yksin.
Kun on erottu, ei paluuta yleensä ole.
Nykyään muutetaan hyvin herkästi yhteen jopa muutaman viikon tuttavuuden perusteella. Erot ovat yhtä herkässä. Luulisi olevan valtavan kuluttavaa, kun yhtä mittaa perustetaan kotia, sitten puretaan kotia, taas perustetaan ja sitten puretaan ja taas...
EI tarvitse toista kertaa maksaa mitään koska ositus on tehty jo kerran ja omaisuus oli naisella ennen kun menivät toistekertaa naimisiin ja tyhmä nainen kun ei avioehtoa tehnyt . Kunnon lakihenkilö niin ei tartte tositakertaa ositusta tehdä kun se on kerran tehty ja se siitä.
Ainakin molempien täytyy oikeasti miettiä rauhassa mitä elämältä haluavat ja sovinnolla tuoda julki ajan päästä ajatuksensa. Jos toinen ( omassa tapauksessani mies) ei yhtään mitenkään tule vastaan mitä kompromisseja voisi tehdä, niin ero on lopullinen.
Meillä vaimo halusi miettiä mitä haluaa elämältä, yli kahdenkymmenen vuoden liiton jälkeen osti oman asunnon ja muutti sinne. Ostin hänen osuuden yhteisestä asunnostamme. Vaimo ajattelee että palaamme ehkä vielä yhteen tai jatkamme avioliittoa eri osoitteissa tiiviisti toisiimme yhteyttä pitäen. Ei vaan sovi minulle, jos muuttaa pois niin se tarkoittaa mielestäni eroa, otan asian epäluottamuslauseena. Vaikka alussa vastustinkin erilleen muuttoa niin olen asiaan sopeutunut, kuukausi tosin vasta asuttu erillään mutta viihdyn loistavasti, en pidä vaimoon yhteyttä muuten kuin lapsia koskevissa asioissa, lapsetkin ovat jo isoja joten voivat asua kumman luona haluavat. Sen tiedän että yhteen emme palaa koskaan, vaimo luultavasti ei tiedä. :-))
LAPSETTOMIEN ISIEN MAA
Äidit osaavat erotilanteessa temput, joilla isältä viedään yhteys lapsiinsa. Eikä siinä vielä kaikki. Yhteiskunta auttaa heitä siinä, sanovat eroisät.
teksti Maria Säkö kuvitus Mirka Suikkanen
VESA JÄI aikoinaan koti-isäksi, kun poika oli vielä vauva. Vaimo Minna opiskeli. Kun lapsi oli parivuotias, Minna ilmoitti haluavansa avioeron. Hän haki apua turvakodista ja syytti Vesaa väkivallasta ja insestistä.
Vesa oli shokissa väitteistä. Hän vei tutkinta-aineiston Terveydenhuollon oikeusturvakeskukselle (Teo), koska huomasi, ettei Stakesin insestitutkintaan laatimia sääntöjä ollut noudatettu.
Ydintyöryhmä sai Teolta huomautuksen. Se ei vaikuttanut mihinkään. Vesa ei ole tavannut lastaan vuosiin. Virheellisen tutkinnan tehnyt lääkäri jatkaa työssään.
Avioeroisien tarinoissa toistuvat samat syytökset: Äiti hakee eroa yllättäen. Hän on suunnitellut eroa pitkään ja ottanut selvää, miten saada yksin- tai ainakin lähihuoltajuus eli lapset luokseen asumaan. Jos tilanne näyttää heikolta, äiti voi aina heittää insestikortin hihasta.
"Tiedän sairaaloita, joissa lääkärit usein tutkivat insestitapaukset väärin eli eivät noudata suosituksia ja kirjoittavat insestiepäilylausunnot väärin perustein. Ja sosiaalityöntekijöissä on suuria alueellisia eroja", sanoo vapaaehtoistyössä eroisien tarinoita kuunnellut Ari Jousmäki, joka on toimittanut syksyllä ilmestyvän Syytettynä isä -pamfletin.
"EN OLE KATKERA, mutta kuitenkin / joskus tuntuu että liikaa menetin", tulkitsee Reijo Kallio vuonna 1980 levytetetyssä camp-iskelmäklassikossa Viikonloppuisä. Internetin keskustelupalstat ovat täynnä lapsettomien isien samanhenkisiä tilityksiä. Paitsi, että ne eivät ole ollenkaan camp. Niitä lukiessa kihoavat kyynelet silmiin.
Eroisien asia on pop. Sitä liputtavat muun muassa vasemmistoliiton ja vihreiden tuoreet miespoliittiset ohjelmat. Mutta onko kyseessä sarja murheellisia yksittäistapauksia vai laaja tasa-arvo-ongelma?
Tilastot näyttävät tältä: Vuonna 2007 tehtiin Suomessa 34 359 sopimusta lastenhuollosta, joista yhteishuoltoon päädyttiin 31 768 tapauksessa. Yksinhuoltajaksi jäi 2 269 äitiä ja 322 isää.
Tässä vaiheessa on tarpeen muistuttaa, että vain pieni osa huoltajuuskysymyksistä paisuu riidoiksi. Oikuedessa käsitellään 2 000 huoltoriitaa vuodessa. Niiden osuus vuosittain ratkotuista lapsen huoltoa koskevista asioista on vain 4-5 prosenttia. Sekin on tietysti liikaa.
Periaatteessa isien asema on kohentunut sitten Viikonloppuisän ilmestymisen. Aiemmin yhteishuoltajuutta ei annettu, jos äiti ei sitä hyväksynyt. Nykyään yhteishuoltajuutta pidetään ensisijaisena vaihtoehtona ja siihen päädytään lähes kaikissa avioeroissa. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Käytännössä yhteishuoltajuus on liian usein äitien huoltajuutta ja pikemminkin erottanut isiä lapsista. Yhteishuoltoratkaisuissa 14 670 lasta jäi asumaan äidin kanssa, 3 065 isän kanssa.
PERUSASIAT. Ehkä joidenkin miesten kannattaisi alkaa niistä. Monet feministit, kuten Anna Moring (vihr.), ovat sitä mieltä, että huoltajuuskiistoissa näkyy se, että isät kantavat pienten lasten hoivavastuusta vain murto-osan. Suomessa naiset käyttivät vuonna 2007 vanhempainpäivärahoista 94 prosenttia, miehet kuusi.
Arjen tutkijoiden mukaan lastenhoito pysyy äidin työnä myös vanhempainvapaa- ja hoitovapaakausien jälkeen. Jo kahden työssäkäyvän aikuisen perheessä nainen käyttää kymmenen tuntia viikossa enemmän kotitöihin kuin mies. Ennen lasten syntymää naisen rahat ovat naisen rahoja; miehen rahat miehen. Ensimmäisen lapsen synnyttyä naisen rahat muuttuvat jotenkin kummasti perheen rahoiksi, miehen rahat pysyvät miehen rahoina.
"Jos vallitsisi täysi tasa-arvo perheen työnjaossa, miehet eivät varmasti kokisi niin laajasti tulevansa syrjityksi näissä asioissa", muotoilee Lastensuojelun Keskusliiton eroneuvontaa jakavan Neuvo-projektin johtaja Heikki Koiso-Kanttila.
Koiso-Kanttila muistuttaa, ettei lasta voi ikään kuin ansaita itselleen. Lapsen suhdetta kumpaankaan vanhempaan tai kummankaan vanhemman sukuun ei saisi katkaista.
Jos äidit hoitavat lapsiaan enemmän ennen eroa, eikö ole luontevaa, että tilanne jatkuu eron jälkeen samanlaisena? Koiso-Kanttilasta on vanhanaikaista painottaa sitä, että lapsen ympäristö muuttuu mahdollisimman vähän. Nykyisin pidetään tärkeämpänä, että lapsella säilyy yhteys molempiin vanhempiin.
Siihen, että yhteishuoltajuus on harvoin todellista yhteishuoltajuutta, on historialliset syynsä. Aiemmin lainsäädäntö lähti siitä oletuksesta, etteivät eroavat vanhemmat pystyisi jakamaan huoltovastuuta. Näin luotiin pohja vanhempien väliselle kilpailuasetelmalle. Tällainen ajattelu elää Koiso-Kanttilan mukaansa edelleen sitkeästi huoltajuuskiistoiissa lausuntoja antavien sosiaalityöntekijöiden piirissä.
"He suosivat edelleen yhteishuoltajuudessa sitä, että lapsella on ikään kuin ykkössijalla oleva vanhempi. Esimerkiksi vuoroviikkoasumista pidetään lähtökohtaisesti usein huonona ratkaisuna."
--------
Isilläkin on oikeus vanhemmuuteen - myös eron jälkeen
Tasa-arvovaltuutettu tiedote17.02.2011
- Aika on ajanut vanhemmuutta koskevan lainsäädännön ohi. Tätä kuvaavat tasa-arvovaltuutetulle tulleet, syrjityiksi itsensä kokeneiden isien yhteydenotot, totesi tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen torstaina puhuessaan Tasa-arvoa erovanhemmuuteen - isät pois paitsiosta -projektin avoimessa foorumissa Tampereella.
Lainsäädännön ja viranomaiskäytäntöjen näkökulmasta ongelmalliseksi on muodostunut esimerkiksi etävanhemman, useimmiten isän, asema. Tasa-arvovaltuutettu on tuoreessa lausunnossaan vastannut yhteishuoltajana olevalle etäisälle, joka ei saanut tietoja lapsensa esikoulun aloittamiseen liittyvistä asioista. Päivähoidossa yleisesti käytössä olevassa asiakastietojärjestelmässä ei kysytä tietoja etävanhemmista.
Tasa-arvovaltuutettu pitää tilannetta kestämättömänä.
- Etävanhemmalle on annettava mahdollisuudet myös käytännössä seurata oman lapsensa arkielämää. Asiakastietojärjestelmiä tulee kehittää niin, että ne ottavat huomioon yhteishuoltajuuden edellyttämät käytännön vaatimukset.
Moni valtuutettuun yhteyttä ottanut isä on myös epäillyt, että erotilanteissa sosiaaliviranomaiset suosivat naisia epäasiallisin perustein. Tunnetta on vahvistanut se, että enemmistö sosiaalityöntekijöistä on naisia ja että nykyään yhä useammin myös asiaa tuomioistuimessa käsittelevä tuomari on nainen.
- Mielestäni olisi paikallaan tehdä sosiaaliviranomaisten palvelujen osalta selvitys siitä, onko sukupuolella merkitystä ja suositaanko äitejä viranomaiskäytännöissä, kuten epäillään. Tuomioistuinten huoltajuusratkaisuista on jo olemassa vastaava tutkimus, Pirkko Mäkinen sanoi.
Lisäksi tasa-arvovaltuutettu toteaa, että vanhempainvapaasäännökset kohtelevat äitejä ja isiä eri tavoin. Sairausvakuutuslaissa määritellään, että vanhempainvapaan voi käyttää joko lapsen äiti tai isä, riippuen siitä, mitä vanhemmat keskenään sopivat. Oikeus työntekoon ja vanhempainrahan nostamiseen kuitenkin vaihtelee sukupuolen mukaan. Lapsen isällä on oikeus vanhempainrahaan, jos hän osallistuu lapsen hoitoon eikä ole tänä aikana ansiotyössä tai muussa omassa työssä. Äidille sitä vastoin voidaan maksaa vähimmäismäärän suuruista vanhempainrahaa, vaikka hän on samanaikaisesti ansiotyössä tai omassa työssä taikka opiskelee päätoimisesti ja saa opintotukilain mukaista opintorahaa.
Valtuutettu on useita kertoja vuodesta 2003 lähtien pyytänyt sosiaali- ja terveysministeriötä selvittämään mahdollisuudet sairausvakuutuslain muuttamiseksi siten, että vanhempainrahasäännökset olisivat samanlaiset isien ja äitien osalta. Asiaan ei kuitenkaan ole saatu muutosta. Kelan ohjeistus perustuu voimassa olevaan lainsäädäntöön, ja moitteet onkin usein suunnattu Kelaa vastaan.
-----------------------------------------
oltiin 30v aviossa ja erottiin,oltiin erossa 5vuotta ja mentiin uudestaan naimisiin,nyt oltu naimisissa 3vuotta ja kaikki hyvin.enään ei erota ollaan jo siihen liian vanhoja.
Paljon on miehiä vastaamassa. Kuinka tärkeää on meneminen vs. perhe? Sitä tässä yksikseni pohdin. Tosin olen päättänyt alkaa elämää omaa elämääni, enkä jaksa enkä halua kokea enää asioitani miehen kautta. Pariterapiassa on käyty ja nyt tällä hetkellä molemmat käyvät erikseen omien terapeuttien luona hoitamassa omia tunteitaan. Kovasti haluaisin miehen kotiin, mutta en sitä miestä, joka lähti. Vkl oli vaikea ilman lapsia, vaikka kaikki aika menikin treenatessa, siivotessa ja pihaa hoitaessa. Tällaista jahkaamista tämä on, enkä tähän varmaan saa mitään vastausta ennen lokakuuta. Mietinpä vain, että käänteinen toiminta saattaisi miehen herättää ja minut toisaalta rakastuttaa kolmanteen osapuoleen. Olen ollut niin ehdoton aina hänelle ettei toisen ole edes tarvinnut pelätä menettävänsä. Ymmärtäisiköhän jotain, jos tutustun uusiin ihmisiin ja kiinnostus häneen vähenee vai kaataako koko suhteen ja tuhoaa meidän perheen lopullisesti...?
Olen pahoillani sinun ja koko perheesi puolesta. Itsekin olen kokenut tilanteen, jossa perheemme hajosi kun lapsemme oli vuoden ikäinen. Mieheni muutti pois kylläkin minun pyynnöstäni, koska suhteemme ei toiminut lainkaan ja se rasitti minua entisestään kun hoidin ns. yksin sairasta pientä keskoslasta. Tämän jälkeen ex-mieheni tapasi lastaan viikolla niin usein kuin halusi ja lapsi oli hänen luona lähes joka 2. vkonloppu sekä silloin tällöin kävimme yhdessä ns. perheenä jossakin. Parin vuoden ajan yritin selvitä yksin kaikesta ja uuvuin pikkuhiljaa...pyysin myös ulkopuolista apua kun lapsen isä ei ollut silloin valmis ottamaan enemmän vastuuta mutta nykyisin lapsemme asuu osan viikosta isän luona osan minun luona ja edelleen teemme ns. perheretkiä. Meidän suhteemme on parempi kun asumme erillämme ja olemme keskittyneet kasvattamaan lastamme emme muihin suhteisiin, koska lapsi on pieni vain niin vähän aikaa ja kohta on kavereita ja muita menoja. Tämä järjestely sopii meille ei tietenkään kaikille. :) Toivon sinulle ja lapsillesi aurinkoista syksyä sekä onnea tulevaisuuteen.
Uskon, että mies hoksaisi sun arvon paremmin, jos saisi tunteen, että sut voi menettääkin. Mitään peliä muiden kanssa se ei vaadi. Riittää, että alat vaatia yhtä lailla 'omaa aikaa' ja opit nauttimaan elämästä uusien asioiden myötä. Lapset välillä miehelle ja sulle jotain kivaa tekemistä jonkun hyvän ystävän kanssa! Elokuviin, hyvää ruokaa, näyttelyitä, konsertteja, mistä ikinä saat iloa ja eloa! :)
Surupaita pois päältä ja iloa sijaan!!
Ei enää ikinä. Luottamus on mennyt.
Huoran kanssa on vaikea rakentaa tulevaisuutta. 30 vuoden jälkeen ei enää voi arvostaa toista. Ei rakkaus katoa heti, sen olen huomannut. En vaan jaksa uskoa, että olisi niin vahvaa ihmistä joka voisi luottaa enää toiseen. En ole itsekkään mikään naisen unelma, mutta rakkaus on on minusta jotain niin kaunista. Avaa sydämesi ja se revitään paskaksi.
Ei ole elämä PUKINKAAN kanssa oikeaa elämistä. Mitäs huorittelet. Liekö omatkaan jauhosi puhtaat. Tulee vielä pykälät sarveen.
"On itseään ja menetettyä elämää etsimässä". Niinpä niin. Odottele sinä siellä kaikessa rauhassa parikymmentä vuotta, että mies palaa takaisin, kun on etsimänsä löytänyt. Oletko oikeasti noin helkkarin naiivi, että tuhlaat elämääsi (ja lasten) mokomaan paskaan?
Yleensä se tarkoittaa, että on jo valmiiksi jotain vihreämpää tiedossa aidan takana. Ei mies muuten täyshoidosta mihinkään halua lähteä.
Jos mies tuon jälkeen ottaa sinut takaisin, täytyy olla epätoivoinen luuseri.
Sama tilanne minulla. Olen asumuserossa ollut kaksi kuukautta. Hyvä näin. Ei pahempia riitelyitä vielä. Jutella pystyy paremmin. En kuitenkaan ole kaivannut takaisin. Antaa ajan kulua ja katsoo mitä elämä tuotullessaan.
Vatun lumppui anna pimpelit vaa jakoo
Eroasuminen voi johtua useista eri syistä. Vaimoni kolmen lapsen äiti joutui "Auervaaran" pauloihin. Katselin sitä menoa pari vuotta, kunnes tyttäreni täytti 11 vuotta, päätin hakea eron.
Kysyin tyttäreltäni, mitä hän haluaa eron jälkeen?
Hänellä oli valmis vastaus- en halua muuttaa pois omasta kodistani, toiselle paikkakunnalle, toiseen kouluun. Haluan asua isäni ja veljieni kanssa. En halua menettää hyviä ystäviäni, kavereitani, sukulaisiani.
Lupasin toteuttaa hänen toivomuksensa ja ilmoitin kolun terkkarille, etää tyttäreni vanhemmat eroavat. Terkkari jutteli tyttärerni kanssa ja he sopivat, että asiata kerrotaan myös luokanvalvojalle ja opettajalle.
Kun ero astui voimaan lasten äiti pakkasi tavaransa ja muutti "rakkansa" luokse. Kun hänen vaimonsa sai kuulla asiasta, hän käski ukkonsa muuttaa "rakastajattarensa" luokse.
Haaveillusta uusperheestä ei tullutkaan "uusperhettä".
Nyt he elävät kaksistaan ilaman lapsia.
Kannattaa kysyä mitä lapset toivovat ja haluavat eron jälkeen.
-----------------
kun luin tämän kertomuksen, niin ei voi sanoa muuta kuin että hävetkää. avioliitto on kestettävä, kunnes kuolema erottaa. teidän tulee palata yhteen, olla hedelmälliset. naisen on oltava miehelleen alamainen, niin kuin sanassa opetetaan.
"on kestettävä"??? Ei mitään pakkoa ole.
Hei,
Minkä ikäsisiä olette? Minkä ikäisiä ovat lapsenne?
Olemme kolmekymppisiä ja lapsemme vielä alle kouluikäisiä. Elämme niin sanottua pahinta ruuhkavuosi aikaa ja siltä tämä kyllä tuntuukin
Ok. Meillä sama juttu muutoin, mutta olemme jo nelikymppisiä. Lapsissa, varsinkin poikalapsissa aiheutuu meille miehille raskautta, jos käytössä ovat vain nykylainsäädännön sallimat kasvatusmetodit.
Koska miehesi ei ole enää ihan mikään poikanenkaan, niin sen valossa hieman ihmettelen hänen ratkaisujaan. Tuon sooloilun voisi vielä ymmärtää, jos olisi lähempänä kahtakymppiä...
Monet menevät taas yhteen pienen eron jälkeen.Huomaavat kuinka paljon edullisempaa oli kimpassa olo.Asuvat jälleen yhdessä mutta ei ilmoiteta kuin toinen kirjoille yhteiseen osoitteeseen.Asumistuki ja sossu-edut säilyvät.Toinen voi olla asunnoton kämpän etsijä/kirjoilla vanhempiensa luona tms.
Luin viestit .Olen pitkälti samaa mieltä Pirkko-papin kanssa asiasta. Aina kannattaa harkitusti tehdä päätöksiä elämän tärkeimpien asioiden kanssa. Olin 30v.naimisissa ja 2 lasta. Olisin vieläkin ellei puoliso olisi sairastunut ja kuollut. Meidän juttu oli anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen -sovinto. Ei elämä ole helppoa yksinkään. Ja lapset! Pysähtyä kannattaa ja miettiä heidän kannaltaan asiaa! Viisautta ja harkintaa tosi tilanteen edessä!
Erolapsi koulussa Opettaja TV.
Suomalaisista avioliitoista suuri osa päätyy eroon. Avioliiton raunioille jäävät sinnittelemään lapset, joille ero voi tulla täysin yllätyksenä ja varoittamatta. Hämmennystä saattaa lisätä eron jälkeenkin jatkuva vanhempien riitely, jossa lapsi jää helposti välikäteen tai jopa riidan pelinappulaksi. Tunnemyllerryksen lisäksi tulevat käytännön ongelmat, muutot, matkustelu ja tavaroiden kuljetus kahden kodin välillä.
Miten avioero vaikuttaa lapsen koulunkäyntiin? Voiko koulu tukea lasta ja perhettä vaikeassa elämäntilanteessa? Vai onko se edes koulun tehtävä? Millä käytännön ratkaisuilla erolasten ja vanhempien elämää voisi helpottaa? Studiovieraina Bodil Rosengren Yhden vanhemman perheiden liitosta, Heikki Koiso-Kanttila Lastensuojelun keskusliitosta ja koulukuraattori Heli Clarke. YLE Teema tiistaina 23.3. klo 18.30..
Studio Kotro kevät 2010
-------------------------------------------------------------------------
"Avioliiton raunioille jäävät sinnittelemään lapset, joille ero voi tulla täysin yllätyksenä ja varoittamatta"
Tai sitten päinvastoin: monet lapset toivovat vanhempiensa eroa enemmän kuin mitään muuta. Joidenkin toiveet toteutuu, toisten ei.
Sitä järkevää ratkaisua tässä haetaan, muutenhan sitä olisi jo voinut erotakkin. Lapset ovat ottaneet tämän ihan hyvin, kun asia selitetty juuri niinkuin se onkin, eikä koe hirveästi menetystä. Tämä onkin varmaan oikeanlainen muutosten hetki, joka ikävä kyllä vaatii hetken raskaan tilanteen kestämisen. Olen paljon miettinyt ja muuttanut jo omaa toimintaa. Enkä ole sossun asiakas, asun omistusasunnosta, jonka pystyn lunastamaan mieheltäni eron tullen. Olen ulospäinsuuntautunut, urheilullinen ja positiivinen nainen. Kaikki luulevat minun laittaneen miehen ulos, vaikka hän halusi lähteä. En jaksa ymmärtää näitä turhia kommentteja luusereista tms. Elämässä ei aina kaikki mene suunnitelmien mukaan ja haenkin täältä lähinnä kokemuksia ja erilaisia näkökulmia tähän tilanteeseen, en epäsosiaalisten keskenkasvuisten pään aukomisia. En usko onnen löytyvän toisesta ihmisestä, mutta jos miehellä ei ole hyvä olla itsensä kanssa, en minä voi sitä muuttaa
Tässä viimeisessä kirjoituksessasi oli hyviä pointteja. Ketjussakin tuli hyviä kommentteja ja papin kommentit jälleen hyviä, paitsi että avun tarvitsijat eivät todellakaan ole samalla viivalla. Itse lähdimme apua hakemaan yksityisesti ja kunnon asiantuntija-apu tunnetusti maksaa ja tämä pakotetusti siis siinä mielessä, että suhdetta olisi mitenkään pystytty selvittämään riippumatta siitä, että jatkuuko suhde vai ei. Sillä perheneuvonnan jonot monissa kunnissa tällä hetkellä ovat käsittämättömän pitkiä, puhutaan yli puolen vuoden, vuoden jonoista.
Elämä ei todellakaan mene suunnitelmien mukaan vaikka haluaa. Siinäpä se eron syy onkon . Miten näitä ongelmia ratkotaan sitä tässä itsekkin vielä täysjärkisenä aikuisena mietin. Asumuserossa ollaan ja ongelmat pahenee,että ratkasut pitäisi korjata muuten. Se kun ei oo voimia menee ja valuu pilalle.
Nyt olenkin päättänyt laittaa elämääni eteenpäin ja miettiä avioliittoa, kun sen aika sitten on eli kun ollaan sopiva aika pohdittu tahoillamme elämää. Itseasiassa parisuhde on melko pieni osa elämääni ja kun minulla on ollut enemmän aikaa, on sen ajan täyttäneet ystävät. Nyt onkin menoa erilaisiin tapahtumiin aikalailla
Minusta ero on ero. Tuollaisessa tilanteessa roikkuminen on raskasta. Sanoit "eli kun ollaan sopiva aika pohdittu tahoillamme elämää". Kannattaa laittaa ihan deadline tälle sopivalle ajalle.
On meillä sovittuna aika milloin alamme taas "yrittämään" ja mihin asti katsomme yritystä, jonka jälkeen lopullinen päätös tulee tehdä. Sitä kun vain yrittää ymmärtää toista osapuolta, jolta ei voi asiaa enempää kysellä, kun ei osaa vastata. Erilaisen asioiden suhteen kehittymistä on tapahtunut, viettää lasten kanssa laatuaikaa viikonloppuisin, kun lapset ovat hänellä aivan eri tavalla kuin ennen ja on kiinnostunut perheen asioista. Itse olen huomannut luopuvani jatkuvasta pohtimisesta ja tulevaisuuden yltiöpäisestä suunnittelusta. Mennään viikko kerrallaan ja mietitään seuraavaa edellisen loputtua. Ihan päivä kerrallaan ei voi pienten lasten kanssa mennä
Pidä kuitenkin mielessä omat rajasi. Mitä kannattaa toisessa ymmärtää ja mitä taas ei.
En haluaisi olla ikävä ja turhan varoittelija, mutta itse olen törmännyt toisessa tuollaiseen yrittämiseen, joka menee sitten hetkisen kuluttua taas ohi. Tosin sillä seurauksella, että jatko on vielä paskempaa ja luottamus murenee pala palalta. Ja jos miehesi vielä toimii lasten kanssa vain hetkittäin viikonloppuisin kovasti tsempaten. Ongelmaksi voi muodostua, meillä ainakin muodostui se, että toinen ei avunhankkimisesta huolimatta asiaa pohtinut niin, että olisi tapahtunut pysyvämpi muutos ajattelutavassa tai toiminnassa. Ymmärrän, että ensin haetaan ensiapu, mutta sen jälkeen tarvitsisi laajemmin miettiä, miksi näin kävi ja miten tämän voi välttää myöhemmin ja tämä siis jos suhdetta haluaa ylipäätään jatkaa. Muutoin nimittäin palataa taas siihen alkupisteeseen, sillä eihän kukaan jaksa kokoajan tsempata eli oikeastaan muutoksen pitää olla todellista ja lähteä itsestään. Minä en ainakaan usko enää.