Onko muilla (vakaassa/pitkässä) suhteessa olevilla semmoista, että toinen haluaisi naimisiin ja toinen ei? :D Miksi haluat/et halua ja miksi se toinen haluaa/ei halua (riippuu siis kumpi teistä on avioliiton perään ja kumpi taas sitä vastaan)? Meillä on juuri tämmöinen "naimisiin-vai-ei" -suhde, joka ei sinällään ole mitenkään ongelmallinen, sillä ilman avioliittoakin on mukava olla ja elellä yhdessä, ei ole kynnyskysymys suhteelle. Joskus vain miettii, että mitäs jos olisikin naimisissa, sillä ainakaan en halua koskaan erota tuosta puolisostani (jooh siis eihän avioliitto eromahdollisuutta mihinkään poista, mutta tarkoitan lähinnä, että olen vakuuttunut, että haluan jakaa loppuelämäni hänen kanssaan, ei siis ole syitä olla menemättä naimisiin). Suhde kestänyt jo vuosia, joten ei ole myöskään mikään hetkellisen alkuhuuman ilmentymä - tai sen toisen kannalta ajateltuna, ei ole mikään hetkellinen "apua mun vapaus häviäis" -paniikkireaktio vastustaa avioliittoa.
En siis niinkään kaipaa apua mihinkään, vaan lähinnä keskustelua, onko muilla pareilla samanlaisia toisistaan eroavia aatteita avioliiton suhteen? :D
En siis niinkään kaipaa apua mihinkään, vaan lähinnä keskustelua, onko muilla pareilla samanlaisia toisistaan eroavia aatteita avioliiton suhteen? :D
Vastaukset 7
Vanhimmat
No tavallaan vähän on... Itse olen eronnut, mutta edelleen uskon vahvasti siihen, että avioliitto voi myös kestää hautaan saakka. Esimerkiksi niin minun kuin miehenkin vanhemmat ovat vuosikymmenien liitoissa edelleen.
Meillä on yhteinen ok-talo, uusperhe lapsineen, vahva sitoutuminen, roppakaupalla rakkautta ja kovasti ollaan sitouduttu. Ei siis ole mitään hinkua kummallakaan tästä lähteä. Mieskin sanoo että minun kanssa haluaa vanhuutensa elää. Mutta miehen mielestä naimisiin meno näin "vanhalla iällä" tuntuu jotenkin turhalta. Hänen mielestään naimisiin meno on sellainen nuorten ihmisten, ekassa vakavassa suhteessa olevien, ja ennen lasten tekoa, olevani "virallisen vakiintumisen" symboli. Ja että kun mehän jo ollaan iäkkäämpiä, ollaan jo vakiinnuttu ja lapsiakaan ei enempää haluta, niin sellainen naimisiin meno olisi aika turhaa, tai ei tuntuisi mielekkäältä. (Ikää meillä on /- 40v. Ei siis mitään eläkeläisiä vielä.)
Mies on monessa muussakin asiassa vähän sellainen, että jotkut jutut vain "eivät ole sopivia". Esimerkiksi koska me olemme jo vakiintunut pari, ei ole sopivaa suudella kesken päivän kielareita. (Siis vaikka kukaan ei näkisi.)=D Hän siis kokee meidän liiton jo niin sellaisena turvallisen vakaana, hyvänä tällaisena kuin on, ettei muutosta kaipaa. Enkä kaipaa minäkään mitään muutosta meidän hyvään arkeen, mutta kaipaisin muutosta virallisen aseman suhteen. Ehkä olen sitten olemme molemmat hieman vanhanaikaisia, mutta eri näkemyksillä. Mies ei osaa ajatella että 40v alkaa menemään vielä naimisiin (on jotenkin naurettavaa tms) ja minä taas en osaa ajatelle että 70v olisi avoliitossa (on jotenkin naurettavaa tms.) Että ei meillä kummallakaan nämä perustelut mitään kovin kummoisia ole.=D
Itse taas ajattelen päinvastoin, että juurikin vanhetessa naimisissa olon merkitys kasvaa. Haluaa että juuri oma kumppani on lähiomainen, perintäasiat menis fiksummin yms. Ja tuntuisi jotenkin kornilta olla 70v AVOvaimo. Ja toisekseen mies on sanonut minua vaimoksi jo vuosia. Jotenkin olisi luonnollista olla ihan oikeasti vaimo... Miehen mielestä taas nuo raha-asiat yms voi hoitaa helposti sopimuksilla ilman naimisiin menoakin. Se on osittain totta.
Yhdessähän voi toki olla avoliitossa tai avioliitossa. Se on selvää. Niin tai näin, niin yhdessä haluamme olla.
Tästä naimisiin menosta meillä ei nyt juuri puhuta, ei ole ajankohtaista ja molemmat tietää mitä toinen siitä ajattelee. Eiköhän se riitä. Mutta olen sanonut että haluaisin naimisiin ennen kuin täytän 50v. Mies on sanonut että "se ei ole poissuljettua." Tuskin siis menemme ihan lähivuosina naimisiin, mutta ehkä joskus 10 v sisällä. Ja jos menemme, niin häitä ei tule. Juhlia kumpikaan ei pitäisi ns. luonnollisena. Nimeänikään tuskin vaihtaisin.
"Mutta olen sanonut että haluaisin naimisiin ennen kuin täytän 50v."
Se onkin viisasta, että säilyttää mahdollisuuden leskeneläkkeeseen.
Minä olen aina ihmetellyt, miksi joku ei mene naimisiin. Sehän on ennen kaikkea lainopillinen sopimus, mikä selkeyttää monia asioita. Ja jos on ennestään lapsia tai ei jostain muusta syystä halua sotkea raha-asioita, avioehto ja testamentti on paljon helpompaa tehdä avioliiton lisäksi kuin että tekisi kaikki avioliiton myötä tulevat sopimukset erikseen.
Tosin moni alkaa pitämään puolisoaan itsestään selvyytenä avioliiton myötä. Mutta silloin kannattaa pitää kirkkaana mielessä, että eroaminen on naurettavan helppoa.
Meillä! Eka suhde kummallakin, mutta silti pitkällä aikuisiällä jo, ja useiden vuosien suhde nyt tähän mennessä.
Jooh, en ole koskaan unelmoinut naimisiinmenosta tai hääpäivästä, mutta näin kun on vakuuttunut suhteestaan ja puolisostaan, niin olisihan se ihan kiva päästä eroon tästä nykyisestä sukunimestä (varsinkin, kun lähisukulaiseni ovat ääliöitä ja pelkkä nimi on heidän takiaan aiheuttanut tarpeettomasti vaivaa suunnilleen aina), olla niinkuin "virallisesti yhdessä". Sinänsä en näe avioliitottomuutta miksikään ongelmaksi parisuhteelle, enkä oudoksi pareja, jotka eivät ole naimisissa vaikka yhdessäoloa on jo mahdollisesti kymmeniäkin vuosia takana. Minulle naimisiinmeno olisi vain symbolinen "vakuutus" siitä, että mieheni on tosissaan kanssani; sellainen olo, ettei mies ole "tosissaan", koska haluaa jättää perintönsä kummilapsilleen, ei halua naimisiin tai edes kihloihin, ei halua minun satsaavan rahaa yhteiseen kiinteistöön (koska kiinteistö / siitä tulevat rahat menevät siis sitten aikanaan kummilapsille) .... En tietenkään ole näiden rahojen perässä (minulla on omaakin omaisuutta) ja tuollaisethan olisi helposti hoidettavissa avioehdoilla muutenkin. Haluaisin vain osoittaa koko maailmalle, kuinka ylpeä olen miehestäni ja kuinka en voisi kuvitellakaan muita miehiä elämääni.
Mieheni taas... no hän ei halua "kaikkien tietävän", jos vaikka mentäisiin kihloihin (kyllä, hän on niitä, joille kihlaus ja avioliittoon kosinta ovat eri asioita). Eli siis että jos me yhtäkkiä "oltaisiin kihloissa", niin siitä pitäisi muka ilmoittaa koko kylälle, eikä hän halua tällaista kaikkien huomiota osakseen.
Kaikki muut meiltä kyllä kyselevät ja painostavat koko ajan, joko me ollaan kihloissa / onko jo häät tulossa, mukaanlukien miehen vanhemmat. :D
Meillä ei oltu erimielisiä avioliitosta.
Ensimmäinen rakkaus johti avioliittoon. Se oli nuorena aika selvää. Oli sitten koko perheellä sama sukunimi. Tuli kuitenkin avioero.
Kymmenen vuoden kuluttua erosta elämääni tuli uusi rakkaus. Olin 40 ikävuoden korvilla, mies minua vanhempi. Yhteiselämän ulkonaisten muotojen vaihtoehtoja pohdittiin. Päädyimme avioliittoon (vaatimaton vihkiminen) sen vuoksi, että suhteemme laatu olisi kaikille sukulaisille, ystäville ja ulkopuolisillekin yksiselitteisen selvä.
Toinen tärkeä syy oli se, että jos jommallekummalle sattuisi jotain, myös lähin omainen on selvä.
Kolmanneksi otettiin huomioon leskeneläke toisen kuollessa. Avopuolisolle leskeneläkettä ei makseta. Kävi sitten niin, että mieheni kuoli odottamatta. Sain sen leskeneläkkeen ja se onkin ollut erittäin tarpeellinen. Sen turvin olen voinut säilyttää taloudellisen asemani ja elintasoni lähes samana kuin se oli ennen puolisoni kuolemaa.
Mitään haittaa ja ongelmaa vihkimisestä ei koskaan ollut. Edut olivat ja ovat edelleen huomattavat, vaikka avioliitto on kuoleman kautta päättynyt.
Tämmöisen ajatuksen kun saisi istutettua niidenkin päähän, jotka "pelkäävät" avioliittoa. :D Siis kun eihän se käytännön tasolla sitä elämää miksikään muuta, vaikka oltaisiinkin naimisissa, mutta kun se turvaa sitten sitä jäljelle jäävää puolisoa, jos toiselle sattuu jotakin! Aivan kuten tässä "onsyitä" todentaakin.
En ymmärrä, miksi jotkut vakavasti parisuhteilevat eivät halua naimisiin (vaikka toinen kosisi), jos ovat kuitenkin päättäneet _olla aina yhdessä_ sen kanssa, kenen kanssa ovat sillä hetkellä. Siis niin kuin mikä ongelma on solmia avioliitto, kun on joka tapauksessa päädytty ratkaisuun, että hautaan saakka yhdessä ollaan?
Lisäksi inhoan sitä, kun jotkut sanovat "menettää vapautensa" / "saada pallo jalkaansa" kun on kyse avioliitosta.. Ei se ole mikään vankila, vaan onnentunnustus kahden ihmisen välillä! >:I
Meistä kumpikaan ei halua naimisiin, eikä myöskään muuttaa yhteen. Yhdessä ollaan oltu viisi vuotta. Ollaan kummatkin eronneita, molempien lapset aikuisia.
Meillä on aikuisiällä aloitettu suhde, selvästikin vakava. Kummallakaan ei ollut erityistä hinkua naimisiin, mutta sitten yhtenä päivänä tultiin siihen tulokseen, että olisi kätevämpää mennä naimisiin kuin ryhtyä testamenttien yms. paperisodan avulla järjestelemään asioita. Siispä nopea pistäytyminen maistraatissa kertomatta juuri kellekään asiasta etukäteen. Nyt ollaan virallisesti pari, ja tuntuu tuo olleen myös joillekin ystäville ja sukulaisille kovin iloinen uutinen.