tai oikeammin eroa hakeneet, kertoa mistä olette saaneet sen voiman lopullisen päätöksen tekoon ja eron hakemiseen. Meillä asiaa käsitelty paljon ja apuakin haettu. Ongelmat tiedostettu, toista osapuolta ei kuitenkaan niin kiinnosta/ei halua/taitoa, ihan sama, mutta tiedän, että pro.sessin eteenpäin vieminen jäisi minulle. Tunteet menneet kuin vuoristoradalla. Askelia eteenpäin, askelia taaksepäin, vihaa ja nyt päällimäisenä turtumus. Asiallisia vastauksia, kiitos.
Voisitteko te eronneet
ajatustenpurku
7<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Jos eroa hakiessa on tilanne ollut se, että todellisuudessa on realistiset perusteet pysyvälle erolle ja on käynyt jotakin peruuttamatonta tai väkivaltaa, niin silloin yhteenpalaaminen ei ole järkevää. Sen sijaan, jos kyseessä on niinsanotusti kasvukipuja eli kasvatte yhteen ja teidän näkemyksenne ovat liian erilaiset ja olette sellaisen asian vuoksi hetkellisesti eronneet, niin välttämättä kaikki ei ole menetetty. Eli puhukaa asiat selväksi, mutta syyttelylinjalla ei päästä mihinkään. Nyt tarvitaan ymmärrystä ja hyväksymistä siinä, että todennäköisesti olette olleet liian väsyneitä, ettekä ole huomioineet toisianne. ELi ihmisenä te kasvatte eteenpäin ja luovutte osasta näkemyksiänne. Ellei ole mitään toivoa mistään asia on selvä ja silloin pitää olla realistinen. ELi jos tulevaisuus tuntuu siltä, että niitä hyviä hetkiä parisuhteessa oikeasti on ollut oleellisesti vähemmän kuin huonoja. On eropäätös selvä. Mutta näitä ajatellessa muista terve itsekriittisyys ja se, mitä itse on sanonut. Usein ihminen kuulee asian eritavalla kuin toinen on sen tarkoittanut ja loukkaantuu sen vuoksi paljon. TOTUUS SELLAISENAAN paljastaa, kannattaako yrittää enää.
Jos esim. taloudellinen hyväksikäyttö ja härskiys raha-asioissa eli sellainen huoleton elämäntapa johon liittyy säänöllinen alkoholin nauttiminen toisella osapuolella ja krapulapäivänä moraalinen kriisi krapulassa niin todennäköisesti tulevaisuutta ei tule olemaan. Vaan on parempi jatkaa omineen. Jos väkivaltaa on ollut, niin se saattaa jatkua 95 % todennäköisyydellä myöhemmin. Eli asiahan on silloin selvä. Kynä ja paperia auttavat sinua paljon. Tilanne on vähän verrattavissa tuomarin vaakaan, johon eri puolelle vaakaa laitetaan eri asioita ja jos vaaka kallistuu oleellisesti toiseen päätyyn asia on silloin sen päätöksen mukainen.
Ihminen voi muuttua, mutta se edellyttää työskentelyä itsensä kanssa ja niiden taustatekijöiden selvittämistä itselleen, miksi on silloin siinä tilanteessa käyttäytynyt niin kuin on käyttäytynyt. Se on oma prosessinsa. Myös ihmisen luonne paljastaa todellisuuden helposti, kannattaako yrittää edes. ELi onko realistinen vai jotakin muuta.
Jatkan vielä vähän. Tunteet sinun on pakko laittaa sivuun, jotta et hajota itseäsi ja ajateltava realistisesti, kun teet tuon lopullisen arvion suhteestanne ja mitkä tekijät ovat johtaneet siihen tilanteeseen, missä olette. Tuo tunteiden purkaminen sinun kannattaa tehdä hallitusti ja peilata ajatuksiasi ammattityöntekijän kanssa. Ristiriidassa et voi elää, koska se hajoittaa sinut sisältä. Ne itkut on jokaisen itkettävä, kun ne tunteet purkaa. Se on pitkä prosessi ja sellaisena neuvona, että älä vaan ala suhteeseen heti, ennen kuin tiedät, mitkä asiat ovat johtaneet edellisessä liitossasi tuohon erotilanteeseen. Vertaistukea tunteiden käsittelyyn saat myös seurakunnan ero leireiltä. Eli se on eronneille tarkoitettu nimenomaan itsensä eheyttämistä varten.
Koska me jokainen olemme omia yksilöitämme ja reagoimme eritavoin asioihin, kukaan ei pysty ennustamaan, mikä on sinulle hyvä tapa käsitellä asioita.
Kiitos sinulle seriippuutilanteesta asiallisesta vastauksesta. Me olemme tilannetta jo asiantuntija-avun kanssa käyneet läpi ja ihan itsenäisestikin. Ja usko pois itkuja on itketty ja voimia tässä on tosiaan kysytty. Eiköhän niitä syitäkin ole löytynyt ja paljosta voisi miettiä, että miksi ei tullut tehtyä niin tai noin, mutta itse ajattelen, että jälkiviisaus ei paljon auta. Mutta hyvähän se on todellakin tulevaisuuttakin ja sen ihmissuhteita varten käydä näitä asioita läpi. Niin paljon on sattunut että, mutta lasten takia olen pitänyt itseni kasassa. Mutta turtumus nyt.
Lapsillasi on tuntosarvet... Kyllä ihan pienetkin lapset huomaavat että äiti "pitää itseään kasassa".
Vanhin lapseni oli jotain 14-vuotias, kun hän kysyi "äiti, voitko sanoa rakastavasi isää? Vai oletteko yhdessä vain tottumuksesta ja tavasta tai jostain sellaisesta?" Tuohon piti vastata, etten rakasta. Se kyllä herätti. Johon lapsi jatkoi "sitä minäkin, niin olen ajatellut".
Keskimmäinen lapsi alkoi todenteolla toivoa eroamme tästä jokusen kuukauden päästä. Kunnes vuoden parin päästä jo lähes kerjäsi "olet sanonut hakevasi eroa, hae nyt jo. *Sisaren nimi* on jo täyttänyt 12 vuotta." Olin odottanut "merkkiä" milloin haen eroa, ja tässä se tuli varsin suoraan.
Lapset tietävät. Riippuu paljon tietysti millaisia ovat persoonaltaan. Mutta olivat millaisia tahansa, he vaistoavat silti.
Tämä on ihan totta, että lapset vaistoavat kyllä tilanteen. Ja tuolla aiempi kommentoija hienosti totesi, että tunteet on laitettava sivuun ja niin se valitettavasti on, koska todellakin hajoan muuten ihan palasiksi. Ainahan sitä voi listailla asioita mitkä tekijät on puolesta ja mitkä vastaan, mutta tunneihmiseltä hankalaa se on jos tunteettomasti mietitään.
Kun tietää, ettei liitto enää miksikään parane, vaikka yritetty on, niin ero päätös on "helppo". Sitten voi aina käyttää aikajanaa apuna. Miettiä millaista liitossa oli esim. vuosi sitten. Mitä on tehty liiton korjaamiseksi? Onko mikään parantunut? Onko nyt asiat paremmin vai pahemmin? Olisiko realistisia mahdollisuuksia, että liitosta vielä tulisi toimiva?
Olet oikeassa siinä, että jollakin tavalla sitä tiedostaa, että asiat eivät enää parane, kun toisenkin hyvin tuntee. Ehkä itselläni oli vain naiivi usko siihen, että apua hakemalla toinenkin halusi muutosta ja muuttua tai ehkä ihminen on vain luonnostaan sellainen, että haluaa selittää asiat itselleen parhain päin ettei tarvitse kohdata karua totuutta, sillä helvetin pahalta tämä silti tuntuu.