Kärsin harvinaislaatuisen rumuuteni lisäksi myös sosiaalisten tilanteiden pelosta. En usko että kenelläkään on asiat niin huonolla tolalla kuin minulla on.
Kaupan kassaneiditkin peloittaa minua! Ne nuoret ja iloiset heittävät vitsiä ja siihen pitäisi osata vastata jotain nokkelaa koko rivistön asiakkaita jonottaessa takanani odottaen nasakkaa vastaustani. Valitsenkin aina vanhimman ja vihasimman näköisen kassan jonka ainoa repliikki on taatusti ja turvallisesti haluatko kuitin?
Ilettää ihan katsella nuorien kassaneitien tiskillä roikkuvia lipeviä pelimiehiä ja sen näkee jo happamasta ilmeestäni ilmeisesti, koska minun vuorollani minua teititellään vakavin ilmein vaikka edelliselle pelimiesasiakkaalle olisi kikateltu. Näin silloin kun ei ole valittavana vanhempaa vakavamielistä kassarouvaa. Pitää näyttääkin vihaiselta ettei ala se "jutustelu" jota jotkut heistä tekevät huomion hakuisuuttaan!
Itse se koko jonotus kassalle saa jo sydämeni hakkaamaan ja usein rävellän valmiiksi rahoja jotta tilanteesta selviäisin mahdollisimman kivutta.
Onko muilla vastaavia näin pahoja pelkotiloja?
Kaupan kassaneiditkin peloittaa minua! Ne nuoret ja iloiset heittävät vitsiä ja siihen pitäisi osata vastata jotain nokkelaa koko rivistön asiakkaita jonottaessa takanani odottaen nasakkaa vastaustani. Valitsenkin aina vanhimman ja vihasimman näköisen kassan jonka ainoa repliikki on taatusti ja turvallisesti haluatko kuitin?
Ilettää ihan katsella nuorien kassaneitien tiskillä roikkuvia lipeviä pelimiehiä ja sen näkee jo happamasta ilmeestäni ilmeisesti, koska minun vuorollani minua teititellään vakavin ilmein vaikka edelliselle pelimiesasiakkaalle olisi kikateltu. Näin silloin kun ei ole valittavana vanhempaa vakavamielistä kassarouvaa. Pitää näyttääkin vihaiselta ettei ala se "jutustelu" jota jotkut heistä tekevät huomion hakuisuuttaan!
Itse se koko jonotus kassalle saa jo sydämeni hakkaamaan ja usein rävellän valmiiksi rahoja jotta tilanteesta selviäisin mahdollisimman kivutta.
Onko muilla vastaavia näin pahoja pelkotiloja?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Joku varmasti nauraa tällekkin aloitukselle luullen sen olevan huumoria. Mutta valitettavasti se on täyttä totta. Minun elämääni.
En ihmettele ettei täällä porukat uskalla kirjoittaa sähköpostia huoralle sillä minä en kehtaa lähestyä sähköpostilla edes vuokraisäntääni! Sekin kun on pelottava rikas ja suulas YTMI. Jos joku paikka esim, lämminvesivaraaja menee rikki niin koitan itse sitä korjata tai kysyä neuvoa *nettikavereiltani jotka sitten näkemättä laitetta arvailee olisko siinä termari sökönä ja kato malli ja käy ostaa uusi. Ja ostarin sen omilla rahoillani vaikka kuuluisi vuokraisännän hoitaa. *Live kavereitahan puhdasverisellä ätmillä ei edes ole.
Jos joutuisin työttömäksi en taatusti saisi mentyä sinne työvoimastoonkaan ikinä vaan se jäisi aina "seuraavaan päivään" ja lopulta olisin rahaton oman saamattomuuteni vuoksi.
Tässä valossa parisuhteesta on aivan turha haaveillakkaan, mutta yksinäisyys vaivaa silti.
Ei se ole helppoa olla sosiaalisesti kyvytön ruma ätmi!!!
Miten se töissä käynti onnistuu ja miten edes sait työpaikan?
"Live kavereitahan puhdasverisellä ätmillä ei edes ole."
Ei ätmiys liity mitenkään kavereiden määrään. Ätmiys on vain sitä ettei ole haluttava naisten silmissä. Ätmi voi olla sosiaalinen ja hänellä voi olla kymmeniä kavereita. Naiset eivät vaan hänestä innostu.
Sama. Yksi kaverini joka kai ätmiksi on todettava naisonnesta päätellen on juurikin tälläinen sosiaalinen vipeltäjä, ja ystäviä riittääkin niin miehissä kuin naisissakin. Harmi vaan että on lyhyen puoleinen ja kaljuuntuntkin kohtuu nuorena, eikä siksi villitse kovin naisia. Toki voisi laskea riman pohjamutiin, mutta kaippa hän on onnellisempi yksin kun ei ole siihen ruennut.
Sosiaalisten tilanteiden pelko on ikävä juttu, mutta niiden kukistamiseen ei liene muuta lääkettä kuin tarttua härkää sarvista.
Kukaan ei ole aina edukseen tilanteissa ja pieni häpeä vain virkistää harmaata arkea.
Tilanteessasi ei ole mitään nauramista minun mielestäni, päinvastoin: Kysymyksessä on todellinen ongelma Se tosin voi olla lohduttava asia, että kovin moni muukin kärsii tuosta vaivasta ja se on varsin yleinen. Toivottavasti saat hoitoa tuohon ongelmaasi, koska siitä voisi olla sinulle apua.
Itselläni oli samanlainen vaihe nuoruudessa ja varhaisaikuisuudessa. Jännitin sairaalloisesti tavallisia asioita: bussin käyttämistä, sosiaalisia tilanteita juhlissa/työpaikalla, jos en löytänyt jotain tuotetta kaupasta niin koskaan en uskaltanut kysyä myyjiltä apua, minnekään tapahtumaan en uskaltanut mennä, jopa kävellessä julkisilla paikoilla mietin että ihmiset naureskelevat minulle jne. Noita esimerkkejä on varmasti satoja. Se ei todellakaan ollut mukavaa vaan tuotti fyysisen ahdistuksen oireita itselleni. Kokeilin myös psykiatria ja masennuslääkkeitä, mutta ensimmäiselle meneminen vain ahdisti lisää ja masennuslääkkeet tekivät minusta liian passiivisen. Varsinkin jälkimmäistä en suosittele!
Aloin sitten pienin askelin harjoittelemaan normaalia elämää ja hyväksymään, että elämässä on aina epäonnistumisia ja ei se tee minusta tyhmää jos en tiedä jotain asiaa. Aloin aluksi käymään joka ilta kävelylenkeillä joissa saattoi tulla ihminen tai pari vastaan, muttei mitään kauhean ahdistavaa. Sitten sain itseni menemään säännöllisesti salille ja sillä tuntui olevan iso vaikutus jo omaan käyttäytymiseeni jonkin ajan kuluttua. Ruokavalion vaihtaminen myös vaikutti suuresti omaan mielialaani, kun olin tätä ennen syönnyt oikeastaan valmisruokia. Vuosien varrella rohkaistuin enemmän ja enemmän.
Vaikken ole vieläkään mikään kauhean sosiaalinen tyyppi niin nykyään sosiaaliset tilanteet eivät ahdista yhtä paljon kuin nuorempana, minulla on ihan live-ystäviä (ei montaa) ja harrastuksia lähes joka päivä. Saatan mennä vieläkin lukkoon, jos joku tuntematon puhuu minulle (esim. kassatyttö), mutta yleensä hymyilen ja koetan vastata jotain nasevaa. Nykyään uskallan mennä jopa yksin erilaisia tapahtumiin! Pieniä asioita joillekin, mutta isoja itselleni.
Kuullostaa tutulta. Asia oli lopulta varsin helppo korjata.
Mene lääkäriin ja kerro, että sulla on kahvikuppineuroosi ja pyydä reseptia probral nimiseen beetasalpaajaan. Se on hyvin harmiton lääke ja itselläni toimii jo aivan olemattomilla annoksilla 2.5-5mg. Se helpotti elämääni hyvin paljon.
minä syön joka päivä 5 mg bisoprololia. Muuten syke olis ku hiirellä. En ole kyllä huomannut että sillä olisi mitään vaikutusta mihinkään sosiaalisiin tilanteisiin millään tavalla.
Miten usein käytät propralia, säännöllisesti? Onko sitä hyvä käyttää joka päivä vai tottuuko keho siihen?
No vaikka sitä uskaltaa lähestyä naisia niin naiset on tylyjä ja pakt tulee sekunnissa.
Et oikeastaan menetä mitään koska naisille se miehen komeus on tärkein juttu eikä naiset halua jutella rumille.
Monella on pahemmin.
Sinä käyt kaupassa. Minä en käy edes kaupassa. Paniikkihäiriö ja ahdistus. Olen varmasti myör rumempi ja lihavampi.
En ole ede ainoa. Omassa ikäryhmässä tällainen pohjalle putoaminen on ihmeen yleistä.
Miten ujot ja arat voi pariutua edes jos naiset ihailee kerran murhamiehiä?
Minulla on sosiaalisten naisten pelko.