En ole koskaan käyttänyt epilaattoria ja olen aika kipuherkkä.
Minulta löytyy otsikossa mainittu epilaattori; kannattaako se ottaa käyttöön, vai olisiko jollain antaa vinkkiä hellempivaraisesta laitteesta?
Olisin valmis maksamaan max 200euroa hyvästä laitteesta, joka mahdollisimman hellävarainen ja myös tarkka. Olisi myös plussaa jos laitteen ääni ei olisi ihan kammottava, kun olen kuullut, että monissa näissä laitteissa on epämiellyttävä ääni.
Philips SatinPerfect HP6574/01 -epilaattori?
1
195
Vastaukset
- Braunia_käyttävä
Kaikki epilaattorit toimivat samalla periaatteella (pyörivässä rummussa olevat pinsetit nyppivät karvat juurineen irti). Sen vuoksi laitemallien välillä ei ole eroja kivun suhteen. Myös rakenne on sellainen että melukin on suunnilleen samanlainen.
Kun aloittaa epilaattorin käytön, kipu on alussa kovempi koska karvat ovat paksumpia ja "istuvat" tiukemmin karvatupissa. Kun käyttöä jatkaa säännöllisesti eikä anna karvojen kasvaa vahvoiksi, kipu vähenee ja lopulta tuntuu vain pientä nipistelyä. Jos tuo aloittaminen tuntuu liian kivuliaalta, voi mennä ensin sokerointiin/vahaukseen ja sen jälkeen viikon (viimeistään kahden) kuluttua aloittaa epilaattorilla ajelun. Vaikka karvoja ei vielä näkyisikään suuremmin, kannattaa ajella säännöllisesti niin kipua ei tunnu.
Noita Philipsin malleja ei ole pidetty parhaimpina (karvojen irtoamin ei ole ehkä parhainta), mutta kun sellainen on sinulla niin käytä vaan sitä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 20611913
- 585569
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k212922Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html482900- 452518
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut352098Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,471969Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131931- 381925
Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s71807