Kemi tarvitsee talouden saneeraajan heti!

Onjoaika

Kemin talous on perinteisesti ollut kuralla kymmenet vuodet.Henkilöstömäärä on paisunut kuin limpputaikina ja nyt on taikinatiinu valumassa yli.Mutta mitä tekevät Kemin päättäjät asian korjaamiseksi? Aivan samaa kuin ennenkin:eivät yhtään mitään. Menot kasvavat,tulot pienenevät,väkiluku laskee. Veroäyri on tapissa ja muut piiloverot Suomen korkeimpia. Miten tilanne,menot ja tulot sekä henkilöstömäärä,saadaan tasapainoon?
Tilanteen voi oikaista Saneeraaja. Valtion on nimitettävä henkilö jolla on valtuudet tonkia epäkohdat pohjamutia myöten ja potkia joutosakki kilometritehtaalle.
Nyt on maassa sellainen hallitus jolla on mahdollisuus tehdä lakimuutos ja laittaa Kemin talous taspainoon. Paikallisesti ei tahtoa asian korjaamiseen löydy.

23

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SE on totta Kemillä on useita kymmeniä täysin turhia työntekijöitä.
      Niin kaupungin talolla kuin puisto puolellakin .Koko puisto puoli
      vois lomauttaa talveksi marraskuusta huhtikuuhun kun ei niillä
      ole mitään järkevää tekemistä.
      Tämä järkyttävää toisten rahoilla rälläämista.

      • sopii-kokeilla

        Suojatyöpaikkoja on jokaisessa kaupungissa,ei Kemi ole siinä mikään poikkeus.
        Mutta niistä suojatyöpaikoista vaikeinta on ketään ulos saada.Niillä on aina vaikutusvaltaisimmat puolustajat.

    • Onjoaika

      Nyt Kemilläkin on mahdollisuus kohentaa talouttaan lähiaikoina. Hallitus kaavailee lakimuutosta joka poistaa viiden vuoden irtisanomissuojan kuntien henkilöstöltä kuntien yhdistymisessä. Kun Keminmaa ja Simo sekä Kemi yhdistyvät niin henkilöstöt karsitaan reippaalla kädellä vastaamaan todellista tarvetta. Kemissäkin moni tuolin kuluttaja saa kenkää ja pääsee viettämään työttömän laatuaikaa.Eikä kukaan edes huomaa että mikään kunnan palvelu heikkenisi.

      • japian

    • Onjoaika

      Kemistä ensimmäinen saneerauskohde on teatteri,toinen on kaupunginorkesteri,kolmas on matkailu,näin aluksi. Nämä kaikki voi lopettaa. Ja lisää:kaupunki purkaa kaikki lainojen takausvastuunsa jotka eivät liity teolliseen toimintaan.

      • japaljonpaljonmuutakin

        Saneeraajaa todella tarvittaisiin, mutta eihän kunnassa kukaan yksittäinen henkilö pysty sitä tekemään, kuten yksityis-sektorilla. Vuosien saatossa sellaisia henkilöitä on Kemissäkin ollut, mutta he eivät ole olleet politiikkojen suosiossa. Alla muutama ote lehdistä eräänä vuonna, kun aika oli "kova", Kemin talous totaalisesti kuralla ja jotain olis pitänyt oikeesti tehdä. Noita lehtikommentteja lukiessa voi kysyä mitä jälkeenpäin on tapahtunut ? Onko mikään muuttunut ja vieläkö samoja rahareikiä on nykyäänkin joista olis jotain höylättävää.

        - Kemin talouden katastrofisuunta on tiedetty jo vuosia. Eilen illalla Kemin kaupunginvaltuuston eteen romautettu kaupungin talouden katastroofi nosti illalla syyllisten kyselyn. Vasemmistoliitto enemmistönä nostettiin vastaajan paikalle ja pelastustoimia vaadittiin seuraavaan valtuustoon. Valtuutetut ovat useita vuosia antaneet tilanteen heiketä ja vain peitelleet Kemin talousvaikeuksia ja vähätelleet hätähuutoja.

        - Kemin käyttötalous Lapin kalleinta. Yleishallinto ja kulttuuri rasittavat. Rovaniemellä joka on Kemiä kymmenentuhatta asukasta suurempi käyttötalousmenot on 669 milj., Kemissä 720 milj. Muissa Lapin kaupungeissa luvut ovat selvästi pienemmät. Kuntien taloudenlukuja ei voi suoraan verrata, mutta jos luvut ovat samankokoisilla kunnilla miljoonia pienemmät vikaa löytyy. Kemin rahamenot ovat liian suuret ja karsinta on välttämätön. Suurimmat rahareiät Kemissä ovat raskas yleishallinto, sosiaalipuoli ja teatteri. Kemin kaupungin käyttötalousmenojen suuruus näkyy uusimmasta tilastokeskuksen tutkimuksesta. Sen mukaan Kemin kaupungin yleishallinnon käyttökulujen summa on suurempi kuin maan kaupungeissa keskimäärin. Kemissä kulttuuripuolen suuret käyttökulut johtuvat laitosteatterista. Kulttuurin käyttökulujen keskiarvo valtakunnallisesti on 1.33 yhtä veroäyriä kohden, Kemissä vastaava luku on 2.27.

        - Johtava viranhaltija tulitti erään viraston virkamiehiä suorasanaisesti. "Jos tehtävä tuntuu liian vaikealta, aina on mahdollisuus hakea eroa. Vastaavansuuruisessa yksityisessä firmassa olisitte jo hakeneet verokirjanne. Monta kertaa tuntuu siltä, että näihin virkoihin pitäisi pätevyysvaatimuksena olla lastentarhanjohtajan koulutus".

        - Keskustelua on herättänyt myös matkailutoimistolle esitetty 170000 lisämääräraha. Matkatoimisto on aiemminkin syyllistynyt budjetoitujen varojen ylityksiin. Lisämääräraha myönnettiin, mutta eräs valtuutettu pyysi selvitystä miksi kirjallinen selvitys poikkeaa siitä mitä kaupunginhallitukselle aiemmin annettu. Myöhemmin todettiin, ettei raha-asioissa ole kuitenkaan todettu suoranaisia väärinkäytöksiä.

      • Ahhahhahah
        japaljonpaljonmuutakin kirjoitti:

        Ei oo sulla ihan tuoreinta tuo tieto.

      • Onjoaika
        Ahhahhahah kirjoitti:

        Ei oo sulla ihan tuoreinta tuo tieto.

        Et ymmärtänyt pointtia?Kun Kemin "historiassa"on ollut tuollainen taloudellinen tilanne tuolloin niin onko se mielestäsi muuttunut paremmaksi vuosien kuluessa?
        Kemissä on ollut kaupungin johtaja joka yritti tosissaan saada Kemin talouden tasapainoon. Tietysti hänellä oli vastassa silloin,kuten nytkin,kaupungin hyvävelijärjestelmä joka tuolloin myöntyi kosmeettisiin menojen supistuksiin mutta johtajan vaihduttua on meno palautunut nykyisiin uomiin.
        Nykyisissä päättäjissä on vielä henkilöitä jotka olivat mukana tuon kaupunginjohtajan virkakaudella.Oppivatko he mitään kunnan talouden kurjistumisen estämisestä?
        Nykymenosta päätellen eivät mitään.

      • pölhölä
        japaljonpaljonmuutakin kirjoitti:

        Saneeraajaa todella tarvittaisiin, mutta eihän kunnassa kukaan yksittäinen henkilö pysty sitä tekemään, kuten yksityis-sektorilla. Vuosien saatossa sellaisia henkilöitä on Kemissäkin ollut, mutta he eivät ole olleet politiikkojen suosiossa. Alla muutama ote lehdistä eräänä vuonna, kun aika oli "kova", Kemin talous totaalisesti kuralla ja jotain olis pitänyt oikeesti tehdä. Noita lehtikommentteja lukiessa voi kysyä mitä jälkeenpäin on tapahtunut ? Onko mikään muuttunut ja vieläkö samoja rahareikiä on nykyäänkin joista olis jotain höylättävää.

        - Kemin talouden katastrofisuunta on tiedetty jo vuosia. Eilen illalla Kemin kaupunginvaltuuston eteen romautettu kaupungin talouden katastroofi nosti illalla syyllisten kyselyn. Vasemmistoliitto enemmistönä nostettiin vastaajan paikalle ja pelastustoimia vaadittiin seuraavaan valtuustoon. Valtuutetut ovat useita vuosia antaneet tilanteen heiketä ja vain peitelleet Kemin talousvaikeuksia ja vähätelleet hätähuutoja.

        - Kemin käyttötalous Lapin kalleinta. Yleishallinto ja kulttuuri rasittavat. Rovaniemellä joka on Kemiä kymmenentuhatta asukasta suurempi käyttötalousmenot on 669 milj., Kemissä 720 milj. Muissa Lapin kaupungeissa luvut ovat selvästi pienemmät. Kuntien taloudenlukuja ei voi suoraan verrata, mutta jos luvut ovat samankokoisilla kunnilla miljoonia pienemmät vikaa löytyy. Kemin rahamenot ovat liian suuret ja karsinta on välttämätön. Suurimmat rahareiät Kemissä ovat raskas yleishallinto, sosiaalipuoli ja teatteri. Kemin kaupungin käyttötalousmenojen suuruus näkyy uusimmasta tilastokeskuksen tutkimuksesta. Sen mukaan Kemin kaupungin yleishallinnon käyttökulujen summa on suurempi kuin maan kaupungeissa keskimäärin. Kemissä kulttuuripuolen suuret käyttökulut johtuvat laitosteatterista. Kulttuurin käyttökulujen keskiarvo valtakunnallisesti on 1.33 yhtä veroäyriä kohden, Kemissä vastaava luku on 2.27.

        - Johtava viranhaltija tulitti erään viraston virkamiehiä suorasanaisesti. "Jos tehtävä tuntuu liian vaikealta, aina on mahdollisuus hakea eroa. Vastaavansuuruisessa yksityisessä firmassa olisitte jo hakeneet verokirjanne. Monta kertaa tuntuu siltä, että näihin virkoihin pitäisi pätevyysvaatimuksena olla lastentarhanjohtajan koulutus".

        - Keskustelua on herättänyt myös matkailutoimistolle esitetty 170000 lisämääräraha. Matkatoimisto on aiemminkin syyllistynyt budjetoitujen varojen ylityksiin. Lisämääräraha myönnettiin, mutta eräs valtuutettu pyysi selvitystä miksi kirjallinen selvitys poikkeaa siitä mitä kaupunginhallitukselle aiemmin annettu. Myöhemmin todettiin, ettei raha-asioissa ole kuitenkaan todettu suoranaisia väärinkäytöksiä.

        Jaa että mikä muuttunut vastaus on ettei yhtään mikään. On se kumma juttu että Kemin sosiaali ja terveys menot on 94 milj. ja vastaavankokoisen Tornion 74 milj. Muut menot Kemissä 76 milj. ja Torniossa 58 milj. Kemin henkilötyövuosimäärästä Kemissä käytetään 44.3 % ja Torniossa 38.0 %. Em. luvut Posarin jutusta 25.8.2015.

        Ero ei selity väestön ikärakenteella. Kemin työttömyys % viimeisen tilaston mukaan 21.5 ja Tornion 16.9. Onko harrastettu politiikka syynä siihen että Kemistä on tullut jonkinsorttinen keskittymä joka palvelee tiettyjä erityisryhmiä ja tätä on ympäröivät kunnatkin käyttäneet hyväkseen. Turhaa vedota lakisääteisiin palveluihinkaan jos itse toimii imurina. Liikkeitä menee konkurssiin tai lopettaa kaikenmaailman koordinaattoreista huolimatta.

      • Onjoaika

        Kun en tiedä niin "pekuloidaan". Kun Tornio on noin paljon Kemiä tehokkaampi niin johtuisiko se siitä että Tornio on saanut ohjattua asukkaitaan Kemiin koska Kemiin on rantautunut palveluiden tarjoajia tietyille asiakas ryhmille. Näin ollen Tornio säästää vuodessa miljoonia koska nuo asukkaat siirtyvät kirjoille Kemiin. Niinpä Kemi alentaa Tornion veroäyrin nostopaineita.
        Kemin on puolestaan nostettava veroja ja veroluonteisia maksuja koska noiden erityisryhmienkin vaatimat palvelut ostetaan ulkopuolisilta toimijoilta.
        Kun muistakin kunnista tulee Kemiin erilaisia yksilöllistä palvelua tarvitsevia ihmisiä niin ei täällä rahat voi mitenkään riittää.
        Ja tarpeettomia organisaatioita ei kukaan halua lopettaa. Esimerkiksi Tilapalvelu on kouluesimerkki turhasta ja kalliista organisaatiosta jossa kaupungin raha kiertää turhan lenkin kaupungin omassa organisaatiossa.

      • Epärehellisyys
        japaljonpaljonmuutakin kirjoitti:

        Saneeraajaa todella tarvittaisiin, mutta eihän kunnassa kukaan yksittäinen henkilö pysty sitä tekemään, kuten yksityis-sektorilla. Vuosien saatossa sellaisia henkilöitä on Kemissäkin ollut, mutta he eivät ole olleet politiikkojen suosiossa. Alla muutama ote lehdistä eräänä vuonna, kun aika oli "kova", Kemin talous totaalisesti kuralla ja jotain olis pitänyt oikeesti tehdä. Noita lehtikommentteja lukiessa voi kysyä mitä jälkeenpäin on tapahtunut ? Onko mikään muuttunut ja vieläkö samoja rahareikiä on nykyäänkin joista olis jotain höylättävää.

        - Kemin talouden katastrofisuunta on tiedetty jo vuosia. Eilen illalla Kemin kaupunginvaltuuston eteen romautettu kaupungin talouden katastroofi nosti illalla syyllisten kyselyn. Vasemmistoliitto enemmistönä nostettiin vastaajan paikalle ja pelastustoimia vaadittiin seuraavaan valtuustoon. Valtuutetut ovat useita vuosia antaneet tilanteen heiketä ja vain peitelleet Kemin talousvaikeuksia ja vähätelleet hätähuutoja.

        - Kemin käyttötalous Lapin kalleinta. Yleishallinto ja kulttuuri rasittavat. Rovaniemellä joka on Kemiä kymmenentuhatta asukasta suurempi käyttötalousmenot on 669 milj., Kemissä 720 milj. Muissa Lapin kaupungeissa luvut ovat selvästi pienemmät. Kuntien taloudenlukuja ei voi suoraan verrata, mutta jos luvut ovat samankokoisilla kunnilla miljoonia pienemmät vikaa löytyy. Kemin rahamenot ovat liian suuret ja karsinta on välttämätön. Suurimmat rahareiät Kemissä ovat raskas yleishallinto, sosiaalipuoli ja teatteri. Kemin kaupungin käyttötalousmenojen suuruus näkyy uusimmasta tilastokeskuksen tutkimuksesta. Sen mukaan Kemin kaupungin yleishallinnon käyttökulujen summa on suurempi kuin maan kaupungeissa keskimäärin. Kemissä kulttuuripuolen suuret käyttökulut johtuvat laitosteatterista. Kulttuurin käyttökulujen keskiarvo valtakunnallisesti on 1.33 yhtä veroäyriä kohden, Kemissä vastaava luku on 2.27.

        - Johtava viranhaltija tulitti erään viraston virkamiehiä suorasanaisesti. "Jos tehtävä tuntuu liian vaikealta, aina on mahdollisuus hakea eroa. Vastaavansuuruisessa yksityisessä firmassa olisitte jo hakeneet verokirjanne. Monta kertaa tuntuu siltä, että näihin virkoihin pitäisi pätevyysvaatimuksena olla lastentarhanjohtajan koulutus".

        - Keskustelua on herättänyt myös matkailutoimistolle esitetty 170000 lisämääräraha. Matkatoimisto on aiemminkin syyllistynyt budjetoitujen varojen ylityksiin. Lisämääräraha myönnettiin, mutta eräs valtuutettu pyysi selvitystä miksi kirjallinen selvitys poikkeaa siitä mitä kaupunginhallitukselle aiemmin annettu. Myöhemmin todettiin, ettei raha-asioissa ole kuitenkaan todettu suoranaisia väärinkäytöksiä.

        Ei niillä yrittäjilläkään aina ole hanskat hallussa tai ovat vain nokkelempia.
        Sanovat tuoden uutta eloa kuntaan ja rakennuttaa kunnan tukirahoituksella uutta motelia. Tukirahoitus käytettiin ja talo valmis. Ei liikkeen harjoittaja koskaan ovia aukaissut niin kuin lupasi.
        Vain itselleen rakennutti komen talon järven rannalle.
        Miksi näitä epärehellisiä yrittelijöitä tuntuu aina riittävän.

    • apin

      Sitten on lisäksi valtavat määrät maahanmuuttajia tuotu kuppaamaan muutoinkin alenevaa butjettia . Eihän se ole kumma , että Kemiläinen on kaiken palvelun ulkopuolella . Virkakunta on Simosta , Tervolasta ja Torniosta , sekä ylimääräiset Ylitorniolta . Ei se ole ikääntyvän väestön syytä , että verotulot laskee , syitä jo tässä luettelin pienen määrän .

      • Kemistä

        Olen samaa mieltä, että työntekijöitä esim. sosiaali- ja terveyspuolella palkattu johtoporrasta myöten muualta kuin Kemistä. Keminmaa ja Tornio ykkösenä. Tähän pitäisi saada muutosta aikaan, mutta kenellä on kanttia se tehdä?

      • einemuuten_palkkais

        Pakkohan se on muualta palkata kun Kemistä ei löydy päteviä:

      • tornion_vuoro_tienata

        Pakolaiset on Kemin parhaitet tuottava liiketoimi.

        Ei kai Tornio olis Kemiä matkinut siinä asiassa,
        jos ne ei sitä tietoa olis Kemistä saaneet.

    • SaveKemi

      Siivoustoimi yksityistettävä. Teatteri yhtiöksi. Tekninen palvelu yksityistettävä. Varikko ja kalusto myyntiin. Kaikki vuokratilat irtisanottava. Entinen tökäri myyntiin tai pois käytöstä. Koivuharjun koulu kiinni, lapset muihin kouluihin. Noin niinkuin aluksi ideoita. Ei Kemin pelastaminen vaikeaa ole.

      • valitettavasti_

        Ei Kemi omista työväentaloa,niin ei se sitä myös myy.

    • Asioistatietävätaho

      Kemin Tökärin omistaa amk. Kemi maksaa siitä vuokraa. En sano, kuinka paljon.

    • Suomenimaa

      Ei tässä Kemin korjaaminen auta, kun koko Suomi on menossa kuiluun...

      Sisäpolitiikassa maahanmuutto on kadoksissa, ulkopolitiikka on sitä mitä EU käskee, kauppapolitiikka ja talous kurjistuu EU direktiivien vuoksi.
      Ruotsilla on kaikki taloudenmekanismit käytössä mutta Suomella ei - se kuuluisa euro. Työttömyys lisääntyy.

      Samaan aikaan Euroopassa:
      Kansalaisaloite Itävallassa on saanut yli 250 000 allekirjoitusta eli aloite EU:sta eroamiseksi. Tämä on yli 4 % äänestäjistä. Itävallan hallituksen on järjestettävä kansanäänestys, koska allekirjoittajien määrä ylitti 100 000 allekirjoittajan rajan.

      Britanniassa pääministeri David Cameron: Kansanäänestyksen maansa jatkosta Euroopan unionin jäsenenä ja äänestyksen ajankohta on kesäkuussa 2017.

      Ranskassa Marine Le Pen, Front National Party, on luvannut järjestää äänestyksen EU:sta eroamiseksi, jos hänet valitaan virkaan presidentin virkaan 2017.
      Ranskalla on yhteinen ongelma pakolaisista Calaisissa.

      Hollanti ja Italia: Voimakasta kritiikkiä EU:ta kohtaan.

      Suomessa "Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa 16.7.2015." Allekirjoituksia on lähes 40 000.
      Milloin 50 000 allekirjoittajan raja ylittyy.

      Allekirjoita ja vaikuta:
      https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

      • Onjoaika

        Hyviä tietoja muualtakin! Kiitos tästä. Tämä rohkaisee Suomalaisia vaatimaan muutosta koska nyt lyödään vain päätä seinään ja yhä kipeämpää käy. Päättäjämme ovat sormi suussa:jotain pitäis tehrä mutta mitä ja miten.
        Tuleeko Väyrysen masinoimasta aloitteesta vedenjakaja joka jakaa eduskunnan kahtia yli puoluerajojen ja tekee hallituksen taipaleesta Via Dolorosan jonka päässä odottavat uudet vaalit ja katkera,ennennäkemättömän repivä vaalitaistelu?

    • Miksieisaneerata

      Miksi Kemin kaupunkiorganisaatioissa on yli 10 sihteeriä!? Uskomaton määrä. Virkoja yhdistämällä ja toimintoja tehostamalla näistä sihteereistä voisi puolet laittaa kilometritehtaalle,samoin heidän esimiehistään. Eikä kukaan huomaisi minkään kunnan palvelun huononevan.
      Vaikutus verojen ja maksujen korotuspaineen alenemiseen olisi huomattava

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      75
      2290
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1771
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      162
      1639
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1392
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1388
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1261
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      135
      1119
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1073
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1062
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      958
    Aihe