Mikon ja baptistien omituinen oppi

Että pitäisi ero ottaa nykyisestä aviopuolisostani jonka kanssa olemme olleet 11 vuotta ja edelleen onnellisia ollaan kyllä.

Ja pitäisi ajatella se kuten mikko-haureutena.

Pitäisi nyt hänen käskystään nöyrtyä ja suhtautua asiaan vakavasti.

Se ensimmäinen avioliitto päättyi eroon vuonna 2002 eli 13 vuotta sitten. Mahtaispa exä yllättyä jos kertoisin että nyt uskon vuoksi olen jättänyt *****:n ja odotan häntä selibaatissa takaisin.

Törmäsin tähän oppiin silloin kun ero tuli. Baptistit käskivät jäädä odottamaan exää takaisin. Hän jätti minut USKON TAKIA.

Raamatussa lukee korinttilaiskirjeessä että jos se joka ei usko haluaa erota - erotkoon, mutta näille baptisteille se ei merkinnyt mitään.

Siellä oli muutamakin selibaattiin ja exän takaisin odottamiseen sitoutunut nuori ihminen.

Minä otin uuden miehen mutta johtuen epävarmuudesta oliko baptistien oppi oikea meidän suhde virallisen eron jälkeen jatkui vielä kolme vuotta.

Se päättyi vasta kun tapasin nykysen mieheni.

Mitä mieltä te muut olette tästä 1.avioliitto ainoa oikea-opista?

191

1425

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eenokki

      Olet vapaa ensimmäisen miehesi rikkoessa avioliiton.
      Toinen liitto, jos tiesit että hän on homo et saa erota hänestä ellei hän tee huorin vaikka jonkun(mikon )kanssa.
      Hylkää ne mikot ja uudestikastajat äläkä usko kauniit silmäsi sinisenä niitä kirkon ämmiä(uskovaisia).Minä vihaan ihmisoppeja sen tähden kirjoitukseni näyttävät idioottien silmissä olevan väärin.

      • Hyvä eenokki. Kyllä mieheni kertoi olevansa bi-seksuaali. Mutta mikä tärkeämpää hän kertoi olevansa uskollinen ja luotettava, ja sittemmin olen havainnut ettei ne olleet turhia sanoja.
        Mieheni on ihailtavan luotettava, ja uskollinen omasta tahdostaan.

        Hän kerran uhkasi tuota mikkoa kun mikko haukkui minua hulluksi palstalla. Se oli silloin kun sinäkin uhkasit häntä.

        Joten poliisi oli heti tosi kiinnostunut mutta ehdotti sitten että pyydetään vaan anteeksi.

        Tehtiimpä se ja siitä asti olemme eläneet mikon kanssa sovussa.

        Tiedä vaikka joku päivä tehtäis lomamatka ihanaan Lappiin.

      • Anonyymi

        hylkää uudestikastajat. Eli vauvakasteellinen serkku- erosi ja nai toisen, koska rakkaus on ikuinen ja kohde vaihtuu..... Hyvä, tämä kertakastajien oppi. Kyllä siinä usko säilyy puhtaana...

        Älkää missään tapauksessa menkö """uudestikastajien" luo- hehän pian saarnaavat Sanaa..

        Kertakastettujen joukossa lopsitaan synnit anteeksi ja pedofilia on in. ja siellä lopsijat eivät anna edes saarnata, joka sanoo synnin synniksi...... Kyllä yksikaste riittää ja synti jatkaa elämää.

        Hienoa, erittäin hienoa logiikkaa- näillä yksikastepuhujilla. Taitaa oma liha olla kuolettamatta, että karkaaminen lihassa veljen päälle ja pyrkimys tappaa, kuin Jeesus.... Ristiinnaulitaa uudestikastajat.

        Kertavesipesu riittää, kun Nooan aikana. Siellä vesi pesi synnit ja porukka hukkui, eli joutuivat veden kautta tuomiolle- kuten vertauskuvallinen vesipesu johtaakin viimeiselle tuomiolle, ts. helvetin tuleen..

        Taputelkaahan sitä yksikaste, vesipesee eikä veren evankeliumista saakaan puhua.

        On vesipesuoppi

    • Anonyymi

      Mikko känsälä on omituinen mies kun se pitää mieluummin vauvaa sylissä kun stripparia

      • Kuka Mikko?Mikko oli tuossa 9v sitten tehdyssä sama kuin nimmari tomumaja.ei oo näkynyt .

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Kuka Mikko?Mikko oli tuossa 9v sitten tehdyssä sama kuin nimmari tomumaja.ei oo näkynyt .

        No, olet sinäkin joutunut baptistien uskonnon uhriksi.
        Älä kysele muilta mitä saat tehdä ja mitä et.

        Toimi omantuntosi mukaan. 🐱 Sinun elämäsi on sinun.

        Sophiie

      • Anonyymi kirjoitti:

        Juu, jäin silloin kokonaan ilman seurakuntaa, oli ns.sillat poikki joka suuntaan. Pikkuhiljaa luovuin uskosta kokonaan. Mieheni poltti käskystäni raamattunikin hiiligrillissä.hah.
        Oli lapsettomuus-ja alkoholiongelmaa.ja usko loppunut kaikkeen hyvään.
        Olin siihen aikaan tosi suosittu tällä palstalla. Se oli henkireikäni.kutsuin tieokonepöytää toimistoksi sillä kirjoitin kaiken aikaa, mitä en ollut oikeissa töissä. Tai vastuuvuorossa lapsistani.
        Ehkäpä kuitenkin vika oli minussa itsessäni ja niistä ymmärtämättömissä uskovissa.
        Ei Jumalassa.
        Nyt kun minulla on vakaa seurakunta,ei Alkoa ja olen rauhoittunut, elämä on parempaa.
        Mieheni kuolemasta oli se hyvä puoli että lapsettomuusongelmaa ei ole.oisin halunnut vielä yhden,yhteisen.

    • Anonyymi

      Jumala antaa laissaan hylätylle naiselle luvan mennä naimisiin toisen kanssa, mutta ensimmäisen puolison luokse palaaminen olisi syntiä Jumalan silmissä.

      5.Mooseksen kirja:
      24:1 "Jos joku ottaa vaimon ja nai hänet ja vaimo ei häntä enää miellytä, sentähden että mies on tavannut hänessä jotakin häpeällistä, ja hän kirjoittaa hänelle erokirjan ja antaa sen hänen käteensä ja lähettää hänet pois talostaan,
      24:2 ja jos nainen sitten, lähdettyään hänen talostaan, menee ja joutuu toisen miehen vaimoksi,
      24:3 ja myöskin tämä toinen mies hylkii häntä ja kirjoittaa hänelle erokirjan ja antaa sen hänen käteensä ja lähettää hänet pois talostaan, tai jos tämä toinen mies, joka on ottanut hänet vaimokseen, kuolee,
      24:4 älköön hänen ensimmäinen miehensä, joka lähetti hänet pois, ottako häntä uudestaan vaimokseen, sittenkuin tämä on tullut saastutetuksi, sillä se olisi kauhistus Herran edessä. Älä saata syynalaiseksi maata, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi.

      Tämä käsky on enkelin antama Moosekselle ja enkeli sai sen Jumalalta, joka on yleisen kristillisen uskon mukaan Jeesus. Kyseessä on siis Jeesuksen käsky. Mooseksen laki on kokonaisuudessaan Jeesuksen käskyjä tämän oletuksen mukaan (Jeesus on Jumala).

    • Anonyymi
    • Rajua on menoa ja meininkiä Baptisteillä ja kun minut on erotettu myös, niinkuin sinuakin on saanut eropaperit entisestä X-stä, rakas auris ,, niin minua ei kelvattu saarnastuolissa , eikä vanhemmistossa ja olisko mun pitänyt eroa sitten nykyisestä vaimosta . Siit on nyt sitten yli 10v ja oltiin me 3v Baptiesteilla ennenkuin me saimme siitä opetusreisuista luvan erota Jumalalta.

      Ettäs hyvin sullakin on mennyt ja mene , jos löydät Ristinkuolema , tai odotat sen elämään ja kokea niinkuin Paavali sen kuoleman .. Ainakin minä sen odotan , vaikka loppuun saakka . Periksi en anna Hengessä..

      • Anonyymi

        Ette te lupaa Jumalalta saaneet, vaan ihan itseltänne ja harmi ettet päässyt saarnastuoliin ja vanhimmistoon. Ymmärrän että otti aivoon kyllä kun isot herrat siellä veivät puhujien paikat. Okävä homna, onneksi on tämä helluntailaisuuspalsta.

        Lightning

        Niinpä ! Ei ole lupa erota. Mutta mitä sille tekee kun Herra erottaa sua puolisosta ja ei ole sanonut ,
        että jää odottamaan hänet sata vuotta . Kyllä hän sieltä takaisin tulee. Hii . On niin moneenlaista uskontoja pyörimässä pieneissä ympäröissä etärevi siitä sitten.

        Onko sulla lupa jäädä odottamaan x-ä ?? Ei ainakaan Herra niin ole käskenyt tai kirjoittanut Pyhä Raamattu.. Ett' älä uppiniskaisena riko Sana vastaan . Se on nimittäin Kauhia seuramuksia..

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Sinun oppiesi mukaan olisi pitänyt. Olet muutoin todi lakihenkinen mutta tämän annat itsellesi anteeksi. Olisi pitänyt jäädä odottamaan hänen paluutaan, olet tehnyt huorin naimalla toisen. Himo otti sinussa vallan. Tuolla teolla, olet saattanut nykyisen vaimosi tekemään huorin myös.

        Viimeisellä tuomiolla Jeesus sinulle sanoo, en tunne sinua.

        Lightning

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Niinpä ! Ei ole lupa erota. Mutta mitä sille tekee kun Herra erottaa sua puolisosta ja ei ole sanonut ,
        että jää odottamaan hänet sata vuotta . Kyllä hän sieltä takaisin tulee. Hii . On niin moneenlaista uskontoja pyörimässä pieneissä ympäröissä etärevi siitä sitten.

        Onko sulla lupa jäädä odottamaan x-ä ?? Ei ainakaan Herra niin ole käskenyt tai kirjoittanut Pyhä Raamattu.. Ett' älä uppiniskaisena riko Sana vastaan . Se on nimittäin Kauhia seuramuksia..

        Äläpä muuten opeta muita jos ite rikot sanaa vastaan ja HUORAAT... Oikein anapabtistit tekivöt etteivät huoraajaa päästäneet vanhimmistoon ja vieläpä opettamaan, että on lupa erota. Kun ei poloinen jaksa odottaa vaan himo ottaa vallan munaskuissa.

        Lightning

      • Anonyymi kirjoitti:

        Äläpä muuten opeta muita jos ite rikot sanaa vastaan ja HUORAAT... Oikein anapabtistit tekivöt etteivät huoraajaa päästäneet vanhimmistoon ja vieläpä opettamaan, että on lupa erota. Kun ei poloinen jaksa odottaa vaan himo ottaa vallan munaskuissa.

        Lightning

        No kumma valo sinulla kun lyöt niitä joka on erotettu ja hylkätty. Pieksi sinä vaan saatanan valossa uskova raukaat , jotka ovat heitetty ulos omasta kodista avioliitosta ja itkevät omat lapset puolisonsa Koira Kissa talosta ulos vaan ..

        Revi sinä vaan ylpeydessä perseestä ,, sitä sä näköjään osa.

        Ja minä jatkan opetusta että olisihan mulla ollut oikeus erota mutta en tehnyt sitä . Vaan luulin että kaikki oli kunnossa kunhän jäi kiinni syrjähypystä ja tässä sitten joka valontuoja sarvet päässä ja torahampailla , uuskarismaattisten tavoin julistavat ,, älä riko sana vastaan. Hiiii sanon sinulle olet naurettava kun ei Pyhä Henki edes tätä näyttää sinulle .. missä Totuus liikkuu.

        Luulitko olevasi vapaa...et olisi saanut silti ottaa uutta akkaa, nyt hänkin on saastainen. Etkö lue raamattua?

        Lightning

      • Anonyymi kirjoitti:

        Luulitko olevasi vapaa...et olisi saanut silti ottaa uutta akkaa, nyt hänkin on saastainen. Etkö lue raamattua?

        Lightning

        Ei siinä mitään luulemisen kanssa ole tekemisillä. Seuramme Jeesus ja Uutta Testamenttia.

    • Anonyymi
      • Niin elähän ne vaatikaanissa selepaatissa , himojensa kanssa nuo miespappi- rukkaiset ja luulevat , että niin se tulis olla . Mutta , mutta , niinkuin tiedämme että monesti sen tie vie homouteen ja pedofiiliuuteen , kun ja niin lihallinen pappi toteuttaa himonsa ja hoitaavat, kun eivät saavat kosketa naista. Tai sitten himot vie huorataloon , jossa salassa ja missä he sitten porskuttelevat.

    • Anonyymi

      Voimia auroralle. Ja kaikille uskontojen uhreille.

      Ymmärrän kyllä jos huorintekemisistä yleensäkin erotetaan seurakunnasta, mutten sitä, että ulkopuoliset puuttuvat uskovien ja mahd. jumalattoman väliseen avioliittoon ja erottavat puljustaan, jos ei toinen eroa puolisosta!

      Mulla oli viimeisin seurustelusuhde jonkin sortin uskovaisen, sanoisin ennemmin: uskonnollisen kanssa, jonka piti olla raitis, mutta jo nopeasti ratkesi uudestaan ryyppäämään. Minä ent. alkoholistina en ratkennut. Itse olin alun alkaen kuvitellut että yhdessä olomme johtaisi ehkä avioliittoon. No joo.

      Päätin yrittää olla hänen kanssaan, mutta yhtä kiusantekoa se minua kohtaan oli. Kun yritin jättää, hän väkivalloin tuppautui kotiini. Tätä kesti muutaman vuoden, kunnes turvauduin poliisin apuun. Tätä kautta pääsin tyypistä eroon.

      Onneksi hänestä ei ole enää vuosikausiin kuulunut mitään. Kerran kävi ovella pummaamassa rahaa, en antanut.

      Kerron tämän näin laajasti esimerkkinä, koska erohalu lähti siis minusta itsestä, joka koin yhdessäolomme synniksi. Minua kyllä eräskin uskovainen saarnavimmoineen häiriköi, mutta päätös parannuksesta lähti kuitenkin minusta itsestä. Koin sen huorinteoksi ja koska toiveitakaan tuon miehen parannuksesta ei ollut, halusin hänestä eroon. Kaamea tyyppi, kaikin puolin.

      Savikselle ja muille synnittömille tiedoksi:
      terv ent. "huora" (?) / huorintekijä, miten vaan haluatte.

      • Anonyymi

        Hyvä entinen huorintekijä ja nykyinen huorintekemätön?!?!

        Minä aijon kohta syövä päärynän. Ostin maanantaina muistaakseni kaksi päärynää ja nyt testaan onko päärynä kypsää. Menen nyt tuonne keittiöön kuorimaan päärynää ja myöhemmin kerron oliko päärynä missä kunnossa.

        Selef Urge

      • Anonyymi

        Ihan hyvää oli juuri sopivaa, mehukasta sormelliset mehustajen. Länmitin 2 kriisipiirakkaa päällä kuumentunutt juustollisuutta, kananmunallisuutta ja basilikan lehtijä.

        Mulla alkaa basilika kuolemaan varmaan. Se on tiputtanut aikalailla lehtijä tässä kuukauven aikana ja ne ovat varisseet kukkaruukust ikkunalauvalle ja lattijalle asti kasalliseksi.

        Jos jollakin on kokemusta basilikasta kotihuonekasvina niin osaako sanoa onko tämä lehtijen kuolemus merkki kuolemasta?

        Basilika taita olla yksivuotinen kasvi vai kaksivuotinen. Tällä mun basilikalla on varmaan se vuosi tuloillaan täyteensä. Tää basilika oli todella runsaslehtinen tuossa n. 2kk sitten. Kasvupyrähdysvaihe selkeesti. Jotenkin sitä kiintyy jopa kasviinkin....mutta pitää vaan uusi sitten hankkia kun olen tottunut tähän. Mulla on kaksi muutakin kasvuruukkua vihreetä. Ne molemmat ovat persiljaa ja istutin ne syksyllä saman istutussiemen pussista samaan aikaan ruukkuin multaan, mutta toinen lähti runsaampaan ja nopeampaan kasvuun kuin toinen. Mistähän se voisi johtua?

        Varmaan laajukkaampi multa toisessa ruukussa ja tai istutussyvyys ollut parempi siemenille? Valolla ei ole osuutta asiaan kun ovat ihan vierekkäin ikkunalauvalla.

        Ylöstempauksen ojotuksellisuujessa,

        Self Urge

        Toinen basiliikka istutettiinJeesukseen ja toinen pahan maahan ja kuolee. Oikein.

    • Anonyymi

      Mikähän siinä on selitys kun minun kokemuspiirissäni ei ole ollut ainuttakaan naisihmistä jota voisi kunnioittaa elämänlaatunsa perusteella.

      Ja tarkoitan ns uskovia ihmisiä. Sama vaiva näyttää esiintyvän tälläkin palstalla vaiikka eivät elinpiiriini nyt kuulukkaan.
      Miksi se paratiisin käärme meni eevan puheille, miksei astamin, sanokaa se ?!

      • Anonyymi

        Tuo hurskastelu on vain pinnankiiloketta. Todellisesti aurorab a soffiina ovat paljon pyhempiä kuin nuo herrat viitoissaan ja isoissa tupsuissaan arvostelemassa. Voi että on okaettavia suorastaan nuo pyhimykset.

        Ihmisinä meissä on kaikkea, on hyvyttää, pahuutta, iloa ja onnistumista kuten myös epäonnea. Se on vain elämää.

        Lightning

      • Anonyymi

        Nainen on vastaanottavaisempi valheelle ja saatanakin sen tietää?

        Nainen taas on parempi suostuttelemaan miehen tekemään synnin kuin saatana?

        Sama kaava näkyy liberaaliteologiassakin ja naispappeuden kirouksen myötä laajemmin yhteiskunnassa synnin ja laittomuuden lakimuuttavuuksina , väkivaltaisena Jumalan tahtoa kunnioittamana valtaanousuna.

        Samalla muistettava sekin että on olemassa Jumalan ojotukset "paremmin" toteuttavia naisija kuin esim. sinä tai minä.

        Selef Urge

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on se valhe mitä uskovat miehet saarnaavat toisilleen ja seurakunnalleen.

        Jos ajatellaan sotia, huomattavasti suurin osa niistä on pelkästään miesten masinoimia, raiskaukset, väkivalta.

        Pahat miehet koettavat alistaa naisia kertomalla heidän olevan niin syntisiä että tulee totella cain tuollaisia paskiaisia kuten sinä olet tai savikset tai mattilat...tai putinit ja trumpit, sama se.

        Todellisesti naisilla on yleensä tuhat kertaa enemmän tunneälyå kuin miehillä ja sitähän miehet pelkäävät, että nainen ottaisi älynsä käyttöön ja tekisi maailmasta paremman paikan elää kaikille ihmisille.

        Se on kyllä harmi ettei Jeesus tiennyt tuota paremmin toteuttavien listaa.
        Jumala kyllä säälistä varmaan valitsi poikansa tuohon golgatan työhön, luulisin.

        Vähän kidutusta ja veren roiskintaahan se ihminen aina kaipaa viihteekseen, ja oman mielensä tyynnytystä ja sata neitsyttä enkeleineen taivaisiin.

        Lightning

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on se valhe mitä uskovat miehet saarnaavat toisilleen ja seurakunnalleen.

        Jos ajatellaan sotia, huomattavasti suurin osa niistä on pelkästään miesten masinoimia, raiskaukset, väkivalta.

        Pahat miehet koettavat alistaa naisia kertomalla heidän olevan niin syntisiä että tulee totella cain tuollaisia paskiaisia kuten sinä olet tai savikset tai mattilat...tai putinit ja trumpit, sama se.

        Todellisesti naisilla on yleensä tuhat kertaa enemmän tunneälyå kuin miehillä ja sitähän miehet pelkäävät, että nainen ottaisi älynsä käyttöön ja tekisi maailmasta paremman paikan elää kaikille ihmisille.

        Lightning

        Onko sinulla jokin perustelu sille miksi saatana käärmeeseen menneenä lähestyi valheellisine valheeseen suostuttelupuheineenn Eevaa eikä Aatamia?

        Voisiko juuri tämä naisen tunneälyn " liiallinen suuruus" ettei sitten enää ole riittävästi jäänyt loogisuuden älyä , joka auttaa pysymään kiinni tosiasioissa ja Jumalan kanssatehdyn liiton sopimuksessa?

        Eli looginen äly on riittämätöntä vai eikö siitäkään ole kysymys?

        Sinun mielestäsi naispappeuven homostelun suvainti varmaan tunneälyisyyttä ja empatijaisuutta ylevinmillään, ja helvettiin eksyttäminen on suurta rakkautta helvettiin joutuvia eksytettyjä kohtaan.

        Oder was?

        Voi sinua pientä. Olipa kerran puhuva käärme, kuten myös aasikin. Ja taivaasta laskeutunut pyhä kirja. Ihan ihailla täytyy tuota loogisen älyn huippulahjakkuutta mikä selefillä on jakaa kanssaihmisilleen. Olet koppakuoriainen.

        Korkkaa vain uusi puteli, siihen ei paljoa älyjä tarvita.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla jokin perustelu sille miksi saatana käärmeeseen menneenä lähestyi valheellisine valheeseen suostuttelupuheineenn Eevaa eikä Aatamia?

        Voisiko juuri tämä naisen tunneälyn " liiallinen suuruus" ettei sitten enää ole riittävästi jäänyt loogisuuden älyä , joka auttaa pysymään kiinni tosiasioissa ja Jumalan kanssatehdyn liiton sopimuksessa?

        Eli looginen äly on riittämätöntä vai eikö siitäkään ole kysymys?

        Sinun mielestäsi naispappeuven homostelun suvainti varmaan tunneälyisyyttä ja empatijaisuutta ylevinmillään, ja helvettiin eksyttäminen on suurta rakkautta helvettiin joutuvia eksytettyjä kohtaan.

        Oder was?

        Selef Urge

        Hei Selef Urge, nyt olet kyllä pahasti väärässä.

        Eevan lankeaminen on "kuva" siitä, että morsian lankeaa ja siksi tulee Yljän myös kuolla.

        Eli kun ihminen lankesi syntiin ja kuolema tuli ihmisen osaksi, niin Yljän tuli kuolla siten pelastaakseen ihmisen / morsiemensa.

        Hepr. 2:9 Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi, että hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa.

        Eli siinä on "kuva" syvällisemmistä Hengellisistä asioista, eikä kyse ollut naisen huonommuudesta.

      • Anonyymi

        Me kaikki emme ole olleet koko ikäämme uskovia, vaan uskoontulo tai parannus tapahtunut useimmiten aikuisiällä.

        Siihen mennessä on Maailma saattanut viedä melko räväkästikin.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nainen on vastaanottavaisempi valheelle ja saatanakin sen tietää?

        Nainen taas on parempi suostuttelemaan miehen tekemään synnin kuin saatana?

        Sama kaava näkyy liberaaliteologiassakin ja naispappeuden kirouksen myötä laajemmin yhteiskunnassa synnin ja laittomuuden lakimuuttavuuksina , väkivaltaisena Jumalan tahtoa kunnioittamana valtaanousuna.

        Samalla muistettava sekin että on olemassa Jumalan ojotukset "paremmin" toteuttavia naisija kuin esim. sinä tai minä.

        Selef Urge

        Niin ? Jokaisen menestyvän miehen takana löytyy nainen ohjamassa miestä , jopa Hitler , joka oli kauhia..

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tuo on se valhe mitä uskovat miehet saarnaavat toisilleen ja seurakunnalleen.

        Jos ajatellaan sotia, huomattavasti suurin osa niistä on pelkästään miesten masinoimia, raiskaukset, väkivalta.

        Pahat miehet koettavat alistaa naisia kertomalla heidän olevan niin syntisiä että tulee totella cain tuollaisia paskiaisia kuten sinä olet tai savikset tai mattilat...tai putinit ja trumpit, sama se.

        Todellisesti naisilla on yleensä tuhat kertaa enemmän tunneälyå kuin miehillä ja sitähän miehet pelkäävät, että nainen ottaisi älynsä käyttöön ja tekisi maailmasta paremman paikan elää kaikille ihmisille.

        Lightning

        Niin se kirkkokin on nyt tehty pridekirkkoksi kun älykäs nainen on päässyt kirkkon herraksi . Paremmin oli ennen kun kukko tunkiolla , istui kirkkon katolla ristin sijalla , niinkuin monilla kirkkoilla on vaihtunut risti kukoksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla jokin perustelu sille miksi saatana käärmeeseen menneenä lähestyi valheellisine valheeseen suostuttelupuheineenn Eevaa eikä Aatamia?

        Voisiko juuri tämä naisen tunneälyn " liiallinen suuruus" ettei sitten enää ole riittävästi jäänyt loogisuuden älyä , joka auttaa pysymään kiinni tosiasioissa ja Jumalan kanssatehdyn liiton sopimuksessa?

        Eli looginen äly on riittämätöntä vai eikö siitäkään ole kysymys?

        Sinun mielestäsi naispappeuven homostelun suvainti varmaan tunneälyisyyttä ja empatijaisuutta ylevinmillään, ja helvettiin eksyttäminen on suurta rakkautta helvettiin joutuvia eksytettyjä kohtaan.

        Oder was?

        Selef Urge

        Niin ? Mikä on se tunne joka vie nainen niin , että Ruotsissa on ainakin ollut kolme lesbopiispoja. ? Onko ero saatanan tunnen ja Jumalan tunnen välissä jaosaako uskovaiset erottaa näitä kaksi ihen erilaiset voimakkaat tunteet ??

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Niin se kirkkokin on nyt tehty pridekirkkoksi kun älykäs nainen on päässyt kirkkon herraksi . Paremmin oli ennen kun kukko tunkiolla , istui kirkkon katolla ristin sijalla , niinkuin monilla kirkkoilla on vaihtunut risti kukoksi.

        Menehän huorintekijä laulamaan ite tunkiolle, äläkä muita tule neuvomaan.

        Lightning

      • Anonyymi kirjoitti:

        Menehän huorintekijä laulamaan ite tunkiolle, äläkä muita tule neuvomaan.

        Lightning

        Aivan kun sussa nyt kun Totuus tuli sun valon eteen niin light muuttui dark ?? Miten nyt silleen..
        Et sinä tai saatana pysty neuvo mitä mun tulis Hengessä opettaa kansalle joka pimeydessä ottaa muita sääntöjä kun Jumala on kirjoittanut Pyhässä Raamatussa. Älä sä pakottaa ihmisiä selepaattiin saatanan raivoissa.
        Eikä selepaatti mitään pelastusasia mikä Paavali opetti . Vaikka sen kun ottaa sen selepaatti ja väittää olevan Herrasta ja rikkoo sitä vastaan joutuu kyllä tuomarinsa eteen. Sitä sä pelkäätkö ?? Oletko rikkonut ja olet joutuva tuomin eteen ja ajattelet että lievempi tuomio saat jos pakotat syyttömiä selepaatiin. huh ja hih sun kanssa..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Me kaikki emme ole olleet koko ikäämme uskovia, vaan uskoontulo tai parannus tapahtunut useimmiten aikuisiällä.

        Siihen mennessä on Maailma saattanut viedä melko räväkästikin.

        Raamatun kasteopetus ei opeta "uskovienkastetta" vaan pikemminkin "uskoontulevien kasteta". Pikaisesti muutama kohta, jotka puhuvat uskoontulevienkasteesta: apt.2:37 "Kun he tämän kuulivat, saivat he piston sydämeensä ja sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Miehet, veljet, mitä meidän pitää tekemän?"
        38 Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.
        39 Sillä teille ja teidän lapsillenne tämä lupaus on annettu ja kaikille, jotka kaukana ovat, ketkä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu."
        40 Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".----Valtavaa kasteen evankeliumia. Kaste lupaa synnit anteeksi ja Pyhän Hengen lahjan. Lapsillekkin on kasteen lupaus annettu. Nurja sukukunta, eli kadottavan perisynnin tähden.
        ----Edelleen: Kol.2:12 "ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa myös olette hänen kanssaan herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista"-----Kasteessa synti haudataan ja kaste uudestisynnyttää kohdan mukaan.
        Edelleen: Matt.28:19 "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen". Kasteessa tulee opetuslapseksi, uskon kautta.
        Edelleen: Joh.3:3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti sanon sinulle: joka ei synny ylhäältä, ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa."
        4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka ihminen voi vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mistäs se pieni lapsi on syntynyt kuin lihasta? Ainoastaan kasteessa synnytään vedestä ja Hengestä.

    • Anonyymi

      Kuka on moisen selityksen mahtanut keksiä !

      Mitn tuollaista metafooraa ei tapahtumaan löydy raamatusta.

      • Tarkoitatko että saisi hyljätä. Vaikka on sanottu että mitä kylvät sen myös niität.

        Sis oletko lukenut >>
        5 ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?
        6 Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

        JUMALA ON YHDISTÄNYT. MUTTA MIKÄ IHMINEN HIMOSSA RIKKO JA HYLKÄÄ PUOLISONSA JA ANTAA HÄNELLE EROKIRJAN JA MONO PERSESEEN ,, ETTÄ TUOSSA ON OVI.
        KAUNIIMPI EI KAUHEA TEKO VOI KUVAILLA..

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Tarkoitatko että saisi hyljätä. Vaikka on sanottu että mitä kylvät sen myös niität.

        Sis oletko lukenut >>
        5 ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?
        6 Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis Jumala on yhdistänyt, sitä älköön ihminen erottako."

        JUMALA ON YHDISTÄNYT. MUTTA MIKÄ IHMINEN HIMOSSA RIKKO JA HYLKÄÄ PUOLISONSA JA ANTAA HÄNELLE EROKIRJAN JA MONO PERSESEEN ,, ETTÄ TUOSSA ON OVI.
        KAUNIIMPI EI KAUHEA TEKO VOI KUVAILLA..

        Sinä olit yhtä lihaa vaimo ykkösen kanssa.

        Vaikka kuinka monoa perseeseen laitoit, se ei muuksi muutu. Saastunna on elin, saastunna. Otithan kuitenkin neitsyeen? Toivon niin, muuten on tosi saastaista touhua

        Lightning

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinä olit yhtä lihaa vaimo ykkösen kanssa.

        Vaikka kuinka monoa perseeseen laitoit, se ei muuksi muutu. Saastunna on elin, saastunna. Otithan kuitenkin neitsyeen? Toivon niin, muuten on tosi saastaista touhua

        Lightning

        Olet sä vaan niinkuin satanistiuskovaiset. Yhtä törkeä. Syytät minua että olen tullut ulosheitetty avioliitosta, talosta, ja perheestä .. Hylätty .. Mutta ei sulta näköjään muuta voi odottaa?
        Oletko mustasukkainen kun puolistin auris? Siitäkö tä valhehyökkäys lähti liikkelle. ?

        Vain Jumala tietää oikeasti syyt ja seuraukset sinunkin eroosi Savis.

        Sinä se nyt vaan kerrot itsellesi miellyttävän version asiasta.

        On siis niin kovin helppoa siirtää kaikki syy toisen niskaan ja esittää itse pyhimystä ja kerätä sääliä ja hyväksyntää itselleen.

        Niin tietää vain Jumala ja minä uskovaisena valehtelusta joudun helvettiin enkä ole ottanut vastaan teidän valearmon jolla porskuttelee ja ottaa ihmellisiä muodoissa teissä. Kuuntelisit edes kerran kun ihminen todistaa Jumalan edes saviksen kanssa. ei Uskova saa valehdella.

        Miksi sinä Savis kuitenkin valehtelet niin paljon ?

    • Anonyymi

      En minä näitä kirjoita siinä mielessä että tuomitsisin ketään.

      Suurin synti nimittäin on kaksinaismoralismi. Luullaan olevan itse jotenkin puhtaita, hyviä, jopa täydellisiä.. paskat.

      Lightning

    • Anonyymi

      Vanhat ukot jotka muiden syntejä kattoo, haravalla haravoi...ja ajaa itse kaksilla kärryillä, joutavat naulatuksi 96:na teesinä Jeesus oven pieleen. Siinäpä kattoo kielestä roikkuen kun ennemmin ne huorat ja syntiset menevät siitä ovesta sisään, joka on niin pirun pieni ettei kamelikaan siitä neulansilmästä pääse...ilman armoa, siinäpä roikkunee omine hyvine tekoineen.

      Lightning

    • Anonyymi

      Kun Jeesus tapasi naisen, jonka miehet aikoivat kivittää. Hän näki sen mitä nainen oli saanut kestää puolisonsa taholta. Mies kohteli julmasti antaen monon kuvaa perseeseen, ei arvostanut naista. Jeesus näki, että naisen elämän ja kärsimyksen ...miehet hakivat erokirjojaan saadakseen uutta emäntää. Entinen vaimo haluttiin kivittää kaikkien edessä.

      Siinä sitten Jeesus sanoo, joka on synnitön, heittäköön ensimmäisen kiven. Sieltähän kehtaakin pilkistää yksi synnitön ex vaimoaan herjaamaan monoa perseeseen, runasti halventaen... itse muka puhtoisena. Jeesus näkee ihan kaiken, ihan kaiken, senkin ettei mies ole synnitön itsekään. Näin se on. Mies on syntinen.

      Lightning

    • Siis ei ole lupa erota ja hylkkää . Mitä kylvät sen myös niittäät. Voi voi Piipposet ja Ojares mitä tuli tehty.

      • Anonyymi

        Heillä on omat selityksensä.

        Ihan kuten sinullakin Savis.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Heillä on omat selityksensä.

        Ihan kuten sinullakin Savis.

        Vai sanotko noin Pyhän Raamatun kanssa, että sillä on omat selitykset? Miten saa niitä sun sydämiin ja silmät auki. Ei saatanalle se ainakaan onnistuu..

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Vai sanotko noin Pyhän Raamatun kanssa, että sillä on omat selitykset? Miten saa niitä sun sydämiin ja silmät auki. Ei saatanalle se ainakaan onnistuu..

        En, vaan sinulla itselläsi on omat selityksesi ja puolustelut omalle erollesi.

        Ihan samoin kuin noilla muillakin.

        Mutta mikä onkaan lopulta totuus ?

        Siis kun Jumala näkee oikeasti ne sydämet ja munaskuut ja syyt ja motiivit ja teot ja tekemättä jättämiset.

        Jos väärin puolustelen erotettu eroni niin silloin valehtelen ja joudun helvettiin. Kerro kuka olet joka väännät mun hyljäyskokemuksen ??

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Jos väärin puolustelen erotettu eroni niin silloin valehtelen ja joudun helvettiin. Kerro kuka olet joka väännät mun hyljäyskokemuksen ??

        Oho !

        Tuomitsetko nyt jo itsesikin helvettiin ?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oho !

        Tuomitsetko nyt jo itsesikin helvettiin ?

        Niin satanistitkin sanoisi minulle.. Oletko uskova satanisti ??

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Niin satanistitkin sanoisi minulle.. Oletko uskova satanisti ??

        Eli nyt alat jo haukkua satanistiksi.

        Tätähän se aina on aina ollut ja on sinun kanssasi.

        Mikään ei muutu kohdallasi.

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Niin satanistitkin sanoisi minulle.. Oletko uskova satanisti ??

        Muuten Savis !

        Otan kiinni tästä mitä sinä itse kirjoitit edellä:

        " Jos väärin puolustelen erotettu eroni niin silloin valehtelen ja joudun helvettiin. Kerro kuka olet joka väännät mun hyljäyskokemuksen ?? "

        Sinä siis sanot tuossa, että jos ero asiassasi valehtelet, niin sinä joudut helvettiin !

        Joten sehän tarkoittaa silloin sitä, että valehtelu vie helvettiin !

        Siis valehtelu kaikissa tapauksissa, sillä eihän voi olla niin, että vain jossakin tapauksessa se johtaa helvettiin, mutta toisessa tapauksessa taas ei johda !

        Sinä olet esittänyt PALJON valheellisia syytöksiä ihmisille täällä, omiin harhakuvitelmiisi perustuen, joten kaiken logiikan mukaan kohtalosi on siten helvettiin joutuminen !

        Eikö totta Savis ?

        Ei ole totta. Kun sä nyt syytät minua Jumalasi edessä ? Niin silloin sun tulis olla näyttöä siitä ??
        Ei ole oikein lähteä valheen tielle kuin sinä . En ole keksinyt että syntiset valehetelijat joka elää valheessa kuin Ojares ja Piipposet ovat valinneet oma tietää >>

        2. Piet. 2:1

        Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.

        2. Piet. 2:3

        ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.

      • Savis kirjoitti:

        Ei mitään ole hyljettävä joka Herra on liittänyt yhteen , vaikka sanot saatanan avulla vaikka mitä Koska Herra on sanonut näin >>
        1 Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja
        2 valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty
        3 ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan.
        4 Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan;
        5 sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.

        Mutta exytys on SUURI TÄNÄ PÄIVÄNÄ SIONISSA JA SANA SYNNITÖN ON TABUA JO SIELLÄ..
        KOSKA HERRA ON >>
        2. Tess. 2:11

        Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,

        1. Tim. 1:10

        haureellisille, miehimyksille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä oppia vastaan-

        1. Tim. 2:7

        ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu-minä puhun totta, en valhettele-pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa.

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Ei ole totta. Kun sä nyt syytät minua Jumalasi edessä ? Niin silloin sun tulis olla näyttöä siitä ??
        Ei ole oikein lähteä valheen tielle kuin sinä . En ole keksinyt että syntiset valehetelijat joka elää valheessa kuin Ojares ja Piipposet ovat valinneet oma tietää >>

        2. Piet. 2:1

        Mutta myös valheprofeettoja oli kansan seassa, niinkuin teidänkin keskuudessanne on oleva valheenopettajia, jotka salaa kuljettavat sisään turmiollisia harhaoppeja, kieltävätpä Herrankin, joka on heidät ostanut, ja tuottavat itselleen äkillisen perikadon.

        2. Piet. 2:3

        ja ahneudessaan he valheellisilla sanoilla kiskovat teistä hyötyä; mutta jo ammoisista ajoista heidän tuomionsa valvoo, eikä heidän perikatonsa torku.

        Savis !

        Sinä itse kirjoitit nyt seuraavaa:

        ----------------------

        " Ei ole totta. Kun sä nyt syytät minua Jumalasi edessä ? Niin silloin sun tulis olla näyttöä siitä ??
        Ei ole oikein lähteä valheen tielle kuin sinä "

        ----------------

        Mitä sinä taas sekoilet Savis ?

        Minä selvästi kirjoitin, että JOS, siis näin:

        " Sinä siis sanot tuossa, että JOS ero asiassasi valehtelet, niin sinä joudut helvettiin ! "

        En siis syyttänyt, enkä väittänyt !

        Kirjoitin siis JOS !

        Mutta sinähän ITSE levität kaiken aikaa valheita muista ihmisistä täälläkin, ja perustuen juurikin niihin OMIIN HARHAKUVITELMIISI !

        Eli sinä itse syyllistyt kaiken aikaa siihen, mistä minua tässä väärin TAAS syytät !

        Kas näin:

        ----------------------

        " Ei ole totta. Kun sä nyt syytät minua Jumalasi edessä ? Niin silloin sun tulis olla näyttöä siitä ??
        Ei ole oikein lähteä valheen tielle kuin sinä "

        ----------------

        Tätä tämä on kaiken aikaa sinun kanssasi Savis !

        Sinä syytät ja tuomitset itse muita jopa väärin siitä, mihin sinä itse syyllistyt !

        Siis nytkin syytit minua vastoin totuutta, eli levitit minusta valhetta !

        Ja mitä sinä itse kirjoititkaan siitä valehtelusta juuri aiemmin ?

        Eli kerrataan:

        ----------------
        Savis:

        " Jos väärin puolustelen erotettu eroni niin silloin valehtelen ja joudun helvettiin. Kerro kuka olet joka väännät mun hyljäyskokemuksen ?? "

        ----------------------

        Sinä siis sanot tuossa, että jos ero asiassasi valehtelet, niin sinä joudut helvettiin !

        Joten sehän tarkoittaa silloin sitä, että valehtelu vie helvettiin !

        Siis valehtelu kaikissa tapauksissa, sillä eihän voi olla niin, että vain jossakin tapauksessa se johtaa helvettiin, mutta toisessa tapauksessa taas ei johda !

        Sinä olet esittänyt PALJON valheellisia syytöksiä ihmisille täällä, omiin harhakuvitelmiisi perustuen, joten kaiken logiikan mukaan kohtalosi on siten helvettiin joutuminen !

        Eikö totta Savis ?

    • Anonyymi

      Kunkin synnit, niiden tunnustamiset, hylkäämiset ja mahd. Jumalan anteeksianto, uudet lankeamiset ja jälleen mahd. armo, on hänen omalla vastuullaan ja Jumalan ja syntisen välinen oma asia.

      Jokainen avioliitto ei ole Jumalan yhdistämää ja siunaamaa, ainakaan nk. siviilivihkimiset, muttei välttämättä monet pinnalliset kirkkohäätkään. Ulkoiset puitteet eivät luo Jumalan siunaamaa kristillistä avioliittoa.

      Helvetillisestä avioliitosta on lupa lähteä, sillä tuskin sillä Jumalan siunausta oli alunalkaenkaan ollut.

      Mitä väliä muille on mitä auroora, soffi, lightning, savis tai selef on elämässään syntejä tai toisaalta hurskaitakin tekoja tehnyt. Jumala ne käsittelee.

      • Anonyymi

        Eihän sillä väliä olekaan muutoin, mutta jos ihminen itse on kovin hurskastelija omine hyvine tekoineen ja isoon ääneen muiden syntejä tonkii...niin sitten sillä alkaa olla väliä. Tongitaan siis hänen syntisyyttä samalla mitalla. Tässäkin ketjussa savis suu vaahdossa ojaresten ja piipposten elämää ja avioeroja ruoti... itsekin eronnut ja ottanut uuden, luultavasti jonkun käyttämä sekin... Itselle löydetään erivapaus. Mitä loppuviimein saviskaan tietää kyseisistä piipposista ja ojareksista...tai mikä oikeus täällä suu vaahdossa on tuomita yhtään ketään, edes homojakaan. Samallainen ihminen ja yhtä epäpyhä kuin kuka tahansa muukin ihminen.

        Eli sen verran se näkyy ja kuuluu. Saviksen nautinto on kirjoittaa saatanaa ja perkelettä palstoille ja pitää moraalisaarnoja. Vanha käpy äijä, joka kuulee olevansa pyhä ja synnitön.

        Totta. Kirjoitinkin noin niinkuin "yleisesti ottaen".

        Niin Saviksen kohdalla on kaiken aikaa ajankohtainen tämä sana:

        1 Sentähden sinä, oi ihminen, et voi millään itseäsi puolustaa, olitpa kuka hyvänsä, joka tuomitset. Sillä mistä toista tuomitset, siihen sinä itsesi syypääksi tuomitset, koska sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.
        2 Ja me tiedämme, että Jumalan tuomio on totuuden mukainen niille, jotka senkaltaista tekevät.
        3 Vai luuletko, ihminen, sinä, joka tuomitset niitä, jotka senkaltaisia tekevät, ja itse samoja teet, että sinä vältät Jumalan tuomion?
        4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?
        5 Kovuudellasi ja sydämesi katumattomuudella sinä kartutat päällesi vihaa vihan ja Jumalan vanhurskaan tuomion ilmestymisen päiväksi,
        6 hänen, "joka antaa kullekin hänen tekojensa mukaan":

        Savis itse kuvittelee olevansa suuri Jumalan kiiltävä haarniskainen soturi ja hän tuomaroi ihan kaikkea ja kaikkia, vaikka ei edes voi tietää totuutta varmasti.

        Hän lyö muita surutta, eikä edes välitä pätkän vertaa siitä, että meneekö ne iskut oikein ja oikeaan ositteeseen.

        No, hän aikanansa niittää sen, mitä on kylvänyt jo vuosikymmenien ajan.

        On ero hyjätä puolisoa kunettä puoliso hylkää sua.. Oleko ollenkaan Suomalainen kun et Suomea tajuat. Miten voi hyljätä itseä, avioliitosta ja puolisosta? Kertoisitko että vois varoa ettei tulis syylinen

        Niin saatannallinen hyökkäys sun vääntäminen on.

        Ja sinun kohdalla tuomitsen oikeudenmukaisesti ja oikein..

        Siis >>

        1. Kor. 5:12

        Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?

        1. Kor. 5:13

        Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

        1. Kor. 6:2

        Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita?

        1. Kor. 6:3

        Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?

        Sinähän se täällä mongerrat etkö osaa suomea kirjoittaa.

        Olet ottanut erivapaudet itsellesi ja luulet olevasi jotain, oikeasti sinulla on pissaa pää täynnä.

        Xxxxxxxxman.

        Lightning

      • Anonyymi
        Savis kirjoitti:

        Ja sinun kohdalla tuomitsen oikeudenmukaisesti ja oikein..

        Siis >>

        1. Kor. 5:12

        Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella?

        1. Kor. 5:13

        Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

        1. Kor. 6:2

        Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan? Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita?

        1. Kor. 6:3

        Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?

        Taidat olla jonkinlainen sarjakusettaja.. ennen väitit ,että kirjoitat x:llä....muistanko oikein, oliko syynä vierasmaan kansalaisuus? Ettet siis äidinkielenä puhu suomea. Missä ne x:t on nykyään. Onko vanha koira oikeasti muka oppinut uusia tapoja? Hmm...

        Lightning

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taidat olla jonkinlainen sarjakusettaja.. ennen väitit ,että kirjoitat x:llä....muistanko oikein, oliko syynä vierasmaan kansalaisuus? Ettet siis äidinkielenä puhu suomea. Missä ne x:t on nykyään. Onko vanha koira oikeasti muka oppinut uusia tapoja? Hmm...

        Lightning

        et ämmä voi todistaa mitään

    • Anonyymi

      Kauan sitten, hyvin nuorena, taisin kerran käydä jossain baptistien tilaisuudessa, en kyllä muista siitä mitään. En saanut oikein selvää mitä he uskoivat ja mikä oli ero helluntailaisiin nähden.

      Olen monesti miettinyt, olisivatko baptistit ehkä tervejärkisempiä kuin hellarit, mutta nehän vaikuttavat vieläkin hullummilta. Luulin, että helluntailaisuus olisi jo kaiken uskonnollisen hömpän pohjanoteeraus, muttei selvästikään ole.

      Tuo baptismi vaikuttaa oikein tiukkapipoisen henkisen ja hengellisen väkivallan kehdolta. Ymmärrän kyllä, että Jeesusta tulee tiukasti seurata, tämä on oikein, mutta kukin seuraa itse, eikä varasta toisen hengellistä elämää, syrjäyttämällä Jeesuksen ja ryhtymällä tuon toisen herraksi.

    • Anonyymi

      Sen Sanan ymmärryksen mukaan, minkä olen Herralta saanut, katson että saa erota ja sen jälkeen pitää pysyä yksin. En tuomitse ketään...Mun mielestä aloittaja voi rauhassa elää nykyisessä avioliitossa.

      • Anonyymi

        Auroora on vilpitön tyttö ja toimii just niinkuin itse parhaaksi kokee. Ihmisiä me sentään vielä ollaan, joskin myös jumaliksi mainittuja.

        Mutta myös ihmisestä meissä on pidettävä huolta.

      • Hyvin kirjoitettu Pyhä Sanan mukaisesti joka Herralta olet saanut.

        Ja sentakia sanon niinkuin Johannes Kastaja >>
        Piippoiset ja Ojarekset olis pitäneet pysyä yksin ,, kun lähtivät eroamisen ja hylkämisen linjalla .

    • Anonyymi

      Ei tästä aiheesta kannata kiistellä.
      Kukin huolehtikoon vain omasta sielustaan.

    • Anonyymi

      Miksihän en saa savikselta kysyä että oliko isän pikku prinsessa nimmari hänen nykyinen vai x puoliso. Koko ajan menee poistoon. Jo on kummaa touhua.

      Lightning

    • Anonyymi

      Minusta olisi mielenkiintoista "kuulla" kantasi eroon yleensä ottaen. Täällä on esitetty kahdenlaista suuntausta. Osa pitää tärkeänä sitä, että on lupa naida uudestaan vain siinä tapauksessa, että on hylätty osapuoli, muutoin ei ole lupaa erota. Kysehän ei ole eron hetkellä välttämättä siis aina siitä, että joku pettäisi jotakuta. Eron jälkeen kuitenkin jompi kumpi osapuolista on ensimmäinen, joka löytää uuden kumppanin. Missä tilanteessa aurorab katsoo asiaan liittyvän synti, joka tulee tuomituksi helvetin tulella ja missä Jumala hyväksyy teon oikeana?

      Ja muutenkin muidenkin kommenttia.

      Lightning

      • Kun erosin,ja minut jätettiin,ja eron ottaja, lasteni isä, löysi nopeasti uuden..löysin peikkupaikan johon aloituksessanikin viittasin:"jos se, joka ei usko tahtoo erota,erotkoon.uskovaa sisarta tai veljeä ei sellaisessa tilanteessa sido mikään pakko,sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut." Korinttilaiskirjeestä löytyy.
        Haureus on toinen syy, raamatussa,jonka vuoksi ero on sallittua.
        Baptistit ohitti nää molemmat syyt ja tosiaan siellä istui kokouksessa eräskin pyhä anna.hän meni naimisiin,teki kaksi lasta ja tämä haagertti sitten jätti hänet.
        Kun tunsin annan hänen lapset oli pieniä ja tämä sen exä oli ottanut uuden mustalaistytön, ja tämä oli raskaana. Sitten kävi niin että annakin tuli raskaaksi samasta miehestä.tällä miehellä oli siis kaksi naista raskaana.
        Uskovat vaan herrasi että vielä se seurakuntaan ja annan luo palaa.en tahtonut sellaista..ihan seko touhua.

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Kun erosin,ja minut jätettiin,ja eron ottaja, lasteni isä, löysi nopeasti uuden..löysin peikkupaikan johon aloituksessanikin viittasin:"jos se, joka ei usko tahtoo erota,erotkoon.uskovaa sisarta tai veljeä ei sellaisessa tilanteessa sido mikään pakko,sillä rauhaan on Jumala teidät kutsunut." Korinttilaiskirjeestä löytyy.
        Haureus on toinen syy, raamatussa,jonka vuoksi ero on sallittua.
        Baptistit ohitti nää molemmat syyt ja tosiaan siellä istui kokouksessa eräskin pyhä anna.hän meni naimisiin,teki kaksi lasta ja tämä haagertti sitten jätti hänet.
        Kun tunsin annan hänen lapset oli pieniä ja tämä sen exä oli ottanut uuden mustalaistytön, ja tämä oli raskaana. Sitten kävi niin että annakin tuli raskaaksi samasta miehestä.tällä miehellä oli siis kaksi naista raskaana.
        Uskovat vaan herrasi että vielä se seurakuntaan ja annan luo palaa.en tahtonut sellaista..ihan seko touhua.

        Muut syyt eroamiseen ei siis ole sallittua kuin toisen osapuolen huoraaminen?

        Lightning

      • Anonyymi kirjoitti:

        Muut syyt eroamiseen ei siis ole sallittua kuin toisen osapuolen huoraaminen?

        Lightning

        Jos jätetään uskon vuoksi on vapaa.

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Jos jätetään uskon vuoksi on vapaa.

        Eli kaksi syytä mikä oikeuttaa eroon uskosi mukaan. Toisen huoraaminen ja jos jätetään kristinuskon vuoksi?

        Lightning

      • auroraboreallis kirjoitti:

        Jos jätetään uskon vuoksi on vapaa.

        Ps.erokirjan voi mies kirjoittaa mistä syystä tahansa ja se kohta johon viittaat liittyykin siihen. Näin luin viime viikolla palstalta, mutten ole perehtynyt asiaan tarkemmin. Miksi kysymys? Oletko itse eroamassa, vai savistako mietit?

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Ps.erokirjan voi mies kirjoittaa mistä syystä tahansa ja se kohta johon viittaat liittyykin siihen. Näin luin viime viikolla palstalta, mutten ole perehtynyt asiaan tarkemmin. Miksi kysymys? Oletko itse eroamassa, vai savistako mietit?

        Mietin savista, en ole eroamassa. Mietin sitä että te uskovat annatte ihmisille oikeuden olla mustavalkoisia ajattelultansa, tuomitsevia.

        En ole oikeasti tuonitseva edes sabista kohtaan, todellisesti minulle on yks ja sama onko eronnut kuinka monta kertaa, vaikka tuhannesti.

        Sinä olet heille mieleen noilla sanoilla ja he myhäilevät tyytyväisinä...nämä palstan itsetyytyväisyyteen pöhöttyneet herrat kyllä ärsyttävät, mutta kivat sulle ja muille kun heitä silitätte myötäkarvaan.

        Toki jos noin uskot että on miehen oikeus erokirjaan, nikn se on toki sinun uskostasi se.

        Lightning

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Ps.erokirjan voi mies kirjoittaa mistä syystä tahansa ja se kohta johon viittaat liittyykin siihen. Näin luin viime viikolla palstalta, mutten ole perehtynyt asiaan tarkemmin. Miksi kysymys? Oletko itse eroamassa, vai savistako mietit?

        Hän muuten kävi sinua jo ketjussa lirkuttelemassa puolelleen ja hetihän menit...en tarkoita asiaa seksistisesti, vaan sitä voidaan tehdä, että saadaan toinen omalle puolelle.

        Lightning

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hän muuten kävi sinua jo ketjussa lirkuttelemassa puolelleen ja hetihän menit...en tarkoita asiaa seksistisesti, vaan sitä voidaan tehdä, että saadaan toinen omalle puolelle.

        Lightning

        Enkä tarkoita että tarvii olla esim mun puolella tai kenenkään puolella vaan pitää oma ajattelunsa... inhoan sellaista tietynlaista tietynlaista pelaamista. Ihminen joka osaa olla mielinkielin kun toinen on sina samaa mieltä eikä käy koskaan mielipiteitään ns vastaan...kelpaa...mutta aitoon oikeaan vuorovaikutteeseen heistä ei oikeasti olisi, niin että arostaisivat toista eri näkemylsestä huolimatta, se on arvistettavaa oikeasti.

        Lightning

      • Anonyymi kirjoitti:

        Eli kaksi syytä mikä oikeuttaa eroon uskosi mukaan. Toisen huoraaminen ja jos jätetään kristinuskon vuoksi?

        Lightning

        Ne olen löytänyt raamatusta. Mutta uskon mukaan...olen nähnyt eroja jotka ovat poikenneet tuosta.
        Viime viikolla palstalla luin pätevän kirjoituksen, joka valotti taustaa sille käskylle:"joka jättää vaimonsa muun syyn kuin haureuden tähden,tekee huorin.ja joka nai miehensä hylkäämän naisen tekee myös huorin..."
        Se oli sitä aikaa, kun naisella ei ollut muuta arvoa kuin olla vaimo ja äiti.
        Tuo on käsky miehille.jpilla saattoi olla satakin vaimoa.

        Niin liekö sitten uskovalla naisella muuta arvoa edes. Olla miehen jatke. Uskon perusydin on usko Raamattuun ja että se on Jumalan Sanaa sanasta sanaan.

        Lightning

    • Anonyymi

      En tiedä, oletko unohtanut ihmisyyden ja sen heikkoudet...tämä biisi ei tosin mitenkään sovi uskoville ja heidän korvilleen.
      Ellinoora ja Samuli Putro, Osuma.
      Siinä on kiva melodia ja kauniit sanat, sopii jotenkin aiheeseen.

      Auroralle tämä siis.

      Lightning

      • Joo, kävin kuuntelemassa. Ei tullut laulajista paria...en vissiin ymmärtänyt laulun sanomaa..mutta ellinooran ääntä jäin kuuntelemaan. Se on täydellinen.
        Joo,savis tykkää musta..Heh.

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Joo, kävin kuuntelemassa. Ei tullut laulajista paria...en vissiin ymmärtänyt laulun sanomaa..mutta ellinooran ääntä jäin kuuntelemaan. Se on täydellinen.
        Joo,savis tykkää musta..Heh.

        Niin ei se tykkää, mutta hyödyntää käyttöönsä kaiken tämän. Onko tällä merkitystä isossa mittakaavassa. No eipä juuri.

        Itse tykkään Putron omanlaisesta tyylistä.
        Minusta laulu kertoo rikkoontuneista
        ihmisistä, jotka ymmärtävät ettei heistä tulisi koskaan hyvää paria, he rikkoisivat toisensa, vaikka he kokevat rakastavansa erikoisella tavallaan. Sellaistahan se aito elämä voi olla, ei vain mustavalkoisia rajoja ja tiukkoja säännöstöjä.

        Siksi paranin c-hepatiitista.purin kättä joka salpasi hengityksen ja jalkaa joka potki.monta yhtä vastaan. Jouduin syytteeseen c-hep.tahallisesta tartuttamisesta.
        Olisin joutunut vankilaan ilman että olisin voinut todistaa mustemani ja ennen kaikkea sen että oli tapahtunut ihme.
        Ei ollut koko virusta.olen vapaa.
        Olen ajatellut tuomioni myötä..tavallinen pahoinpitely..että jatkossa juoksen karkuun minkä kerkeän.en satuta ketään elollista.
        Mutta vapaus,se on sitä mitä Jeesuskin tahtoo.

        Onko sinulla taustaa huumeiden käytöstä? C hepatiitti taitaa olla heillä aika yleinen tauti? Vai tuliko se miten? Saitko lapset ennen sitä?

        Lightning

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla taustaa huumeiden käytöstä? C hepatiitti taitaa olla heillä aika yleinen tauti? Vai tuliko se miten? Saitko lapset ennen sitä?

        Lightning

        Lapset on terveitä paitsi tytär jolla omaa huumeiden käyttöä.nykyään siihen on lääkitys jota ei tosin aloiteta jos huumeiden käyttö jatkuu.tai ryyppääminen.mulla on yksi kaveri kuollut siihen.
        Toisen maksaarvot on katossa, kielletty juominen, kuoleman uhalla, juo silti.kuolee c- hepatiittiin.lapsuusajan kavereita. Kuulin siskoltani.

        Ps.en ole tartuttanut koskaan ketään. Onneksi. En kestäisi sitä taakkaa.

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Lapset on terveitä paitsi tytär jolla omaa huumeiden käyttöä.nykyään siihen on lääkitys jota ei tosin aloiteta jos huumeiden käyttö jatkuu.tai ryyppääminen.mulla on yksi kaveri kuollut siihen.
        Toisen maksaarvot on katossa, kielletty juominen, kuoleman uhalla, juo silti.kuolee c- hepatiittiin.lapsuusajan kavereita. Kuulin siskoltani.

        Se voi olla aika rankkaa, jos on jotain sellaista huumeidenkäyttöä taustalla. Väkivalta varmasti on silloin läsnä niin parisuhteessa kuin myös muutoinkin. On varmasti vaikea rakentaa luottamusta ihmisiin.

        Oliko exmies huumeiden käyttäjä?

        Lightning

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se voi olla aika rankkaa, jos on jotain sellaista huumeidenkäyttöä taustalla. Väkivalta varmasti on silloin läsnä niin parisuhteessa kuin myös muutoinkin. On varmasti vaikea rakentaa luottamusta ihmisiin.

        Oliko exmies huumeiden käyttäjä?

        Lightning

        Olin 17-vuotiaana vuoden erään 23v.miehen kanssa vuoden joka tartutti minuun sen taudin.ei hän väkivaltainen ollut.pahoinpitelyksi tuon tartuttaminen nykylaissa kuitenkin katsotaan.
        Tultiin rannalta Helsingissä kun hän vasta kertoi että "sulla on tauti joka on yhtä paha kuin aids."
        Pitkään piti salassa.olin 18-vuotias ja ajattelin että kuolen tuon ihmisen vuoksi. "
        En ollut huumevalistustunnilla kiinnittänyt huomiota että ko taudista tai aidsista olisi tarpeeksi valistettu.en tiennyt siitä mitään.
        Hivihän tarttuu myös huumeveikkojen kesken usein myös.

        Kiitos viestistä ja luottamuksen osoituksesta. En tietenkään sellaisella mielellä kysynyt, että olisin halunnut paljastella asioitasi tai elämääsi.
        Varmasti traumatisoivaa ollut kaiken kaikkiaan ja tuollainen trauma voisi olla myös sellaista laatua, että uskoisin sen voivan jättää jopa pysyviä arpia mieleen.

        No ei päivääkään mene etten Jumalaa kiittäisi että hän pelasti ja paransi ja varjeli.
        On vähän tukalaa kertoa näistä.olen saanut monelta kiitosta kun olen hyvä kuuntelija. Sinäkin olet jos vain tahdot, näköjään..
        Kiitos siitä.
        Yleensä olen myös aika hiljainen. Helpompi kirjoittamalla purkaa.
        Ajattelen myös toisia,enkä vello suruissani kaiken aikaa. Vaikka sellaisen käsityksen voi tältä palstalla saada.

        Ei sinusta saasellaista kuvaa, että suruissasi velloisit kaiken aikaa. Toivottavasti sinulla on arjessa ihmisiä joille voisit asioita jakaa, ihminen tarvitsee joskus myös sitä, että saa olla se jota kuunnellaan kuin olisi kuuntelija vain muille.
        On tosin vahingollista myös sisimmälle, jos avautumisen seurauksena joutuu nöyryytetyksi jollain tapaa sen kuuntelijan taholta.

        Lightning

    • Anonyymi

      Vai exää pitäisi odotella? Te olette vinksahtaneita.

      • Anonyymi

        Ja tuo yksi ei kai tajua ettei avioliitto jatku ikuisesti ukkonsa kanssa vaan se päättyi ukkonsa kuolemaan. eli olisi siinä hyvässä asemassa ettei uusi liitto olisi huoraliitto, kuten nin monet uudet liitot ovat huoraliittoja.

    • Anonyymi

      Auroora, kuten kukaan muukaan, ei ole tilivelvollinen teille avioliitostaan.

      Olen itsekin, teikäläisten uskonnonuhrina, kokenut myös tuota. Mitäpä en olisi kokenut.

      • Anonyymi

        Ei olekaan täällä tilivelvollinen eikä kyse ole siitä.
        Koetan ymmärtää kirjoittajaa yleensäkin ihmisenå ja taustoista...toki ei ole mikään pakko avautua mistään. Hän on tämän ketjun aloittanut niinkuin huomiona.

        Ymmärrän että suojelet ja laitoit kirjoituksesi sen vuoksi, että kyselin, mutta itseäni kiinnostaa ihmisyys kirjoittajien takana.

        Oikeastaan sanalla "teille", tarkoitin ketjun helluntailaisia kuulustelijoita.

        Auroorahan on meidän kaverimme, muttei hänen tietenkään tarvitsisi "meillekään" avautua perheensä kipeistä asioista.

        On meillä itse kullakin kipeät surumme...
        Hali Aurooralle. 🧸

        Kiitos. Tiedän että teilläkin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikeastaan sanalla "teille", tarkoitin ketjun helluntailaisia kuulustelijoita.

        Auroorahan on meidän kaverimme, muttei hänen tietenkään tarvitsisi "meillekään" avautua perheensä kipeistä asioista.

        On meillä itse kullakin kipeät surumme...
        Hali Aurooralle. 🧸

        On toki, enkä halua paljastella kenenkään asioita. Täällä kirjoittajat jää usein aika "kasvottomiksi" nimerkeiksi...kadotetaan se jokin ihmisyys toisesta kirjoittajasta. Nähdään syntejä ja eisyntejä, jokin on pyhä ja jokin paha, asiat eivät ole oikeasti niin yksiselitteisiä.

        Lightning

      • Anonyymi

        Onko koskaan tullut mieleesi mitä moni muu foorumillakin on kokenut kirjottelusi kautta !

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko koskaan tullut mieleesi mitä moni muu foorumillakin on kokenut kirjottelusi kautta !

        Oliko tuo minulle? Jos joku kokee tulleensa väärin kohdelluksi, on on kaikki oikeus tulla itse juttelemaan asiasta. Tuollainen epämääräinen heittely ei auta mitään.

        Lightning

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oliko tuo minulle? Jos joku kokee tulleensa väärin kohdelluksi, on on kaikki oikeus tulla itse juttelemaan asiasta. Tuollainen epämääräinen heittely ei auta mitään.

        Lightning

        Se on vähän vaikea joskus äkkiä huomata kenelle jokin kommentti on tarkoitettu johtuen foorumin heikkouksista.
        Mutta siis ei ollut.
        Edellisiä lukemalla kyllä huomaa kohteen.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Se on vähän vaikea joskus äkkiä huomata kenelle jokin kommentti on tarkoitettu johtuen foorumin heikkouksista.
        Mutta siis ei ollut.
        Edellisiä lukemalla kyllä huomaa kohteen.

        Mitä mä oon tehnyt?

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Mitä mä oon tehnyt?

        Et mitään. Tuo helluntai-puukonisku kohdistui jälleen heidän perinteiseen uskonnonuhriinsa, minuun, Soffiin.

        Ei ollut puukottajalla sisua tulla selvittämään, ketä löi.

        Ole rauhassa, ab, olet ihan ihminen ihmisille. Herkkä. 🌸

        Minulla on nahka, kaikista vuosikymmenien iskuistaan jo osin kovettunut. Vaikka olen kyllä herkkä vielä, itsekin.

        Kiitos Sofia 💜

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei olekaan täällä tilivelvollinen eikä kyse ole siitä.
        Koetan ymmärtää kirjoittajaa yleensäkin ihmisenå ja taustoista...toki ei ole mikään pakko avautua mistään. Hän on tämän ketjun aloittanut niinkuin huomiona.

        Ymmärrän että suojelet ja laitoit kirjoituksesi sen vuoksi, että kyselin, mutta itseäni kiinnostaa ihmisyys kirjoittajien takana.

        Lightning

        On tosi tyhmää että tuo aurorabollis latelee julkiseen alotukseen omia yksityisasioita. Fiksua se ei oo!! kerjää vain säälii ja sympatiaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tosi tyhmää että tuo aurorabollis latelee julkiseen alotukseen omia yksityisasioita. Fiksua se ei oo!! kerjää vain säälii ja sympatiaa!

        No, sinulta selvästi ei sellaisia heru. Aurora tässä ei siis ole se tyhmin osapuoli.

        Tämä on keskustelufoorumi, jossa kukin voi tuoda julki omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan. Ollaan jotkut niinku kavereita keskenämme, jopa ystäviä, voisi sanoa.

        Kenenkään ei ole pakko osallistua tähän keskusteluun. Sitäpaitsi aloitus liittyy suoraan anabaptisteihin. Baptisteille ei ole omaa foorumia, joten tällä helluntaifoorumilla kirjoittavat kokemuksiaan (hyviä ja huonoja) muutkin anabaptistisiin ryhmiin kuuluvat ja kuuluneet.

        Älä masennu, Auroora. Kirjoittele vaan tuntemuksiasi! 🦢

        No niin, antaapa jo olla. Ehkä väärin perustein arvioitte aurorabtä.

        Aikoinaan kirjoittelin ja tuli otettua joskus hermoa esim siitä, kun nainen oli aina jokin iisebeli uskoville miehille, jatkuvaa mies on pää ja nainen alistuu..ehken osannut hyvin argimentoida ärsyyntymättä...mutta käytöstäni lähinnä paheksuttiin ja ne naisen alistajat saivat kiitosta...ei saanut tuoda rauhassa omaa mielipidettä julki tai ns "joutui lempeän ojennuksen kohteeksi niinkuin pikkulapsi"..siinä minua "lyötiin niin ku vierasta sikaa raamatulla päähån"... huomiota herättävää oli se ettei kukaan viitsiytynyt olla minun puolella ..naisetkin kuin kanat orrella antoivat omaa sukupuoltaan aliarvioida alentuvasti ja kaikki huuhaa meni korvista heillä sisään tai alistuivat heti....

        Kaikenlaista on tullut kirjoiteltua palstoille, joskus liiankin avoimesti.

        Tämä on keskustelufoorumi, jossa kukin voi tuoda julki omia ajatuksiaan ja kokemuksiaan.

        Joo? Kukin voi tuoda ajatuksia, kyllä.

        Kenenkään ei ole pakko osallistua tähän keskusteluun.
        Joo, ei ole pakkoa mutta on vapaus osallistua.

        Julkinen juttu!

        Kenenkään ei ole pakko osallistua tähän keskusteluun

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin, antaapa jo olla. Ehkä väärin perustein arvioitte aurorabtä.

        Aikoinaan kirjoittelin ja tuli otettua joskus hermoa esim siitä, kun nainen oli aina jokin iisebeli uskoville miehille, jatkuvaa mies on pää ja nainen alistuu..ehken osannut hyvin argimentoida ärsyyntymättä...mutta käytöstäni lähinnä paheksuttiin ja ne naisen alistajat saivat kiitosta...ei saanut tuoda rauhassa omaa mielipidettä julki tai ns "joutui lempeän ojennuksen kohteeksi niinkuin pikkulapsi"..siinä minua "lyötiin niin ku vierasta sikaa raamatulla päähån"... huomiota herättävää oli se ettei kukaan viitsiytynyt olla minun puolella ..naisetkin kuin kanat orrella antoivat omaa sukupuoltaan aliarvioida alentuvasti ja kaikki huuhaa meni korvista heillä sisään tai alistuivat heti....

        Kaikenlaista on tullut kirjoiteltua palstoille, joskus liiankin avoimesti.

        Lightning

        auroraporeallas haukkuu babisteja, julkisella palstalla.
        Täällä saa vapaasti komemntoida.

        "Törmäsin tähän oppiin silloin kun ero tuli. Baptistit käskivät jäädä odottamaan exää takaisin. Hän jätti minut USKON TAKIA.

        Raamatussa lukee korinttilaiskirjeessä että jos se joka ei usko haluaa erota - erotkoon, mutta näille baptisteille se ei merkinnyt mitään."

        auroraporeallas syylistää katkerasti ja kaunaisesti babtisteja.

        Aurorap on noiden baptistien uskonnonuhri. Millekään puljulle ja sen jäsenille ei kuulu toisen henkilön elämä, avioliitto, eikä oikeus yrittää hallita tätä.

        Raamatun käsky "Älä varasta" on ymmärretty tarkoittavan kaikkea varastimasta, myös
        - toisen ihmisen elämän (työn, omaisuuden) kaiken varastamista.
        - Käsky kieltää siis myös orjuuttamisen, toisen ihmisen henkilökohtaisen elämän hallinnan.
        - Vanhemmat eivät omista lapsiaan, lapset eivät ole nukkeja tai robotteja joiden elämää vanhemmat, ketkään hallitsevat, vaan kukin yksilö on vapaa.
        - Saman voisi liittää koskemaan myös luontoa, eläimiä, nekään eivät saa muuttua ruokapalkallisiksi orjiksi, palvelijoiksi, työjuhdiksi, vaan yhteiselämäksi ystävyyden ja kunnioituksen kautta.

        Auroraa on kohdeltu törkeästi ja hänellä on oikeus kokea itsensä loukatuksi ja pahoinpidellyksi.

        Miten hän omassa elämässään toimiikiin, on hänen asiansa.

        1. Piet. 4: 15 Älköön näet kukaan teistä kärsikö murhaajana tai varkaana tai pahantekijänä tahi sentähden, että sekaantuu hänelle kuulumattomiin;

        Toisten henkilöiden avioliittoasioihin sekaantuminen rikkoo 10. käskyä vastaan. "Älä himoitse lähimmäisesi aviopuolisoa, omaisuutta, karjaa, äläkä MITÄÄN, MIKÄ ON HÄNEN OMAANSA.."

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aurorap on noiden baptistien uskonnonuhri. Millekään puljulle ja sen jäsenille ei kuulu toisen henkilön elämä, avioliitto, eikä oikeus yrittää hallita tätä.

        Raamatun käsky "Älä varasta" on ymmärretty tarkoittavan kaikkea varastimasta, myös
        - toisen ihmisen elämän (työn, omaisuuden) kaiken varastamista.
        - Käsky kieltää siis myös orjuuttamisen, toisen ihmisen henkilökohtaisen elämän hallinnan.
        - Vanhemmat eivät omista lapsiaan, lapset eivät ole nukkeja tai robotteja joiden elämää vanhemmat, ketkään hallitsevat, vaan kukin yksilö on vapaa.
        - Saman voisi liittää koskemaan myös luontoa, eläimiä, nekään eivät saa muuttua ruokapalkallisiksi orjiksi, palvelijoiksi, työjuhdiksi, vaan yhteiselämäksi ystävyyden ja kunnioituksen kautta.

        Auroraa on kohdeltu törkeästi ja hänellä on oikeus kokea itsensä loukatuksi ja pahoinpidellyksi.

        Miten hän omassa elämässään toimiikiin, on hänen asiansa.

        "Aurorap on noiden baptistien uskonnonuhri. Millekään puljulle ja sen jäsenille ei kuulu toisen henkilön elämä, avioliitto, eikä oikeus yrittää hallita tätä."

        "Auroraa on kohdeltu törkeästi ja hänellä on oikeus kokea itsensä loukatuksi ja pahoinpidellyksi."

        "Miten hän omassa elämässään toimiikiin, on hänen asiansa."

        Auroraporeallas toimii näköjään tyhmästi ja syntisesti.
        Kaunaa kantaen osoittelee sormella babtisteja.

        otsikko:
        "mikon-ja-baptistien-omituinen-oppi"

        Tuollaiset asiat pitää Raamatun sanan mukaan selvitellä keskenään.

        Yksityisten likaisten parisuhdeasioiden käsittelyä tällaisella palstalla tekevä, ottaa itse vastuun.

        auroroan pitää antaa anteeksi, ja pyytää babtisteilta julkisesti anteeksi.

        Ei koko Babtistiyhteisö ole syyllinen, jos jotkut ovat toimineet väärin.

        Höpsistä nyt mitään tarvinne pyytää babtisteilta anteeksi. Se oli hänen kokemuksensa että oli kokenut tulleensa väärin kohdelluksi.

        Se olisi pitänyt selvittää aikanaan niiden mahdollisten väärinkohtelijoiksi solvattujen kanssa. Sopia riita ja pyytää puolin ja toisin anteeksi.

        Auroraporeallas ei ole babtistien uskonnonuhri. Vaan oman onnettoman avioliittonsa ja syntien sitoma.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        auroraporeallas haukkuu babisteja, julkisella palstalla.
        Täällä saa vapaasti komemntoida.

        "Törmäsin tähän oppiin silloin kun ero tuli. Baptistit käskivät jäädä odottamaan exää takaisin. Hän jätti minut USKON TAKIA.

        Raamatussa lukee korinttilaiskirjeessä että jos se joka ei usko haluaa erota - erotkoon, mutta näille baptisteille se ei merkinnyt mitään."

        auroraporeallas syylistää katkerasti ja kaunaisesti babtisteja.

        Ihan älytöntä! Leimaa kaikki babtistit yleisesti ja julkisesti!! Sitä se kauna ja katkereuuden synti teettää!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aurorap on noiden baptistien uskonnonuhri. Millekään puljulle ja sen jäsenille ei kuulu toisen henkilön elämä, avioliitto, eikä oikeus yrittää hallita tätä.

        Raamatun käsky "Älä varasta" on ymmärretty tarkoittavan kaikkea varastimasta, myös
        - toisen ihmisen elämän (työn, omaisuuden) kaiken varastamista.
        - Käsky kieltää siis myös orjuuttamisen, toisen ihmisen henkilökohtaisen elämän hallinnan.
        - Vanhemmat eivät omista lapsiaan, lapset eivät ole nukkeja tai robotteja joiden elämää vanhemmat, ketkään hallitsevat, vaan kukin yksilö on vapaa.
        - Saman voisi liittää koskemaan myös luontoa, eläimiä, nekään eivät saa muuttua ruokapalkallisiksi orjiksi, palvelijoiksi, työjuhdiksi, vaan yhteiselämäksi ystävyyden ja kunnioituksen kautta.

        Auroraa on kohdeltu törkeästi ja hänellä on oikeus kokea itsensä loukatuksi ja pahoinpidellyksi.

        Miten hän omassa elämässään toimiikiin, on hänen asiansa.

        On tyhmää ja vailla järkee, että pesee parisuhteensa likapyykkiä netissä! Tuo aurora

        auroraboreallis
        2024-11-27 20:31:02

        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla taustaa huumeiden käytöstä? C hepatiitti taitaa olla heillä aika yleinen tauti? Vai tuliko se miten? Saitko lapset ennen sitä? Lightning

        Aurorja. "Lapset on terveitä paitsi tytär jolla omaa huumeiden käyttöä.nykyään siihen on lääkitys jota ei tosin aloiteta jos huumeiden käyttö jatkuu.tai ryyppääminen.mulla on yksi kaveri kuollut siihen.
        Toisen maksaarvot on katossa, kielletty juominen, kuoleman uhalla, juo silti.kuolee c- hepatiittiin.lapsuusajan kavereita. Kuulin siskoltani."

        Jos oisin tuon auroran kakara, antaisin kyllä kuulua. Mitä sä huumeista nettiin postailet.

        Älytön äiti tuo auroraporeallas...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se olisi pitänyt selvittää aikanaan niiden mahdollisten väärinkohtelijoiksi solvattujen kanssa. Sopia riita ja pyytää puolin ja toisin anteeksi.

        Auroraporeallas ei ole babtistien uskonnonuhri. Vaan oman onnettoman avioliittonsa ja syntien sitoma.

        Jeskamandeeras.
        Nyt alkoivat syntiset saada huutia.

        Mutta anabaptistit itse ovat aina viattomia!

        Väistellään kiviä, "poreallas" ja äl-ässä!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tyhmää ja vailla järkee, että pesee parisuhteensa likapyykkiä netissä! Tuo aurora

        auroraboreallis
        2024-11-27 20:31:02

        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla taustaa huumeiden käytöstä? C hepatiitti taitaa olla heillä aika yleinen tauti? Vai tuliko se miten? Saitko lapset ennen sitä? Lightning

        Aurorja. "Lapset on terveitä paitsi tytär jolla omaa huumeiden käyttöä.nykyään siihen on lääkitys jota ei tosin aloiteta jos huumeiden käyttö jatkuu.tai ryyppääminen.mulla on yksi kaveri kuollut siihen.
        Toisen maksaarvot on katossa, kielletty juominen, kuoleman uhalla, juo silti.kuolee c- hepatiittiin.lapsuusajan kavereita. Kuulin siskoltani."

        Jos oisin tuon auroran kakara, antaisin kyllä kuulua. Mitä sä huumeista nettiin postailet.

        Älytön äiti tuo auroraporeallas...

        Oletko todella noin vihainen. Oletko tuo aloituksen mikko jolta pitää anteeksi pyytää? Eihän anababtistit ole ilmoittautuneet edes että vaatisivat anteeksipyyntöä vai oletko sinä yksi heistä?

        Olet selkeästi kokenut tulleesi loukatuksi. Se on selvä se.

        Aloittaja aurorabor on vastuussa, synnistä että ryhtyi leimaamaan babtisteja. Panettelua, julkista juoruamisista, riidoista, jotka...

        Sorry , mikä joku mikko?

        Sen joka on syntiä tehnyt, pitää pyytää itse anteeksi.....
        Ja tässä se on tuo auroramikä lie?

        Jos joku yksittäinen babtistityyppi, taikka erillinen srk oli asiassa,

        oli auroroaporealta täysin yliammuttua leimata babtistit näin:
        babtistin omituinen oppi...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aloittaja aurorabor on vastuussa, synnistä että ryhtyi leimaamaan babtisteja. Panettelua, julkista juoruamisista, riidoista, jotka...

        Tahallista paskanjauhantaa sinulta ja lapsellista kiusantekoa vain. Jokin oppiyhteisö kestää kyllä aloituksen sisällön, jos ei sitten ole kovin herkkähipiäistä sakkia kyseessä. En jaksa itte enempää vääntää asiasta.

        Lightning

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On tyhmää ja vailla järkee, että pesee parisuhteensa likapyykkiä netissä! Tuo aurora

        auroraboreallis
        2024-11-27 20:31:02

        Anonyymi kirjoitti:

        Onko sinulla taustaa huumeiden käytöstä? C hepatiitti taitaa olla heillä aika yleinen tauti? Vai tuliko se miten? Saitko lapset ennen sitä? Lightning

        Aurorja. "Lapset on terveitä paitsi tytär jolla omaa huumeiden käyttöä.nykyään siihen on lääkitys jota ei tosin aloiteta jos huumeiden käyttö jatkuu.tai ryyppääminen.mulla on yksi kaveri kuollut siihen.
        Toisen maksaarvot on katossa, kielletty juominen, kuoleman uhalla, juo silti.kuolee c- hepatiittiin.lapsuusajan kavereita. Kuulin siskoltani."

        Jos oisin tuon auroran kakara, antaisin kyllä kuulua. Mitä sä huumeista nettiin postailet.

        Älytön äiti tuo auroraporeallas...

        auroraboreallis
        auroraboreallis
        2024-11-24 18:04:13

        Sophiie

        "Juu, jäin silloin kokonaan ilman seurakuntaa, oli ns.sillat poikki joka suuntaan. Pikkuhiljaa luovuin uskosta kokonaan. Mieheni poltti käskystäni raamattunikin hiiligrillissä.hah.
        Oli lapsettomuus-ja alkoholiongelmaa.ja usko loppunut kaikkeen hyvään.
        Olin siihen aikaan tosi suosittu tällä palstalla. Se oli henkireikäni.kutsuin tieokonepöytää toimistoksi sillä kirjoitin kaiken aikaa, mitä en ollut oikeissa töissä.

        HMM?

        No, ei ihme että aurora sekoilee.....

        eipä ois varaa toisia sormella osoitella, kun ei oo mikään enkeli ollu ittekään!!!

        .

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tahallista paskanjauhantaa sinulta ja lapsellista kiusantekoa vain. Jokin oppiyhteisö kestää kyllä aloituksen sisällön, jos ei sitten ole kovin herkkähipiäistä sakkia kyseessä. En jaksa itte enempää vääntää asiasta.

        Lightning

        Hus sus.
        Tää on julkista keskustelua Suomi24 palstalla! Sitä kait aloittaja on toivonu???

        Kestääkäö auroraporallas itte?

        Ja antaako kantti myöten pyytää anteeksi solvaamistaan aloituksessa??

        "Pikkuhiljaa luovuin uskosta kokonaan. Mieheni poltti käskystäni raamattunikin hiiligrillissä.hah.!

        Aika hurja mimmi! Käski Raamatunkin polttaa hiiligrillissä?

        Kuka vain normiukko oli tuollaisesta uskovaisesta lähtenyt lätkimään...

        Onko noita paljonkin tuon sortin hell. ?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hus sus.
        Tää on julkista keskustelua Suomi24 palstalla! Sitä kait aloittaja on toivonu???

        Kestääkäö auroraporallas itte?

        Ja antaako kantti myöten pyytää anteeksi solvaamistaan aloituksessa??

        Voisi luokitella sinun kirjoittelusi hengelliseksi väkivallaksi. Se on sellaista hienovaraista ojentamista, mihin muut uskovat antavat täällä siunauksen. Ja helevetin tekopyhää touhua.

        Lightning

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tahallista paskanjauhantaa sinulta ja lapsellista kiusantekoa vain. Jokin oppiyhteisö kestää kyllä aloituksen sisällön, jos ei sitten ole kovin herkkähipiäistä sakkia kyseessä. En jaksa itte enempää vääntää asiasta.

        Lightning

        ATahallista paskanjauhantaa sinulta ja lapsellista kiusantekoa vain.

        Suosiiko tuo Ligh aurorrran syntiä, panettelua?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tahallista paskanjauhantaa sinulta ja lapsellista kiusantekoa vain. Jokin oppiyhteisö kestää kyllä aloituksen sisällön, jos ei sitten ole kovin herkkähipiäistä sakkia kyseessä. En jaksa itte enempää vääntää asiasta.

        Lightning

        Tuo hengellinen alistaja lienee jotain mennoniittien alalahkoa, kahdeksannen päivän kalvinisteja, tai niitä yhdeksännen päivän Tampereen baptisteja, joilla on tiukka kuri niin kotona kuin seurakunnassaan, jos internetissäkin.

        Ei kuulosta helluntaikirkolliselta. Ne sanois: "Olet synnitön, et tarvii mitään parannusta. Ylistely-fiilistele vaan!"

        Huitaise kintaalla noille.

        Auroraborealis olkoon rauhassa. Et ole tili- etkä anteeksipyytelyvelvollinen kellekään. Sinun elämäsi on sinun. Rehellisyytesi sai vain Vihtahousun hereille ja päätti iskeä lihallista uskontoa väärinkäyttäen. Halusi masentaa sinua. Luther kutsui tuota "Valkoiseksi Perkeleeksi" (= Saatana valkeudenvaatteissa).

        Ole tyytyväinen, sillä todellisuudessa kärsit juuri Kristuksen tähden. Tulit yheessä Hänen kanssaan ristiinnaulituksi. Jos onkin nyt paha olo, niin ehkä tämä tietoisuus, että olet tosi kristitty, antaa sinulle rauhallisen yöunen.

        t.soffi

        "Ole tyytyväinen, sillä todellisuudessa kärsit juuri Kristuksen tähden."

        Auroraporellas ei tässä tilanteessa kärsi Kristuksen tähden, vaan omien syntiensä tähden, tyhmyyden tähden, kun alkoi julkisesti panetella babtisteja.
        Panettelun synti.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisi luokitella sinun kirjoittelusi hengelliseksi väkivallaksi. Se on sellaista hienovaraista ojentamista, mihin muut uskovat antavat täällä siunauksen. Ja helevetin tekopyhää touhua.

        Lightning

        Auroraporeallas on itse tonut sekä aloituksen että kommentteja ja paljastuksia omasta ykistyiselämästään. Panettleun synti toista uskonsuuntaa vastaan (babtistit) on julkista syntiä ja herjaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisi luokitella sinun kirjoittelusi hengelliseksi väkivallaksi. Se on sellaista hienovaraista ojentamista, mihin muut uskovat antavat täällä siunauksen. Ja helevetin tekopyhää touhua.

        Lightning

        "Pikkuhiljaa luovuin uskosta kokonaan. Mieheni poltti käskystäni raamattunikin hiiligrillissä.hah.!

        Light.... mitäs väkivaltaa se on , kun käskee raamatunkin polttaa?
        Ja ketä vastaan..... sellainen on auroraporeallas....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuo hengellinen alistaja lienee jotain mennoniittien alalahkoa, kahdeksannen päivän kalvinisteja, tai niitä yhdeksännen päivän Tampereen baptisteja, joilla on tiukka kuri niin kotona kuin seurakunnassaan, jos internetissäkin.

        Ei kuulosta helluntaikirkolliselta. Ne sanois: "Olet synnitön, et tarvii mitään parannusta. Ylistely-fiilistele vaan!"

        Huitaise kintaalla noille.

        Auroraborealis olkoon rauhassa. Et ole tili- etkä anteeksipyytelyvelvollinen kellekään. Sinun elämäsi on sinun. Rehellisyytesi sai vain Vihtahousun hereille ja päätti iskeä lihallista uskontoa väärinkäyttäen. Halusi masentaa sinua. Luther kutsui tuota "Valkoiseksi Perkeleeksi" (= Saatana valkeudenvaatteissa).

        Ole tyytyväinen, sillä todellisuudessa kärsit juuri Kristuksen tähden. Tulit yheessä Hänen kanssaan ristiinnaulituksi. Jos onkin nyt paha olo, niin ehkä tämä tietoisuus, että olet tosi kristitty, antaa sinulle rauhallisen yöunen.

        t.soffi

        "Et ole tili- etkä anteeksipyytelyvelvollinen kellekään. "

        Auroraporellas nyt vain rupesi tilivelvolliseksi sekavista parisuhteiden asioistaan.
        Sellaisesta tyhtmyydestä seuraa ongelmia. Kun leimaa syyllliseksi jotkut babtistit?
        Aurorap... ei ole babtistien uskonnonuhri, vaan omien ongelmiensa kuopassa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        auroraboreallis
        auroraboreallis
        2024-11-24 18:04:13

        Sophiie

        "Juu, jäin silloin kokonaan ilman seurakuntaa, oli ns.sillat poikki joka suuntaan. Pikkuhiljaa luovuin uskosta kokonaan. Mieheni poltti käskystäni raamattunikin hiiligrillissä.hah.
        Oli lapsettomuus-ja alkoholiongelmaa.ja usko loppunut kaikkeen hyvään.
        Olin siihen aikaan tosi suosittu tällä palstalla. Se oli henkireikäni.kutsuin tieokonepöytää toimistoksi sillä kirjoitin kaiken aikaa, mitä en ollut oikeissa töissä.

        HMM?

        No, ei ihme että aurora sekoilee.....

        eipä ois varaa toisia sormella osoitella, kun ei oo mikään enkeli ollu ittekään!!!

        .

        Onpas outoo!
        Aurorap.... haukkui julkisesti babtistit vuonna 2015

        Mikon ja baptistien omituinen oppi
        auroraboreallis 2015-08-25 14:06:19

        "Nyt kun minulla on vakaa seurakunta,ei Alkoa ja olen rauhoittunut, elämä on parempaa. " kirjoittaa aurora....

        Mikä se simmottinen vakaa saurakunta on, joka ei osaa hoitaa ihmistä kuntoon? Jotta se sekoilee julkisesti omista avio-ongelmistaan???

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin, antaapa jo olla. Ehkä väärin perustein arvioitte aurorabtä.

        Aikoinaan kirjoittelin ja tuli otettua joskus hermoa esim siitä, kun nainen oli aina jokin iisebeli uskoville miehille, jatkuvaa mies on pää ja nainen alistuu..ehken osannut hyvin argimentoida ärsyyntymättä...mutta käytöstäni lähinnä paheksuttiin ja ne naisen alistajat saivat kiitosta...ei saanut tuoda rauhassa omaa mielipidettä julki tai ns "joutui lempeän ojennuksen kohteeksi niinkuin pikkulapsi"..siinä minua "lyötiin niin ku vierasta sikaa raamatulla päähån"... huomiota herättävää oli se ettei kukaan viitsiytynyt olla minun puolella ..naisetkin kuin kanat orrella antoivat omaa sukupuoltaan aliarvioida alentuvasti ja kaikki huuhaa meni korvista heillä sisään tai alistuivat heti....

        Kaikenlaista on tullut kirjoiteltua palstoille, joskus liiankin avoimesti.

        Lightning

        "Kaikenlaista on tullut kirjoiteltua palstoille, joskus liiankin avoimesti."

        kirjoitti Lightning

        joo? Myös auroraporeallas voi nyt harmitella tätä 2015 otsikkoa?

        Mikon ja baptistien omituinen oppi
        auroraboreallis2015-08-25 14:06:19

        Ei oo fiksua päästellä suustaan sammakoita? Ja sitten sättiä, kun on ihan itte aiheuttanut julkista ongelmaa!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aurorap on noiden baptistien uskonnonuhri. Millekään puljulle ja sen jäsenille ei kuulu toisen henkilön elämä, avioliitto, eikä oikeus yrittää hallita tätä.

        Raamatun käsky "Älä varasta" on ymmärretty tarkoittavan kaikkea varastimasta, myös
        - toisen ihmisen elämän (työn, omaisuuden) kaiken varastamista.
        - Käsky kieltää siis myös orjuuttamisen, toisen ihmisen henkilökohtaisen elämän hallinnan.
        - Vanhemmat eivät omista lapsiaan, lapset eivät ole nukkeja tai robotteja joiden elämää vanhemmat, ketkään hallitsevat, vaan kukin yksilö on vapaa.
        - Saman voisi liittää koskemaan myös luontoa, eläimiä, nekään eivät saa muuttua ruokapalkallisiksi orjiksi, palvelijoiksi, työjuhdiksi, vaan yhteiselämäksi ystävyyden ja kunnioituksen kautta.

        Auroraa on kohdeltu törkeästi ja hänellä on oikeus kokea itsensä loukatuksi ja pahoinpidellyksi.

        Miten hän omassa elämässään toimiikiin, on hänen asiansa.

        "Aurorap on noiden baptistien uskonnonuhri. Millekään puljulle ja sen jäsenille ei kuulu toisen henkilön elämä, avioliitto,"

        Miksi kummassa sit tää aurorap.... tuo julkisesti omaa elämäänsä, aviosuhteita, ongelmiaan. alkoholismia,..... ei sitte pidä vikistä, jos otetaan kantaa!! On itte vastuussa...

    • Anonyymi

      Nikki auroraporeallas on julkisesti kirjoittanut sellaista, jota....

      • Anonyymi

        Aurorab. on hyvä tyttö. Piste.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aurorab. on hyvä tyttö. Piste.

        Naapuri sano samaa, jotta Musti on hyvä koira, mut se ei oo sisäsiisti. Se päästelee niin pissat kuin tortut pesuhuoneen lattialle. Sit se haukkuu keitä sattuu, kävi kiinni monta kertaa postinjakajan lahkeeseenkin, eikä totellu. Oisko sille tullu kasvatuksessa jotakin traumoja? Hyvä koira se toki muuten vois olla?

        Aurorab. ei ole koira.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aurorab. ei ole koira.

        kuka on niin sanonu. koiran ja ihmisen käytöksessä on todettu samoja piirteitä. koirat opettaa ihimistä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuka on niin sanonu. koiran ja ihmisen käytöksessä on todettu samoja piirteitä. koirat opettaa ihimistä.

        Raamatuss ihimisiä ja koiran käytöstä verrataan, sananlaskut 26:11 j a 2 pietari 2.22

    • Anonyymi

      Nyt on 3 litraa kotikaljaa pullotettu ja Itsenäisyyspäivänä maistan, mitä tuli.

      • Anonyymi

        Tuli väärään ketjuun.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuli väärään ketjuun.

        Ei kai?
        tää on aika likainen aloitus ja ketju, kyllä tänne mahtuu....

    • Anonyymi

      Baptismi, ainakin tässä ketjussa on nyt itse todistanut itsensä sekä hengellisen että henkisen väkivallan yhteisöksi. Eivät jätä rauhaan edes entisiä uskonnonuhrejaankaan vaan metsästävät vieläpä netissä, hyökäten nimeltä mainitun yksityishenkilön kimppuun, joka uskaltaa kertoa totuuden heiltä saamistaan, omista traumoistaan.

      Ja, kaiketi juuri tästä syystä, ei baptismi kestä minkäänlaista arvostelua eikä päivänvaloa.

      Sekaantumalla yksityishenkilöiden henkilökohtaisiin jopa avioliittoihin, ovat he itse todistaneet olevansa peräti nk. avionrikkojia.

      Jonkin tyydytyksen nuo tuntuvat saavan särkiessään niin liittoja kuin yksittäisiä henkilöitäkin. Tällaisen toimintansa seurauksena, ressu Ab, jopa poltatti Raamattunsa, joskin syy hänen ahdistukseensa ei todellisuudessa ollut Itse Raamatun Herra, vaan Hänen Nimissään esiintyneet fariseukset, baptistiset valheapostolit. Mutta henkisessä tuskassaan sai Herrakin hetkellistä huutia. 🧸💞

      Jota ab. lienee sittemmin katunut ja palannut kiltisti ja nöyränä, "häntä koipien välissä" - kuten me monet muutkin tuhlaajalapset, monet kerrat - takaisin Isän luo.

      Suomen lain mukaan yhteisöjä on lupa arvostella myös julkisesti. Nimettyjen yksilöiden kohdalla kulkee tietty raja, mutta tällaista yksilönsuojaa ei julkisilla laitoksilla ja yhteisöillä ole.

      • Anonyymi

        ”Baptismi, ainakin tässä ketjussa on nyt itse todistanut itsensä sekä hengellisen että henkisen väkivallan yhteisöksi. Eivät jätä rauhaan edes entisiä uskonnonuhrejaankaan vaan metsästävät vieläpä netissä, hyökäten nimeltä mainitun yksityishenkilön kimppuun, joka uskaltaa kertoa totuuden heiltä saamistaan, omista traumoistaan. ”

        K:
        Ei ole mitään todistetta, että babtistit metsästävät netissä ketään? Auroraboreallis niminen ykityisihminen on itse nostanut itsensä julkiseen katseluun ja arvosteluun. Jossa kuitenkin on ryhynyt syyttämään babtisteja omista ongelmistaan.

        ”Ja, kaiketi juuri tästä syystä, ei baptismi kestä minkäänlaista arvostelua eikä päivänvaloa.”
        K: Babtismi ei ole tällä palstalla mitään kirjoittanut...

        ”Suomen lain mukaan yhteisöjä on lupa arvostella myös julkisesti. Nimettyjen yksilöiden kohdalla kulkee tietty raja, mutta tällaista yksilönsuojaa ei julkisilla laitoksilla ja yhteisöillä ole. ”
        K: Myöskään helluntailaisilla ei ole yksilönsuojaa.

        ”nimeltä mainitun yksityishenkilön kimppuun, joka uskaltaa kertoa totuuden heiltä saamistaan, omista traumoistaan. ”

        K: Yksityishenkilö, taikka nimimerkki, joka itse nostaa itsensä, ongelmans ja traumansa täysin julkiseen nettijakeluun, joutuu kestämään seuraukset. Pitää harkita ennen kuin ryhtyy yksityisasioitaan revittelemään internetin alustoilla.
        auroraboreallis

        Ja kun joku Itse nostaa itsensä, ongelmansa ja traumansa julkiseen jakeluun, silloin on itse vastuussa siitä mitä seuraa.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

        Tilasit ittelles ongelmia ja karsseria!!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tilasit ittelles ongelmia ja karsseria!!!

        Piti etsiä tietoa, mistä on kysymys, millä minua "tilaamieni ongelmien" lisäksi uhkaillaan. Karsseri, wikipedia:

        >>Karsseri (latinan sanasta carcer ’aitaus, vankila’) oli tavallisimmin yliopistoissa ollut eristysselli tai arestihuone. <<

        Otan ed. ilmoituksen todesta. Sekä talteen. Yp:n mahd. poisto ei tee kirjoitettua kirjoittamattomaksi.

        Vastaat sanoistasi, kirjoituksitasi.

        Mikä nyt pelottaa?
        Jo noin pelottaa?
        Se syy on ihan oman nutun sisällä.

        Jolla on rauha omassaunnossa, se ei pelkää sanoja....

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Piti etsiä tietoa, mistä on kysymys, millä minua "tilaamieni ongelmien" lisäksi uhkaillaan. Karsseri, wikipedia:

        >>Karsseri (latinan sanasta carcer ’aitaus, vankila’) oli tavallisimmin yliopistoissa ollut eristysselli tai arestihuone. <<

        Otan ed. ilmoituksen todesta. Sekä talteen. Yp:n mahd. poisto ei tee kirjoitettua kirjoittamattomaksi.

        Kukaan ei uhkaile, kun kertoo infoa!!

    • Anonyymi

      Onpas nyt tuli hännän alla, kun pitää siivota pois asiallisia viestejä. Pelottaako vastuu vlalhekirjoituksista?

      • Anonyymi

        Ei se onnistu.
        Pitää kantaa vastuu kun julkisesti kirjoittaa että

        ”Baptismi, ainakin tässä ketjussa on nyt itse todistanut itsensä sekä hengellisen että henkisen väkivallan yhteisöksi".

        Asia ei nyt hautaudu. Se käsitellään. Yhtä julkisesti kuin joku väittää babtisteja

        "hengellisen ja henkisen väkivallan yhteisöksi".

        Olokkeepa valamiina!

      • Anonyymi

        Kun väittää babtisteja yleisesti näint:
        Anonyymi 2024-12-03 08:00:02

        "Baptismi, ainakin tässä ketjussa on nyt itse todistanut itsensä sekä hengellisen että henkisen väkivallan yhteisöksi. "

        Niin mitä siitä?

        Silloin on vastattava sanoistaan ja huudoistaan.
        Pienemmän haitan taso on vastata nöyrästi, täällä.

        Seuraava vastauspaikka onkin erilainen.

        Toivottavasti babtistien pilkkaaja ja valheiden kirjoittaja ottaa ajoissa lusikan käteensä.

        Ei julkisella nettipalstalla pidä väittää mitä tahansa, muka todistetttuna totena.

        Se oli Paha virhe, tosi paha....

      • Anonyymi

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Anonyymi
      03.12.2024 09:25

      Onpas nyt tuli hännän alla, kun pitää siivota pois asiallisia viestejä. Pelottaako vastuu vlalhekirjoituksista?
      Äänestä
      Anonyymi
      03.12.2024 09:30

      Ei se onnistu.
      Pitää kantaa vastuu kun julkisesti kirjoittaa että

      ”Baptismi, ainakin tässä ketjussa on nyt itse todistanut itsensä sekä hengellisen että henkisen väkivallan yhteisöksi".

      Asia ei nyt hautaudu. Se käsitellään. Yhtä julkisesti kuin joku väittää babtisteja

      "hengellisen ja henkisen väkivallan yhteisöksi".

      Olokkeepa valamiina!

    • Anonyymi

      auroraborealliksen alkuperäinen viesti, päälle 9 vuotta sitten:

      >>Mikon ja baptistien omituinen oppi

      auroraboreallis
      2015-08-25 14:06:19
      Ilmoita
      Että pitäisi ero ottaa nykyisestä aviopuolisostani jonka kanssa olemme olleet 11 vuotta ja edelleen onnellisia ollaan kyllä.

      Ja pitäisi ajatella se kuten mikko-haureutena.

      Pitäisi nyt hänen käskystään nöyrtyä ja suhtautua asiaan vakavasti.

      Se ensimmäinen avioliitto päättyi eroon vuonna 2002 eli 13 vuotta sitten. Mahtaispa exä yllättyä jos kertoisin että nyt uskon vuoksi olen jättänyt *****:n ja odotan häntä selibaatissa takaisin.

      Törmäsin tähän oppiin silloin kun ero tuli. Baptistit käskivät jäädä odottamaan exää takaisin. Hän jätti minut USKON TAKIA.

      Raamatussa lukee korinttilaiskirjeessä että jos se joka ei usko haluaa erota - erotkoon, mutta näille baptisteille se ei merkinnyt mitään.

      Siellä oli muutamakin selibaattiin ja exän takaisin odottamiseen sitoutunut nuori ihminen.

      Minä otin uuden miehen mutta johtuen epävarmuudesta oliko baptistien oppi oikea meidän suhde virallisen eron jälkeen jatkui vielä kolme vuotta.

      Se päättyi vasta kun tapasin nykysen mieheni.

      Mitä mieltä te muut olette tästä 1.avioliitto ainoa oikea-opista?<<

      aurorab. kysyi tätä "julkisesti netissä".

      "Julkisen netin" lukijana, sekä auroralle ystävyyttä osoittaen, ilmaisen mielipiteenäni: koska miehesi jätti sinut uskosi, ei esim. aviorikoksen vuoksi ja on siitä lähtien elänyt omaa elämäänsä, ilman sinua, sinä itse olet Raamatun mukaan täysin vapaa myös elämään omaa elämääsi. Nykyinen avioliittosi on ymmärrykseni ja Raamatun tuntemukseni mukaan täysin laillinen, mitä mahd. ongelmia sekin sisältää, mutta kuitenkin on uusi, luvallinen avioliittosi, josta sinun ei pidä erota.

      Matteus 19: 3-12
      3 Ja FARISEUKSIA tuli hänen luoksensa, ja he kiusasivat häntä sanoen: "Onko miehen lupa hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?"

      4 Hän vastasi ja sanoi: "Ettekö ole lukeneet, että Luoja jo alussa 'loi heidät mieheksi ja naiseksi'
      5 ja sanoi: 'Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'?
      6 Niin eivät he enää ole kaksi, vaan yksi liha. Minkä siis JUMALA on yhdistänyt, sitä älköön IHMINEN erottako."

      7 He sanoivat hänelle: "Miksi sitten Mooses käski antaa erokirjan ja hyljätä hänet?"
      8 Hän sanoi heille: "Teidän sydämenne kovuuden tähden Mooses salli teidän hyljätä vaimonne, mutta alusta ei niin ollut.

      9 Mutta MINÄ sanon teille: joka hylkää vaimonsa MUUN KUIN huoruuden tähden ja nai toisen, SE tekee huorin; ja joka nai (- siis TÄSTÄ SYYSTÄ -) hyljätyn, SE tekee huorin." (- auroran 1. mies teki noin -).

      10 Opetuslapset sanoivat hänelle: "Jos miehen on näin laita vaimoonsa nähden, niin ei ole hyvä naida".
      11 Mutta hän sanoi heille: "Ei tämä sana kaikkiin sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu.
      12 Sillä on niitä, jotka syntymästään, äitinsä kohdusta saakka, ovat avioon kelpaamattomia, ja on niitä, jotka ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka taivasten valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen ITSEENSÄ (- ei toiseen ihmiseen, viisastellen -) sovittaa, se sovittakoon."

      En ole minkään kirkon enkä seurakunnan jäsen.

      aurora olkoon aivan rauhassa, et kirjoituksissasi ole syyllistynyt rikokseen, en minäkään, uhkailtkoot nuo tekopyhät / tuo tekopyhä meitä miten vain.

      • Anonyymi

        "aurora olkoon aivan rauhassa, et kirjoituksissasi ole syyllistynyt rikokseen, en minäkään, uhkailtkoot nuo tekopyhät / tuo tekopyhä meitä miten vain."

        1) Aurora vastaan omalta osaltaan, miten on babtisteja panetellut.

        2) Tämä kirjoittaja vastaa sa

        Kun väittää babtisteja yleisesti näin:
        Anonyymi 2024-12-03 08:00:02

        "Baptismi, ainakin tässä ketjussa on nyt itse todistanut itsensä sekä hengellisen että henkisen väkivallan yhteisöksi. "moin omista telsteistään:

        3) Kukin vastaa omista teksteistään.

        "kirjoituksissasi ole syyllistynyt rikokseen, en minäkään, uhkailtkoot nuo tekopyhät / tuo tekopyhä meitä miten vain."

        Kukaan palstalainen ei päätä ITSE mikä on rikollista, mikä ei?
        Sen päättävät ne, joille sellaisten asioiden legaali valta yhteiskunnassa kuuluu.

        Kukaan ei näytä uhanneen?

        Kun varoittaa ja ottaa kantaa, se ei ole uhkaus.

        Se, jolla taas omatunto kolkuttaa kokee kehotuksenkin uhkauksena, se johtuu syyllisyydentunteesta.

        Jatketaan.

    • Anonyymi

      >>Ketjusta on poistettu 20 sääntöjenvastaista viestiä.<<

    • Anonyymi

      Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.

      Tänään on poistetettu yli 10 asiallista viestiä.

      Joten tämä ei jää tähän.

    • Anonyymi

      Kun väittää babtisteja yleisesti näint:
      Anonyymi 2024-12-03 08:00:02

      "Baptismi, ainakin tässä ketjussa on nyt itse todistanut itsensä sekä hengellisen että henkisen väkivallan yhteisöksi. "

    • Anonyymi

      Ketjusta on poistettu 32 sääntöjenvastaista viestiä.Tänään on boikotoitu yli 20 viestiä.
      Jotka Suomi24 sääntöjen mukaisia. Yhdenvertaista sananvapautta, keskusteluoikeutta.

      Onnea vain sabotöörille! Voi loppua eväät kesken... siivotessa!!

    • Anonyymi

      Yp poisti viestin, jossa minua uhkailtiin "ongelmilla" sekä jollain murresanaisella vankityrmällä. Yp poisti myös vastaukseni uhkailijalle.

      Ne on mulla kyllä tallenteissani, ei auta helluntai-tyylinen "maton alle lakaisu". "Sen minkä kirjoitit, sen kirjoitit. Eikä uhkailija millään tavoin ole osoittanut katumusta sanoistaan. Maton alle vaan, kuten muutkin anabaptistien "virheet, erheet ja vajavuudet". Hehän eivät ole syntisiä.

      Onkohan tuo se samainen saarnahullu, joka täällä, päälle kuukausi, sitten uhkasi tappaa minut?

      • Anonyymi

        Täällä ei näytä olevan mitään uhkauksia, saati tappouhkauksia.
        Eikä saaranhulluja tässä ketjussa.

        Jos joku sinut uhkas tappaa - oikeasti - niin kait menit poliisille kertomaan?

    • Anonyymi

      auroora, älä ole yhtään kauhuissasi!

      Kiljuva jalopeura kiertelee ympärillämme, mutta ei se meitä pure, murisee vaan, Jeesuksen sallimana. Näin meitä koulutetaan luottamaan Jumalaan.

      "Sillä Perkelekin on vain Jumalan Perkele."

      Vaik' täyttyisikin maailma nyt Valheen enkeleistä,
      Niin Pimeys ei kuitenkaan voittoa saisi meistä.
      Ne olkoot raivoissaan ja syöskööt kiukkuaan,
      Nyt Valheen vallat on jo saaneet tuomion,
      Ne yksi sana kaataa.

      Se sana seisoo vahvana, ne ei voi sitä kestää.
      Kun kanssamme on Jumala, ken meiltä voiton estää?
      Vaik' veis' he henkemme, osamme, onnemme,
      Ne heidän olkohon, vaan meidän iät' on
      Jumalan Valtakunta.
      🌟

      • Kiitos Sofia 💝

    • Anonyymi

      auroora, älä ole yhtään kauhuissasi!

      Kyllä se taitaa olla, koska on tullut Jumalan tilinteon aika ja paikka.
      Omista sanoista, synneistä.

      • Anonyymi

        Seinähullu.
        Nyt tuo luulee jo olevansa Jumala.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Seinähullu.
        Nyt tuo luulee jo olevansa Jumala.

        Oliko Jeesus seinähullu kun Hän puhui näin:

        Matteus 12:36 Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.

        12:37 Sillä sanoistasi sinut julistetaan vanhurskaaksi, ja sanoistasi sinut tuomitaan syylliseksi."

        Kannattais varoa sanojaan?
        Luepas Matteus 5:22

        Mitä Jeesus lausui, jos sanoo toista hulluksi?

    • Anonyymi
      • Ompa kummalliseksi mennyt tämä ketju!Ja niin paljon poistoja☺️en ymmärrä

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Ompa kummalliseksi mennyt tämä ketju!Ja niin paljon poistoja☺️en ymmärrä

        Oma on ongelmasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Oma on ongelmasi.

        Ei se ole minun ongelmani.minulla ei ole osaa eikä arpaa enää tähän ketjuun.en välitä enempia "keskustella"tästä.hyvää itsenäisyyspäivää!

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Ei se ole minun ongelmani.minulla ei ole osaa eikä arpaa enää tähän ketjuun.en välitä enempia "keskustella"tästä.hyvää itsenäisyyspäivää!

        Hupsista vain?
        Sehän on sun aloittama ketju vuonna 2015 Onnea vain!

        Mikon ja baptistien omituinen oppi
        auroraboreallis
        2015-08-25 14:06:19

        Että pitäisi ero ottaa nykyisestä aviopuolisostani jonka kanssa olemme olleet 11 vuotta ja edelleen onnellisia ollaan kyllä.

        Ja pitäisi ajatella se kuten mikko-haureutena.

        Pitäisi nyt hänen käskystään nöyrtyä ja suhtautua asiaan vakavasti.

        Se ensimmäinen avioliitto päättyi eroon vuonna 2002 eli 13 vuotta sitten. Mahtaispa exä yllättyä jos kertoisin että nyt uskon vuoksi olen jättänyt *****:n ja odotan häntä selibaatissa takaisin.

        Törmäsin tähän oppiin silloin kun ero tuli. Baptistit käskivät jäädä odottamaan exää takaisin. ....

        Ei haittaa. Muut keskustelee jos tahtoo,

        Niin.

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Niin.

        No älä sitte keskustele ittse kanssa!

      • Anonyymi kirjoitti:

        No älä sitte keskustele ittse kanssa!

        Täh!?

      • Anonyymi
        auroraboreallis kirjoitti:

        Täh!?

        Auroora, et ole vastausvelvollinen näille kiusaajillesi.
        Älä sinä enää jatka...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Auroora, et ole vastausvelvollinen näille kiusaajillesi.
        Älä sinä enää jatka...

        Eihän kukaan täällä oo vastausvelvollinen" Mitä te sekoilette??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Auroora, et ole vastausvelvollinen näille kiusaajillesi.
        Älä sinä enää jatka...

        Se on aureobollis ihan itte, joka kiusaa ittseään....

    • Anonyymi

      Tän ketjun aloittaja on tuo aureabollis.

    Ketjusta on poistettu 35 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Taitaa olla aika

      laittaa kirjaimet esille. Kuka kaipaa ja ketä.
      Ikävä
      210
      3045
    2. Tiedäthän että

      Pohdin paljon siirtymistä. Tulen surulliseksi tietyistä tai monistakin asioista. Siksi parempi kun saat elää vapaasti il
      Ikävä
      17
      2741
    3. Suomella TUNTI ELIN AIKAA jos/ kun SOTA Syttyy NAAPURIN KANSSA!

      Sitten kaikki tärkeät paikat, Komentokeskukset, poliittiset päätöksentekijät, Sotilastukikohdat, Varuskunnat, Liikentee
      Maailman menoa
      367
      1449
    4. Klaukkalan onnettomuus

      Kun kuulin onnettomuudesta,jossa auto oli suistunut sillalta jokeen,en kyllä missään vaiheessa uskonutkaan että kyseess
      Maailman menoa
      21
      1364
    5. Mikset ala

      Vapaan ihmisen kanssa joka tykkää sinusta?
      Ikävä
      90
      1284
    6. Sinulla on kauniit kasvot ja erityisesti kulmakarvat

      Ne yhdistettynä luonteeseen, katseeseen ja ilmeisiin saa pääni pyörälle kyllä. En kestä. Usein päivisin nämä tulevat mie
      Ikävä
      53
      1209
    7. Mitä muuttaisit

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      98
      1190
    8. Martinan uudet tuulet

      Alkaa vahvasti vaikuttaa siltä, että ollaan tosiaan palattu sinkkumarkkinoille. Joulu ja uusivuosi ilman kihlattua, vaik
      Kotimaiset julkkisjuorut
      168
      1041
    9. Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mielee

      Afrikan tähti -lautapelit kerätään pois Turun päiväkodeista Pelin poistuminen ei ole kaikkien mieleen. Turku VOISI LO
      Maailman menoa
      162
      1025
    10. Sopisikohan hänelle ?

      Sopisikohan hänelle naiselle farkkuhame ?
      Ikävä
      131
      942
    Aihe