Psykiatrisen potilaan kohtalo

Bansku84 kirjoitti:

Tapasin tänään ystäväni (ei FB kaveri) joka on joutunut psykiatriseen pakkohoitoon. Henkilöllä on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja täl hetkel paha mania päällä. Puhuu tosi pikaista vauhtia ja kaikkia asioita sekaisin samanaikaisesti. Oli täysin estoton toimissaan ja puheissaan. Kun tulin osastolle en ollut tunnistaa häntä samaksi ihmiseksi jonka tapasin alle kolme viikkoa sitten. Kasvot olivat aivan veltot ja käytös aivan erilaista. Hänestä on nyt tullut nähtävästi jumalan tahdon mukaan elävä henkilö, joka uskoo että ihminen on tarkoitettu kuolemaan nuorena ennen kuin kärsii elämän kolhuja (nätisti sanottuna) ja muuttuu yhteiskunnan mukaan rumaksi. Minullakin on kuulemma vielä neljä vuotta aikaa elää sillä sitten rumuus ottaa vallan ja on jumalan tahto että kuolen nuorekkaana. Tälläisten puheitten kohtaaminen ja henkilön joka potee lääkkeettömyyttä ja pahaa maniaa, pistää ajattelemaan omia eri näkemyksiä sairastuneita kohtaan ja miten täysin "terveestä" henkilöstä kuten esim. hoitajasta asiat näyttävät ja miten avuttomia hoitajat oikeasti ovat kun eivät tiedä mitä potilaitten mielessä pyörii. Silloin kun minä olin psykiatrisessa sairaalassa niin minä avauduin ja hain apua ja vaadin sitä. Mutta miten ihminen joka on sulkeutunut sisimpään ja on aivan itselleen avuttomassa tilassa pystyy saamaan apua ongelmiinsa? Entäpä ihminen joka pelkää kaikkea tai ihminen joka uskoo kaikkien tappavan hänet? Muistan itsekkin miten ihanoin Hitleriä ollessani tosi sairas ja miten uskoin jo aiemmin elämässäni että minun olisi kuulunut kuolla jo ennen yläastetta jotten olisi joutunut kestämään elämän kivikkoista tietä ja kitumaan elämässä. Itse en usko tänä päivänä enää näin, ei siis huolta. Mutta pistää miettimään miten oikeasti minun ystäväni selviää tästä sairaala jaksosta ja edes koko elämästä! Hänhän pääsi vasta psykiatrisesta kuntoutuksesta alle 1½-vuotta sitten. Hänen ala-mäki alkoi kuin psykiatrisessa poliklinikassa mielenterveyshoitaja ei pystynyt tai kaverini mukaan ei halunnut käydä aktiivista keskustelua, ei kuulemma puhunut mitään vaikka kaverini pyysi tätä keskustelemaan asioista hänen kanssaan. Vastaus oli aina minä kuuntelen kirjaan ja raportoin lääkärille en muuta. No meni vuosi näin kaverin kertoessa ettei saa mitään tukea asioihinsa, Vai oliko tämä mitä linjaa pidetään kaksisuuntaisille mielialan häiriöisille potilaille psykiatrisella poliklinikalla? Vaikea uskoa että on, mutta voi hyvinkin olla totta! No noin puol vuotta sitten kaverini psykiatri eli lekuri alkoi vähentää kaverini lääkettä vaikka annostus oli hyvä. Perusteluna oli liikaa lääkettä ja että he tietävät psykiatrisella poliklinikalla paremmin kuin psykiatrisessa sairaalassa missä lääke säädettiin kohdilleen. No siitä alkoi kaverini alamäki ja mania ja pakkomielteet saivat vallan. Tilanne paheni ja pahenemistaan pakkomielteiden osalta, sen mitä huomasin hänen puheistaan ja käytöksestä. Tajusin vasta tänään että minun olisi pitänyt kuunnella enempi sillä minä nähtävästi vain luennoin elämän tarinoita kaverilleni kun kerroin miten eri asioissa asiat voisivat jopa olla tai miten muuten asioita voisi ajatella. Kaverini lääkettä vähennettiin annostellen ja jopa muuttaen kokonaan lääkettä hyvin nopealla aikavälillä. Ihmiset eivät käsitä ja ymmärrä että jos lääkitys on annettu pitkän valvonnan ja seurannan alaisena missä on tarvittu päivittäistä tukea, niin silloin ei sovi mennä muuttamaan tätä lääkitystä kun se on löydetty toimivaksi. Etenkään jättäen potilas valvomatta ja ilman tukea. Tässäkin tapauksessa lääkärit halusivat kokea itsensä tärkeiksi ja pää päättäjiksi ja oman periaatteiden mukaisiksi. Itse en esimerkiksi anna minun psykiatrisen lääkärin muuttaa lääkitystäni, perustellen sen toimivaksi ja sillä että vaadin sairaala osasto hoitoa lääkevaihdoksen ajaksi ja siksi aikaan että nähdään onko se toimiva vai ei. Minulla on siis masennus painotteinen skitsoaffektiivinen häiriö ja minun lääkäri yrittää aina lopettaa masennus lääkettäni. Joudun aina painottamaan eri lakipykäliä ja kuntoutuksen edistymisen loppumista jotta lääkäri suostuu pitämään lääkkeen. Mutta minun kaverista ei ollut tähän ja mihin se johtikaan? Takas alkupisteeseen. Takas päivystykseen pakkohoitoon ja sieltä sitten kuntoutukseen ja eri terapia ryhmiin. Sori kaikki että avauduin näin mutta minua kirjaimellisesti vituttaa mitä mun kaverille tehtiin avohoidon puolelta ja miten perseellä asiat voivat olla potilailla jos kohdalle ei osu kunnollista terveysalan henkilöä. Itselläni on onneksi reilut ja aktiiviset hoitajat sekä terveysasemalla että psykiatrian polilla, kaksi reipasta sairaanhoitajaa joilla vuosien kokemusta. Kiitos kun luitte tämän ja saa vapaasti kommentoida tätä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä