Puutteessa eläville pitäisi olla joku oma hoitomuoto. Että jos ihmisellä ei kertakaikkiaan syystä tai toisesta ole koskaan parisuhde-elämää vaikka haluaisi, siihen pitäisi suhtautua kuin sairauteen johon tarvitsee hoitoa. Jatkuva hellyydenpuute on epäinhimillistä.
Koko ajan tulee tutkimuksia seksin tärkeydestä ja kuulee terapeuttien kertovan julkisuudessa, miten seksi on yhtä tärkeä osa elämää kuin syöminen ja hengittäminen.
Eikö seksittömyydestä pitäisi silloin saada diagnoosi, hoitoa, korvauksia ja sairaseläkkeitä?
Ilman seksiä voi elää, mutta jos ei oo mikään aseksuaali vaan halut on oikeesti tallella, se on yhtä kärsimystä. Johtaa masennukseen joka sairautena on pelkkää lisäkärsimystä. Sitä alkaa syödä ja juopotella suruunsa, kunnes mielenterveyden lisäksi menee fyysinenki terveys.
Puute on kauhea tunne, sitä ei pääse mihinkään pakoon, se tuntuu fyysisenäkin kipuna alavatsassa ja valvottaa öisin. Masturbointi ei auta koska kaipaa oikeaa ihmistä läsnä, sitä vuorovaikutusta että joku rakastaa ja pitää hyvänä.
Katkeruus on pahinta tässä. En ymmärrä miksi juuri minulle kävi näin etten löytänyt ketään. Olen aina ollut kunnollinen, asiani hoitava työssä käyvä kansalainen. Luonteeltani hyvätapainen ja rauhallinen. En ymmärrä miten ihan kamalan luonteisilla ihmishirviöilläkin voi olla kumppani ja mulla ei =(
Tunnen itseni niin ulkopuoliseksi, olen erakoitunutkin täysin ja menettänyt mielenkiintoni ihmisiin kokonaan. En ole vuosiin tavannut ystäviänikään, he ovat hiipuneet pelkiksi facebook-tutuiksi.
3 vuotta sitten kävin psykologilla juttelemassa, mutta ei siitäkään ollut hyötyä joten lopetin sen. Ilmeisesti edes psykologeille ei anneta koulutuksessa avaimia näin kinkkiseen ongelmaan. Niilläkin loppuvat eväät ja menee jauhot suuhun. Parisuhteissa eläviä kyllä osataan neuvoa, mutta yksin jääneiden kohdalla kukaan ei osaa edes rahasta auttaa.
Sori kauhee vuodatus, mutta oli pakko antaa tulla johonkin. Onneks nykyään on sentään edes netti, miettikää että ennen ihmiset kelas näitä vaan omassa mielessään. Muistan sen ajan, olin silloin jo yksin.
Koko ajan tulee tutkimuksia seksin tärkeydestä ja kuulee terapeuttien kertovan julkisuudessa, miten seksi on yhtä tärkeä osa elämää kuin syöminen ja hengittäminen.
Eikö seksittömyydestä pitäisi silloin saada diagnoosi, hoitoa, korvauksia ja sairaseläkkeitä?
Ilman seksiä voi elää, mutta jos ei oo mikään aseksuaali vaan halut on oikeesti tallella, se on yhtä kärsimystä. Johtaa masennukseen joka sairautena on pelkkää lisäkärsimystä. Sitä alkaa syödä ja juopotella suruunsa, kunnes mielenterveyden lisäksi menee fyysinenki terveys.
Puute on kauhea tunne, sitä ei pääse mihinkään pakoon, se tuntuu fyysisenäkin kipuna alavatsassa ja valvottaa öisin. Masturbointi ei auta koska kaipaa oikeaa ihmistä läsnä, sitä vuorovaikutusta että joku rakastaa ja pitää hyvänä.
Katkeruus on pahinta tässä. En ymmärrä miksi juuri minulle kävi näin etten löytänyt ketään. Olen aina ollut kunnollinen, asiani hoitava työssä käyvä kansalainen. Luonteeltani hyvätapainen ja rauhallinen. En ymmärrä miten ihan kamalan luonteisilla ihmishirviöilläkin voi olla kumppani ja mulla ei =(
Tunnen itseni niin ulkopuoliseksi, olen erakoitunutkin täysin ja menettänyt mielenkiintoni ihmisiin kokonaan. En ole vuosiin tavannut ystäviänikään, he ovat hiipuneet pelkiksi facebook-tutuiksi.
3 vuotta sitten kävin psykologilla juttelemassa, mutta ei siitäkään ollut hyötyä joten lopetin sen. Ilmeisesti edes psykologeille ei anneta koulutuksessa avaimia näin kinkkiseen ongelmaan. Niilläkin loppuvat eväät ja menee jauhot suuhun. Parisuhteissa eläviä kyllä osataan neuvoa, mutta yksin jääneiden kohdalla kukaan ei osaa edes rahasta auttaa.
Sori kauhee vuodatus, mutta oli pakko antaa tulla johonkin. Onneks nykyään on sentään edes netti, miettikää että ennen ihmiset kelas näitä vaan omassa mielessään. Muistan sen ajan, olin silloin jo yksin.
Vastaukset 2
Vanhimmat
kiitos kirjeestäsi. Se oli puhutteleva, mutta en voi tehdä mitään.
Voit kyllä lähettää sähköpostiini teräväpiirtokuvan siskostasi tai äidistäsi, niin katsellaan sitten niitä.
Samanlaisia tuntemuksia täällä. Minä olen kohta 50 ja hyvän matkaa yksinäistä elämää takana. Vielä tässä kuikuillaan kuitenkin.
Media on mediaa, ei sitä pidä ottaa minään muuna kuin vessapaperina. Ne suoltaa vain sitä mikä myy eniten, ja ylläripylläri, seksihän se on tapettiliisteri #1 kautta aikojen. Tosin nythän on nämä sähköiset mediat mutta vielä ei ole sähköistä wc-paperia keksitty että dilemmahan siinä tulee. Itselle suositeltiin joskus seksuaaliterapiaa, vai oliko se jotain erotiikaterapiaa, mutta hieman häkeltyen kieltäydyin koska ajattelin että jotain pari-juttua se kuitenkin on enkä ole parisuhteessa. "Awkward!". Ennakkoluulottomasti ehkä kuitenkin olisi pitänyt koska se tohtori niin suositteli sitä. No, ei tässä mitään ole menetetty, ja erityisesti ei poikuutta, mutta ehkä voisi osallistua sellaiseen joskus.
Katkeruus on karvasta kalkkia. Ei ole hyvä sääliä itseä vaikka ruoho näyttäisikin vihreämmältä aidan toiselta puolelta. Samaa ruohoa se lopulta kuitenkin on. Ja kukaan ei sääli märehtijää.
Vuosien takaiset kaverit, sisarukset - no joo, perheethän niillä on. Elämä lähtenyt raiteilleen niillä ja runsaasti elettyä elämää takana. Monet kesät ja joulut olen saanut ulkopuolisena tarkkailijana seurata. Se vähän kismittää kun tuntuu että on täytynyt erakoitua sen takia. Ei kehtaa näyttää naamaansa kun ei ole saamassa. Mitään taustatukea, siipiveikkoa, turhaa odottaa. Tai jotain yritystä mutta olemmehan suomalaisia. Kaverille kun ei jätetä.
Turhan itsesääliväksi tämäkin äityi, mutta sellaista. Pärjäillään.
Ai niin, työssähän minäkin, kunnon kansalaisena.