Millä autolla

ajelet ja miksi?


Mitä auto kertoo sinusta?
Mitä auto kertoo sinusta?
MIKÄ OLIKAAN AUTOMERKKISI?

BMW
Bemarilla ajavat jupintapaiset. Useimmilla on kurja homma ja kurja liksa, mutta työnantajan omistamalla autolla ajetaan kuin seitsemän miestä. Lopulta he sortuvat ruinaamaan toimeentulotukea, kun luottokortti on otettu ulosottomiehen haltuun.

CITROEN
Sitikalla ajavat ovat nautiskelijoita, ylensyöjiä ja -juojia, vähän tahdottomia mutta muuten harmit-tomia veikkoja. Puolet heistä on hienostelevia piilohomoja, toinen puoli muuten pervoja.

FORD
Voortimiehet ovat merkkiuskollisia. Kun isoisänisällä oli Voorti, niin se on ikäänkuin pyhä velvoite. Sanotaan - virheellisesti kuten myöhemmin tulette huomaamaan - että vain Voorti-miehet pääsevät automaattisesti taivaaseen, kun on niin paljon jo kärsitty maan päällä.

FIAT
Tässäpä vasta surkeata joukkoa. Persaukisia, joiden rahat eivät riitä Mersuun eikä Bemariin. Veholla kuitenkin norkoillaan ja yritetään sulautua parempiosaisten joukkoon. Surkeata, tosi surkeata.

LADA
Kaikki Ladailijat eivät ole kommunisteja. Muuten vaan yksinkertaisia ja arvatenkin kaikkein rik-kaimpia. Ei kai köyhällä ole varaa ostaa autoa, jonka arvo on puolessa, kun sen saa liikkeen ovesta ulos. Ladan omistajat pukeutuvat huonosti, juovat raakaa viinaa - kenties piereskelevätkin.

MERCEDES-BENZ
Mersun omistajalta on yleensä mennyt paras ikä bisneksessä tai muussa vilpissä. Menetettyä nuoruutta hyvitetään ajamalla komeasti ja elämällä leveästi. Oma lukunsa ovat käytettyjen taksimersujen ostajat, jotka maksavat ylihintaa siitä, että saavat ajaa autolla jonka takapenkille on oksennettu.

NISSAN
Datsun vaihtoi nimeäänkin, mutta mihinkäs siitä pääsee. Yksinkertaisia, vähään tyytyväisiä, merkkiuskollisia läskisoosin syöjiä koko porukka. Pelkäävät erottua massasta. Elämässä ainoa tavoite pysyä naapurin kanssa tasoissa. Käyttävät talvella pipoa ja kesällä mainoslippalakkia. Housuissa polvipussit. Jotkut nuoremmista saattavat kyllä ottaa permanentin, mutta mitä se auttaa, kun permanentin alta ei löydy mitään. Tusinasurkimuksia, plääh!

SAAB
Tässä meillä riittää pään pudistelua: Isänmaallisuuden nimissä maksetaan ruotsalaisesta autontapaisesta melkein mitä vain. Pyrkyreiden merkki. Tien päällä yritetään ohi kaikesta, mikä liikkuu. Näillä on pakko olla potenssivaikeuksia, tai sitten ne pieksevät akkojaan.

SKODA
Jotkut ostavat Skodan, vaikka samalla rahalla saisi hyvän käytetyn. Nämä samat äijät vaativat naiseltaankin neitseyttä ja käyttävät mieluusti kertakäyttöastioita - kukaan ei saa koskea ennen häntä.

SUZUKI
Entiset Mini-miehet ostavat nyt Suzukin. Se on turvallisen pieni - ikäänkuin kohtu. Tämä turvallisuuden haku johtuu siitä, että nämä ovat keskosia - sanan pahimmassa merkityksessä.

TOYOTA
Samaa surkeaa kastia Nissan-miesten kanssa. Jääräpäisempiä. Jos kerrot näille vitsin, ne kysyvät: täh! Näistä on tullut sanonta: ”mahtuu kolmetoista tusinaan”.

VOLKSWAGEN
Tämä on oikein nuukien ja pihien automerkki. Volkkarimies juoksee viitosta halvemman kahvipaketin perässä maan ääriin. Ajaa keskiviivaa pitkin viittäkymppiä. Nämä ottavat rahaa kolehtihaavista.

VOLVO
Volvomies ajaa ylitsesi, jos et väistä. Näissä on vähän “rautaa rajalle” -meininkiä. Volvolla pääsee taivaaseen – samalle osastolle minne tiejyrälläkin.

http://awhuumori.cjb.net
36<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Polkuautolla :)

Äänestä

Kommentoin jo toisaalla, mutta Toyotalla. Vaihdoin autoa, mutta en uskaltanut vaihtaa merkkiä. Uusikin on siis Toyota, ilmeisesti olen merkkiuskollinen? :)

Äänestä
  • Olen omistanut autoina myös pari nissania, saabia, volvon ja nyt viimeisimmät toyotat. Olisi kiva tietää mitä moottoripyöristä sanotaan? Diagnoosit siis. :)

    Mulla on ollut niitäkin 1 Yamaha, 2 Hondaa ja 2 Kawasakia. :)

    Äänestä

Jaahas! Noh, viime aikoina olen ajellut tuolla "permanentattujen tusinasurkimusten" autolla. Hyvin se pelittää, ei valittamista.

Äänestä

Tässä on minun seuraava auto! Suomalaisilla naisilla ei ole kokemusta vielä muusta kuin siitä että ovat kiinnostuneita lähinnä itsestään, ja siinäkin enimmäkseen omasta ulkokuoresta. Oltiin kaverin kanssa vastaavalla autolla Nitsassa ja Monacossa, niin Route de la Piscinella piti pyytä turvasaatue, ettei muijat repineet ovenkahvoja irti päästäkseen kyytiin.


http://bit.ly/1JDPBgG

Äänestä
  • Noh. Surullista jutella suomeksi, kun on nolla. Toivottavasti elämä on parempaa siellä jossakin, niin voit lopettaa mitättömyyksille kommentoinnin.

    Enimmäkseen olet kehunut naisillasi, naapureillasi, tai kauniilla naapurin lapsilla, mutta se että kahvassa riippuvat on tehneet suunnattoman vaikutuksen, vetää sanattomaksi.

    Sitä haluaa oppia kaikista ihmisistä jotain uutta. Opin nyt jotain. Tylyä kyllä, opin pettymystä, mutta se on oma ongelma, eikä millään tavalla liity siihen mitä olet ja miten ajattelet.

    Äänestä

  • sxth kirjoitti:

    Noh. Surullista jutella suomeksi, kun on nolla. Toivottavasti elämä on parempaa siellä jossakin, niin voit lopettaa mitättömyyksille kommentoinnin.

    Enimmäkseen olet kehunut naisillasi, naapureillasi, tai kauniilla naapurin lapsilla, mutta se että kahvassa riippuvat on tehneet suunnattoman vaikutuksen, vetää sanattomaksi.

    Sitä haluaa oppia kaikista ihmisistä jotain uutta. Opin nyt jotain. Tylyä kyllä, opin pettymystä, mutta se on oma ongelma, eikä millään tavalla liity siihen mitä olet ja miten ajattelet.

    No huh. Mikätähän tuo "kaavassa riippujat" oli tarkoitus olla kirjoittaa ! X)

    Äänestä

Yhteenveto. Nuuka, pihi, yksinkertainen läskisoosin syöjä, nautiskelija, ylensyöjä ja juoja, tusinasurkimus ja tahdoton pervo.

Tarve ja talous ovat ohjanneet tuohon sekamelskaan.

Äänestä

Olen ajellut Toyotalla, Volkkarilla, Bmw:llä, Nissanilla, Fordilla, Volvolla, Skodalla, nyt Mersulla. Hyvin palvelleet kaikki, mikään ei ole muuttanut ajokäyttäytymistäni, joka on joustava kaikin puolin. Lisäksi ole timpuri ja sekatyöläinen, eikä autoni ole vanha taksimersu

Äänestä

Ketjun aloittajalla tuskin on varaa autoon.

Äänestä

.

"Skoda ei ole mikään kertakäyttöastia!!11!11!1!11!!1!"

har!11

.

Äänestä
  • Eikös joskus kuulunut sellainenkin luritus, kuin osta skoda, neljä pyörää ja loota, helppo purkaa helppo koota. Äiti ohjaa, lapset työntää ja isä pitää pohjaa? ;)

    Skodahan on nykyään täysin Volkkari.

    Äänestä

  • nimimerkitönj kirjoitti:

    Eikös joskus kuulunut sellainenkin luritus, kuin osta skoda, neljä pyörää ja loota, helppo purkaa helppo koota. Äiti ohjaa, lapset työntää ja isä pitää pohjaa? ;)

    Skodahan on nykyään täysin Volkkari.

    .

    Se olikin bolsujen aikaa kun kommunistit varastivat Skodan tehtaat ja tuottivat niisä niitä vasuriliitto-autojaan yleisön pyynnöistä huolimatta

    .

    Äänestä

KIA:lla.

Äänestä
  • Kia on pappojen auto.

    Äänestä

Mä haluu tsöraa Mossella, piikkinokka Mossella
1x
Käynyt sillä olen myös koskella
Mosse, Mosse, Mosse pliis
edes hieman kiihdy, kiits jne

Äänestä
  • .

    "Jos ne politiikat jätetään tästä sivuun niin 1300M Mossella koska 1500M on liian tehokas moottori puuttuviin ajo-ominaisuuksiin nähden" tämä kippo kaatuu

    har!11

    .

    Äänestä

  • joooppssss-- kirjoitti:

    .

    "Jos ne politiikat jätetään tästä sivuun niin 1300M Mossella koska 1500M on liian tehokas moottori puuttuviin ajo-ominaisuuksiin nähden" tämä kippo kaatuu

    har!11

    .

    Älä huijaa. 1500 mosse kulki 140 km/h joten "Lentävä romukasa" sopi hyvin lempinimeksi

    Äänestä

  • mosserunoilija kirjoitti:

    Älä huijaa. 1500 mosse kulki 140 km/h joten "Lentävä romukasa" sopi hyvin lempinimeksi

    .

    "Itse asiassa 1500 mosse kulki 150 km/h joten "Lentävä spjutnik" sopii hyvin lempinimeksi"

    har!11

    .

    Äänestä

  • Itse_asiassa--- kirjoitti:

    .

    "Itse asiassa 1500 mosse kulki 150 km/h joten "Lentävä spjutnik" sopii hyvin lempinimeksi"

    har!11

    .

    Jep jep, alamäkiturbolla

    Äänestä

Mitä väliä, kunhan pääsee paikasta A paikkaan B. Mulle "status" on yhdentekevää, jokainen saa kulkea millä haluaa.

Äänestä

Voi kuinka typeriä ja jo elähtäneitä stereotyyppisiä vertauksia! Eikö mitään positiivista, eikö itsellä ole varaa mihinkään autoon?

Äänestä
  • .

    "Nuo menetti merkityksensä jo 90-luvun alussa"

    "Ainoa jonka vielä 5-vuotiaskin osaa on #PAREMPI ILMAN KUIN HILLMAN#"

    har!1

    .

    Äänestä

—vanha sananlasku ”sillinen renki, millinen isäntä”

Äänestä

Minä kyllä suosittelen kaikille ratikan käyttöä auton sijaan, erityisesti saaristossa.

Äänestä
  • Nokuse ratikka ei mee jokapaikkaan. Dösä ja taksi, sekä kiskoauto on siin apuna, että pääsee mutteriveneelle.

    Köyhillä vaan on oma auto.

    Äänestä

  • ruotsinkansallislaulu kirjoitti:

    Nokuse ratikka ei mee jokapaikkaan. Dösä ja taksi, sekä kiskoauto on siin apuna, että pääsee mutteriveneelle.

    Köyhillä vaan on oma auto.

    Pitäisi vissiin joskus käydä Koskelan hallin ulkopuolella...

    Äänestä

Kävimme tänää ostamassa auton (ei kuitenkaan minulle, vaan olin pelkästään avustamassa).
Vuoden -67 saksalaista tekniikkaa ja täysin ruosteeton.
Lähti myös 15 vuotta vanhoilla bensoilla ihan helposti käyntiin.
Ollut aina lämpöisessä tallissa, eikä koskaan talviajossa.

Toyota Carina II on kuitenkin hyvä käyttöauto, vaikka siinä ovet ovatkin hiukan eri väriset kuin muu auto (ja keskenäänkin).

Äänestä
  • .

    "Ennen Wanhaan oli bensatkin parempia"

    har!11

    .

    Äänestä

On vain kaksi tapaa valita automerkki,; järjellä eli teknisten omnaisuuksien ja talouden parusteella, tai sitten tunteella eli imagon ja statuksen perusteella.

Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään, kolme edellistä autoani oli Fiateja, nyt ajelen Kialla.

Äänestä
  • Kia on pappojen auto

    Äänestä

  • autot.boring kirjoitti:

    Kia on pappojen auto

    Aivan, olenkin jo pappaiässä, mutta silti imago on tärkeä.

    Äänestä

Käytettynä se on tasan sama minkä auton ostaa, samanlaisia paskoja kaikki ja niitä japskejaki joutuu kokoajan ruuvailla.

Äänestä

Eilen tulin kotiin poliisin autolla, vai oliko se viimeviikolla. En muista kun olin niin juovuksissa, naapurin likka vaan tuli tänään tuomaan mustikkapiirakkaa...mitähän liene ollut mielessä ja kyseli että oliko hyvät darrat, OON KUULEMA nukkunut pari yötä tossa terassituolissakin. Tulee tylsää kun joutuu taas muutta sisätiloihin, muutn siitä tää on ollut hyvä kesä ettei hyttyset oo purru kertaakaan, tai sit oon vaan haissu niin pahalle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


buuuskista kirjoitti:

ajelet ja miksi?


Mitä auto kertoo sinusta?
Mitä auto kertoo sinusta?
MIKÄ OLIKAAN AUTOMERKKISI?

BMW
Bemarilla ajavat jupintapaiset. Useimmilla on kurja homma ja kurja liksa, mutta työnantajan omistamalla autolla ajetaan kuin seitsemän miestä. Lopulta he sortuvat ruinaamaan toimeentulotukea, kun luottokortti on otettu ulosottomiehen haltuun.

CITROEN
Sitikalla ajavat ovat nautiskelijoita, ylensyöjiä ja -juojia, vähän tahdottomia mutta muuten harmit-tomia veikkoja. Puolet heistä on hienostelevia piilohomoja, toinen puoli muuten pervoja.

FORD
Voortimiehet ovat merkkiuskollisia. Kun isoisänisällä oli Voorti, niin se on ikäänkuin pyhä velvoite. Sanotaan - virheellisesti kuten myöhemmin tulette huomaamaan - että vain Voorti-miehet pääsevät automaattisesti taivaaseen, kun on niin paljon jo kärsitty maan päällä.

FIAT
Tässäpä vasta surkeata joukkoa. Persaukisia, joiden rahat eivät riitä Mersuun eikä Bemariin. Veholla kuitenkin norkoillaan ja yritetään sulautua parempiosaisten joukkoon. Surkeata, tosi surkeata.

LADA
Kaikki Ladailijat eivät ole kommunisteja. Muuten vaan yksinkertaisia ja arvatenkin kaikkein rik-kaimpia. Ei kai köyhällä ole varaa ostaa autoa, jonka arvo on puolessa, kun sen saa liikkeen ovesta ulos. Ladan omistajat pukeutuvat huonosti, juovat raakaa viinaa - kenties piereskelevätkin.

MERCEDES-BENZ
Mersun omistajalta on yleensä mennyt paras ikä bisneksessä tai muussa vilpissä. Menetettyä nuoruutta hyvitetään ajamalla komeasti ja elämällä leveästi. Oma lukunsa ovat käytettyjen taksimersujen ostajat, jotka maksavat ylihintaa siitä, että saavat ajaa autolla jonka takapenkille on oksennettu.

NISSAN
Datsun vaihtoi nimeäänkin, mutta mihinkäs siitä pääsee. Yksinkertaisia, vähään tyytyväisiä, merkkiuskollisia läskisoosin syöjiä koko porukka. Pelkäävät erottua massasta. Elämässä ainoa tavoite pysyä naapurin kanssa tasoissa. Käyttävät talvella pipoa ja kesällä mainoslippalakkia. Housuissa polvipussit. Jotkut nuoremmista saattavat kyllä ottaa permanentin, mutta mitä se auttaa, kun permanentin alta ei löydy mitään. Tusinasurkimuksia, plääh!

SAAB
Tässä meillä riittää pään pudistelua: Isänmaallisuuden nimissä maksetaan ruotsalaisesta autontapaisesta melkein mitä vain. Pyrkyreiden merkki. Tien päällä yritetään ohi kaikesta, mikä liikkuu. Näillä on pakko olla potenssivaikeuksia, tai sitten ne pieksevät akkojaan.

SKODA
Jotkut ostavat Skodan, vaikka samalla rahalla saisi hyvän käytetyn. Nämä samat äijät vaativat naiseltaankin neitseyttä ja käyttävät mieluusti kertakäyttöastioita - kukaan ei saa koskea ennen häntä.

SUZUKI
Entiset Mini-miehet ostavat nyt Suzukin. Se on turvallisen pieni - ikäänkuin kohtu. Tämä turvallisuuden haku johtuu siitä, että nämä ovat keskosia - sanan pahimmassa merkityksessä.

TOYOTA
Samaa surkeaa kastia Nissan-miesten kanssa. Jääräpäisempiä. Jos kerrot näille vitsin, ne kysyvät: täh! Näistä on tullut sanonta: ”mahtuu kolmetoista tusinaan”.

VOLKSWAGEN
Tämä on oikein nuukien ja pihien automerkki. Volkkarimies juoksee viitosta halvemman kahvipaketin perässä maan ääriin. Ajaa keskiviivaa pitkin viittäkymppiä. Nämä ottavat rahaa kolehtihaavista.

VOLVO
Volvomies ajaa ylitsesi, jos et väistä. Näissä on vähän “rautaa rajalle” -meininkiä. Volvolla pääsee taivaaseen – samalle osastolle minne tiejyrälläkin.

http://awhuumori.cjb.net

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu