Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Missä työpaikoissa kiusataan?

Pohdiskelijaa

Onko jollain toimialoilla tyypillisempää kiusata kuin toisilla? Olen muistaakseni lukenut, että kirkon palveluksessa kiusataan eniten. Tavallaan aika ristiriitaista, kun uskonnon pitäisi tehdä ihmisistä hyveellisempiä, mutta monestihan se onkin päinvastoin.

Olen itse törmännyt sairaanhoitajien keskuudessa vähintäänkin negatiiviseen työilmapiiriin. Toinen on prosessiteollisuudessa, kun esimiehinä on ollut nuoria miehiä tai autoritäärisiä (=käskyttäviä) johtajia. IT -alalla taas oli vanha mies, joka kiusasi erityisesti nuoria naisia ja esimiehenä oleva nuori mies ei puuttunut hänen tekemisiinsä. Nuori mies esimiehenä vaikuttaa oman kokemukseni mukaan olevan riski, että työpaikkakiusaamista esiintyy tiimissä. Miehet eivät välitä asiasta. Vanhat naiset esimiehinä taas ovat yleensä erittäin käskyttäviä ja huonotuulisia ja tiimi kärsii heidän oikuttelustaan. Yhteistä muuten kaikille kiusaajille on ekstroverttiys.

25

160

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Todellayleistä

      Kokemuksesta voin sanoa, että tapahtuu ihan laidasta laitaan, usealla eri alalla ja ammatista ja koulutustasosta riippuen. Heikko johtaminen, työn epävarmuus ja epäselvät tehtävänjaot altistavat. Kiusatuksi voi joutua ihan kuka tahansa huonolla tuurilla. Erikoista on se, miten näihin asioihin ei puututa, vaan lähes sadistista käyttäytymistä sallitaan. Tulee erittäin kalliiksi, monella eri mittapuulla mitattuna.

    • onhannäitä

      Kaupallinen/toimistoala. Työpaikkoja on vähän, useimmat menevät suhteilla niin kuin muutenkin tässä maassa, työpaikat tuulisia, varsinkin vanhat muijat kilpailevat kynsin ja hampain sekä kyynärpäätekniikalla työpaikoistaan, jos sattumoisin on laiha tai kaunis niin vanhat ja lihavat muijat ajattelevat sinun päässeen reittä pitkin ylenemään.

      Vartiointiala. Ala täynnä epävarmoja, matalasti kouluttautuneita ihmisiä pönkittämässä omaa egoaan. Edetään pärstäkertoimella ja kiusaamalla. Pikkupomoista suureen pomoon saakka todella veemäistä, kateellista, epävarmaa, narsistista ja kiusaavaa sakkia.

      Siivousala. Huonosti kouluja käyneet tai eivät lainkaan kouluja käyneet mammat johtavat ja palkataan aina omia lapsia, sukulaisia, kumppaneita jne. Johtamistyyli syvältä, ei osata johtaa, vaan se on huutoa ja haukkumista, alistamista, syyttömien syyllistämistä omista virheistä jne.

      Sairaanhoitoala. Mitä lähisukulaiselta olen tarinoita kuullut niin aivan sairasta kiusaamista ja vittuilua laidasta laitaan.

    • onnimanni22

      karelian lihajalosteella ollut kautta aikojen työpaikkakiusaamista työnantajan puolelta

    • tonttutyttö21

      kun duunarista tehdään pomo siit' tulee kusipää niinkuin karelialla

    • ex-hoitsu

      Hoitoala ainakin on yksi tällainen- alan huono työilmapiiri sai minut jättämään koko työn sikseen. Aivan käsittämätöntä, millaisia piruja hoitajat voivat olla toisilleen ja etenkin opiskelijoille ja keikkalaisille. Kaikki hoitajat eivät toki ole tällaisia, mutta hämmästyttävän paljon heitä kuitenkin on.

      • Samallatiedottaajakiusaa

        Media ja tv-alalla kiusataan myös, paikoista kilpaillaan ja se tekee alasta semmoisen että sitä helposti esiintyy.


      • mustasukkaisuutta

        ex- hoitsu. Kohtasitko lesbo-ongelmaa urasi aikana.


    • Kahjotus

      Näyttää nuo ihmisten palveluun liittyvät työt vetävän kiusaamisrinkejä puoleensa. Oma kokemukseni on eräästä osa-aikaisesta myyntityöstä. Työtehtäviä ei neuvottu kunnolla ja pyytäessäni apua tuli vastaukseksi epämääräistä muminaa tai tiuskintaa. Ja muutenkin sain osakseni selkien kääntelyä, kyräilyä ja mustamaalausta erityisesti vakkareilta. Lopulta kaikki päättyi irtisanomiseen koeajalla, joka myöhemmin paljastui laittoman pitkäksi (määräaikainen soppari ja koko työsuhteen mittanen koeaika). Tämän laittomuuden huomasin tietysti liian myöhään, mutta olipahan opettavainen kokemus. Nyt ei sentään ihan mihin tahansa paperiin raapusta nimeään samoin tein.

      Hetkellä "onnellisesti" valmistuneena pätkätyöputkessa ja kuukausiansiot moninkertaiset tuohon puljuun nähden (siitäkin huolimatta, että töitä on keskimäärin kolmasosa vuodesta). Mikäli kiusaamista alkaisikin moisina työpätkinä ilmetä, niin voimavarana on ajatus siitä että pian tämäkin homma päättyy... ja mitä kaikkea kivaa sitä sitten pääseekään laukomaan sensuroimattomana kiusaajille viimeisenä työpäivänä/työsuhteen jälkeen (tämänkin voinee luokitella kiusaamiseksi, mutta sitä saa mitä tilaa).

    • kaikkiallaonkiusaamista

      Eiköhän kiusaamista voi olla missävain ammatissa tai työssä missä on ihmisiä. Ainakin opetusalalla, kirkon töissä, terveydenhuollossa ja sosiaalialalla on paljon kiusaamista.

    • kuinpetoja

      "Yhteistä muuten kaikille kiusaajille on ekstroverttiys." Kiinnostava havainto. Kun ajattelen omia kokemuksia erilaisista kiusaajista, ovat he kaikki olleet kovasti ulospäinsuuntautuneita. Työkavereiden elämät ovat kiinnostaneet heitä aivan liikaa. Toisten persoonaa ja yksityiselämää on pohdittu ja reposteltu. On löydetty samanoloisia kavereita, mutta myös halveksittuja kiusattavia, vihamiehiä. Työn hoitamiseen kiinteästi liittyvät asiat ovat jääneet vähemmälle.

      Opastaisin karttamaan naisvaltaisia aloja. Hoitoala, koulut ja toimistot voivat olla oikeita käärmeenpesiä. Ne ovat pullollaan "ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia" ihmisiä, jotka silmät palaen haluavat alleviivata omaa pätevyyttä, tärkeyttä ja painoarvoa. Kunnianhimoa löytyy liikaakin. Omaa erinomaisuutta halutaan osoittaa vertailemalla omia ja muiden suorituksia kaikilla elämänalueilla kaiken aikaa. Kaikkein ironisinta on, että nämä naiset haluavat päteä myös iloisuudella ja pirteydellä. Nekin ovat suorituksia, joita voidaan verrata toisten vastaaviin.

    • kuunsillantyttö

      Hoitoaloilla kerrotaan olevan paljon rakkautta,mutta myös vihaa ja mustasukkaisuutta työtoverien kesken. Ei tietenkään pätee jokaisen laitoksen ovea avatessa. Jokaisessa korista löytyy usein muutama mätä omena ja nämä sitten pilaa toistenkin laadun.

    • nähtyon

      Hoitajat nykyään ylimielisiä. Vihaavat työtään ja ihmisiä. Siellä kiusataan missä on puolueellinen pomo alasta riippumatta.

    • 4231

      naisvaltaiset alat kuten hoitoala ja sellaiset pienet työpaikat, jossa on samat ihmiset olleet melkein koko ikänsä, heille nousee niin sanotusti k...i päähän, mitään ei saa muuttaa vaan kaikki asiat pidetään samanlaisina kuin ne on olleet kaiken sen aikaa kun he ovat olleet talossa, uusia ihmisiä ja niiden ajatuksia pidetään aivan hulluina,
      vasta koulutettua ihan vihreänä ja hänen ajatukset eivät sovi heidän työpaikalleen,
      tällaiset ihmiset on paikalleen jämähtäneitä ja he pelkäävät sitä, että jos joutuvat uudelleen koulutukseen eivät enää läpäise sitä koska taidot on jo niin jälki junassa.
      ovat siksi kaikkea uutta vastaan ja ikävä kyllä myöskin heidän esimiehet on samanlaisia joten sisäpiiri pyörii ja dillet siinä hyörii vaikka pitävät itseään muka viisaina.

    • muuttomies

      Kun muuttoalalla töitä tehneet nuorukaiset eivät enää jaksaneet jatkuvaa jallitusta, mm.ilman työehtospimuksen suojaa sekä työvuorojen perusteetta perumista, selkä seinään vasten ajettuina, he tekivät tämän aiheeseen perustuvan RAP-biisin : https://www.youtube.com/watch?v=Gjeyj0QsoW8

    • Pensas

      Kyllä se on hoitoala ja sieltä kunnallinen. Jos olet tullut vieraalta paikkakunnalta (et siis alkuperäinen), tai olet sairastanut esim. Työuupumus/masennus (ja siitä selvinnyt eli saanut terveen paperit) tai koitat kehittää työyhteisöä paremmin toimivaksi, niin kiusaamis vyyhti on valmis.
      Se kiusattu laitetaan työkykyarvio tutkimuksiin, jotta saadaan sairaseläkkeelle. Työkokeiluihin ei omalle alalle enää päästetä, syytä ei kerrota eikä sanota. Yritetään saada työkokeilut ihan eri alalle ja niistäkin esimiehet tekevät yhtenäiset palautteet, jotta se ihminen saatais sairaseläkkeelle; tietenkään nämä esimiehet eivät ole koskaan nähneet tämän työntekijän tekemiä töitä ja siitä huolimatta antavat sairaan palautteen. Sitten sut arvioidaan työkokeilussa toisen tutkinnon mukaan vaikka et ole koskaan opiskellut kyseistä alaa saati ollut sillä alalla edes töissä. Ihmetyttää vain miten voidaan arvioida sellaisilla tutkinnoille joita ei ole koskaan käynyt ?.
      Sitten yritetään saada siivous alalle, vaikka perussairautena on keuhkosairaus, joka nostaa päätään siinä työssä ja kulutat omat keuhkolääkkeesi jo 4 kk loppuun, vaikka ne pitäisi kestää 1 vuoden ajan.
      Sitten jos yrität mennä jonnekin toiseen työpaikkaan, niin sinne esimies soittaa ja kiristää, että se työntekijä joutuu lopettamaan työnsä. Kannattaa ottaa yhteyttä AVI:n, se tutkii koko jutun perusteellisesti.
      Tämän jälkeen on helpottavaa olla, kun kaikki laittomuudet ovat tulleet julki ja saat jatkaa omaa alaasi. Toki se on hinta siitä, että joudut kulkemaan muulla paikkakunnalla töissä, mutta tietää, että luvat ovat kunnossa (Avi päätös) ja muulla paikkakunnalla ei tarvitse olla työpaikkakiusattuna vaan saa keskittyä omiin töihinsä, saaden myös uusia ystäviä.

    • 9065784ei

      Muutama vuosi sitten huomasin,että virastoissa ja erillaisissa kunnankeskuksissa henkilökunta kertoi asiakkailleen toisista työntekijöistä juoruja.Tuntui oudolta olla asiakkaana ja samalla kuulla haukuttavan työntekijöitä ja pomoa.Toiset henkilökunnasta viettivät pitkiä aikoja tupakalla ja se ei sopinut tupakoimattomille ollenkaan.Sitten oli tietenkin poissaolot jotka kuulemma johtuivat kiusatuksi tulemisesta,osa jopa joutui kokemaan siirron muihin yksiköihin.

      • Aurajo

        Juuri näin. Virastoissa, yliopistolla


    • pahojapaikkoja

      Alan naisvaltaisuus kertoo jo paljon. Jos olisin nuori, karttaisin myös julkisen sektorin töitä, joissa tuottavuutta ei voida todellisuudessa mitata. Siellä työn voi hoitaa miten tahansa ja palkka pysyy samana. Hyvä veli/sisar -järjestelmät ovat yhä kunniassa. Potkuja ei voi saada omasta syystään vaan, jos joutuu savustetuksi. Niin työntekijät kuin esimiehetkin joutuvat jämähtämään samaan paikkaa vuosikymmeniksi. Kun kaikki on yhtä ikuista rutiinia, saattavat yhteisön moraali ja kulttuuri vääristyä pahastikin. Tällaisista paikoista löytyy usein sekopaatteja, jotka mellastavat mielensä mukaan.

      • hyviäkinpaikkojaon

        Kyllä, hoitoalalla aivan hirveitä kiusaamispesiä. Pomot voi olla pahimmillaan kiusaajien kavereita. Hoitoalalla edelleen runsaasti esimiehiä joilla ei mitään esimieskoulutusta ja sen kyllä näkee. Pahimmillaan esimies syyllistänyt kiusattua kun uskaltautunut kertomaan ikävistä kokemuksista työyhteisössä.


      • huomannut

        Hoitoalalle hakeutuu pikkusieluiset despootit jotka pönkittävät omia heikkoja itsetuntojaan.

        Kuvottavia työkavereita, joiden lähellä tulee paha olo.


    • Fuduttuli

      Kuntien omistamat yhtiöt ovat hyvin usein "entisten virkamiesten" kansoittamia ja kiusaajien paratiiseja.

    • kaikkia_näkee

      Töölön kotihoidossa on yksi esimies,jolla ei ole taitoa ohjata alaisiaan.Sosiaaliset taidot alaisiin puuttuvat.Ihme johtamistyyliä käyttää.Toisten alaisten kanssa veljeilee ja toisia alaisia pitää kakkoskastina.

    • mirei

      Naisvaltaisuus ei kerro yhtään mitään!
      On vanha asenne että naiset kiusaavat. Naiset sitä ja naiset tätä! Joten eipä sorruta siihen.
      Tästä oli tutkimus joitain aikoja sitten. Oli oikein uutisissa. Suuri yllätys: Kiusaamista oli eniten kirkon piirissä, seurakuntatyössä. Mikä lie syynä.

      • Fsfgxc

        Kirkon piirissä on paljon hirmu kilttejä ihmisiä, jotka kääntävät sen toisen poskensa sillon kun pitäisi puolustaa itseään. Siellä on viime aikoina panostettu esimiesten kouluttamiseen.

        Miehet kiusaavat ja juoruavat siinä missä naisetkin.


    • kampsus

      kaikkialla

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1985
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1753
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1614
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1380
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1272
    6. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      58
      1267
    7. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1254
    8. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1246
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1212
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1191
    Aihe