tiede tietoisuus uskonto

Vaikea yhtälö ei tieteelle, miksi koska tiede on alusta asti murentanut uskontoa.
Mitä enemmän tiedämme tajuamme se on pois uskontoon perustuvalla ajattelulla.
Lopuksi käy ihminen viisaudessaan ajatuksissaan ei enään ajettele uskovaisesti.
351
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Niin uskovaisesti ajattelu tarkoittaa että esiaviollinen seksi on syntiä, paha paikka monelle. Sellainen ahdasmielinen ajattelu on Jeesukselle suuri kauhistus joka haluaa täten ilmoittaa että seksuaalinen nautinto on lahja ihmisille, sillä orgasmi itsessään on jokaisen ihmisen henkilökohtainen taivas. Päin vastoin nuoria tulisi kannustaa jo varhain seksuaalisuuden pariin ilman että se on tabu, sillä sen minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa. Jos sopivaa aviopuolisoa ei ole näköpiirissä niin mitä kondomien aikakaudella voi muuta tehdä oman hyvinvointinsa ja seksuaaliterveyden nimissä harrastaa vaikka irtopanoja. Seksuaalisuus on Jumalamme lahja meille kaikille ihmisille ja kristillisten arvojen nimissä on poljettu tarpeeksi nuoria mieliä esim sanomalla masturbaatiota likaiseksi tai epätoivottavaksi tavaksi.
Jokaiselle tämän tekstin lukijalle siunausta ja rukoilkaamme että valtiomme saisi pysyä turvallisena kehtona meille kristityille. Amen.

Äänestä

menes koloosi taas!

Äänestä

Minä tiedän tieteen olevan totta ja tietoa. Uskoni jumalaan on vain uskoa näkymättömään, johonkin joka voi olla vain mielikuvitusta.
Tiede ei sulje pois sitä asiaa etteikö kaikella voisi olla luoja.
Tiede tutkii vain jumalan kädenjälkeä.

Raamattu-usko on asia erikseen. Evoluutioteoria sulkee pois sen että maailma luotiin seitsemässä päivässä.
Ja että aatami luotiin tomusta ja eeva aatamin kylkiluusta.
Tieteeseen on helpompi"uskoa".
Kukaan järkevä ihminen ei myöskään usko että on ollut hepreaa puhuva käärme joka on hedelmällä houkutellut eevan lankeamaan syömään sitä.
Se nyt on lähinnä vitsi.

Mutta: luomiskertomuksen ei tarvitse kuintenkaan päätyä roskiin. Voidaan miettiä mitä on synti, se kun ei tottele jumalaa. Onko se ylpeys?

Siis raamatulla on henkinen ja joillekin myös vahva hengellinen merkityksensä.

Historian kirjasta se ei käy.

Tiede selittää sen mikä meidän, ihmisen historia on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tulevaisuus.on.tämä kirjoitti:

Vaikea yhtälö ei tieteelle, miksi koska tiede on alusta asti murentanut uskontoa.
Mitä enemmän tiedämme tajuamme se on pois uskontoon perustuvalla ajattelulla.
Lopuksi käy ihminen viisaudessaan ajatuksissaan ei enään ajettele uskovaisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu