Voiko tää toimia?

Jkdlgkgkdkfngkf

Noin kolme vuotta sitten tapasin eksäni ensimmäistä kertaa ja päädyttiin yhteen lyhyen ajan jälkeen. Ei kyllä kauaakaan ehditty seurustella kunnes mun piti muuttaa opintojeni perässä toiselle paikkakunnalle aika kauas entisestä kotikaupungistani (välimatkaa oli 250km), se oli eksäni tiedossa alusta alkaen mutta säädettiin ja rakastuttiin silti.
En ollut tuntenut kenenkään kaa samanlaista intohimoa kuin mun eksäni kanssa ja häntä voin sanoa mun "ensirakkaudeksi" vaikka olinkin seurustellut muutaman muun kanssa ennen häntä.
Erottiin sitten ihan väleissä kun eksä totes ettei kestäis nähä niin harvoin. Harrastettiin seksiä muutaman kerran eronkin jälkeen mutta se jäi sit siihen.
Tää löys uuden muijan (tai no tähän mennessä sillä on ollut kaks mun jälkeen mut kummatkin päätty eroon) ja mä vähän ajan päästä uuden jätkän, ja sitten toisen kanssa jotka mullakin päätty eroon. Kaipasin silti mun eksää mutta kyllä se sit ajan kanssa unohtu, vaikka aina välillä palailikin mun mieleen.
Erosin sitten edellisestä eksästäni noin puol vuotta sitten ja tähän päivään asti oon sinkkuna ollut.
Meillä on eksän kanssa muutamia yhteisiä kavereita joten menin tässä sit yhen kaverini bileisiin sille paikkakunnalle missä eksäni asui.
Ja mun mielessä ei ollutkaan että eksäni olis ollut siellä, en tiennyt yhtään sen tän hetkisestä tilanteesta koska en ollu jutellu sille tai kuullu siitä 2,5 vuoteen.
No siellähän se sitten oli enkä aluks ees tunnistanu häntä samaks tyypiks mut sit ku tajusin sen niin sit se oli menoo... Päädyin sit viettään sen kaa iltaa, juotiin ja puhuttiin aamu neljään asti kaikesta mitä kahen ja puolen vuoden aikana oli tapahtunu. Ei pussattu tai halailtu, pientä flirttiä oli ilmassa mut tää mun eksä oli muuttunu ihan hurjasti.
Nyt tuntuu että oon yhtä ihastunu ku sillon kolme vuotta sitten, ellen enemmänki. Vaihettiin numeroita ja ollaan juteltu jo muutamia kertoja ja tää kuulemma haluis nähä taas täs jossai vaihees.

Oon niin innoissani. Tuntuu ihan teiniltä taas... :D Voiko teidän mielestä sellanen suhde toimia jossa palataan eksän kanssa yhteen, jossa eron suhde oli tosiaan tuo välimatka eikä mikää sellane "oikee asia"? Ja voiko sellanen ihminen joka ei ennen kaukosuhteita sietäny olla muuttanu ajatteluaan siitä nyt kun ollaan kasvettu jne?

1

200

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AinaVääräNainen

      En halua vaikuttaa katkeralta, mutta itse etenisin varovasti.

      Mulle kävi niin, että haksahdin eksääni ja vanhat tunteet roihahti. Ehdittiin olla muutama viikko, mulla todettiin masennus (en ole vieläkään päässyt psykiatriselle sairaanhoitajalle juttelee, lääkärissä käynyt mutta ei lääkkeitä) ja riideltiin siitä. Riita selvitettiin, mutta mä en ole halunnu nähdä koko ihmistä, en pidä yhteyttä enää. Haluan selvittää mun pään ensin, mutta eipä sille kelvannu... Nyt koko juttu on sekava, ja mä haluan vaan luovuttaa. Se on aivan samanlainen kuin ennen eroa. Kamala huuto vaan joka asiasta, ja hävettää myöntää että mä menen vain lukkoon. En pysty vastaamaan mihinkään vakavaan. En usko, että rakastan sitä mutta se kyllä mua. Se juttu ei tule toimimaan, mä tiedän.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 147
      1916
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      328
      1363
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      175
      956
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      272
      695
    5. 33
      611
    6. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      12
      611
    7. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      257
      603
    8. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      191
      563
    9. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      20
      512
    10. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      42
      502
    Aihe