Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Palkkatuki SYRJÄYTTÄÄ!

Ensin2vuottaTyöttömänä

Palkkatuki systeemi on täysin sairas!

Nuori joka pääsisi ihan oikeaan työpaikkaan yritykseen, ei pääse sinne koska työkkäri päätti viimetingassa olla myöntämättä palkkatukea, vaikka nuori oli siihen oikeutettu.

Eikö nuorisotakuusta enää välitetä?

Tuki evättiin koska nuori oli reippaana ollut töissä niin paljon että oli anssilla.

Nyt nuori siis joutuu olemaan työttömänä VUOSIA ennen kuin saa palkkatukea?

Uuden ohjeen mukaan iso osa palkkatuista pitää ohjata työttömille, jotka ovat saaneet työmarkkinatukea yli 300 päivää.

Kun tätä ennen työnhakija on saanut myös ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa, voi tukikelpoisuus alkaa vasta kun työttömänä on ollut yli 800 päivää.

Tukikelpoisuus alkaa vasta kun työttömänä on ollut YLI 2 VUOTTA?!

"Odottelu ja tuen siirtäminen näin kauas työttömyyden alusta voi pahimmillaan vain lisää pitkäaikaistyöttömien määrää ja toisaalta vähentää roimasti yritysten mahdollisuuksia palkata ihmisiä, jotka eivät ole vielä etääntyneet liikaa työelämästä."

Tutkimukset osoittavat että 70 % työttömistä työllistyy ensimmäisen kolmen kuukauden aikana!

Sen jälkeen haastekerroin saada töitä alkaa kasvamaan merkittävästi.

Siksi olisi tärkeää saada osaavat ihmiset mahdollisimman nopeasti töihin.

Tukea pitäisi edelleen myöntää merkittävässä määrin juuri työttömyyden alkuvaiheeseen eli neljännen työttömyyskuukauden jälkeen.

Palkkatukea pitää ehdottomasti kohdentaa voimakkaasti työttömyyden alkupäähän!

Oikeat työpaikat ovat yrityksissä, eivät kunnilla ja valtiolla!

http://www.kaleva.fi/blogit/pohjoisen-aani/aina-kannattaa-yrittaa/40/syrjayttava-palkkatuki-hyodyttaa-vain-julkista-sek/4705/

18

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PalkkatukiHyväJaHuono

      Ongelma onkin se, että TE-toimisto itse ei tarjoa palkkatukitöitä kun yhdistyksiin, jotka tarjoavat hommaa osa-aikaisena ja vierittävät palkattomat ylityötunnit päälle. Näin he eivät itse joudu maksaa palkkaa ollenkaan, koska palkkatuki kattaa palkkakulut, mutta työntekijä voidaan uhkailla tekemään ylityötunnit vaikka 4-6h päivän päälle palkatta ("me ei sitten korvata ylitöitä rahassa"). Tämä on helppoa, koska paikka on sidottu TE-keskuksen kautta palkkatukityöntekijään, ja kesken jättäminen on tekijälle katastrofi karenssien ym. kautta.

      Loispummiyhdistykset taitavat kyllä nämä metkut. Eli palkkatukityö on käytännössä hyvä asia vain ja ainoastaan, jos semmoisen saa yritykseen, joka tarkoittaa sitä, että se pitää itse löytää, sillä TE-keskus EI IKINÄ tarjoa karenssin uhalla palkkatukitöitä yritykseen, saatika täysipäiväisenä. Se on aina yhdistykseen em. kepulikonstein, jolloin palkka jää max. tonniin /kk.

      • PalkkatukiHaisoo

        Eli siis rautalangasta:

        Mikäli TE-keskus tarjoaa työtarjouksena palkkatukityötä, se on AINA VAIN JA AINOASTAAN hakijan kannalta HUONO ASIA.

        Jos itse onnistuu löytämään palkkatukityöpaikan oikeasta yrityksestä (mitä TE-keskus ei koskaan itse osoita), voi se olla hyvä asia parhaassa tapauksessa.


    • Rahat muuten noihin palkkatukiin on jo käytetty tältä vuodelta. Pitää valtion ottaa lisää velkaa, että saadaan rahaa palkkatukiin, pakolaisten aiheuttamiin kustannuksiin ja tietysti molempien aiheuttamaan paineeseen palkata lisää virkamiehiä puuhastelemaan noiden rahanjakamisten kanssa.

      Vieläpä kolme ässää,pistävät hillittömät puoli miljardia työnvälitykseen ja risunkeräykseen...

    • rahan_tuhlausta

      Kankkulan kaivoon noiden tukien rahat menevät kuten myös ay-liitoille maksetut rahat.

    • Maskiband

      "päätti viimetingassa olla myöntämättä palkkatukea, vaikka nuori oli siihen oikeutettu". Mistä löytyy tuo tieto, ketkä on oikeutettuja palkkatukeen? MInulle valehdeltiin työkkäristä päin naamaa, että kenelläkään ei ole automaattista oikeutta palkkatukeen.

    • Ihmisarvonmitta

      Palkkatuki (pakko-)työllistämisen ongelmat ovat asioita, joiden luulisi kiinnostavan sekä työsuojelupiirejä että tasa-arvovaltuutettua.

      Työllistetyille ei anneta useinkaan kunnollista perehdytystä ja heille osoitetaan huonommat työtilat ja työvälineet kuin vakituisille työntekijöille. Heitä nöyryytetään työtehtävissä, jotka eivät vastaa heidän osaamistaan välttämättä millään tavalla ja työhön ei myöskään anneta riittäviä resursseja. Heitä kohdellaan huonosti ja heidän osaamistaan ja älykkyyttään kyseenalaistetaan. Tämä kidutukseen rinnastettavissa oleva henkinen väkivalta on meillä sallittua myös virkamiesten keskuudessa ja se on arkipäivää yhä useammalle.

      Ihmiset pakotetaan tällaiseen kohteluun toimeentulon menettämisen uhalla. Missä on ihmisarvo ja sen kunnioitus?

      • wxecdrtgvbyhujnmk

        " Missä on ihmisarvo ja sen kunnioitus?"
        Pyhät mamut ovat kaiken keskipisteenä. Oletko koskaan kuullut, että pakolaismomentilta leikattaisiin? Kun Ruotista tullaan linja-autolasteittain Kemiin ja Tornioon, hätä on niin suuri että pakolaiskeskuksia nousee kuin sieniä sateella näin syksyn kunniaksi.


    • Niin, kirjoittajan mukaan pitkäaikaistyöttömille suunnattu palkkatuki hyödyttää vain julkista sektoria, koska yritykset eivät huoli pitkäaikaistyöttömiä palkkatuellakaan.

      • AntakaaTehdäTöitä

        No nythän nimenomaan huolisi.

        Nuori työtön haluaisi oikeisiin palkallisiin oman alansa töihin, sekä työnantaja haluaisi palkata nuoren palkkatuella.

        Ongelma on työkkäri joka haluaa ensin syrjäyttää nuoren KIELTÄMÄLLÄ palkkatuen!

        Nuorellehan ei ole mitään väliä vaikka työnantaja saa hänestä palkkatukea, koska anssi kertyy ihan normaalisti.

        Miksi työkkäri tekee kaikkensa estääkseen nuoren työllistymisen heti alussa ennen syrjäytymistä?


      • AntakaaTehdäTöitä kirjoitti:

        No nythän nimenomaan huolisi.

        Nuori työtön haluaisi oikeisiin palkallisiin oman alansa töihin, sekä työnantaja haluaisi palkata nuoren palkkatuella.

        Ongelma on työkkäri joka haluaa ensin syrjäyttää nuoren KIELTÄMÄLLÄ palkkatuen!

        Nuorellehan ei ole mitään väliä vaikka työnantaja saa hänestä palkkatukea, koska anssi kertyy ihan normaalisti.

        Miksi työkkäri tekee kaikkensa estääkseen nuoren työllistymisen heti alussa ennen syrjäytymistä?

        Ymmärtääkseni syy oli siinä, että palkkatukirahat ovat loppuneet. Tyhjästä on paha nyhjästä.


      • KylläRahaaRiittää
        outsider1 kirjoitti:

        Ymmärtääkseni syy oli siinä, että palkkatukirahat ovat loppuneet. Tyhjästä on paha nyhjästä.

        Stubbi kerto just että "hallitus myöntää kolmannessa lisatalousarviossaan 25 miljoonaan euroa työllisyyden parantamiseen".

        Tosin starttirahaan ja työkkärin ämmien palkkaamiseen, en tiedä tuleeko palkkatukeen?

        Lopullinen päätös tulee ensviikolla mut Stubbi kerto sen jo tänään eli kyllä se menee eduskunnassa läpi.

        Sitäpaitsi esim. Pirkanmaalla on vielä rahaa jäljellä:
        http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/te-toimistoissa-rahat-loppu-koskaan-aiemmin-ei-nain-tukalaa-katso-alueesi-tilanne/5218848

        Lisäksi rahaa on varattuna nuorten sanssi-palkkatukeen.

        Määrärahat on alkuvuonna kohdistettu nuoriin, vaikeimmin työllistyviin ja starttirahoihin.

        Kyseessä on nimenomaan alle 25-vuotias nuori johon ne palkkatukirahat pitää antaa!


    • Syyseuraus

      Erilaiset ennakkoluulot pitkäaikaistyöttömiä kohtaan, mitä julkinen sektori on onnistunut aivopesemään ja iskostamaan kansaan ovat syvällä. Ehkä on kuitenkin niin, että ihmisiä on ajettu työttömäksi tarkoituksella. Köyhää kanssa kun voi vetää narusta miten sattuu.

      • ähdetähdet

        Väliäkös sillä, mitä käsityksiä kansalla on. Tärkeää on vain työnantajien käsitys. Siihen voi vaikuttaa pitkäaikaistyöttömät itse.


    • Henkilöstöjohtaja

      En palkkaisi koskaan palkkatuella ketään työhön. Oikealla yrityksellä ei ole aikaa leikkiä virkapellejen kanssa ja tehdä typeriä hakemuksia, muutaman lantin vuoksi.
      Oikeissa yrityksissä tehdään työtä.

    • Ylijohtaja

      Yleensä palkkatukea käyttävissä organisaatiossa onkin jotain lähtökohtaisesti pielessä; joko heikko talous tai ovi käy tiuhaan huonon henkilöstöjohtamamisen tähden.

    • Byrokratiasiaa

      Jokohan pian alkaa gladiaattoritaistelut uudestaan. Eli kahden vuoden välein pitää käydä areenalla kameroiden edessä pistämässä toinen työtön kylmäksi, jos tukea meinaa saada.

      Yllättävän moni varmasti tykkäisi katsella tuollaista saastaa Suomessakin... Ainakin jos julkiskeskustelua työttömistä seuraa. :|

    • NuorisotakuuTakaa

      > mistä kohtaa tää nuori on OIKEUTETTU palkkatukeen, jos kerran saa ansiosidonnaista, eli ei ole saanut päivääkään tuota edellä mainittua työmarkkinatukea? <

      Nuorisotakuu takaa että alle 25-vuotias nuori on 3 kk työttömyyden jälkeen oikeutettu mm. palkkatukeen.

      Nuorisotakuun tulee edistää sijoittumista työmarkkinoille, samalla estää työttömyyden pitkittymistä ja syrjäytymistä.

      Nuorisotakuun tarkoitus on parantaa mahdollisuuksia selviytyä työmarkkinoilla ja löytää työpaikka.

      Kun nuori on itse omalla aktiivisuudellaan löytänyt ammatiaan vastaavan palkallisen työpaikan, jonka saamiseksi tarvitsee palkkatukea, niin törkeää että työkkäri estää sen?!

    • Tässä_selitys

      Palkkatuki ja starttiraha ovat harkinnanvaraisia tukia, joita TE-toimisto myöntää valtion talousarvion ja alueille jaettujen määrärahojen puitteissa. Automaattisesti niitä ei siis ole mahdollista saada eikä myöntää, oikeusministeri Lindström (ps) korosti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2278
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1974
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      87
      1783
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1618
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1532
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1413
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1372
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      39
      1359
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1341
    Aihe