Mitä teen?

Kyllästynyt-tyttönen

Selitän jutun juurta jaksaen. Eräs tuntemani tyttö ei jätä minua rauhaan. Juttu alkoi siitä, kun lähetin hänelle pari kuukautta sitten normaalisti facebookin kautta nimpparionnittelut, kuten olen joka vuosi tehnytkin. Äkkiä hän alkoi kyselemään kuulumisia ja muuta, hämmentyneenä vastailin ja hän ehdotti tapaamista. Tunnen kyseisen tytön samalta ala-asteelta (nyt amiksessa, minä ysillä) ja olin nähnyt hänet kunnolla noin kuusi vuotta sitten ja äkkiä ehdottaa tapaamista? Suostuin kuitenkin epäillen tähän, mutta emme koskaan saaneet aikatauluja sopimaan yhteen, joten hän alkoi piinaamaan minua puheluilla. Soitteli milloin mihinkin aikaan, joskus päivällä, joskus neljän aikaan aamulla, ehdotteli koko ajan tapaamista, välillä ihan että haluanko tulla kahville ja välillä ryyppäämään (kyseinen henkilö vetänyt kännit ekan kerran n. 13v ja siitähän se on jatkunut ties millä aineilla...) ja kerran, kun olin ystäväni kanssa kaupungilla, ja hän soitti minulle, ilmoitin mitä olin tekemässä ja hän kysyi meitä hänen ja oman ystävänsä kanssa panemaan. What? Jossain vaiheessa vain lopetin hänen puheluihinsa ja viesteihinsä vastaamisen, kiinnostus meni tuommoiseen. Hänkin hiljentyi joksikin aikaa, mutta nyt ilmeisesti on muuttanut uuteen asuntoon ja pyytää minua tupareihin, on kuulemma vihainen kun en ole hänelle vastannut puheluihin ja viesteihin ja voisin hyvittää ne ja selittää niiden syyn jos tulen tupareihin. Tupareissa ilmeisesti vain ryypätään ja muuta, enkä olisi kiinnostunut lähtemään, mutta toisaalta henkilö on kuulemma loukkaantunut käytöksestäni, hyvää hyvyyttään olisi kuulemma halunnut ystävyyttä rupeta nostamaan, joten ehkä hiukan omatunto painaa. Mitä teen?

5

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älämenebileisiin

      Estä tämä henkilö Facebookissa äläkä vastaa puheluihin. Neitonen näyttää olevan sellaisessa vaarallisessa kiidossa, että sinun kannattaa pysyä kaukana äläkä vastaa mihinkään yhteydenottoihin. Voisit kertoa vanhemmillesi varmuuden vuoksi asiasta.

    • ddddddfdfdf

      Vastaa viestillä jossa sanot suoraan, ettet halua olla missään tekemisissä. Jos tivaa syytä, kerro vaikka tuo "tulkaa meidän kanssa panemaan", että ette ole selvästi samanhenkisiä ihmisiä, eikä sinua tuollainen kiinnosta.

    • oppeliini1

      Pysy kaukana hänestä sekä hänen ystävistään!!
      Tuosta ei hyvä seuraa. Toisen tuntaeilla kiristäminen on vyon alle lyomistä ja hyvin halpamaista. Se ei ole kaveruutta.

      Vain, ole hyvä, poista hänet kaikista yhteydenpitoasioistasi, äläkä vastaa hänen soittoihinsa. Koskaan!

      Tietääko hänen vanhempansa millaiseen vaaraan hän on joutumassa? Tytto tarvitsee aikuisen ohjausta ja pikaisesti!

    • Stalkkeritttt

      Kuulostaa ihan stalkkerin määritelmältä. Pakkomielle että teistä tulee pari ja vaikeata hyväksyä kieltävää vastausta. Turhautuminen johtaa usein kostoihin ja väkivaltaan. Ehkä kyse ei ole vielä siitä täysin vakavasta tapauksesta, mutta jos ei ota vihjeistä vaariin niin se on vaaran merkki.

    • vääränlainenystävä

      Jos vielä olet tekemisissä niin kerro että sinulla on vaki tyttökaveri etkä ehdi nyt hänen kanssaan viestittelemään (vaikka olisikin valhe) ja että olet kiinnostunut liittymään johonkin uskontoon (tiukkapipoiseen) ja heidän dogmeihinsä ja riitteihinsä etkä voi siksi enää olla tämän ao tuntemasi tytön kanssa missään tekemisissä. Vaikka kaikki em olisi valhetta tietenkin niin pääset eroon.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1827
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1699
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1524
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1213
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1192
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1156
    8. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      8
      1139
    9. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1131
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1124
    Aihe