Olen kolmessa kuukaudessa saanut painon putoamaan 74kg -> 67kg eli 7 kiloa. Nyt kuitenkin paino on jumittanut pari viikkoa tuossa 67 kilossa ja meinaa into loppua kesken. Olin kyllä viikonlopun flunssassa ja kurkku oli niin turvoksissa ettei syömisestä/liikkumisesta/juomisesta tullut mitään. Tuli siis syötyä jäätelöä - vaikka en olisi oikeasti halunnut! Oon pirun kiukkunen jo pelkästään siitä, ja inhoan tätä turvotusta joka kolmen päivän perseilystä tuli :(
Oon saanut monilta kehuja, kuinka oon hoikentunut, mutta musta ei tunnu enää yhtään siltä että olisin laihtunut. Ja nyt pelkään totaalirepsahtamista. Mulle tää on oikeasti elämäntapojen muuttamista, ei mikään ihmedieetti ja haluan saada pysyviä tuloksia välittämättä aikataulusta. Mutta silti pistää vihaksi kun kaksi viikkoa paino junnaa paikallaan.
Voisiko joku tulla mulle sanomaan, että tuo 7 kilon pudotus on sekin saavutus? Mulle se ei tunnu enää miltään :( Pudotettavaa olisi kuitenkin vielä 7-9kg jäljellä...

Vastaukset 2
Vanhimmat
Älä anna yhden flunssan kaataa tavoitettasi.
Kuuntele myös tuttuja. He näkevät muutoksen sinussa. Sinäkin tiedät, että osa vaatteista on löysiä päällä.
Jatka sinnikkäästi. Kaikille tulee joskus tasanteita laihdutuksessa.
Hei, mulla ihan sama juttu. Vaikka oon laihtunut 15 kg (88 --> 73), niin tuntuu ihan siltä, etten olis laihtunut. Kun katson peiliin, niin näytän ihan samalta läskiltä, kun aiemminkin, vaikka järki sanoo toista... Kävin juuri kokeilemassa farkkuja, joita olen viimeksi käyttänyt teininä, ja menivät päälle hyvin. Välissä kuitenkin lähes kymmenen vuotta ja kaksi raskauttakin. Eli yritä miettiä noita numeroita ja konkreettisia tuloksia. Järkesi kyllä kertoo, että olet hienosti pudottanut painoa! Onneksi olkoon upeasta saavutuksesta ja tsemppiä jatkoon. Minulla on tavoite viiden kilon päässä (68), mutta luulenpa, että asetan uuden tavoitteen 60 kiloon!