Innostuin alkukesästä golfista kunnolla ja suoritin starttikurssin ja greencardin kesäkuun alussa.
Kurssin jälkeen on tullut käytyä pelaamassa 9r kierros noin 10 kertaa sekä rangella harjoiteltua kerran tai kaksi viikossa.
Tuntui että lyönnit lähti pikkuhiljaa jo vähän sujumaan. Aika hankalalta on tosin tuntunut koko ajan ja tasoitus on tippunut vain 50:een.
Reilu viikko sitten rangella vaihdoin ristiotteen pesisotteeseen ja lyönnit sujui paremmin kuin kertaakaan aiemmin, niin raudoilla kuin draiverillakin. Tuntui että hommasta pääsi vihdoinkin jyvälle.
Nyt kuitenkin pari viime kertaa rangella (sekä yksi 9r kierros) on ollut lyönti täysin hukassa. Korillisesta palloja saa vain muutaman onnistuneen lyönnin.
Asennosta lähtien kaikki tuntuu takkuiselta ja luonnottomalta eikä homma suju ollenkaan.
Otin muutaman lyönnin videolle ja huomasin että vasemman jalan kanta nousee backswingissa aika paljon ja lantio heilahtaa turhan voimakkaasti oikealle. Nyt olen tietoisesti koittanut karsia näitä ja fiilis on jopa aiempaa jäykempi.
Myös mailan lapa taittuu jossain vaiheessa swingiä hieman sivuttain (ei välttämättä ehdi suoristumaan ennen osumaa palloon) ja osuma on harvoin puhdas.
Olen koittanut kiinnittää erityistä huomiota, että vasen käsi pysyy suorana, mutta silti swingissä on jotain luonnottoman tuntuista.
Toki myös itsensä analysointi näin aloittelijana on aika hankalaa..
Tilannetta ei tosin helpota yhtään, että jo muutaman huonnon lyönnin jälkeen iskee epätoivo ja alkaa liikaa miettimään kaikkia yksityiskohtia.
Suunnitelmana oli nyt loppukausi treenata itsekseen ja keväällä ottaa prolta muutama yksityistunti.
Motivaatio alkaa kuitenkin valtavan innostuksen jälkeen pikkuhiljaa hiipumaan, kun hommasta taas yhtäkkiä tuli niin hankalan tuntuista hetkellisen onnistumisen jälkeen.
Laji kiehtoo kuitenkin sen verran paljon, että luovuttaa en ajatellut (ainakaan vielä).
Pitääkö tässä nyt vaan käydä lyömässä huonoja lyöntejä rangella harva se päivä ja toivoa, että tuntuma taas jossain vaiheessa palaisi. Onko muilla ollut alku yhtä hankalaa, ja olisiko antaa hyviä vinkkejä millä lyönnit alkaisi taas sujumaan?
Videoita ja lehtien vinkkejä lyöntiin on tullut koluttua aika paljon, mutta tästäkään ei tunnu olevan isoa apua käytännössä.
Alloittelevan golffarin ongelmat
3
468
Vastaukset
- Joshuafiner
Älä luovuta, kaikilla on ongelmansa alussa. Minulla tippui tasoitus vuodessa 19:n ja luulin osaavani pelata :). Nyt yli kymmenen vuotta takana ja joka kesän alussa samat ongelmat, ei osu palloon kunnolla kun en treenaa talvella yhtään.
Näin singelipelaajana voin sanoa että 'murheet' jatkuu läpi golfuran. Vaikka pelaisit kentän par:n, silti löytyy koko ajan parannettavaa.
Lyö vaan ihan rauhassa loppukausi niitä huonoja lyöntejä, niin tekee kaikki muutkin. Keväällä/talvella käyt prolla tai jollain kaverilla joka on pelannut paljon (suosittelen prota) ja saat kyllä swingisi paremmaksi. Aikaa se vie mutta palkitsee niinä muutamina hyvinä lyönteinä per kierros, siitä se ilo syntyy.
Tsemppiä! - TM88
Kiitos asiallisesta ja tsemppaavasta vastauksesta! :)
Tuli perjantaina käytyä kierroksella ja keskityin nyt kiinnittämään huomiota etenkin rauhallisempaan taaksevientiin. Koitin myös lyhentää backswingin liikerataa. Tuntuu kuitenkin helposti menevän aika pitkälle.
Parin katastrofikerran jälkeen palasin taas onneksi takaisin omalle "tasolle".
Peliä helpotti myös hieman leveämpi stanssi sekä kumarampi asento, että kädet pääsee roikkumaan rennommin.
Vaatii myös oikeasti keskittymistä, että mailaa ei purista.
Samalla pesisotteella jatkoin, kun tuntuu kuitenkin itselle luonnollisemmalta kuin ristiote.
Tästä on taas hyvä jatkaa reenamista, kun tuntumasta pääsi ehkä taas hieman jyvälle :) - jpk_golf
Aloitteljan kannattaisi mielstäni treenata chippaamista ja saada näin hyvä tuntuma palloon. Myös lyönnit yhdellä kädellä on hyvää treeniä, siinä ei voi lähteä repimään. Vaikeutta voi lisätä seisomalla yhdellä jalalla, mikä kehittää tasapaino swingatessa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2764712Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1343050Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit452894Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?
Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k362882Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?771816Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1061674Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn281521- 611438
- 951292
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2201204