Saamelaiset huiput. "Ulkoisen mainostus"

Saamelaiset osaavat olla eteviä. He saavat Suomen korkeimmissa johtoasemassa olevat sopivassa järjestyksessä vieraikseen. Hyvä, kun osaavat ja eiköhän sitä rahallista tukea myös virtaa, samoin heidän asemiensa vahvistusta kansan joukossa.
Heillä vieraina uudet presidentit aviopuolisoineen toistuen. Minä ylistän ja saamelaiset osaavat vieraita kunnioittaa.
Minä olen ainoastaan saanut 1960 luvun vaihteessa sotilaana seisoa Presidentin linnan sisääntulon ulkona ovella, kovalla pakkasella. Palvelija oli sanonut presidentille Kekkoselle, että tuo mies on jätetty jäätymään ja eiköhän pidä pyytää kahville. Niinhän minä sain käydä partiovaihtona presidentin linnassa takaoven kautta kutsuttuna kahville. Olinhan minäkin kaartilaisena leuhkana, että olen ollut presidentin linnassa, jätin kertomatta sinne kutsumisen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eteviä ovat. Lapin Kansa 21.1.2016 kertoi saamelaisista urheilijoista. Saamelaisten lukumäärään nähden heissä on yllättävän paljon ihan huippu-urheilijoitakin. Esim. maastohiihdossa ja yhdistetyssä saamelaiset ovat viime vuosina (Norjan joukkueessa) menestyneet paremmin kuin Suomi. Jos taas katsotaan vaikka vain Suomen saamelaisia niin esim. tohtoriksi väitelleitä on huomattavasti enemmän kuin keskimäärin, lukumäärään suhteutettuna. Toista yhtä lahjakasta kansaa ei tule mieleen, paitsi juutalaiset.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kaartinkorpraali kirjoitti:

Saamelaiset osaavat olla eteviä. He saavat Suomen korkeimmissa johtoasemassa olevat sopivassa järjestyksessä vieraikseen. Hyvä, kun osaavat ja eiköhän sitä rahallista tukea myös virtaa, samoin heidän asemiensa vahvistusta kansan joukossa.
Heillä vieraina uudet presidentit aviopuolisoineen toistuen. Minä ylistän ja saamelaiset osaavat vieraita kunnioittaa.
Minä olen ainoastaan saanut 1960 luvun vaihteessa sotilaana seisoa Presidentin linnan sisääntulon ulkona ovella, kovalla pakkasella. Palvelija oli sanonut presidentille Kekkoselle, että tuo mies on jätetty jäätymään ja eiköhän pidä pyytää kahville. Niinhän minä sain käydä partiovaihtona presidentin linnassa takaoven kautta kutsuttuna kahville. Olinhan minäkin kaartilaisena leuhkana, että olen ollut presidentin linnassa, jätin kertomatta sinne kutsumisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu