Mitä tuumaa vihreä Niinistö, kun euroalue haastaa?

EMU pakottaa: "Kreikan velat leikkuriin ja markkinakuri euroalueelle"!

Ylivelkaantuneiden maiden velkoja pitää järjestellä samaan tapaan kuin yritysten. Vain näin syntyy markkinakuria, paukutti tänään omat eurorohtonsa esittänyt Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä. Seuraavaan kriisiin varautuminen vaatii myös paremmin toimivia pääoma-, luotto- ja työmarkkinoita sekä pankkien ja valtioiden välisen kohtalon yhteyden heikentämistä.

Kreikan kesäiset kriisiviikot muistuttivat jälleen, ettei euroalue toimi toivotusti. Monet pitävät järjestelmää niin hauraana, että patistavat euromaita kohti tiiviimpää liittovaltiota ja velkojen yhteisvastuuta.

Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ei kuitenkaan pidä ajatusta poliittisesti realistisena

– Fiskaaliunioni voisi olla hyödyllinen mutta se ei ole välttämätön. Sitä ei pidä väkisin ajaa.

Vihriälän omat lääkkeet euroalueen lääkitsemiseksi kuultiin tänään. Kun paha päivä koittaa -raportissa Vihriälä luonnostelee kuuden kohdan ohjelman, jolla euroalueen vakaus saadaan palautettua:

Luodaan valtioiden velkajärjestelymekanismi

Vahvistetaan pääoma- ja luottomarkkinoiden integraatiota

Toteutetaan pankkiunioni

Rajoitetaan pankkien valtionriskejä

Kasvatetaan pankkien pääomapuskureita

Parannetaan kansallisten työmarkkinoiden joustavuutta.

Kreikan velat saneerattava

Kreikan kriisin jälkeen vaatimus valtioiden velkajärjestelymekanismista on erityisen keskeinen. Vihriälän ajatuksen mukaan vain tieto siitä, että myös valtion velat voidaan saneerata, ohjaa sekä pankit että valtiot toimimaan vastuullisemmin ja palauttaa siten markkinakurin.

Kreikan kesällä sovittua lainaohjelmaa Vihriälä pitää kyseenalaisena. Nyt laina myönnettiin Euroopan pysyvästä vakausmekanismista EVM:stä, vaikka Kreikan tilanne ei aiheuttanut vaaraa koko eurojärjestelmälle.

EVM:n sääntöjen mukaan varoja pitäisi käyttää vain silloin, kun tilanne koko eurojärjestelmän vakaus on uhattuna. Nyt näin ei ollut. Annoimme signaalin, että mitään mitä sovimme, ei voi uskoa.

Vihriälän arvioin mukaan euromaat joutuvat vielä nielemään myös Kreikan velkojen saneeraamisen.

Ikuisesti vuotavassa soutupaatissa?

Raporttia tuoreeltaan kommentoinut europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) ei nähnyt poliittista liikkumavaraa aivan yhtä ahtaana kuin Vihriälä.

– En usko, että integraation poliittinen syventäminen on mahdotonta. Eurooppa on nyt niin kovien haasteiden edessä sekä kilpailukyvyn suhteen että pakolaiskriisin vuoksi, että tilanne voi saada valtiot näkemään yhteiset intressit selvemmin, Jaakonsaari sanoi.

Myös Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich kaipasi lisää visionäärisyyttä euroalueen kehittämiseen. Pelkkä vakauden parantaminen ei hänen mielestään riitä tilanteessa, jossa Euroopan talous nilkuttaa vuodesta toiseen. Tavoitteena pitäisi olla, että euroalueesta tulee aidosti vahva talousalue.

–Nyt tilkitsemme vuodesta toiseen vuotavaa soutupaattia. Mutta mistä veneeseen saataisiin se moottori? Loppuiko euron rakentajilta jo nyt usko kesken?, von Gerich provosoi

Näkökulma: Kreikka saa armahduksen, mutta euroalue jatkaa rämpimistä 4.9.

Ks. http://yle.fi/uutiset/nakokulma_kreikka_saa_armahduksen_mutta_euroalue_jatkaa_rampimista/8280115

Hanna Säntti
Yle Uutiset
http://yle.fi/uutiset/vihriala_kreikan_velat_leikkuriin_ja_markkinakuri_euroalueelle/8280525?ref=leiki-uup

JK. Niin pääministeri Juha Sipilän kuin muidenkin EUro-hurmaantuneiden on syytä pysähtyä ainakin aina illansuussa panemaan kädet peiton päälle ja miettimään itse tykönään eikä siis tyydytyksellä sitä, mihin heikäläisten ja kaltaistensa EU-innostuneiden ja -intoilijoiden politiikka on Suomen talouden jälleen kerran ajanut!

Heidänkin tulisi tajuta, mitä olisikaan Suomi ja Euroopan Unioni ilman Paavoja, sillä niitä on ainakin kahdenlaisia!

Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:

"tosi kylmää" ja "pimeää"

olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!

Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä
Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisi
synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!

Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetussa Sitrassakin
duunarina ollut videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372
35155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

pois harhateiltä johtakoon!

Kyllä nyt pitäisi tulla selväksi kaikille "kyllä meidän on nyt oltava euroalueessa, kun on kerran EU:hun liittytty" -ICT-insinöörelle ja muillekin koneellisen koulutuksen saaneille, kun Nordean pääekonomistin tuskainen parahdus antanee ajattelemisen aihetta pitemmäksikin aikaa Ilta-Sanomien ISTV-haastattelussa!

Euroalueeseen valuvikana syntynyt kriisi on vielä ajava porsaat kotiin, kun järki alkaa palata edes pätkittäin menneitten aikojen varsinaisillekin eurohuumaantuneille!

Eli jopa Nordean ja muidenkin pankkien taloustutkijoiltakin alkaa löytyä jo jos ei nyt vielä katumusta ja parannusta, niin ainakin tunnustusta:

"Nordean Kangasharju Suomen eurokaudesta: ”Nettosaldo miinuksella. Tulipa tehtyä tyhmä päätös”

Nordean mukaan Suomi hyötyy nyt vain osittain maailmantalouden kasvusta. Pankin ekonomistit huomauttavat, että euron kehitys tukee vientiä vain osittain.

– Euro on kyllä heikentynyt Yhdysvaltain dollaria, Ison-Britannian puntaa ja Kiinan juania vastaan, mutta se on vahvistunut Ruotsin kruunua ja varsinkin Venäjän ruplaa vastaan ja meille tärkeään Saksan vientiin euron kurssilla ei ole välitöntä vaikutusta.

Nordean pääekonomistin Aki Kangasharjun mukaan ensimmäiset 15 vuotta eurossa on ollut Suomen talouden kannalta onnetonta aikaa.

– Kyllä se nettosaldo miinuksella on. Jos maailma pysähtyisi tähän, niin pitäisi sanoa, että tulipa tehtyä tyhmä päätös, Kangasharju sanoo ISTV haastattelussa.

Mika Koskinen"

Lähde: ISTV 02.09.2015

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441095086437.html?nomobile=4

JK. Niin pääministeri Juha Sipilän kuin muidenkin - muka keskustaliberaalien - EUro-hurmaantuneiden on syytä pysähtyä ainakin aina illansuussa panemaan kädet peiton päälle ja miettimään itse tykönään eikä siis tyydytyksellä sitä, mihin heikäläisten ja kaltaistensa EU-innostuneiden ja -intoilijoiden politiikka on Suomen talouden jälleen kerran ajanut!

Heidänkin tulisi tajuta, mitä olisikaan Suomi ja Euroopan Unioni ilman Paavoja, sillä niitä on ainakin kahdenlaisia!

Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:

"tosi kylmää" ja "pimeää"

olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!

Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut

kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä

Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin

synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!

Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä

duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?

Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Keskiviikkona 7.9.2015 virka-ajan ollessa vielä parhaimmillaan, europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta vaativa kansalaisaloite on kerännyt puolessatoista kuukaudessa jo 39 308 allekirjoitusta...

Äänestä

tarvitaan, kun häkäpönttöinsinööri näyttää kaikille, miten sitä ollaan "Köyhän asialla"!

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/106818-tama-juha-sipilan-ilmoitus-kuohuttaa-taas-seura-nain-paaministeri-pimitti-miljoonansa?ref=suosituimmat

Tuosta jutusta kun vielä klikkailee Seuran (Nro 35 27.8.2015, ss. 16-21) alkuperäisjuttuun, saattaa päästä jo hieman jyvälle siitä, millaista porukkaa on SSS-hallituksen johdossa vaikkapa vain ns. veromoraaliltaan?!?

Ks.

http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999

Kuten tunnettua Lähetysyhdistys Rauhan Sana ja sen suojissa perustettu Minna-Maaria ja Juha Sipilä (muka "diakonia") Säätiö on todellinen perheyritys: ainoa "työntekijä" on Juha Sipilän Minna-vaimo, jonka veroilmoitukselliset vuositulot (luonnollisesti pääomatuloja!) olivat v. 2013 yli 350.000 euroa, kun taas 1990-luvun puolivälissä parissa vuodessa Solitran myynnistä amerikkalaiselle ADC Technologies -firmalle kertyneet arviolta 20 - 30 miljoonan euron suuruisiksi laskettavista myyntituloista Juha Sipilällä oli vuonna 2013 verotettavia pääomatuloja (jäljellä) enää vain n. 79.000 euron verran...

[ks. "- - Vaikka Juha Sipilä tunnetaan miljoonia euroja tienanneena entisenä it-yrittäjänä, hänen vaimonsa tienasi viimeisimpien verotietojen mukaan vielä selvästi miestään enemmän: vuonna 2013 Minna-Maaria Sipilä keräsi huimat yli 350 000 euron tulot, jotka olivat pelkkää pääomatuloa. - - "

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1424059726977.html ]

["- - Sipilän rikastuminen tapahtui vuonna 1996. Hän myi amerikkalaisille Solitra Oy:n, jonka pääomistaja ja toimitusjohtaja hän oli. - - "

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013111117701481_uu.shtml ]

"- - Vuonna 1996 Sipilä kuittasi noin sata miljoonaa silloista markkaa eli 17,5 miljoonaa nykyistä euroa yrityksen myynnistä amerikkalaisille, ja myöhemmin vielä kymmenen miljoonaa markkaa lisää. Myynnistä saadut miljoonat on sijoitettu ja säätiöity.- -"

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/tavallinen-miljonaari-tallainen-on-uusi-paaministerimme/5007408 ]

Ja kyseinen ihminen on muitten EU-johtajien rinnalla Suomen pääministerinä moittimassa ja opastamassa esim. Kreikkaa veronkeruuasioissa!?! Ja muka pelastamassa Suomea tai "panemassa kuntoon"???

Hyvä on siis myös tietää, että Juha Sipilän serkku on Aalto-yliopiston vero-oikeuden professori Heikki Niskakangas, varsinainen pääomatuloverotuksen velho.

Ja omantunnon araksi ellei peräti synnintuntoon jos joku Sipilän sukupiiristä joutuisi heittäytymään, siis jos Herra pahalle päälle sattuisi asettumaan esim. lähipiiriin sairautta tai jopa kuolemaa viskomalla, Kristuksen "armoa ja sovintoverta" - on ollut perinteiseen vahoillislestadiolaiseen tyylin ollut - ei niinkään yllättäen tai pyytämättä - valmiiksi katsottuna jakamassa rovasti Ari J. Juntunen, Lähetysyhdistys Rauhan Sanan terävin kärki. Rovasti Juntunen kun ikään kuin sattumoisin on kyseisen noin 1000 jäsenen "kristillismielisessä" porukassa - totta tosiaan - "biotaloudellisesti" Juha Sipilän Minna-vaimon veli...

Notta kyllä noilla asetelmilla ja otteilla voi - varmaan tyystin puhtaalla (eli kertaakaan käyttämättömällä) omallatunnolla hokea, että "pessimisti ei pety" ja "paljon täytyy tapahtua" ja kaikkia muitakin "tuottavuushyppyjä" tai "-loikkia" ja vastaavia tyhjä(n)päi(väi)syyksiä!

Ensimmäisellä pääministerin haastattelutunnillakin Juha Sipilä asetteli tai hoki hokemastaan etupäässä vain "askelmerkkejä" siinä määrin, että kuulija saattoi jo luulla äijän olevan vähintäänkin Suomen yllätysedustaajna Pekingin MM-kisojen kolmiloikassa!?

Murheellista on joutua toteamaan, että pääministeri Juha Sipilä on vielä Martti Ahtisaartakin suuremmassa mitassa suomalaisen politiikan Mr. Chance, jonka tietämys esim. perustuslaistakin, puhumattakaan yleensä KANSANtaloudesta ja yhteiskunnallisista asioista (kuten ns. politiikasta) on keskimääräistä "oskariolemattoman" tasoa.

[ ks. "Elämänsä ehtoopuolelle ehtinyt Peter Sellers esittää satiirisia ja surullisiakin sävyjä sisältävässä komediassa yksinkertaista puutarhuria. Mies on elänyt lähes koko elämänsä eristyksissä ulkomaailmasta televisiota katsellen ja isäntänsä puutarhaa hoitaen. Kun työnantaja kuolee, herra Chancen on lähdettävä katsomaan mitä kotitalon ulkopuolella tapahtuu. Häntä luullaan neroksi."

http://www.telvis.fi/filmiopas/elokuvat/4906/tervetuloa mr chance/ )

Noistä lähtökohdista onkin ollut hyvä esiintyä miehenä, joka "seisoo sanojensa takana". Vaalilupauksiinsa nähden Sipilä tuntuukin sitä tekevän tosi rennolla otteella, sillä SSS-HALLITUKSEN pääministerinä hän totta tosiaan seisoo sanojensa takana! Vaalien jälkeen ilmiselvästi jo hyvinkin kaukana...

Siksi sietääkin suosittella vielä toiseksi katsomisnautinnoksi "Huijarisaarnaaja"-elokuvaa, josta Burt Lancaster taisi saada Oscarin eikä Steve Martin -versiokaan ole huono...

Äänestä

kuin köydellä työntämistä?

"Leikkauksille on vaihtoehto" - ja varsin kelvollisen vaihtoehdon on esittänyt Keskustan kunniapuheenjohtaja, europarlamentaarikko Paavo Väyrynen 16.7.2015 käynnistämässään kansalaisaloitteessa, jonka tiistaiaamuun 15.9.2015 mennessä on allekirjoittanut yli 41000 Suomen kansalaista!

Aloitteessaan ja myös muissa kirjoituksissaan Paavo Väyrynen on seikkaperäisesti selvittänyt sen, minkämoisiin vaikeuksiin vuonna 1998 silloisen pääministeri Paavo Lipposen ja silloisen valtionvarainministeri Sauli Niinistön vimmalla ajama EMU-liitäntä on Suomen ja sen kansalaiset ajanut!

"Suomi on yhden totuuden ja yhden vaihtoehdon maa. Pyrkimys konsensukseen, yhteisymmärrykseen, tukahduttaa ajattelua ja tyrehdyttää vapaata keskustelua.

Olen koonnut alle hyödyllisiä linkkejä. Leikkauspolitiikalle on vaihtoehto.

Leikkauksille on vaihtoehto (Uusi Suomi)

Rinnakkaisvaluutasta puhtia biotalouteen (Maaseudun tulevaisuus)

Euroalueen ulkopuolella Suomi olisi 25 miljardia euroa vauraampi (blogi)

Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa

http://www.paavovayrynen.fi/2015/09/14/leikkauksille-on-vaihtoehto/

Ks.

http://yle.fi/uutiset/vayrynen_rinnakkaisvaluutta_pelastaisi_leikkauksiltakin/8304623

Väyrynen: Rinnakkaisvaluutta pelastaisi leikkauksiltakin

Europarlamentaarikko Paavo Väyrysen mukaan menojen rajulle leikkaamiselle on vaihtoehto. Hän ehdottaa muun muassa rinnakkaisvaluutan käyttöönottoa Suomen talouden kasvattamiseksi.

Keskustan europarlamentaarikko Paavo Väyrynen arvostelee Uuden Suomen blogissaan hallituksen menoleikkauksia.

[ks. http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202479-leikkauksille-on-vaihtoehto ]

Väyrynen moittii Suomea yhden vaihtoehdon maaksi, jossa menoleikkaukset ovat ainoa totuus julkisen talouden tasapainottamiseksi ja kestävyysvajeen leikkaamiseksi.

Väyrysen mukaan leikkauksille on vaihtoehto. Hän laskee, että jos Suomi ottaisi käyttöön rinnakkaisvaluutan ja toteuttaisi lisäksi järkevää tulo- ja finanssipolitiikkaa, taloutemme voisi kasvaa lähi vuosina noin kolmen prosentin vuosivauhtia.

Väyrynen väittää, että valtion velkaantuminen pysähtyisi nopeasti hänen ehdottamallaan mallilla.

– Neljän vuoden kuluttua kansantulomme voisi olla yli 20 miljardia euroa ennakoitua suurempi ja julkisen vallan käytössä voisi olla yli 10 miljardia ennakoitua enemmän, Väyrynen kirjoittaa.

Perustelut löytyvät Ruotsi-vertailusta

Väyrynen moittii euroalueeseen liittymistä virheeksi ja ottaa vertailukohdaksi Ruotsin, jonka talous on samankaltainen Suomen kanssa.

– Eurosta on hyötynyt vain Saksa. Professori Vesa Kanniaisen johtama työryhmä on arvioinut, että euroalueen maat ovat kärsineet keskimäärin 10 prosentin hyvinvointitappion. Suomen tappio on ollut tätä suurempi, kuten vertailu Ruotsiin osoittaa, Väyrynen toteaa tekstissään.

Europarlamentaarikko näkee ehdotuksessaan suuria mahdollisuuksia:

– Kasvun ansiosta palkkojen leikkauksista, eläkeindeksien jäädyttämisestä ja pahimmista menoleikkauksista voitaisiin luopua. Kaikki voittaisivat. Vireillä olevat rakenneuudistukset on toteutettava joka tapauksessa.

Väyrynen: Rinnakkaisvaluuttaan siirtyminen toisi kansantalouteen miljardeja 31.8.

[ ks. http://yle.fi/uutiset/vayrynen_rinnakkaisvaluuttaan_siirtyminen_toisi_kansantalouteen_miljardeja/8268012 ]

[ks. http://yle.fi/uutiset/vayrynen_haluaa_markat_frangit_ja_liirat_kayttoon_euron_rinnalle/8167855 ]

Väyrynen haluaa pelastaa euron markalla 22.7.

Väyrynen haluaa markat, frangit ja liirat käyttöön euron rinnalle 20.7.

Laura Holappa
Laura Valta
Yle Perämeri
http://yle.fi/uutiset/vayrynen_rinnakkaisvaluutta_pelastaisi_leikkauksiltakin/8304623

JK. Tästä on kysymys:

Paavo Väyrynen: Suomen tulisi erota euroalueesta

Suomi on kärsinyt kuulumisesta euroalueeseen enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat, kirjoittaa europarlamentaarikko Paavo Väyrynen Yle Lapin kolumnissaan.

Eilen Euroopan parlamentissa käytiin värikästä keskustelua Kreikan velkaongelmasta. Paikalla oli myös Kreikan pääministeri Alexis Tsipras.

Euroalueella on muitakin ylivelkaantuneita valtioita, jotka saattavat ajautua maksukyvyttömiksi.

Kysymys ei ole vain Kreikasta. Euroalueella on muitakin ylivelkaantuneita valtioita, jotka saattavat ajautua maksukyvyttömiksi. Näiden maiden vaikeudet johtuvat siitä, että yhtenäisvaluutassa on mukana liian erilaisia kansantalouksia.

Yhtenäisvaluuttaa perusteltiin sillä, että se luo Eurooppaan yhtenäisyyttä. On käynyt päinvastoin. Euroalueelle on syntynyt pahoja ristiriitoja sekä jäsenmaiden välille että niiden sisälle.

Olisi pitänyt tehdä kuten me Keskustan europarlamentaarikot 20 vuotta sitten esitimme. Eurosta olisi tehty yhteinen raha, jonka rinnalla kansalliset valuutat olisivat säilyneet. - -"

http://yle.fi/uutiset/paavo_vayrynen_suomen_tulisi_erota_euroalueesta/8139735

Siksi siis nyt tarvitaan
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

kantti sanoa, että Sipilän jokainen sana on tyhjää puhetta niin SSS-miesten kesken avokonttorimiljöössä kuin varsinkin Lauri Kivisen & Atte Jääskeläisen kok&kepu-Ylen tarjoaman julkean manipulaatiopalvelun sisällöntuotannon puitteissa - ja etenkin niin kauan kuin

1) pääministeri Sipilä itse ilmiselvästi toimii kuin kritikoimansa kreikkalaiset veronvälttelijät - kaiketi yhtiökumppaninsa ja serkkupoikansa eli Aalto-yliopiston vero-oikeuden professori Heikki Niskakankaan opastamin vakuutuskuori- ymv. järjestelyin ja

2) Sipilän ikioma löytö ja julkilausutusti pääministeri Sipilän 100-prosenttisesti tukema eli ex-julkikokoomuslainen ja myös yksinomaan ent. sveitsiläinen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ymmärtää - ja siis ilman ensi vuodeksi SSS-hallituksen suunnittelemaa verokatujien (= veronkiertäjien) riemuvuotta - lain- ja asianmukaisesti "kotouttaa" veronmaksun piiriin verokeidasyhtiöyhteyksillään Suomen valtiolta pimitettyjä liiketuloja.

[ ks.

"- - Ministeri Anne Berner (kesk.) on toiminut johtotehtävissä veroparatiisiyhtiössä, jonka toimintaan liittyy myös verosuunnittelua.

Kyse on tiettävästi ensimmäisestä tapauksesta Suomessa, jossa hallituksen ministeri on ollut mukana verokeidasyhtiössä.

Berner nimitettiin hallituksen jäseneksi luxemburgilaiseen Saltri II LuxCo-yhtiöön joulukuussa 2012. Luxemburgin kaupparekisterin mukaan Berner on edelleen virallisesti yhtiön hallituksen jäsen. Liikenne- ja viestintäministeri kuitenkin kertoo jättäneensä eroilmoituksen hallitusjäsenyydestä jo toukokuussa 2015.

– Tarkistin asian ja se riittää, että olen jättänyt eroilmoituksen. On lähes mahdotonta hallinnoida ja kontrolloida, että rekisteröintiketjut tapahtuvat sovitussa aikataulussa, Berner sanoo Ylen haastattelussa.

Luxemburgilaisen yhtiön kautta hallinnoidaan ruotsalaisen parkettivalmistaja Kährsin omistuksia. Berner toimi vuosina 2010–2013 suomalaisen parkettivalmistaja Karelia-Upofloorin hallituksen jäsenenä.

Kährs ja Karelia-Upofloor fuusioituvat loppuvuodesta 2012. Uuden yhtiön suurimmaksi omistajaksi nousi pääomarahasto Triton, joka omistaa konsernin emoyhtiöstä Kährsistä 61 prosenttia.

Fuusion jälkeen Berner aloitti hallituksen jäsenenä ruotsalaisessa Kährsissä sekä luxemburgilaisessa holdingyhtiössä.

Pääomarahasto Triton omistaa Suomessa suuren terveysalan yhtiön Mehiläisen sekä Suomen Lähikaupan, jonka päivittäistavarakauppoja ovat Siwat sekä Valintatalot. - -"

http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

&

"- - Ylin syyttäjä verokatujien armahduksesta: "Syntyy ajatus, että rahalla saa ja hevosella pääsee"

Ensi vuoden ajan jopa törkeästä veropetoksesta selviäisi pelkällä veronkorotuksella, jos ilmoittaa verottajalta salaamansa tulot ja varat. Katumuslaki saattaisi rikkoa kansalaisten yhdenvertaisuutta, sanovat lakiehdotusta arvostelevat.

Hallitus valmistelee lakia, jonka avulla välttää rikostuomion verorikoksista, jos ilmoittaa oma-aloitteisesti verottajalta kätkettyjä tulojaan ja varojaan. Lain tavoite on saada ulkomailla rahojaan piilottelevat suomalaiset tuomaan ne verotuksen piiriin Suomessa.

Katumuslaki olisi voimassa vain ensi vuoden ajan. Se koskisi myös perintö- ja lahjaverotusta.

Määräaikainen laki tarjoaisi syytesuojan jopa törkeän veropetoksen tunnusmerkit täyttävästä tulojen kätkemisestä. Maksimisrangaistus siitä on neljä vuotta vankeutta. Laki olisi Suomessa poikkeuksellinen.

– Rikoslain yleisellä puolella ei ole säännöstä, jossa täytetystä teosta missään olosuhteissa vapautuisi rangaistuksista tai saisi syytesuojan, valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen sanoo.

Rahat alkaneet poltella ulkomaisilla tileillä

Valtiovarainministeriön lakiluonnos perustelee katumuslakia sillä, että se on tuottanut hyviä tuloksia muissa maissa, esimerkiksi Ruotsissa. Siellä on näin kerätty neljän vuoden aikana 200 miljoonaa euroa verotuloja.

Ministeriö arvioi, että Suomessa niin sanotulla tehokkaalla katumisella saataisiin 1–10 miljoonaa euroa verotuloja vähällä vaivalla. Siksi laki kiinnostaa verohallintoakin. - - "

http://yle.fi/uutiset/ylin_syyttaja_verokatujien_armahduksesta_syntyy_ajatus_etta_rahalla_saa_ja_hevosella_paasee/8305701

&

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/106818-tama-juha-sipilan-ilmoitus-kuohuttaa-taas-seura-nain-paaministeri-pimitti-miljoonansa?ref=suosituimmat

Tuosta jutusta kun vielä klikkailee Seuran (Nro 35 27.8.2015, ss. 16-21) alkuperäisjuttuun, saattaa päästä jo hieman jyvälle siitä, millaista porukkaa on SSS-hallituksen johdossa vaikkapa vain ns. veromoraaliltaan?!?

http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

Jotta mm. tuo perin kummallinen SSS-kolmikko voidaan saada ns. järjestykseen, tarvitaan mitä pikimmin objektiivinen eduskuntakeskustelu Suomen taloudellisen kriisin syistä.

Ja sen mahdollistaa

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

bvbbmlkndognabag

Äänestä

Voiko Anne Berner enää toimia ministerinä, kun on osoittautunut, ettei hän ole "rehelliseksi ja taitavaksi tunnettu Suomen kansalainen" kuin verovälttelyissä ja Suomen kansalainenkin vain pääministeri Sipilän kaksoiskansalaisuuskähmyilyn seurauksena...

Ks.

Sipilän jokikinen sana onkin niin SSS-miesten kesken avokonttorimiljöössä kuin varsinkin Lauri Kivisen & Atte Jääskeläisen kok&kepu-Ylen tarjoaman julkean manipulaatiopalvelun sisällöntuotannon puitteissa - ja etenkin
niin
kauan kuin

1) pääministeri Sipilä itse ilmiselvästi toimii kuin kritikoimansa kreikkalaiset veronvälttelijät - kaiketi yhtiökumppaninsa ja serkkupoikansa eli Aalto-yliopiston vero-oikeuden professori Heikki Niskakankaan opastamin vakuutuskuori- ymv. järjestelyin ja

2) Sipilän ikioma löytö ja julkilausutusti pääministeri Sipilän 100-prosenttisesti tukema eli ex-julkikokoomuslainen ja myös yksinomaan ent. sveitsiläinen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner ymmärtää - ja siis ilman ensi vuodeksi SSS-hallituksen suunnittelemaa verokatujien (= veronkiertäjien) riemuvuotta - lain- ja asianmukaisesti "kotouttaa" veronmaksun piiriin verokeidasyhtiöyhteyksillään Suomen valtiolta pimitettyjä liiketuloja.

[ ks.

"- - Ministeri Anne Berner (kesk.) on toiminut johtotehtävissä veroparatiisiyhtiössä, jonka toimintaan liittyy myös verosuunnittelua.

Kyse on tiettävästi ensimmäisestä tapauksesta Suomessa, jossa hallituksen ministeri on ollut mukana verokeidasyhtiössä.

Berner nimitettiin hallituksen jäseneksi luxemburgilaiseen Saltri II LuxCo-yhtiöön joulukuussa 2012. Luxemburgin kaupparekisterin mukaan Berner on edelleen virallisesti yhtiön hallituksen jäsen. Liikenne- ja viestintäministeri kuitenkin kertoo jättäneensä eroilmoituksen hallitusjäsenyydestä jo toukokuussa 2015.

– Tarkistin asian ja se riittää, että olen jättänyt eroilmoituksen. On lähes mahdotonta hallinnoida ja kontrolloida, että rekisteröintiketjut tapahtuvat sovitussa aikataulussa, Berner sanoo Ylen haastattelussa.

Luxemburgilaisen yhtiön kautta hallinnoidaan ruotsalaisen parkettivalmistaja Kährsin omistuksia. Berner toimi vuosina 2010–2013 suomalaisen parkettivalmistaja Karelia-Upofloorin hallituksen jäsenenä.

Kährs ja Karelia-Upofloor fuusioituvat loppuvuodesta 2012. Uuden yhtiön suurimmaksi omistajaksi nousi pääomarahasto Triton, joka omistaa konsernin emoyhtiöstä Kährsistä 61 prosenttia.

Fuusion jälkeen Berner aloitti hallituksen jäsenenä ruotsalaisessa Kährsissä sekä luxemburgilaisessa holdingyhtiössä.

Pääomarahasto Triton omistaa Suomessa suuren terveysalan yhtiön Mehiläisen sekä Suomen Lähikaupan, jonka päivittäistavarakauppoja ovat Siwat sekä Valintatalot. - -"

http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

&

"- - Ylin syyttäjä verokatujien armahduksesta: "Syntyy ajatus, että rahalla saa ja hevosella pääsee"

Ensi vuoden ajan jopa törkeästä veropetoksesta selviäisi pelkällä veronkorotuksella, jos ilmoittaa verottajalta salaamansa tulot ja varat. Katumuslaki saattaisi rikkoa kansalaisten yhdenvertaisuutta, sanovat lakiehdotusta arvostelevat.

Hallitus valmistelee lakia, jonka avulla välttää rikostuomion verorikoksista, jos ilmoittaa oma-aloitteisesti verottajalta kätkettyjä tulojaan ja varojaan. Lain tavoite on saada ulkomailla rahojaan piilottelevat suomalaiset tuomaan ne verotuksen piiriin Suomessa.

Katumuslaki olisi voimassa vain ensi vuoden ajan. Se koskisi myös perintö- ja lahjaverotusta.

Määräaikainen laki tarjoaisi syytesuojan jopa törkeän veropetoksen tunnusmerkit täyttävästä tulojen kätkemisestä. Maksimisrangaistus siitä on neljä vuotta vankeutta. Laki olisi Suomessa poikkeuksellinen.

– Rikoslain yleisellä puolella ei ole säännöstä, jossa täytetystä teosta missään olosuhteissa vapautuisi rangaistuksista tai saisi syytesuojan, valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen sanoo.

Rahat alkaneet poltella ulkomaisilla tileillä
Valtiovarainministeriön lakiluonnos perustelee katumuslakia sillä, että se on tuottanut hyviä tuloksia muissa maissa, esimerkiksi Ruotsissa. Siellä on näin kerätty neljän vuoden aikana 200 miljoonaa euroa verotuloja.

Ministeriö arvioi, että Suomessa niin sanotulla tehokkaalla katumisella saataisiin 1–10 miljoonaa euroa verotuloja vähällä vaivalla. Siksi laki kiinnostaa verohallintoakin. - - "

http://yle.fi/uutiset/ylin_syyttaja_verokatujien_armahduksesta_syntyy_ajatus_etta_rahalla_saa_ja_hevosella_paasee/8305701

&

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/106818-tama-juha-sipilan-ilmoitus-kuohuttaa-taas-seura-nain-paaministeri-pimitti-miljoonansa?ref=suosituimmat

Tuosta jutusta kun vielä klikkailee Seuran (Nro 35 27.8.2015, ss. 16-21) alkuperäisjuttuun, saattaa päästä jo hieman jyvälle siitä, millaista porukkaa on SSS-hallituksen johdossa vaikkapa vain ns. veromoraaliltaan?!?

http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999 ]

Äänestä

on heidän suunsa puhe, parempi katsoa mitä he tekevät...

[ ks.

http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

http://yle.fi/uutiset/henkilokuva_rautarouva__miten_anne_berner_kipusi_suomi_oyn_huipulle/8143018?ref=leiki-uu

"- - Anne Berner löi kaikki ällikällä nousemalla neljässä kuukaudessa perheyrittäjästä ministeriksi. Berner antaa itselleen neljä vuotta aikaa politiikassa tehdä tulosta – sen jälkeen hän palaa yrityselämään. Keskustalaisuutensa kummastelusta hänen pinnansa kiristyy. - -

Deadline: Neljä vuotta, tulos ja ulos

Anne Berner ei ryhdy sisustamaan työhuonettaan, koska on päättänyt olla läpikulkumatkalla.- -

- - Kansalaisuus: Ensi kertaa äänestämässä

Sveitsin kansalaisena Berner ei ollut äänestänyt Suomen eduskuntavaaleissa ennen tätä kevättä. Hän haki kaksoiskansalaisuutta ehdokkuutensa takia. Se tuli tammikuussa, ”niillä näppäimillä”, kun Sipilä ilmoitti hänet kisaan. - -

- - Hän painottaa suostuneensa politiikkaan ainoastaan Juha Sipilän ansiosta. Sipilä lupasi, että Berner saisi olla sitoutumaton, jos lähtisi uudistamaan hänen kanssaan politiikan johtamista. - -

- - Sipilä ei ryhtynyt arvioimaan tarkemmin Bernerin toimintaa Saltri II LuxCo-yhtiössä. - -"

http://yle.fi/uutiset/henkilokuva_rautarouva__miten_anne_berner_kipusi_suomi_oyn_huipulle/8143018?ref=leiki-uu

Vrt.

"- - Sipilä tukee veroparatiisiyhtiössä toiminutta Berneriä

Sipilän mukaan liikenne- ja viestintäministeri Anne Bernerillä (kesk.) on sataprosenttinen pääministerin tuki. Yle kertoi eilen Bernerin kytköksistä veroparatiisiyhtiöön. - -

Sipilä ei ryhtynyt arvioimaan tarkemmin Bernerin toimintaa Saltri II LuxCo-yhtiössä.

– En tunne asiaa, mistä on kysymys, mutta täysi, sataprosenttinen tuki. Olen sen sillä tasolla käynyt läpi."

http://yle.fi/uutiset/sipila_tukee_veroparatiisiyhtiossa_toiminutta_berneria/8309954?ref=leiki-uu

JK.

"Olette ahkera, tottelevainen kansa

Pitkin maailmaa kulkee ihmisiä vailla riittäviä matkadokumentteja. Sellaisia kutsutaan ”pakolaisiksi”. He pakenevat pahempia asioita kuin sunnuntailisän poistaminen.

Tässä teille tietoisku pakolaisista: ovat myös ihmisiä, eivät ilmanaikuisia.

Tein mitä piti. Nyt on maassa yksimielisyys asiasta.

Alamaiset,

Meillä suomalaisilla on erityinen luontosuhde. Me kaikki istumme puussa, suomalaisessa männyssä, paitsi ne, jotka ovat puusta tippuneet, ja nyt ne metelöivät tuolla mudassa häiritsevästi.

Nyt tulee kamera-ajo, swuuuush. Hui! Jännä uusi väline tämä telkkari.

Luontosuhde. Me suomalaiset. Suomi. Suomalaiset. Sisu. Mitähän teistä vielä keksisi?

Suomalainen kädenpuristus. Se merkitsee enemmän kuin satasivuinen juridinen sopimus.

Ei tietenkään merkitse. Luon tässä teille vain illuusioita teistä itsestänne, kun en voi muutakaan luoda. Olette ahkera, tottelevainen kansa, 1,5 miljoonaa ihmistä kuuntelemassa millaisia olette, vaikka puhun vain kahdelle, Lylylle ja sille mukavammalle.

Teille sanon vain: Ahkeruus, yhteen hiileen puhaltaminen, kova työ, sisu, suomalainen, Suomi. Kehun teitä myös, mykkyydestä, jotta tekisitte, mitä sanon, ette turhia puhuisi vääryydestä, oikeudesta, ilmanaikuisista.

Alamaiset,

Suomalainen on se, joka on mykkä ja kirjoittaa rivien väliin sanottavansa, jota toinen suomalainen ei halua lukea, koska silloin suomalaiseen sattuisi.

Tämän puheen rivien välissä lukee: Halusimme pidentää työaikaa, puolittaa lomarahat, pari muuta pientä sääntöä. Arvasin, ettei siitä mitään tule, teidän suomalaisten kanssa.

Siksi keksin ajatuksen. Sivuutin kaikki muut. Aloin hakata pienempiä. Naisia, vähäpalkkaisia, kätilöitä, kätilöitä, kätilöitä nyrkillä naamaan.

Luon tässä teille vain illuusioita teistä itsestänne, kun en voi muutakaan luoda.

Nuijin kätilöitä niin kuin Suomeen ei koskaan kukaan enää syntyisi. Te, suomalaiset, suutuitte. Ei kätilöitä saa hakata, ei ilman kolmikantasopimusta ja AKT:ta, kätilöt ovat niin kuin pakolaiset, ihmisiä.

Minä ovelana, kädet veressä, Koivuniemen herrana, Kesärannan Psykona, vastaan tässä teille, Suomen suomalaiset: tämä, kätilöiden veri, on teidän syytänne. Miettikää parempi vaihtoehto. Vastuu verestä on nyt teillä.

Ja nyt te toimitte kuten minä alun perin halusin, mutta omasta, iloisesta, vapaasta tahdostanne.

Lomarahat puolitetaan, työaikoja pidennetään, pari muuta pientä säätöä. Työmarkkinajärjestöille tulee sellainen olo niin kuin niillä olisi merkitystä ja valta antaa kätilölle elämä takaisin. Pienipalkkaiset naiset iloitsevat, kun ei satu niin paljon, ja muitakin sattuu. Rikkaat eivät edes tiedä, että ovat saaneet lomarahaa, joten heiltä ei viety mitään.

Tapahtui minun tahtoni. Minä olen Urho Kekkonen. Ilmanaikuiset ovat minun kansani."

Kirjoittaja on kirjailija ja käsikirjoittaja.

Jyrki Lehtola

Ilta-Sanomat 19.9.2015

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1442538458470.html

Stop tottelevaisuudelle - NYT tarvitaan

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

lakkaa vasta, kun sekä Keskusta että kansa panevat vallantäyteydessään pöyhkeilevän Juha Sipilän ns. lankkua pitkin...

"Kommentti: Keskustassa muhii kapina

Pääministeri Juha Sipilällä on kiire toteuttaa uudistuksensa kun hallituksen pakka on vielä jotenkin kasassa, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimittaja Johannes Kotkavirta.

Hallitus on viime viikkojen aikana joutunut kovaan myllytykseen talouden tasapainottamiseen tähtäävien suunnitelmiensa vuoksi. Kovimmat iskut on ottanut vastaan perussuomalaiset, jonka vaaliohjelma muistutti kolmesta hallituspuolueesta vähiten nyt esiteltyjä, pienituloisen kukkaroon kipeästi käyviä linjauksia.

Perussuomalaisissa säästöt yhdistettynä Kreikan kolmannen tukipaketin hyväksymiseen ja pakolaispäätöksiin ovat jo aiheuttaneet eroaallon puolueesta. Itseään aiheesta ansiokkaasti ruoskineen puheenjohtaja Timo Soinin mukaan lähteneiden tilalle on toisaalta tullut saman verran uusia jäseniä.

Perussuomalaisten kärvistely on toistaiseksi peittänyt alleen sen, mitä päähallituspuolue keskustan sisällä tapahtuu. Pääministeri Juha Sipilä on toistaiseksi päässyt omiensa kynsissä helpolla, mutta tilanne näyttää olevan muuttumassa.

– Ehkä vielä ei ole kyse kapinasta, mutta kyllä siellä aikamoinen tyrmistys on, sanoo keskustan kentän perusteellisesti tunteva pitkän linjan puoluevaikuttaja.

Sipilä herätti katkeruutta jo hallitusta muodostettaessaan sivuuttamalla ministeripelissä monia kokeneita keskustalaisia. Liikenneministerin salkun sai kokonaan keskustan ja politiikan ulkopuolelta tullut Anne Berner.

Anne Berner nousi liikenne- ja viestintäministeriksi ilman aiempaa kokemusta politiikasta. Tämä ei ole kaikkia keskustalaisia miellyttänyt.
Anne Berner nousi liikenne- ja viestintäministeriksi ilman aiempaa kokemusta politiikasta. Tämä ei ole kaikkia keskustalaisia miellyttänyt. (KUVA: Lehtikuva / Aku Häyrynen)

Sipilän taustajoukkoihin kuuluu muitakin elinkeinoelämän vaikuttajia, kuten Esko Aho ja Jorma Ollila. Keskustan kentällä koetaan, että päätökset tehdään liiaksi tässä pienessä piirissä.

– Ei sinne uskalla kukaan mennä väliin selittämään. Johtajat ovat linnoittautuneet Helsinkiin, Ilta-Sanomille kuvaillaan.

Tyytymättömyys henkilöityy tällä hetkellä Berneriin, johon maakuntien miesten mitta näyttää tulleen täyteen raideliikenteen säästöpäätösten myötä. Keskustan kunniajäsen ja pitkän linjan puoluevaikuttaja Pekka Puustinen vaati jo viikonloppuna Bernerin eroa ja uhkasi palauttaa kultaisen ansiomerkkinsä keskustan puoluetoimistolle. Tänään Maaseudun Tulevaisuus kertoo useiden vaalipiirien kansanedustajien puuhaavan junavuorojen lakkautusta vastustavaa vetoomusta varapuhemies Mauri Pekkarisen (kesk) johdolla.

Pekkarinen ja toinen keskustakonkari Seppo Kääriäinen ovat jo aiemmin arvostelleet hallituksen linjaa vaatimalla hyväosaisten vahvempaa osallistumista taloustalkoisiin. Ilta-Sanomien haastatteleman keskustavaikuttajan mukaan erityisesti lapsiperheisiin kohdistuvia säästöjä vastustetaan laajemminkin.

– Koko tällä keskusta vastaan ammattiyhdistysliike -asetelmalla ei ole mitään tukea kentällä. Ei tällainen ole keskustan ideologian mukaista, hän kuvailee tilannetta.

Toistaiseksi keskustan kannatus on pysynyt selvästi korkeimmalla tasolla. Vastapuolella vasemmistopuolueiden kannatus on taas valahtanut ennätysalas.

Hallituksessa ymmärretään, että kipeiden uudistusten läpivieminen onnistuu vain tilanteessa, jossa hallituksen ja hallituspuolueiden rivit eivät rakoile nykyistä enempää. Sipilällä näyttääkin olevan melkoinen kiire kiisteltyjen työelämäuudistustensa läpiviemiseen kun pakka on vielä jotenkin kasassa.

– Ne on tehtävä nyt koska vuoden päästä ne eivät kestä enää ollenkaan, keskustavaikuttaja sanoo."

Johannes Kotkavirta
Ilta-Sanomat 21.9.2015
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1442803051864.html

JK.

Kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, nimenomaan euron valuviasta köyhän kansan vaikaeudet tosi syvästi juontuvatkin!

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen, kun taas ex-pääministeri Lipposen hokemat ovat kuin nykyisen pääministeri Juha Sipilän kansanvastaista intäntää!

Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?

Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Lauantaina 23.9.2015 aamuun mennessä europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta vaativa kansalaisaloite on kerännyt hieman yli kahdessa kuukaudessa jo
43 236 allekirjoitusta...

Äänestä

valehtelijoiden klubissa?

"Sipilä pelottelee turhaan – komissio ei määrää Suomen leikkauksia"!

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) pelottelu Suomen joutumisesta Euroopan unionin komission ohjaukseen on vailla pohjaa.

Ylen eilisellä pääministerin haastattelutunnilla Sipilä sanoi Suomen olevan hilkulla joutua liiallisen alijäämän menettelyyn. Hänen mukaansa tämä merkitsisi käytännössä sitä, että tehtävistä leikkauksista päättäisi viime kädessä komissio.

Väite perustuu useammallekin virhetulkinnalle.

On totta, että Suomen julkisen sektorin alijäämä oli viime vuonna 3,2 prosenttia bruttokansantuotteesta (bkt), eli se ylittää EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen 3,0 prosentin alijäämäkriteerin, eikä parannusta ole vielä tälle vuodelle tiedossa. On myös totta, että velkakriteerin Suomi on toistaiseksi täyttänyt, mutta suhdannekorjattunakin velka uhkaa ensi vuodesta alkaen ylittää sallitut 60 prosenttia bkt:stä.

Viimeksi kesäkuussa EU:n komissio arvioi Suomen tilannetta ja otti tuolloin huomioon Sipilän hallitusohjelman mukaiset uudistukset. Komission mukaan vielä ei ollut aihetta liiallisen alijäämän menettelyn käynnistämiseen.

Samaan tulokseen on tullut Valtiontalouden tarkastusvirasto (VTV) aiemmin tässä kuussa julkistamassaan raportissa.

– Meidän näkemyksemme mukaan on vielä ennenaikaista arvioida hallituksen toimien vaikuttavuutta. Ensi viikolla saadaan uuden hallituksen ensimmäinen julkisen talouden suunnitelma, ja sen pohjalta on mahdollista tehdä arvioita, budjettivalvontapäällikkö Heidi Silvennoinen VTV:stä sanoo Taloussanomille.

Sekä komissio että VTV perustavat näkemyksensä siihen, että hallituksen kaavailemat uudistukset todella toteutuisivat ja ylitykset jäisivät väliaikaisiksi.

Toistaiseksi uudistukset kilpailukykyloikkineen ovat edenneet tahmeasti ja nostaneet muun muassa palkansaajajärjestöt takajaloilleen.

Lähes kaikki olleet alijäämämenettelyssä

Suomi toimittaa muiden EU-maiden tavoin alustavan talousarviosuunnitelmansa komissiolle, jonka tulee marraskuun puoliväliin mennessä esittää siitä arvionsa. Komissio voi pyytää jäsenmaata tarkistamaan suunnitelmaansa tai laatia maata koskevan raportin.

Jos komissio tässä vaiheessa katsoo, että Suomi edelleen uhkaa rikkoa alijäämä- tai velkakriteeriä, voi se sitten raportissaan suositella liiallisen alijäämän menettelyn käynnistämistä.

– Raportin kirjoittaminen ei vielä merkitse alijäämämenettelyn käynnistämistä eikä prosessi ole mitenkään nopea, välitön tai automaattinen, Silvennoinen kertoo.

Suomestakin komissio on laatinut jo useamman raportin. Vuonna 2010 liiallisen alijäämän menettely käynnistettiin, mutta se lopetettiin alkuunsa tilastojen tarkennuttua.

Jos Suomea ei lasketa mukaan, alijäämämenettelyltä ovat toistaiseksi säästyneet vain Viro ja Ruotsi. Tällä hetkellä menettelyn piirissä ovat Kroatia, Kypros, Portugali, Slovenia, Ranska, Irlanti, Kreikka, Espanja ja Britannia.

Komissiolta suosituksia

Jos komissio raportissaan suosittelee alijäämämenettelyn käynnistämistä, tutustuu EU:n neuvosto asiaan ja pohtii, onko menettelyn käynnistäminen aiheellista.

– Jos näin on, voi sieltä tulla suosituksia ja aikatauluja alijäämän korjaamiseksi. Suositukset liikkuvat hyvin yleisellä tasolla eivätkä ole mihinkään yksittäiseen menoerään kohdistuvia, Silvennoinen sanoo.

Tämän jälkeen jäsenmaalla on tavallisesti kuusi kuukautta aikaa toteuttaa suosituksia. Mikäli tilanne on erityisen vakava, aikaa annetaan vain kolme kuukautta. Sitten komissio arvioi suositusten toteutusta ja ovatko toimet tehokkaita.

– Siinä palloa siirrellään jäsenmaan ja komission välillä eli tilannetta arvioidaan aina uudelleen.

Mikäli useampikaan uudistuskierros ei tuota komission toivomaa tulosta, komissio voi uhata jäsenmaata sakolla. Aluksi se olisi koroton talletus, mutta voisi lopulta muuttua pysyväksikin. Kestäisi kuitenkin melko kauan, ennen kuin tähän pisteeseen päädyttäisiin.

Sipilän erheet

Edellä kerrotun perusteella pääministerin maalailemat uhkakuvat näyttäisivät ainakin osin liioitelluilta ja virheellisiltäkin.

Ensinnäkin alijäämämenettely ei pääse iskemään kuin salama kirkkaalta taivaalta, vaan sen käynnistyminen ja eteneminen ovat hidas prosessi.

Toiseksi alijäämämenettely ei ole mitenkään poikkeuksellista euromaiden parissa, vaikkakin se voi tiukalla taloudenpidollaan ylpeilleelle Suomelle ollakin nolo paikka.

Sipilän karkein ja vakavin virhe liittyy kuitenkin siihen, kuka Suomen leikkauksista päättää. Se ei ainakaan alijäämämenettelyn perusteella ole komissio, vaan se on jatkossakin Suomen hallituksen esityksistä eduskunta."

Taloussanomat 21.9.2015
http://m.taloussanomat.fi/kansantalous/2015/09/21/sipila-pelottelee-turhaan-komissio-ei-maaraa-suomen-leikkauksia/201512218/12?utm_source=tf-other&utm_medium=tf-responsive&utm_campaign=tf-iltasanomat-popular?utm_source=tf-other&utm_medium=tf-responsive&utm_campaign=tf-iltasanomat-p

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372 ?

Äänestä

että hylätty olisi kansanäänestyksessä euro Saksassakin, myönsi liittokansleri Helmut Kohl jo vuonna 2002 tehdyssä haastattelussa, joka tuli julkisuuteen vasta vuonna 2013.

"Hyvää saksaa" puhuvan Sipilän pitäisi myös ymmärtää tämä tosiasia!

Onhan Paavo Lipposenkin tiedettävä viimeistään nyt, että

"Euro oli susi jo syntyessään. Miksi se silti synnytettiin ja miksi juuri tällaisena?"

Sano jotain, Paavo Lipponen!

Voisi luulla, että päättyvän heinäkuun Kreikka-viikoilla kaikki tuli sanotuksi myös eurosta ja sen ongelmista. Yhtä kuitenkin puuttuu. Missä viipyvät euron tekijöiden kommentit luomuksestaan nyt? Euron perustivat politiikan dinosauruskauden viimeiset suurmiehet. Etunenässä oli Saksan liittokansleri Helmut Kohl, ja jo silloin Suomi peesasi Saksaa. Euroepäilijöitä moukaroi pääministeri Paavo Lipponen adjutanttinaan nykyinen presidentti Sauli Niinistö.

Vanhoista valtiomiehistä menneitä on muistellut vain Kohl. Hän myönsi vuonna 2002 tehdyssä, mutta vasta 2013 julkisuuteen tulleessa haastattelussa, että kansanäänestyksessä saksalaiset olisivat hylänneet euron. Siksi hän toimi omien sanojensa mukaan kuin diktaattori viedessään läpi eurooppalaiselle projektille elintärkeänä pitämänsä hankkeen.

Suomessakaan kansaa ei vuonna 1998 päästetty häiritsemään asioiden etenemistä, vaan eurosta sanottiin päätetyn jo vuoden 1994 EU-kansanäänestyksessä, vaikka äänestäjät eivät ymmärtäneet ottavansa kantaa myös markasta luopumiseen.

Eduskunnan eurokeskustelun parhaat palat löytyvät videopalvelu Youtubesta. Pääministeri Paavo Lipposen ja oppositiojohtaja Esko Ahon sanallinen mittelö on suomalaisen poliittisen keskustelun klassikko.

Aho varoitti Emusta löytyvän samanlaisia valuvikoja kuin osaltaan lamaan johtaneesta Suomen rahamarkkinoiden vapauttamisesta 1980-luvulla. Hän jatkoi, että yhteisvaluutan oloissa Suomen käytöstä poistuu merkittävä osa niistä keinoista, joilla 1990-luvun lamaa korjattiin.

Lipponen syytti keskustaa ”pimeästä pelottelusta” ja devalvaatiomahdollisuuden haikailusta: ”Te maalaatte mörön seinälle ja joudutte sitä sieltä itse vielä pyyhkimään.”

Mörkö on ja pysyy. Ironista on, että pyyhkimisen sijaan keskustalainen pääministeri joutuu nyt taivuttelemaan pääosin Lipposen puoluetovereista koostuvaa ay-johtajien joukkoa sisäiseen devalvaatioon eli palkkojen alentamiseen tavalla tai toisella.

Euron teko oli historian tekoa, mutta historian tekijät ovat kadonneet julkisesta keskustelusta. Siellä on poliitikkoja, virkamiehiä ja hallituksille euron taloudellisesta vaikutuksesta selvityksiä tehneitä ekonomisteja, joilla olisi ehkä jotain sanottavaa siitä, miksi kunnianhimoinen hanke meni niin väärille raiteille ja mitä asialle pitäisi tehdä.

Suomen valtiovarainministeriö on sentään harjoittanut jonkinlaista itsekritiikkiä julkaisemalla runsas vuosi sitten Seppo Tiihosen katsauksen Suomen Emu-keskusteluun 1990-luvulla. Julkaisusta selviää, ettei Emu ollut taloutta, vaan politiikkaa, ettei rahaliiton sääntöjä ollut tarkoituskaan noudattaa ja että riskeistä oltiin kyllä tietoisia, mutta niiden ratkaisuksi ei laadittu minkäänlaisia mekanismeja.

Kertokaa siis Paavo Lipponen ja muut historian tekijät, miksi otettiin harkittu riski. Olette selityksen velkaa: mitä kabineteissa puhuttiin, miten edessä mahdollisesti olevia ongelmia arvioitiin ja mitä niille ajateltiin tehdä."

KU Verkkolehti KOLUMNIT / KAI HIRVASNORO 31.7.2015

http://m.kansanuutiset.fi/mielipiteet/kolumnit/3408264/sano-jotain-paavo-lipponen

JK.

Moosekseen itseään vertaama Paavo Lipponen luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:

"tosi kylmää" ja "pimeää"

olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!

Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut

kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä

Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin

synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!

Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä

duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?

Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Torstaina 24.9.2015 aamulla anivarhain europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta vaativa kansalaisaloite on kerännyt parissa kuukaudessa jo yli
43500 allekirjoitusta...

Äänestä

on syytä jokaisen vihreänkin katsoa, sillä epäilemättä haluaisivat varmaankin sekä entinen pääministeri Paavo Lipponen että nykyinen presidentti Sauli Niinistö poistattaa sen tavallisen - ja vielä seuraavissakin vaaleissa äänestävän - kansan nähtäviltä?!?

"Pimeää pelottelua vai valuvikoja? - Katso kiihkeä eurokeskustelu vuodelta 1998

Pääministeri Paavo Lipponen käytti värikkäitä ilmaisuja eurokeskustelussa huhtikuussa 1998.

Euroopassa eletään nyt euron piinaviikkoa. Keskustelu käy kiihkeänä siitä, säilyykö euro pystyssä.

Kiihkeää keskustelu oli myös keväällä 1998, kun Suomen hallitus ja oppositio kävivät nokkapokkaa euron liittymisen puolesta ja vastaan. Äänessä olivat pääministeri Paavo Lipponen (sd.) ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok) sekä oppositiojohtaja Esko Aho (kesk).

- Tämä on pimeää pelottelua. Tämä on pimeää pelottelua. Te maalaatte mörön seinälle ja joudutte sitä vielä sieltä itse pyyhkimään, Lipponen jyrisi oppositiolle.

[ ks. https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4 ]

Aho puolestaan syytti hallitusta kansan pelkääjäksi, kun se ei uskaltanut järjestää kansanäänestystä liittymisestä Euroopan talous- ja rahaliittoon EMU:un.

- Tekeillä olevasta EMU-päätöksestä löytyy samanlaisia valuvikoja kuin rahamarkkinoiden vapauttamisesta ja ECU-kytkennästä, Aho sanoi.

MTV3:n politiikan toimittaja Matti Maunu epäili äänestyksen jälkeen eduskunnan lopullista tietämystä euroon liittymisestä.

- Kyllä hämmästyisi pieni kulkija jos tietäisi, kuinka epätietoisia tässä asiassa ollaan. Suomen piti mennä EMU:un korkean koron maana. Nyt näyttää siltä, että eurosta tulee heikko, koska siellä on heikon talouden maita kuten Italia ja Espanja, Maunu arvioi.

(MTV3)

Euroon vai ei? Kiihkeää sanavaihtoa 1998

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

TALOUS JULKAISTU PÄIVITETTY 12.12.2011
http://www.mtv.fi/uutiset/talous/artikkeli/pimeaa-pelottelua-vai-valuvikoja-katso-kiihkea-eurokeskustelu-vuodelta-1998/2099348

JK.

Ja juuri kyseisen videon sanoman vuoksi tarvitaan nyt

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

jotta nykyisen Juha Sipilän, Timo Soinin ja Alexander Stubbin SSS-hallituksen kyseenalainenEU(roalue)linja saadaan kriittiseen arviointiin mahdollisimman pikaisesti!

Äänestä

köyhää kansaa, Outi Alanko-Kahiluoto vastannee, kun

"Pörssifirmat takovat kovia tuloksia kurjuuden keskellä!

Helsingin pörssissä noteeratut yhtiöt ovat nyt erittäin kannattavia, vaikka kansantalous on heikossa kunnossa. Tämä on mahdollista, koska firmat ovat saneeranneet rajusti, euro on heikentynyt ja yhtiöiden tulos syntyy kansainvälisillä markkinoilla.

Nordea Marketsin ennusteen mukaan ensi viikolla alkavan tuloskauden viesti on selvä: yhtiöiden yhteenlaskettu liikevaihto laskee viime vuoden kolmanteen neljännekseen verrattuna ehkä 2,5 prosenttia. Liikevoitot kasvavat samaan aikaan vähintään kaksi prosenttia.

Myös pörssiyhtiöiden koko vuoden yhteenlaskettu tulos noussee viime vuoteen verrattuna.

Neste pumppaa ennätystuloksen

Yhtiöiden tulokset vaihtelevat edelleen suuresti. Esimerkiksi Nesteen odotetaan tehneen heinä-syyskuussa historiansa parhaan tuloksen. Myös Kone tekee taas huipputuloksen, mutta Outotec ja Outokumpu ovat tukalassa tilanteessa.

Nordea odottaa Nesteen liikevoiton nousevan jopa 36 prosenttia edellisen vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Tämä johtuu siitä, että raakaöljyn hinta on ennätysalhaalla, mutta lopputuotteiden hinnat ovat pysyneet korkealla. Jalostajat siis suorastaan pumppaavat voittoja.

– Suomalaisyritykset ovat vahvassa kunnossa säästötoimien ansiosta. Myös kustannuspaineet ovat pysyneet maltillisina raaka-aineiden hintojen ansiosta. Edelleen euron heikkeneminen auttaa monia toimialoja kuten metsäyhtiöitä, osakestrategi Eero Färkkilä Nordea Varallisuudenhoidosta kertoo.

Pankit ja sellutehtaat kultakaivoksia

Etenkin selluteollisuudella menee nyt kovaa, mikä paikkaa paperiteollisuuden heikkoa menestystä.

Yksi erinomaisesti menestyvistä toimialoista on finanssiala. Pankit ja vakuutusyhtiöt tekevät huipputuloksia samalla, kun väkeä vähennetään kovalla kädellä entisestään. Alan sääntely hyödyttää suuria pankkeja.

Varallisuudenhoitoyhtiö eQ:n salkunhoitaja Hannu Angervuo sanoo, että pankit ovat lisäksi keksineet uusia sijoitustuotteita ja nostaneet palvelumaksuja. Niistä on saatu rahaa, vaikka korot ovat olleet alhaalla.

– Ja luottotappiot ovat pysyneet olemattomina, Angervuo huomauttaa.

Vertailukauden keskiarvosta dollari on vahvistunut 16 prosenttia suhteessa euroon. Esimerkiksi Metsä Boardin liikevoittoon odotetaan jopa yli 60 prosentin parannusta.

Fortum ja kotimarkkinat valahtavat

Nokian liikevoitto pienenee parikymmentä prosenttia muun muassa kausiluonteisten syiden takia. Fortumin voitto romahtaa yli 30 prosenttia matalan sähkön hinnan ja lämpimän syksyn takia. Fortumin peikkona on kaiken lisäksi Venäjän panostusten pettäminen.

Kotimarkkinayritykset painivat edelleen vaikeuksissa, kun kuluttajien ostovoima supistuu.

Tappiollisista ketjuista luopuminen parantanee silti Keskon ja Stockmannin tuloksia. Mediayhtiöiden digipiina ei hellitä.

Hurjat osinkojuhlat tiedossa keväällä

[ Ks. Ylen Uutisgrafiikka ]

Kesän jälkeen suurten metalli- ja metsäyhtiöiden osakkeet ovat halventuneet reippaasti. Syynä ovat Kiinaan liittyvät kasvuhuolet ja raaka-aineiden hintaheilahtelut.

Esimerkiksi Elisan, Orionin ja Kemiran osakkeet ovat puolestaan taanneet hyvän osaketuoton kesästä lähtien. Sijoittajat ovat pitäneet niitä turvasatamina.

Sijoitusammattilaiset uskovat, että ensi keväänä jaettavat osingot nousevat huippukorkealle.

Nordean mukaan osinkotuotto voi nousta 4,5 prosenttiin. Kaikilta suurilta yhtiöiltä odotetaan vähintään viime vuoden suuruista osinkoa. Syvään monttuun pudonneelta Outokummulta ei osinkoa odoteta.

Salkunhoitaja Hannu Angervuo arvioi puolestaan, että osinkosumma voi nousta keväällä kaikkien aikojen suurimmaksi.

– Meidän ennusteidemme mukaan osinkosumma kasvaisi viime vuoden kevääseen verrattuna jopa seitsemän prosenttia, Angervuo sanoo.

Osinkojuhlia vietetään ennen kaikkea pankkien ja muiden finanssiyhtiöiden johdolla."

Jari Järvinen.
Yle Uutiset 8.10.2015
http://yle.fi/uutiset/porssifirmat_takovat_kovia_tuloksia_kurjuuden_keskella__tasta_se_johtuu/8360926

JK. Jotta suurimittainen sumutus, jota SSS-hallitus häkäpönttöinsinööri & kakkurainsinööri Sipilän johdolla toteuttaa, saadaan pysäytetyksi, tarvitaan kansan vahva nousu.

Ja yksi keino saada yhteiskunnalliselta tietämykseltään ja osaamiseltaan korkeintaan piirikunnallista tasoa oleva ICT-insinööri Sipilä tekemään seuraavan pyöräilykeikkansa ns. lankkua pitkin, on mahdollisimman pian varmistettava se, että jo ennen joululahjuksia SSS-hallituksen jäsenten ja nykyisten kansanedustajien käsiteltäväksi saadaan ihan oikeaa asiaa Suomen kansantalouden tilasta ja etenkin siihen johtaneista ratkaisuista ja kehityskuluista!

Kannattaa avata linkit:

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1444267009367.html

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy

Näin ollaan SSS-komennossa tässä suloisessa Suomen maassa

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

Siksi tarvitaan

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

Harmaan talouden torjunta hyytyy, vaikka tutkinta tuo valtiolle tuloja!

”Tässä ei ole mitään järkeä”, sanoo sisäministeriön poliisitarkastaja Antti Simanainen (HS 15.10.2015).

Kannattaa klikata ja lukea!

http://www.hs.fi/talous/a1444797020493

ja tutustumalla myös hyvin valaisevaan grafiikkaan!

Harmaan talouden asiantuntijan, verotusneuvos Markku Hirvosen mukaan nykyinen hallitus näyttää olevan 20 vuoteen ensimmäinen hallitus, joka ei pidä torjuntaohjelmaa tarpeellisena.

Viranomaiset pystyvät kamppailemaan harmaata taloutta vastaan nykyistä heikommin ensi vuonna, kun harmaan talouden torjuntaohjelma päättyy ja poliisin talousrikostutkijoiden määrä on vähenemässä viidenneksellä.

Näin on tapahtumassa siitä huolimatta, että talousrikostutkijat ovat sisäministeriön mukaan tuoneet enemmän tuloja valtiolle kuin heidän palkkaamisensa on maksanut.

"Henkilökohtainen mielipiteeni on, että tässä ei ole mitään järkeä. Valtiolle tuottoa tekevä toiminta hiipuu", sanoo sisäministeriön poliisitarkastaja Antti Simanainen.

Hän kertoo, että yksi henkilötyövuosi maksaa noin 60 000 euroa, mutta valtio saa yhden talousrikostutkijan työpanoksella vuodessa keskimäärin 110 000 euron tulot.

Sisäministeriön mukaan talousrikostutkijoiden väheneminen viidenneksellä tarkoittaa, että yhden vuoden aikana selvitettyjen rikosten määrä voi laskea 1 900:sta 1 500:aan.

Edellisen hallituksen käynnistämä vuosien 2012–2015 harmaan talouden torjuntaohjelma päättyy vuodenvaihteessa.

Sisäministeri Petteri Orpo (kok) vahvistaa HS:lle, ettei hallitus aio käynnistää uutta, nykyisenlaajuista torjuntaohjelmaa.

"Valitettavasti joudumme heikentämään määrärahoja."

[ ks. http://www.hs.fi/talous/a1444796881688 ]

Onko talousrikostutkijoiden määrän vähentäminen toimiva säästökeino, jos työ tuottaa enemmän rahaa kuin kuluttaa?

"Sisäministeriön näkökulmasta olisi tietysti sitä parempi mitä enemmän on resursseja. Nyt joudumme toimimaan näillä resursseilla mahdollisimman tehokkaasti", Orpo toteaa.

Sisäministeri sanoo, että hallitus aikoo arvioida eri hallinnonalojen toimia ja esittää näkemyksensä harmaan talouden torjunnasta julkisuudessa pian.

"Keskustelu on lähtenyt väärille urille. Harmaan talouden torjunta ei ole loppumassa."

Edellisen hallituksen aloittama torjuntaohjelma on saanut vuosittain 20 miljoonan euron lisärahoituksen.

Verohallinto ja syyttäjälaitos ovat saaneet lisäresursseilleen jatkoa myös ensi vuonna, mutta poliisi on menettämässä oman 6,4 miljoonan euron osuutensa.

"Se tarkoittaa, että noin 90 talousrikostutkijaa lähtee pikkuhiljaa muihin tehtäviin", poliisitarkastaja Simanainen sanoo.

Jäljelle jää noin 450 talousrikostutkijaa. Poliisi voi halutessaan paikata vähennystä sisäisillä siirroilla, mutta silloin muiden tehtävien hoito voi kärsiä.

Myös muun muassa kuluttaja- ja kilpailuvirasto, tulli ja valtakunnanvouti ovat jäämässä ilman nykyistä lisärahoitustaan.

Suomessa on ollut yhtäjaksoisesti vuodesta 1996 lähtien harmaan talouden torjuntaohjelmia. Verohallinnon harmaan talouden selvitysyksikön johtaja Janne Marttinen kertoo, että ne ovat osoittautuneet hyviksi keinoiksi ohjata torjuntaan liittyvää lainsäädäntötyötä.

Ohjelmilla on Marttisen mukaan muun muassa vähennetty harmaan talouden toimijoiden saamia hyötyjä, kasvatettu kiinnijäämisriskiä ja saatu viranomaisille uusia toimivaltuuksia.

Ohjelmilla on saatu aikaan esimerkiksi rakennusalan käännetty arvonlisävero, työmaiden veronumerokortti, tilaajavastuulaki ja verovelkarekisteri.

Harmaan talouden asiantuntijan, verotusneuvos Markku Hirvosen mukaan nykyinen hallitus näyttää olevan 20 vuoteen ensimmäinen hallitus, joka ei pidä torjuntaohjelmaa tarpeellisena.

"Kysymys ei ole vain edellisen hallituksen harmaan talouden torjuntaan myöntämien lisäresurssien leikkaamisesta vaan systemaattisen ja pitkäjänteisen lainsäädännön ja viranomaistoiminnan kehittämisen katkaisemisesta", Hirvonen arvostelee.

Myös Valtiontalouden tarkastusviraston mielestä torjuntaohjelmat ovat olleet varsin hyvä tapa torjua harmaata taloutta, sanoo johtava tuloksellisuustarkastaja Sami Vuorinen.

Myös hallituksen kaavailema osakkeiden hallintarekisteri voi vaikeuttaa rikostutkintaa.

Poliisin ja syyttäjälaitoksen mukaan hallintarekisteröinnin salliminen suomalaisille mahdollistaa rikokset nykyistä vapaammin.

Talousrikostutkintaa hankaloittaa sekin, että tutkijoita on siirretty muiden poliisien tapaan määräajaksi turvapaikkatutkintaan."

HS Lasse Kerkelä 15.10.2015
http://www.hs.fi/talous/a1444797020493

JK. SSS-hallitus näyttää olevan EK:n ja FK:n - ja talousrikollisten - aisankannattaja.
Liike-elämään on kuulunut ja kuuluu monimuotoinen vero"suunnittelu".
Ideologisesti Sipilällä ja Bernerillä & Co ei ole suurta halua laittaa tukijoitansa
epämiellyttäviin tilanteisiin, pikemmin pelastaa heidät ensin v. 2016 veronvälttelijäin armahdusvuodella ja sitten lopullisesti hallintarekisterillä...

Äänestä

SSS-hallituksella tekemistä siinä, miten tällaisenkin kelkankäännön voisi salata?! Siis, että puoluejohtaja Juha Sipilä pettää äänestäjäkuntansa siinäkin, että SSS-hallitus esittää "pakollista 1500 euron lukukausimaksua kaikille EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta saapuville korkeakouluopiskelijoille, vaikka puoluekokouksen päätöksen mukaan maksujen tuli olla korkeakouluille vapaaehtoisia", kysyy Keskustan Opiskelijaliiton www-sivustolla ärhäkästi 20.10.2015 Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Hilkka Kemppi.

.

"Keskusta on hylännyt koulutuspoliittiset linjansa

Keskustan puoluekokous kokoontui viime kesänä päättämään puolueen linjasta. Harva uskoi, että päätöksillä ei olisi mitään merkitystä silloin, kun Suomessa toimii keskustavetoinen hallitus. Sipilän hallitus esittää pakollista 1500 euron lukukausimaksua kaikille EU- ja ETA-maiden ulkopuolelta saapuville korkeakouluopiskelijoille, vaikka puoluekokouksen päätöksen mukaan maksujen tuli olla korkeakouluille vapaaehtoisia.

"Pakolliset lukukausimaksut tulevat hyödyttämään vain paria isoa korkeakoulua mutta maakuntien korkeakouluissa maksut romahduttavat kansanvälisten hakijoiden määrän ja siten niiden kansainälistymisen. Miten Keskustan ministerit voivat seisoa tämän esityksen takana? Se on täysin ristiriidassa puolueen linjan kanssa", Keskustaopiskelijoiden Kemppi ihmettelee.

Puoluekokous ei ainoastaan linjannut että mahdollisten lukukausimaksujen tulisi olla vapaaehtoisia, vaan että ennen lakimuutoksen tekoa olisi selitettävä, miten lukukausimaksut vaikuttaisivat Suomen kansantalouteen ja huoltosuhteeseen. Nyt hallituksella ei ole esittää mitään vaikutusarviointia eikä esitys siltäkään osin ole Keskustan linjan mukainen.

"Voiko todella olla, että keskustavetoinen hallitus täysin ohittaa keskustalaiset linjat? Onko puolueen linjauksilla enää mitään merkitystä jos jopa puoluekokous voidaan tällä tavalla ohittaa? Kuka kelkan on kääntänyt ja millä valtuuksilla", hämmästelee Kemppi.

Lisätiedot:

Keskustan opiskelijaliiton puheenjohtaja Hilkka Kemppi:

[email protected]

050 389 7260

Katso linkistä kuvankaappaus Keskustan puoluekokouksen päätöksestä:

"Lukukausimaksut puoluekokouspäätös.jpg"

Lähdelinkki: http://www.keskustaopiskelijat.fi/news/Keskustaopiskelijoiden-puheenjohtaja-Keskusta-on-hylannyt-koulutuspoliittiset-linjansa/26558/6d9d9317-b123-48f2-ba2c-724d1ff0207d

JK. On siis Kempilläkin (nyky-) Keskustassa kestämistä!!

Kun vielä siis on SSS-hallituksen normienpurkutalkoiden parina uudistuksena ensin veronvälttelijöiden rikosseuraamuksena vain anteeksianto eli todellinen "riemuvuosi 2016", jonka jälkeen voi turvallisen mielin jatkaa verosuunnittelun merkeissä veronkiertoa ja sitten siis pysyväiseksi tarkoitetun muka uskonnoosakeomistajasuhteiden pimitysjärjestelmän eli

hallintarekisterin turvin ...

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on jo karvansa näyttänyt:

[ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

]

Ja mitä onkaan ajateltavissa pääministeri Juha Sipilästä itsestään ja hänen jo vuosikymmenkausia jatkuneesta "veromoraalistaan"?!?

http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999

]

JK.

Koska näin on asianlaita SSS-komennossa

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

siksikin tarvitaan

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

"Hallituksen esittämä syytesuoja veronkiertäjille saa täystyrmäyksen

Perustuslakivaliokunnan kuulemat oikeustieteilijät arvostelevat ankarasti hallituksen suunnitelmaa "tehokkaasta katumisesta"

Vuonna 1920 perustettu Banque de Luxembourg on maan keskeinen finanssiyhtiö, joka tarjoaa laajasti erilaisia varainhoitopalveluja ja -ratkaisuja. Luxemburg tunnetaan Euroopassa kevyestä verotuksestaan, minkä vuoksi monet varakkaat ovat keskittäneet sijoituksiaan sinne.

Eduskunnan perustuslakivaliokunnan tiistaina kuulemat neljä oikeustieteilijää tyrmäävät hallituksen esityksen "tehokkaasta katumisesta".

Hallitus kannustaisi yksityishenkilöitä oma-aloitteisesti ilmoittamaan verottajan ulottumattomiin sijoittamiensa varojen tuoton vapauttamalla heidät rikosoikeudellisesta rangaistuksesta. Toisin sanoen kyse olisi syytesuojasta.

Oikeustieteilijöiden mielestä laki olisi vastoin yhdenvertaisuusperiaatetta, koska käytännössä se tarjoaisi ulkomaille sijoittaneille mahdollisuuden välttää rikosoikeudellinen rangaistus.

[Fakta

Yhdenvertaisuus lain edessä

Perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Yhdenvertaisuusperiaate ja siihen liittyvä syrjinnän kielto ovat keskeisenä periaatteena myös Suomea sitovissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa ja EU-oikeudessa. ]

"Hallituksen esitys suosisi tosiasiassa niitä, joilla on verottajalta piilotettuja tuloja ja varoja ulkomailla. Nämä ihmiset asetettaisiin etuoikeutettuun asemaan varallisuutensa ja yhteiskunnallisen asemansa perusteella", sanoo Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen.

Valtiosääntöoikeuden emeritusprofessori Mikael Hidén pitää myös hallituksen esitystä yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta ongelmallisena.

Professori Ojanen arvostelee ankarasti sitäkin, että hallitus esittää lain olevan voimassa vain ensi vuoden.

"Ainoastaan ensi vuonna verotuksesta puuttuneita tietoja ilmoittavat välttyisivät rikosoikeudellisilta seuraamuksilta ja rikosprosessin tuomalta julkisuudelta, kun taas ennen lain voimassaoloa tai sen jälkeen samalla tavalla tuloja ilmoittavilla verovelvollisilla olisi riski joutua rikossyytteeseen veropetoksesta."

Esitetyn lain määräaikaisuutta hallitus perustelee sillä, että lähivuosina veronviranomaisten tietojenvaihto paranee.

"Jos kerran verotustietojen vaihtaminen viranomaisten välillä parantuu merkittävästi lähivuosina, herää kysymys, miksi juuri ennen tietojenvaihdon alkamista säädetään vuodeksi laki, jolla katujat välttäisivät rangaistuksen", sanoo rikosoikeuden apulaisprofessori Sakari Melander Helsingin yliopistosta.

Myös hän pitää hallituksen esitystä perustuslain vastaisena.

"Hallituksen esitys on selvästi ristiriidassa perustuslain yhdenvertaisuusperiaatteen kanssa. Vaikka lakiesitys on kirjoitettu hyvin yleisellä tasolla, tosiasiassa se kohdistuu hyvin suppeaan ihmisjoukkoon."

Melander korostaa myös, että hallituksen esityksessä on kohtuuton epäsuhta: oma-aloitteisesti veronkierrostaan ilmoittava vapautettaisiin kokonaan raskaasta rikosvastuusta.

Jos verovelvollinen on jättänyt vastoin lakia ilmoittamatta huomattavan sijoitustuoton, kyseessä olisi törkeä veropetos. Törkeästä veropetoksesta tuomitaan aina vankeusrangaistus, joka on vähintään neljä kuukautta ja enintään neljä vuotta.

Samaa mieltä Melanderin kanssa on rikosoikeuden emeritusprofessori Raimo Lahti.

"Vakavissa rikoksissa lähtökohtana on, että rangaistukset kohdistuisivat tasavertaisesti kaikkiin väestöryhmiin siitä riippumatta, mistä rikostyypistä on kysymys. Hallituksen esitys on erittäin ongelmallinen yhdenvertaisuusperiaatteen kannalta, koska sen tarkoittama syytesuoja kohdistuu tiettyyn tekijäryhmään ja siihenkin vain määräajan."

Lahti korostaa, että törkeästä veropetoksesta syytesuojan saavan rangaistus olisi hallinnollinen maksuseuraamus, kun taas normaalisti siitä rikoksesta rangaistavaa uhkaa vankeus. Hallinnollinen maksuseuraamus tarkoittaa tässä yhteydessä veronkorotusta.

"Jos pahoinpitelijä katuu ja kuljettaa uhrinsa sairaalaan ja estää siten tämän kuoleman, häntä ei voida tuomita tapon yrityksestä vaan lievemmästä rikoksesta eli pahoinpitelystä. Häntä ei siis jätetä kokonaan tuomitsematta rikoksesta."

HS Petri Sajari 22.10.2015
http://www.hs.fi/talous/a1445400568791#

JK.

Mitä siis onkaan ajateltavissa pääministeri Juha Sipilästä itsestään ja hänen jo vuosikymmenkausia jatkuneesta "veromoraalistaan"?!?

http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999

]

Koska näin on SSS-komennossa ja erityisessä suojeluksessa

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

tarvitaan

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

oli alun alkaen "vakava erehdys", kirjoittaa Aalto-yliopiston taloustieteen professori Sixten Korkman "Väärää talouspolitiikkaa" -kirjassaan.

Torstaina julkaistussa professori Sixten Korkmanin Väärää talouspolitiikkaa -kirjassa Korkman toteaa, että Suomen eurojäsenyys oli vakava erehdys.

Korkmanin mukaan euroerehdyksen korjaaminen eroamalla eurosta ei ole nyt realistinen vaihtoehto.

”Tämän päivän näkökulmasta Suomen eurojäsenyys näyttää vakavalta talouspoliittisesti erehdykseltä”, talousprofessori kirjoittaa.

Kun eurojäsenyyttä punnittiin 1990-luvulla, ekonomistit niin Suomessa kuin Ruotsissakin suhtautuivat varauksellisesti omasta valuutasta luopumiseen. Taloustieteilijät epäilivät jo tuolloin, että erilaisten talouksien euroalueella voi olla liian suuret riskit epäsymmetrisiin sokkeihin.

Vuonna 1994, kun Suomen hallitus ei vielä ollut päättänyt virallista kantaansa euroon, myös Korkman piti eurojäsenyyttä ongelmallisena.

Ruotsi ulkopuolelle

Ruotsi järjesti eurojäsenyydestä kansanäänestyksen ja jäi yhteisvaluutan ulkopuolelle. Suomessa päättäjät eivät järjestäneet kansanäänestystä.

Korkmanin mukaan eurojäsenyyteen vaikuttivat Suomessa muutkin syyt kuin vain taloudelliset perusteet ja EU-jäsenyyden mukanaan tuomat kansainväliset sitoumukset.

Korkman pitää kirjassaan yhtenä eurojäsenyyttä puoltaneena seikkana Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa: ”Neuvostoliiton varjossa eläminen oli Suomelle ongelmallista. Ja Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Suomi näki tilanteen kirkastaa geopoliittista identiteettiään liittymällä Euroopan unioniin. Rahaliiton jäsenyys, osallistuminen EU:n ”kovaan ytimeen”, oli presidentti Ahtisaarelle ja pääministeri Lipposelle lisäkeino Suomen poliittisen suuntauksen alleviivaamiseksi. Suomi on aina ollut ja haluaa olla osa Länsi-Eurooppaa”, Korkman kirjoittaa.

Ero ei vaihtoehto

Korkmanin mukaan euroerehdyksen korjaaminen eroamalla eurosta ei ole nyt realistinen näkymä poliittisten, juridisten ja taloudellisten syiden vuoksi.

Vaikka Suomi on ollut vaikeassa taantumassa vuodesta 2010, ja vaikka markka-aikaan Suomi olisi jo tällaisessa tilanteessa devalvoinut, ei se silti poistaisi Suomen talouden rakenneongelmia.

Korkmanin mukaan Suomi kärsii Nokian, metsäteollisuuden ja Venäjän kaupan aiheuttamista sokeista, eikä oma valuutta olisi poistanut ongelmia, jotka liittyvät talouden rakenteen uudistamiseen sekä uuden vientituotannon synnyttämiseen, mutta talouden toipumista heikko valuutta olisi toki helpottanut.

Professori Korkman on huolissaan hitaudesta, jolla euro-Suomi yrittää nyt nostaa kilpailukykyään.

Korkmanin mukaan sopeuttaminen pitäisi hoitaa nyt työmarkkinoiden joustoilla, mutta toistaiseksi työmarkkinoilla on näkynyt vain vähän merkkejä kilpailukykyä sopeuttavista toimista.

KREETA KARVALA

[email protected]

IL 22.10.2015
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015102220545902_uu.shtml

JK.

Koska näyttää olevan selvinneen jo professoreillekin se, minkä kansa on tiennyt jo koko ajan nahoissaan eli noin

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

että asianlaita nykyisessä SSS-komennossa ja mm. veronvälttelijäin erityisessä suojeluksessa vielä näin

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

siksikin siis tarvitaan

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

HUOM! Kansalaisaloitteessa on muuten 22.10.2015 klo 18.30 jo 47142 allekirjoitusta...

Äänestä

eli ilman kansanäänestystä ex-pääministeri Paavo Lipposen yhdessä presidentti Martti Ahtisaaren ja tuolloisen valtiovarainministeri Sauli Niinistön kanssa vimmaisesti ajama Suomen eurojäsenyys oli alun alkaen "vakava erehdys", kirjoittaa Aalto-yliopiston taloustieteen professori Sixten Korkman "Väärää talouspolitiikkaa" -kirjassaan.

Torstaina julkaistussa professori Sixten Korkmanin Väärää talouspolitiikkaa -kirjassa Korkman toteaa, että Suomen eurojäsenyys oli vakava erehdys.

Korkmanin mukaan euroerehdyksen korjaaminen eroamalla eurosta ei ole nyt realistinen vaihtoehto.

”Tämän päivän näkökulmasta Suomen eurojäsenyys näyttää vakavalta talouspoliittisesti erehdykseltä”, talousprofessori kirjoittaa.

Kun eurojäsenyyttä punnittiin 1990-luvulla, ekonomistit niin Suomessa kuin Ruotsissakin suhtautuivat varauksellisesti omasta valuutasta luopumiseen. Taloustieteilijät epäilivät jo tuolloin, että erilaisten talouksien euroalueella voi olla liian suuret riskit epäsymmetrisiin sokkeihin.

Vuonna 1994, kun Suomen hallitus ei vielä ollut päättänyt virallista kantaansa euroon, myös Korkman piti eurojäsenyyttä ongelmallisena.

Ruotsi ulkopuolelle

Ruotsi järjesti eurojäsenyydestä kansanäänestyksen ja jäi yhteisvaluutan ulkopuolelle. Suomessa päättäjät eivät järjestäneet kansanäänestystä.

Korkmanin mukaan eurojäsenyyteen vaikuttivat Suomessa muutkin syyt kuin vain taloudelliset perusteet ja EU-jäsenyyden mukanaan tuomat kansainväliset sitoumukset.

Korkman pitää kirjassaan yhtenä eurojäsenyyttä puoltaneena seikkana Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa: ”Neuvostoliiton varjossa eläminen oli Suomelle ongelmallista. Ja Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen Suomi näki tilanteen kirkastaa geopoliittista identiteettiään liittymällä Euroopan unioniin. Rahaliiton jäsenyys, osallistuminen EU:n ”kovaan ytimeen”, oli presidentti Ahtisaarelle ja pääministeri Lipposelle lisäkeino Suomen poliittisen suuntauksen alleviivaamiseksi. Suomi on aina ollut ja haluaa olla osa Länsi-Eurooppaa”, Korkman kirjoittaa.

Ero ei vaihtoehto

Korkmanin mukaan euroerehdyksen korjaaminen eroamalla eurosta ei ole nyt realistinen näkymä poliittisten, juridisten ja taloudellisten syiden vuoksi.

Vaikka Suomi on ollut vaikeassa taantumassa vuodesta 2010, ja vaikka markka-aikaan Suomi olisi jo tällaisessa tilanteessa devalvoinut, ei se silti poistaisi Suomen talouden rakenneongelmia.

Korkmanin mukaan Suomi kärsii Nokian, metsäteollisuuden ja Venäjän kaupan aiheuttamista sokeista, eikä oma valuutta olisi poistanut ongelmia, jotka liittyvät talouden rakenteen uudistamiseen sekä uuden vientituotannon synnyttämiseen, mutta talouden toipumista heikko valuutta olisi toki helpottanut.

Professori Korkman on huolissaan hitaudesta, jolla euro-Suomi yrittää nyt nostaa kilpailukykyään.

Korkmanin mukaan sopeuttaminen pitäisi hoitaa nyt työmarkkinoiden joustoilla, mutta toistaiseksi työmarkkinoilla on näkynyt vain vähän merkkejä kilpailukykyä sopeuttavista toimista.

KREETA KARVALA

[email protected]

IL 22.10.2015
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2015102220545902_uu.shtml

JK.

Koska näyttää olevan selvinneen jo professoreillekin se, minkä kansa on tiennyt jo koko ajan nahoissaan eli noin

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

että asianlaita nykyisessä SSS-komennossa ja mm. veronvälttelijäin erityisessä suojeluksessa vielä näin

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

siksikin siis tarvitaan

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

HUOM! Kansalaisaloitteessa on muuten 22.10.2015 klo 18.30 jo 47142 allekirjoitusta...

Äänestä

SSS jyrää läpi ensin syytesuojan ja sitten vielä hallinta­rekisterin!?

"Valtiovarainministeriö: Suomalainen voi jo saada osakkeensa laillisesti hallintarekisteriin Hollannin kautta. Fivan mukaan ei voi.

Kierrokset osakkeiden hallintarekisteröinnin sallimiseksi Suomessa kiihtyivät kuluneella viikolla. Hallintarekisteriä Suomeen ajava valtiovarainministeriö (VM) järjesti oman taustatilaisuutensa toimittajille; kiivas puolesta ja vastaan -väittely sosiaalisessa mediassa jatkui kolmatta viikkoa.

Kovin kohu Twitterissä nousi, kun ministeriö antoi porttikiellon yhdelle torstain taustatilaisuuteen pyrkineelle toimittajalle. Valtiovarainministeriö ilmeisesti pahoitti mielensä siitä, että toimittaja sekä käsikirjoittaja Jari Hanska oli käsitellyt erittäin kriittisesti ministeriön väkeä Eduskunta III -dokumenttiteatterissa.

Hanska pääsi Twitter-myrskyn jälkeen tilaisuuteen, mutta poistui sieltä kuultuaan, että paikalla olevien virkamiesten puheita ei saa siteerata julkisuudessa. Haastattelulupa olisi ollut toivottavaa, sillä VM kovensi torstaina keinoja hallintarekisterin saamiseksi Suomeen.

Viime viikkoon saakka valtiovarainministeriö ja Finanssialan keskusliitto FK ovat ajaneet hallintarekisteriä Suomeen väittämällä, että se alentaa pörssikaupankäynnin kustannuksia. Helsingin Sanomien tekemän suppean vertailun mukaan tämä saattaa olla totta, mutta kustannusero on vakaan ja pitkäaikaisen sijoittajan kannalta marginaalinen.

Suomessa on käytössä suora omistus, joka on läpinäkyvä ja oikeusvarma. Vertailun mukaan Suomessa pörssikaupan kulut ovat yhtä suuret kuin hallintarekisteriä käyttävässä Britanniassa.

Suoraa omistusta käyttävässä Norjassa pörssikaupan kustannus taas on hallintarekisterivaltioiden Ruotsin ja Tanskan tasolla.

Jos vertailee halvimpia pörssikaupan hintoja, ero Suomen tappioksi on muutamia euroja kauppaa kohden. Tavallisen pitkäjännitteisen osakesijoittajan näkökulmasta ero on mitätön, mutta sekuntikauppaa käyvän suursijoittajan kohdalla kustannusten kasvu voi olla merkittävä.

Valtiovarainministeriö on unohtanut pohtia sitä, onko spekulatiivista robottikauppaa käyvien syytä maksaakin läpinäkyvyyden hinta? Miksi yhteiskunnan pitäisi kustantaa osakekauppiaiden ja pankkien kasvavat voitot sillä, että läpinäkyvyys sumennetaan hallintarekisterillä?

Ministeriö on unohtanut kertoa senkin, että arvopaperikeskukset saavat keskimäärin 1,5 prosenttia kaupankäyntipalkkiosta. Euroopan komission tilaama selvitys vuodelta 2011 kertoo, että 98,5 prosenttia hinnasta menee muun muassa välittäjille, pankeille ja muille säilyttäjille.

Valtiovarainministeriön uusin argumentti hallintarekisterin puolesta tuli esiin viime torstaina taustatilaisuudessa. VM:n mukaan suomalaiset saavat jo nyt hallintarekisteröidä suomalaisia osakkeita täysin laillisesti.

Tämä onnistuu, jos joku EU-maan nettivälittäjä tarjoaa palvelujaan suomalaisille, VM katsoo.

Yksi taustatilaisuuden virkamies vastasi kysymykseen, onko hallintarekisteriä suomalaisille myyvän hollantilaisen Degiron käyttäminen laillista.

"Kyllä se meidän mielestä on laillista. Miksi ei olisi laillista?", vastasi yksi hallintarekisteriasioista vastaava virkamies.

VM:n logiikan mukaan hallintarekisteröinti pitää sallia suomalaisillekin, koska hollantilaisen yhtiön kautta on jo laillista tehdä näin. Ministeriön torstain ulostulo oli outo, sillä samana päivänä julkistetussa hallituksen esityksessä ministeriö katsoo hallintarekisteröinnin olevan kielletty suomalaisilta.

Helsingin Sanomat tarkisti vielä perjantaina Finanssivalvonnan Fivan näkemyksen. Valvojan selkeän kannan mukaan suomalaiset eivät nykylainsäädännön mukaan saa hallintarekisteröidä suomalaisosakkeita."

Tuomo Pietiläinen HELSINGIN SANOMAT
Kirjoittaja on politiikan ja talouden toimituksen toimittaja

HS-ANALYYSI 24.10.2015
http://www.hs.fi/talous/a1445577941110

Ks. myös

"VVM muuttaa tarinaansa tilanteen mukaan, täsmälleen kuin Timo Soini puolueensa kannatuksen romahduksen syitä selitellessään. Tässä olisi kuitenkin Soinille paikka sanoa hallituksessa selkeä EI tälle kaavaillulle läpinäkyvyyden huononnukselle.

VVM:n hanketta ajava virkamiesten liituraitasiipi yrittää selittää mustaa valkoiseksi läpinäkyvyyden paranemisella, vaikka sitä nimenomaisesti yritetään heikentää. Läpinäkyvyydestä vastaamaan ajateltu PRL ei ollut kuullut sille kaavaillusta osuudesta mitään. Julkisuus tulisikin jäämään teoreettiseksi vaihtoehdoksi, jonka toteuttamiseen ei liiemmälti panostettaisi.

Pörssikaupan syöpä, spekulatiivinen robottikauppa puolestaan olisi helposti lopetettavissa kokonaan kauppakohtaisella alv:n tapaan toimivalla verolla (rahoitusmarkkinavero). Tätä oikeisto on vastustanut määrätietoisesti."

Reijo Liinamaa 24.10.2015
http://www.hs.fi/talous/a1445577941110

JK.

Koska näin on SSS-komennossa ja sen erityisessä suojeluksessa

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

siksikin tarvitaan

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

kun köyhää kansaa kuritetaan veronkiristyksin

Valtion tuloverot nousivat viime vuonna, mutta yhteisöveron alennus söi yhteisöverotuloa liki 250 miljoonaa euroa!

Kansalaisten tuloveroissa oli siten yli miljardin euron kasvu.

[Ks. Henkilöasiakkaiden tuloverot 2009 – 2014
http://yle.fi/uutiset/kansalaisten_tuloveroissa_yli_miljardin_euron_kasvu/8413070 ]

Henkilöasiakkaille määrättiin viime vuonna tuloveroja 29,9 miljardia euroa – 1,1 miljardia enemmän kuin vuonna 2013.

Verotus kiristyi viime vuonna, ja pelkät henkilöasiakkaiden ansiotuloverot kasvoivat 0,8 miljardia euroa eli reilut kolme prosenttia edellisvuodesta. Ansiotuloveroja kertyi 26,9 miljardia euroa.

Pääomatuloverojen määrä nousi 271 miljoonaa vuoteen 2013 verrattuna. Tässä on yli 12 prosentin nousu, ja näitä veroja kerättiin 2,5 miljardia euroa.

Yleisradioveroa kerättiin 500 miljoonaa euroa. Nousua on vajaat kolme prosenttia.

Kaikkiaan verohallinto keräsi tuloveroja 34,3 miljardia. Tuloverojen yhteismäärä kasvoi 0,9 miljardia euroa.

Yhteisöverokanta laski viime vuonna 24,5 prosentista 20 prosenttiin.

Yhteisöasiakkailta kerättiin tuloveroa 4,4 miljardia euroa eli 249 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuonna 2013.

Tuloverot kattavat Verohallinnon keräämistä veroista lähes kaksi kolmasosaa."

Teija Santaharju
Yle Talous 28.10.201
http://yle.fi/uutiset/kansalaisten_tuloveroissa_yli_miljardin_euron_kasvu/8413070

Vrt.

"Verohallinnon mukaan verovuosi 2014 näyttää menneen ihan hyvin monella yrityksellä.

Yritysten odotettua parempi vuosi näkyy yhteisöjen maksamien tuloverojen arvioitua pienempänä laskuna.

Verovuodesta 2014 lähtien yhteisöverokanta laski 24,5 prosentista 20 prosenttiin. Se näkyi yhteisöverojen määrän pienenemisenä.

Kohtalaisen hyvä vuosi useille yrityksille

Yhteisöt joutuivat maksamaan verovuonna 2014 tuloveroja yhteensä 4,4 miljardia euroa. Verokertymä laski vuoteen 2013 verrattuna 249 miljoonaa euroa, eli 5,4 prosenttia.

Lasku ei ollut yhtä suuri kuin yhteisöveroprosentin mekaanisesti laskettu alennus, 18 prosenttia.

Verohallinnon mukaan verovuosi 2014 vaikuttaa menneen kohtalaisen hyvin monilla yrityksillä. Laajamittaisesta yritystoiminnan piristymisestä ei voida puhua, mutta ei myöskään tilanteen huononemisesta.

Tuloveroja maksoi yhteensä 108 000 yhteisöä. Lisäksi yhteisöt maksoivat Yle-veroa 21 miljoonaa euroa.

Mätkyjä useammille yhteisöille kuin palautuksia

Ennakonpalautuksia maksettiiin 46 000 yhteisölle yhteensä 405 miljoonaa euroa, mikä on 14,9 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2013. Keskimääräinen palautus on reilut 8 700 euroa.

Jäännösveroja tulee maksettavaksi 51 000 yhteisölle yhteensä 349 miljoonaa euroa, joka 2,7 prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Keskimääräinen jäännösvero on 6 850 euroa.

Yhteisöjen ennakonpalautukset ja jäännösverot voivat vaihdella huomattavasti vuosittain. Syynä tähän on yhteisöjen verotettavien tulojen suhdanneherkkyys ja yhteisöjen ennakkoperintä, joka ei huomioi yhteisöjen toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksia kovin reaaliaikaisesti.

Verohallinto maksaa keräämänsä yhteisöasiakkaiden tuloverot valtiolle, kunnille ja seurakunnille. Vuonna 2014 valtion osuus tuloveroista oli 2,7 miljardia euroa, kuntien osuus 1,6 miljardia euroa ja seurakuntien osuus 124 miljoonaa euroa."

Mikko Leppänen
Yle Uutiset 28.10.2015
http://yle.fi/uutiset/yhteisoverojen_maara_pieneni_odotettua_vahemman__laskua_249_miljoonaa/8413121

JK. Siinä missä tavallisilla kansalaisilla verotus kiristyi ja niin ollen talous tiukkeni, siinä Verohallinnon mukaan verovuosi 2014 näyttää menneen ihan hyvin monella yrityksellä.

SSS-hallituksen yhden ns. kärkihankkeen eli normienpurkutalkoiden parina uudistuksena on sitten vielä ensin veronvälttelijöiden (muka rikos)seuraamuksena vain "tehokas katuminen" ja sen seurauksena "armahdus" eli faktisesti anteeksianto eli todellinen "riemuvuosi 2016"!

Siten armoitetut lestadiolaiset ja muutkin veromoraaliltaan kyseenalaiset voivat turvallisen mielin jatkaa - ja lain turvaamana! - verosuunnittelun merkeissä veronkiertoa eli siis pysyväiseksi tarkoitetun osakeomistajasuhteiden pimitysjärjestelmän eli hallintarekisterin turvin...

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner on jo karvansa näyttänyt:

[ "Minister Anne Berner är med i skatteparadisföretag"

http://svenska.yle.fi/artikel/2015/09/15/kommunikationsminister-anne-berner-med-i-skatteparadisforetag

http://yle.fi/uutiset/ministeri_berner_mukana_veroparatiisiyhtiossa/8288620

]

Ja mitä onkaan ajateltavissa pääministeri Juha Sipilästä itsestään ja hänen jo vuosikymmenkausia jatkuneesta "veromoraalistaan"?!?

http://seura.fi/puheenaihe/ajankohtaista/nain-suomea-leikkauksiin-piiskaava-juha-sipila-piilotti-miljoonansa-vakuutusjarjestelyilla/?shared=290501-bda27d60-999

]

Koska näin on SSS-komennossa ja erityisessä suojeluksessa

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

siksikin tarvitaan

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

vielä EU:ssa miettimistä?

"Jos Jean Monnet'n teoria kriisien EU:ta yhdentävästä vaikutuksesta pitäisi kutinsa, liittovaltio olisi jo valmis. Nyt kriisejä on kuitenkin pulpunnut kuin liukuhihnalta, ja Monnet'n oppi on lujilla. Näyttää käyvän toisin kuin piti: nämä kriisit repivät eivätkä yhdistä.

Ensin velkakriisi ja Kreikka, sitten Ukraina ja nokkapokka Venäjän kanssa ja viimeksi äkisti paisunut pakolaistulva. Ja kaiken tämän taustalla yhä jatkuva talouskriisi ja pahimpien lama-aikojen veroinen suurtyöttömyys.

Siinä on muutamaan vuoteen niin paljon erilaisia toinen toisiinsa liittyviä tai sattumalta samaan aikaan päälle kaatuneita kriisejä, että luulisi Euroopan unionin (EU) vahvistuneen ja yhdentyneen jo ihka oikeaksi liittovaltioksi ja oikeaksi maailmanmahdiksi.

Niin ainakin luulisi käyneen, jos EU:n isäksi luonnehditun ranskalaispoliitikon Jean Monnet'n (1888–1979) teoria ja käytännön liittovaltiokehityksen ohjenuora kriisien yhdistävästä ja vahvistavasta vaikutuksesta pitäisi kutinsa.

Monnet'n kuuluisan tulkinnan ja neuvon mukaan Euroopan kansoja voi yhdistää vain kriisien avulla.

Ajatus vaikuttaa johdonmukaiselta, todenmukaiselta ja käytännölliseltä, ja se näyttää samaan aikaan jo toteutunutta EU:n yhdentymistä luonnehtivalta havainnolta kuin vinkiltä vielä keskeneräisen liittovaltiokehityksen edistämiseen.

Toisesta maailmansodasta lähtien juuri suuret kriisit näyttävät monasti herkistäneen eri Euroopan kansat – tai ainakin niiden johtajat – edes hetkeksi herkeämään keskinäisestä kilvoittelusta ja kinastelusta ja kokoamaan voimia yhteisten vaikeuksien voittamiseen.

Ja usein nuo ponnistelut ovat johtaneet milloin mihinkin sopimukseen tai muuhun järjestelyyn nykymuotoisen EU:n kokoamisessa.

Näin EU on kehittynyt alusta asti, sillä EU:n esiaste, Euroopan hiili- ja teräsyhteisö, syntyi sodan raunioille, ja sen jälkeen kaikki suuret kehitysaskelet ovat euroa myöten saaneet tärkeän sykäyksen jostakin kriisistä.

Tuskin on silkka sattuma, että nuo kriisien voittamiseksi toteen pannut muutokset ovat samalla vieneet yhteisöä yhä tiiviimpään liittoon ja samalla vahvistaneet EU:n toimielinten valtaa.

Näin voi toki käydä vastakin, mutta juuri nyt Monnet'n perintö on koetuksella. Käsillä on niin monta kriisiä, että ne näyttävät ennemmin repivän EU-kansoja erilleen kuin yhdistävän niitä entistä lähemmäs toisiaan.

Kreikan ja muiden ylivelkaisten eurovaltioiden rahoituskriisi on vähitellen väistynyt uutisotsikoista, mutta ei siksi, että kriisi olisi ohi ja kriisimaidenkin taloudet taas tolpillaan. Sen sijaan eurokriisi on tehnyt pääotsikoissa tilaa tuoreemmille onnettomuuksille, kuten ensin Ukrainan ja Venäjän selkkauksille ja viimeksi pakolaistulvalle.

Ensi alkuun kriisit näyttävät tyystin eri sarjan koettelemuksilta, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Mutta löytyy niistä yhdistäviäkin piirteitä.

Yksi yhdistävä seikka on, että etenkään eurokriisin tai pakolaiskriisin ei pitänyt EU:n sopimusten ja sääntöjen perusteella olla mahdollinen.

Eurokriisi olisi jäänyt syttymättä, jos euromaiden kasvu- ja vakaussopimuksen säännöissä olisi ollut itua ja kaikki olisivat pitäneet niistä kiinni. Ja vaikka joku jäsenmaa olisi ajautunut liian suuriin velkoihin, ei siitä olisi koitunut kaikkien muidenkin kriisiä, ellei yhden kriisiä olisi alettu ratkoa taas uusia sopimuksia ja sääntöjä rikkomalla.

Pakolaiskriisiä puolestaan ei olisi ainakaan nykyisenlaisena syntynyt, jos ennen kriisiä voimassa olleissa pakolaissäännöissä olisi ollut tolkkua ja jos niistä olisi vieläpä pidetty kiinni. - -

- - Säännöt pätivät vain niin kauan kuin päivä paistoi eikä sopimusten ehtoihin, kuten alijäämä- ja velkarajoihin tai sen puoleen EU-maiden välisiin rajanylityksiin kohdistunut paineita. Kaikki olivat tyytyväisiä, kun talous kasvoi eivätkä kansanvaelluksetkaan painaneet päälle.

Nyt ei paista päivä EU:n risukasaan, sillä talouskasvun tilalla on velkakriisi ja rahariidat ja kansojen auvoisan yhteiselon ja vapaan liikkumisen tilalla ovat piikkilankaesteet ja taas uudet rahariidat.

Kumpaakin kriisiä yhdistävät sääntörikkomusten lisäksi jäsenmaiden keskinäiset kiistat kustannusten ja vastuiden jakamisesta.

Europäättäjät ovat toki Monnet'n hengessä tarttuneet tilaisuuteen ja kriisitoimien varjolla toteuttaneet pitkään aikaan suurimpia uudistuksia, kuten pankkiunionin ja tukun uusia taloussääntöjä. Lisäksi he ovat esittäneet uusia aloitteita rahaliiton ja koko unionin tiivistämiseksi. - -"

Iltalehti Jan Hurri 1.11.2015
http://m.taloussanomat.fi/porssi/2015/11/01/kuinka-tassa-nain-kavi-eu-kriisien-piti-vahvistaa/201514285/170?utm_source=tf-other&utm_medium=tf-responsive&utm_campaign=tf-iltasanomat-popular?utm_source=tf-other&utm_medium=tf-responsive&utm_campaign=tf-iltasanomat-popular

JK. Koska 1998 päätöksistä seurasi vain ongelmia

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

Siksikin tarvitaan mitä pikimmin

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

vai jatkuvaa EUroaluekaaosta?!

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n arvion mukaan euroalueen pankeilla on niin kutsuttuja järjestämättömiä lainoja yli 900 miljardin euron arvosta.

Viime aikojen maltillisesta markkinatilanteesta huolimatta kriisi uhkaa edelleen euroaluetta, sanovat TV1:n MOT-ohjelman haastattelemat ekonomistit.

– Eurokriisi ei todellakaan ole ohi, vaikutusvaltaisen saksalaisen taloustutkimuslaitoksen Ifon johtaja Hans-Werner Sinn sanoo MOT:lle.
Sinn on yksi Saksan johtavista taloustieteilijöistä.

Myös brittiläisen taloustieteen emeritusprofessorin Robert Skidelskyn mukaan eurokriisi on edelleen päällä: velallisten – ja sitä kautta – pankkien vaikeudet ovat kasvaneet, koska talous on jämähtänyt hitaan kasvun aikaan.

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n arvion mukaan euroalueen pankeilla on niin kutsuttuja järjestämättömiä lainoja yli 900 miljardin euron arvosta. Järjestämättömät lainat ovat lainoja, joista lainanottajat eivät maksa korkoja tai lyhennyksiä.

Pankkien on vaikea kasvattaa lainanantoaan yksityisille ja yrityksille niin kauan kuin niiden taseissa on paljon järjestämättömiä luottoja.

IMF:n mukaan järjestämättömien luottojen määrä euroalueella on kaksinkertaistunut vuodesta 2008.

Tampereen yliopiston kansantaloustieteen professori Matti Tuomala kutsuu IMF:n kokoamaa lukua ”hurjaksi”.

– Kyllä tässä on pelkoa, että euroalue suistuu kaaokseen. Toinen vaihtoehto on, että euroalue etenee pienemmästä kriisistä toiseen, hän sanoo MOT:lle.

– Euroalue on siirtynyt vaiheeseen, jota voisi kutsua kysynnän kestolamaantumiseksi. Monissa maissa on pitkittynyt korkea työttömyys, erityisesti nuorisotyöttömyys, Britannian vanhinta riippumatonta taloustutkimuslaitosta NIESR:ää johtava Jonathan Portes sanoo.

Euroalueen työttömyysaste on 10,8 prosenttia. Nuorisotyöttömyysaste on 22,1 prosenttia.

– Ainakin toistaiseksi olemme siirtyneet pois välittömästä kriisistä, mutta se ei millään muotoa tarkoita sitä, että asiat olisivat kunnossa, Portes sanoo.

– (Euroopassa) on pankkikriisi. EKP yrittää ratkaista sitä asettamalla korkotason lähelle nollaa. Jos korot alkaisivat palata normaaleiksi, monilla valtioilla olisi vaikeuksia. Pankit ovat pullollaan valtioiden velkakirjoja, ja niillekin tulisi vaikeuksia. Pankkikriisiä ei toden totta ole ratkaistu lainkaan, Ifon Hans-Werner Sinn sanoo.

Hannu Sokala, Yle

MOT: Talouden tuhoava kuri

[ http://areena.yle.fi/1-2467208

" Talouden tuhoava kuri

Pääministeri Juha Sipilän hallitus on ilmoittanut miljardien leikkauksista julkisiin menoihin. Leikkauksia tehdään niin työttömyysturvaan ja koulutukseen kuin kehitysapuunkin.

Alexander Stubb:

”Me leikkaamme tällä hetkellä sen takia, että me emme voi enää velkaantua lisää. Se kerta kaikkiaan maksaa meille pitkässä juoksussa liikaa.”

Hallituksen mukaan julkisten menojen leikkaukselle ei ole vaihtoehtoa. Tässä ohjelmassa kerrotaan, että leikkauspakkoa ei ole.

Hallituksen leikkaushalujen takaa löytyy erikoinen ja Suomessa vaiettu talouspoliittinen idea, joka muualla Euroopassa on ajanut karille ja tehnyt miljoonat ihmiset työttömiksi.

MOT:n tekemässä kyselyssä eurooppalaisten huippuyliopistojen talousprofessorit tuomitsevat Eurooppaa runnelleen leikkauspolitiikan eli kuritalouden suorin sanoin. - -"

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/02/talouden-tuhoava-kuri-kasikirjoitus ]

MOT: Sipilälle ja Rehnille roima ripitys talousprofessoreilta

[ http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/11/02/sipilalle-ja-rehnille-roima-ripitys-talousprofessoreilta ]

Talousprofessorit hämmästelevät ja arvostelevat kovin sanoin euroalueella ja Suomessa hellittyä leikkauspolitiikkaa.

TV1:n MOT-ohjelma teki kyselyn eurooppalaisten huippuyliopistojen talousprofessoreille. Valtaosa professoreista tuomitsee leikkauspolitiikan niin euroalueella kuin Suomessakin.

Euroopassa siirryttiin lyhyen elvytysjakson jälkeen budjettileikkausten tielle 2010. Suomessa kuritalous on saanut entistä vahvemman jalansijan Juha Sipilän (kesk.) hallituksen aikana.

”Me leikkaamme tällä hetkellä sen takia, että emme voi enää velkaantua lisää. Se kerta kaikkiaan maksaa meille pitkässä juoksussa liikaa”, valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) sanoo ohjelmassa.

”Suomen taloudella menee huonosti, eikä se näytä pääsevän ylös kuopasta. Silti hallitus päätti kiristää finanssipolitiikkaa edelleen”, ihmettelee Britannian vanhimman riippumattoman taloustutkimuslaitoksen NIESR:n johtaja Jonathan Portes.

”On vaikea sanoa, miten paljon vahinkoa tämä (leikkauspolitiikka) aiheuttaa, koska Suomi on kohtuullisen pieni ja avoin talous, mutta ainakaan se ei auta mitään”, hän sanoo.

Tampereen yliopiston professori Matti Tuomala sanoo, että talouden alamäessä julkisten menojen leikkaukset heikentävät taloutta entisestään."

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2015/10/29/talousoppineet-arvostelevat-ankarasti-kuritaloutta ]

Yle Uutiset 2.11.2015
http://yle.fi/uutiset/mot_uusi_kaaos_uhkaa_euroaluetta/8426682

Äänestä

kanssa myös Sipilä, Soini ja Stubb, samaten kuin koko SSS-hallitus ja kaikki nykyisen eduskunnan kansanedustajat joutuvat - monet heistä peräti vastentahtoisesti - uudestaan kiusallisesti objektiivisen EUroalue-arvioinnin eteen!

"50 000 täynnä – keräys jatkuu

Kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämiseksi Suomen jäsenyydestä euroalueessa on nyt saanut tuekseen 50 000 allekirjoitusta

– Lämmin kiitos kaikille aloitetta tukeneille. On ollut hienoa huomata, kuinka laajaa tukea keskustelu euron tulevaisuudesta saa yli puoluerajojen, kiittelee aloitteen laatinut europarlamentaarikko Paavo Väyrynen.

– Viime kuukausina keskustelu on saanut uuden suunnan. Talousasiantuntijoiden keskuudessa alkaa olla yksimielisyys siitä, että yhtenäisvaluuttaan siirtyminen ja etenkin laajan euroalueen muodostaminen on ollut virhe. Vielä pahempana virheenä pidetään sitä, että Suomi liittyi euroalueeseen. Nyt keskustellaankin siitä, voidaanko euroalueesta erota.

– Keskustelua vauhdittavat uutiset, joiden mukaan Suomen talous on jälleen supistunut ja näköpiirissä on nollakasvua. Yritykset toteuttaa sisäinen devalvaatio aiheuttavat meille vakavaa ja pitkäaikaista vahinkoa. Toisaalta Euroopan komissio on ryhtynyt viemään eteenpäin viiden puheenjohtajan suunnitelmaa, jolla euroalueesta kehitetään velkaunionia ja liittovaltiota. Tälle kehitykselle on vaihtoehto, eroaminen euroalueesta, Väyrynen toteaa.

Keräys jatkuu. Osa allekirjoituksista saatetaan hylätä lähinnä sen vuoksi, että jotkut ovat saattaneet allekirjoittaa aloitteen kahteen kertaan, sekä verkkosivun kautta että paperiversiona.

Keräyksen jatkuminen ei viivästytä aloitteen saamista eduskuntakäsittelyyn, sillä Väestörekisterikeskus ehtii tarkistamaan allekirjoitukset vasta muutaman kuukauden kuluttua. Edellämme on kaksi muuta aloitetta, ja prosessi vie oman aikansa.

Väyrynen on toiminut euroalueen kriisin ratkaisemiseksi myös Euroopan parlamentissa. Syyskuussa hän esitti komissiolle kysymyksen, voisiko se harkita vaihtoehtona viiden presidentin suunnitelmalle sitä, että kaikki euroalueen jäsenmaat ottaisivat euron rinnalla käyttöön kansallisen valuutan. Komissio on vastannut, ettei se tätä harkitse.

Väyrynen aikoo jatkaa ponnistuksiaan myös eurooppalaisella tasolla.

http://www.paavovayrynen.fi/2015/11/14/50-000-taynna-kerays-jatkuu/

JK.

Niin pääministeri Juha Sipilän kuin muidenkin - muka keskustaliberaalien - EUro-hurmaantuneiden on syytä pysähtyä ainakin aina illansuussa panemaan kädet peiton päälle ja miettimään itse tykönään eikä siis tyydytyksellä sitä, mihin heikäläisten ja kaltaistensa EU-innostuneiden ja -intoilijoiden politiikka on Suomen talouden jälleen kerran ajanut!

Heidänkin tulisi tajuta, mitä olisikaan Suomi ja Euroopan Unioni ilman Paavoja, sillä niitä on ainakin kahdenlaisia!

Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:

"tosi kylmää" ja "pimeää"

olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!

Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä yleiseurooppalaisesti että globaalisti kuin erityisesti
Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan siis euron ja euroalueen kriisin
synnyt.

[ ks.

"Seuraava Kreikka-paketti on velka-armahdus

Ylivelkaisen Kreikan seuraava tukimuoto on alustavien lupausten mukaan osittainen velka-armahdus. Sen kustantavat todennäköisesti Suomi ja muut euromaat. Suomenkin Kreikka-vastuut kasvaisivat, vaikka hallitusohjelman mukaan ei pitäisi. Siksi tiedossa on myös silmänkääntötemppuja. - -"

http://m.taloussanomat.fi/porssi/2015/11/15/seuraava-kreikka-paketti-on-velka-armahdus/201515024/170 ]

Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi siis juontuvatkin!

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!

Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä

duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?

Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!

Koska näin näyttää olevan asiantila SSS-hallituksen "valinnanvapaudellisessa" Suomen maassa

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

siksikin tarvitaan

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Sunnuntaina 15.11.2015 klo 21.15 europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta vaativa kansalaisaloite on kerännyt jo 50590 allekirjoitusta - ja keräys jatkuu...

Sunnuntaina 15.11.2015 klo 21.25 europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta vaativa kansalaisaloite on kerännyt jo 50592 allekirjoitusta - ja keräys jatkuu...

Äänestä

Keskustan ja Perussuomalaisten sekä RKP:n, KD:n , Vihreiden ja Sosialidemokraattisen Puolueen ja Vasemmistoliiton valtaeliittiin kuuluvat silloin, kun kansalaisaloite koskien kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta tulee eduskunnan käsittelyyn?

"Vasem­mis­to­nuoret tukee Paavo Väyrysen kansa­nää­nes­ty­sa­loi­tetta

Vasem­mis­to­nuoret tukee euro­par­la­men­taa­rikko Paavo Väyrysen juuri 50 000 alle­kir­joit­tajan rajan ylittänyttä kansa­lai­sa­loi­tetta kansa­nää­nes­tyksen järjes­tä­mi­sestä euro­jä­se­nyy­destä.

Järjestön lauantaina Helsingissä kokoontuneen hallituksen mielestä eurokriisi ja sitä seurannut talous­ku­ri­po­li­tiikka ovat osoittaneet, että yhteis­va­luutta on epäonnistunut projekti, joka jatkuessaan vain vaikeuttaa demok­raat­tisen ja sosiaalisesti oikeu­den­mu­kaisen politiikan harjoit­ta­mista euroalueella.

– Vasemmiston on kampanjoitava kansa­nää­nes­tyksen puolesta nimenomaan omista lähtö­koh­dis­taan. Emme allekirjoita oikeiston epäso­li­daa­rista ja kansal­lis­mie­listä eurok­ri­tiikkiä, jossa esimerkiksi velkaan­tu­neiden valtioiden tukeminen nähdään ongelmana, sanoo Vasem­mis­to­nuorten puheenjohtaja Anni Ahlakorpi.

Vasem­mis­to­nuoret on pettynyt Vasem­mis­to­liiton puolu­e­hal­li­tuksen päätökseen olla antamatta yksi­se­lit­teistä, vasem­mis­to­lai­siin arvoihin perustuvaa tukea euro­kan­sa­nää­nes­tystä ajavalle kansa­lai­sa­loit­teelle.

Puolu­e­hal­litus käsitteli keskiviikkona jäse­na­loit­teen kansa­lai­sa­loit­teen tukemisesta. Aloitteen oli alle­kir­joit­tanut myös moni vasem­mis­to­nuori.

– Vasem­mis­to­liitto vaati vielä vuoden 2014 eurovaaleissa kansa­nää­nes­tystä euro­jä­se­nyy­destä, mikäli eurokriisiä ja järjestelmän ongelmia ei voida ratkaista kestävästi. Nyt kanta on vesittynyt, kun vaaditaankin Euroopan-laajuista äänestystä eikä nähdä, että Suomessa järjestettävä kansa­nää­nestys voisi olla sen alku, Ahlakorpi huomauttaa.

Suomenmaa15.11.2015
http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/3/39474/85189a958b

JK.

Niin pääministeri Juha Sipilän kuin muidenkin - muka keskustaliberaalien - EUro-hurmaantuneiden on syytä pysähtyä ainakin aina illansuussa panemaan kädet peiton päälle ja miettimään itse tykönään eikä siis tyydytyksellä sitä, mihin heikäläisten ja kaltaistensa EU-innostuneiden ja -intoilijoiden politiikka on Suomen talouden jälleen kerran ajanut!

Heidänkin tulisi tajuta, mitä olisikaan Suomi ja Euroopan Unioni ilman Paavoja, sillä niitä on ainakin kahdenlaisia!

Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:

"Tosi kylmää" ja "pimeää"

olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!

Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä yleiseurooppalaisesti että globaalisti kuin erityisesti
Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan siis euron ja euroalueen kriisin
synnyt.

[ ks.

"Seuraava Kreikka-paketti on velka-armahdus

Ylivelkaisen Kreikan seuraava tukimuoto on alustavien lupausten mukaan osittainen velka-armahdus. Sen kustantavat todennäköisesti Suomi ja muut euromaat. Suomenkin Kreikka-vastuut kasvaisivat, vaikka hallitusohjelman mukaan ei pitäisi. Siksi tiedossa on myös silmänkääntötemppuja. - -"

http://m.taloussanomat.fi/porssi/2015/11/15/seuraava-kreikka-paketti-on-velka-armahdus/201515024/170 ]

Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi siis juontuvatkin!

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!

Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetun Sitran entisenä
duunarina videopätkässä esiintyvä ex-pääministeri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen ja toisenlaisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?

Viisautta - vaikkakin ns. jälkiviisautta - osoittaisi sekin!

Koska näin näyttää olevan asiantila SSS-hallituksen "valinnanvapaudellisessa" Suomen maassa, jossa hallituskoalitiosta huolimatta täysin kritiikitöntä EU- ja euro-politiikkaa tunnutaan jatkettavan Suomen kansantaloudelle ja tavalliselle kansalle tyystin tuormiolliseksi osoittautuneella Lipposen - Niinistön linjalla

[ ks. https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4 ]

eli

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

Siksi siis on tarvittu ja tarvitaan

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Keskiviikkona 18.11.2015 klo 12.20 europarlamentaarikko Paavo Väyrysen 16.7.2015 käynnistämä kansanäänestystä euroalueeseen kuulumisesta vaativa kansalaisaloite on kerännyt jo 51039 allekirjoitusta - ja keräys jatkuu...

Äänestä

ovat siunaamassa sen, että

"Valtion kehitysrahaa sijoitettu kymmeniä miljoonia rahastoihin, joiden kotipaikka on veroparatiisimaa

Kehitysmaihin sijoittava valtion rahasto Finnfund on mukana useissa pääomasijoitusyhtiöissä veroparatiisimaissa. Finnfundilla on Afrikan maissa sijoituksia monissa pääomasijoitusyhtiöissä, joiden kotipaikka on kansainvälisten sijoittajien käyttämä veroparatiisi Mauritius. Veroparatiisimaissa ei ole tarkoituskaan maksaa veroja, sanoo Finnfund.

Valtion kehitysrahoittaja Finnfund on sijoittanut suuria summia rahaa moniin pääomasijoitusyhtiöihin, joiden kotipaikka on jokin veroparatiisimaa. Fiinfundilla on erityisen paljon sijoituksia yhdessä kansainvälisten sijoittajien kanssa Afrikassa. Sijoitusyhtiöt on usein rekisteröity Mauritiukselle.

Mauritius on kansainvälisten sijoittajien tuntema veroparatiisi, missä on tarjolla myös paljon asiantuntemusta erilaiseen rahoitukseen ja verosuunnitteluun. Maassa on lukuisia asianajotoimistoja.

Finnfundilla on toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemen mukaan sijoitettuna tällä hetkellä kaikkiaan noin 80 miljoonaa euroa 30 rahastossa. Afrikkalaisissa hankkeissa on Finnfundin mukaan rahaa lähes 150 miljoonaa euroa, josta alle puolet rahastojen kautta. Yli puolet on yksittäisissä hankkeissa.

Palmuöljyä ebola-alueella

Yksi hankkeista on Sierra Leonessa Kailahun läänissä maan itäosassa sijaitseva palmyöljypuristamo ja pakkauslinja palmuöljylle. Paikallinen yritys on nimeltään Goldtree, jonka yksi omistaja on Finnfund, ja mukana on myös African Agriculture Fund yksityishenkilön lisäksi. Goldtreen omistaa kuitenkin Goldtree Holdings, joka on rekisteröitynyt Mauritiukselle.

[ Kuvakaappaus nettisivuilta. Kuvassa on satoja ruukussa kasvavia palmuja.
Kuva: www.goldtreeholdings.com ]

Hankkeen avulla Kailahun köyhälle alueelle saadaan noin 300 vakinaista työpaikkaa. Kailahu oli vaikeinta ebola-aluetta, ja viime vuonna hanke näytti kaatuvan, Hankkeen suurimmat haasteet liittyvät paikallisen työvoiman vähäiseen osaamiseen teknisissä ja johtamiseen liittyvissä asioissa. Lisäksi monet nuoret ihmiset ovat jääneet vaille peruskoulutusta kokonaan, kun sisällissota päättyi kymmenen vuotta sitten.

Finnfund saattaa saada valtiolta koko vaalikaudelle vielä huomattavan potin, 160 miljoonaa euroa, jota eri puolueiden edustajista koostuva hallintoneuvosto on esittänyt. Tällöin lisäystä toimintaan tulisi 40 miljoonaa vuodessa, mikä on huomattavasti enemmän kuin aiemmin.

Ensi vuoden budjettiesityksessä on lisäksi 130 miljoonan esitys määrärahoista, mutta on vielä auki, kuinka suuri osa siitä tulisi Finnfundille. Finnfundin vuosittainen pääomakorotus on tavallisesti ollut 10 miljoonan luokkaa, mutta Juha Sipilän hallitus (kesk.) on antamassa huomattavasti enemmän.

Kansainvälinen tapa, kun muuta ei voida

Toimitusjohtaja Jaakko Kangasniemen mukaan pääomasijoitustoiminta on arkipäivää monissa kohteissa.

– Kaikki sijoitustoiminta noudattaa meille asetettua tehtävää eli kohdemaiden taloudellisen ja sosiaalisen kehityksen edistämistä. Kun on nähty tarkoituksenmukaiseksi, että voidaan mennä pääomasijoitusrahastoon, joka sijoittaa tyypillisesti paikallisiin keskisuuriin tai joskus pieniinkin yrityksiin ja jolla on paikalla toimiva tiimi, silloin mennään välillisesti rahaston kautta sen sijaan, että mentäisiin suoraan Finnfundin sijoituksena suoraan yksittäiseen yhtiöön.

– Afrikassa toimivat pääomasijoitusrahastot on normaalisti järjestetty niin, että omistus on hoidettu jonkin tällaisen finanssikeskusmaan kautta. Hyvin monissa Afrikan maissa ei ole vielä sellaisia taloudellisia ja juridisia perusrakenteita, että voitaisiin mennä näihin maihin suoraan.

– Monissa maissa lainsäädäntö, joka koskisi tällaista toimintaa, puuttuu tai on epäselvää. Silloin me vastuullisesti suomalaisen veronmaksajan varoilla toimivana organisaationa emme voi lähteä sellaiseen, kun emme edes tiedä, mikä lainsäädäntö toimintaa koskee, Kangasniemi sanoo.

– Kun järjestelyssä on monta sijoittajaa ja monta sijoituskohdetta, näin toimitaan, vaikka muutakin on yritetty ja monet muutkin kehitysrahoittajat ovat yrittäneet, selventää Kangasniemi.

Kangasniemi painottaa, että juuri tällainen menettely on veronmaksajien rahojen vastuullista käyttöä.

Finnfund noudattaa UM:n maalistaa

Kepalle tutkimuskatsauksen tehnyt tutkija Matti Ylönen Helsingin yliopistosta huomauttaa, että veroparatiisimaiden käyttö mahdollistaa verojen mahdollisimman alhaisen maksamisen. Samoin on mahdollista siirtää pääomia köyhästä maasta esimerkiksi Mauritiuksella, Caymansaarilla, Luxemburgissa tai vaikkapa Hollannissa toimivaan pääomasijoitusyhtiöön.

Kangasniemi vetoaa ulkoministeriön ohjeistukseen, jota noudatetaan pilkulleen. - -"

Yle 22.11.2015
http://yle.fi/uutiset/valtion_kehitysrahaa_sijoitettu_kymmenia_miljoonia_rahastoihin_joiden_kotipaikka_on_veroparatiisimaa/8472841

JK. Tarvitaan muutos - tarvitaan

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

Keskustastakin asiantuntevimmat (mm. Sirkka-Liisa Anttila ja Anne Kalmari) vastustavat hallintarekisteriä!

Hallintarekisteriuudistus on vastatuulessa. Tällä viikolla kaksi päähallituspuolue keskustan kansanedustajaa on kyseenalaistanut uudistuksen. Perussuomalaiset ovat suhtautuneet hallintarekisteriin jo pitkään kriittisesti.

Hallituspuolueiden puheenjohtajat eli pääministeri Juha Sipilä (kesk), valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok) ja ulkoministeri Timo Soini (ps) keskustelivat hallintarekisteriuudistuksen etenemisestä torstaina. Asian käsittelyä jatketaan ensi viikolla.

Keskustan kansanedustaja Anne Kalmari sanoi torstaina eduskunnan kyselytunnilla, että ”on todellakin syytä arvioida hallintarekisteriä vielä uudelleen”. Hänelle ei nykymuotoinen esitys kelpaa, vaan hän haluaa poistaa siitä sellaiset elementit, jotka voivat mahdollistaa verovilpin.

Hän esittää veroviranomaisille automaattista vertailutietojen tarkastusta pankkeihin, jotka voisivat pitää hallintarekisteriä.

”Mikäli avoimuutta ei lisätä, silloin pitäisi harkita koko hallintarekisteriuudistuksen perumista”, Kalmari sanoi HS:lle.

Keskustan Sirkka-Liisa Anttila lähetti keskiviikkona tiedotteen, jossa hän toivoi, että uudistuksesta luovutaan.

”Kiinnitän huomiota varsinkin laillisuusvalvojien sekä valtiovarainministeriön vero-osaston kriittisiin arvioihin. Lisäksi oikeusministeriön mukaan EU-asetus ei pakota tekemään uudistusta”, Anttila totesi.

Eduskunnan kyselytunnilla Paavo Arhinmäki (vas) sanoi, että hallintarekistereitä käytetään nykyäänkin, mutta se on laitonta. ”Hallituksen esitys tekisi lailliseksi omaisuuden piilottamisen”, hän sanoi.

Stubb huomautti, että uudistuksesta annetuista lausunnoista noin 90 prosenttia on hankkeelle myönteisiä.

”Meidän pitää saada Suomeen lisää investointeja ja pääomaa. Jos meillä ei ole hallintarekisterijärjestelmää, niin raha liikkuu vapaasti Euroopan unionin alueella. Se tarkoittaa sitä, että raha virtaa ulospäin”, hän sanoi.

Suomalaiset saavat nykyään omistaa osakkeita vain suoraan arvo-osuustilien kautta. Järjestelmä on turvannut yleisöjulkisuuden ja viranomaisten tiedonsaannin.

Hallintarekisterijärjestelmä mahdollistaisi osakeomistusten piilottamisen ulkomaille. Uudistuksen tarkoituksena on saada lisää kilpailua osakkeiden säilytykseen ja pankeille lisää liiketoimintaa.

Helsingin Sanomat 27.11.2015
http://www.hs.fi/kotimaa/a1448523995470

Vrt.

Sirkka-Liisa Anttilahan ehti jo heinäkuussa kummastelemaan SSS-hallituksen käsitystä "taloustalkoista" ja esitti Suomen vaikean taloustilanteen hoitamista "verotuksen keinoin"...

"Sirkka-Liisa Anttila väläyttää raippaveroa hyvätuloisille

Keskustan kansanedustajan mukaan hyvätuloisten ihmisten sitoutuminen yhteisiin taloustalkoisiin pitää toteuttaa verotuksen keinoin.

Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttilan (kesk.) mukaan Suomen taloustilanne vaatii julkiseen talouteen merkittäviä sopeutustoimia. Kansalaiset ovat hänen mielestään valmiita koviinkin päätöksiin, kunhan ne tehdään ehdottoman oikeudenmukaisesti.

– Hyvätuloisten ihmisten sitoutuminen yhteisiin taloustalkoisiin pitää toteuttaa verotuksen keinoin, Anttila sanoo tiedotteessaan.

Muuta tietä ei hänen mielestään ole. Yksinomaan vapaaehtoiset toimet eivät hänen mukaansa riitä, koska se sallii vapaamatkustajat. Anttila kertoo olevansa varma, että hyvätuloisten vastuunkanto luo samalla vastuullista ilmapiiriä yhteiskuntasopimuspöytään. Hänen mielestään yhteiskuntasopimuksenkin syntymistä helpottaisi, kun kaikki olisivat mukana talkoissa.

– Suurituloisten verotuksen kiristäminen esim. ns. väliaikaisella raippaverolla tai vastaavalla edistää merkittävästi oikeudenmukaisuuden toteutumista yhteiskunnassamme."

Nykypäivä / Verkkouutiset 25.7.2015
http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/anttila_hyvatuloiset-38860

JK.

Kun valtiovarainministeri Alexander Stubb kertoi armahduslain perumisesta eduskunnassa 4.11.2015, kummastusta herätti se, että valtiovarainministeriö jatkaa yhä kiistellyn hallintarekisterin valmistelua

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1446543545790.html

http://www.hs.fi/kotimaa/a1446617361386

"Valtiovarainministeriö jätti julkaisematta kriittisen lausunnon hallintarekisteristä"

HS 23.11.2015
http://www.hs.fi/talous/a1448253395545

Koska näin näyttää olevan asiantila SSS-hallituksen isännöimässä Suomen maassa

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

siksikin tarvitaan mitä pikimmin lisää sirkkaliisaanttiloita ja annekalmareita mutta myös kansanäänestys

Ks.

" Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) esittää hallintarekisteriuudistuksesta luopumista"!

- - Valtionvarainministeriö valmistelee kiisteltyä hallintarekisteriuudistusta. - -

Viranomaisista muun muassa Finanssivalvonta, poliisi, syyttäjälaitos, oikeusministeriö ja verottaja ovat arvostelleet hanketta. - -"

Iltalehti 25.11.2015
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015112520725476_uu.shtml

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

Professorin tuomio: Suomi olisi pärjännyt paremmin euron ulkopuolella

Helsingin yliopiston taloustieteen professori Markus Jäntti arvioi, että Suomen kannalta euron ulkopuolelle jättäytyminen olisi voinut olla parempi vaihtoehto kuin eurojäsenyys. Ylen tv-uutisissa vieraillut Jäntti pohti, että tällaista arviota tukevaa taloustieteellistä tutkimusta on aika paljon.

Professori Jäntti huomauttaa, ettei kukaan voi sanoa varmuudella, kumpi vaihtoehto olisi ollut Suomelle parempi: eurojäsenyys vai markassa pysyminen.

– Suomen olisi ehkä käynyt paremmin euron ulkopuolella. Sehän on kuitenkin eri asia, miten Suomen kävisi, jos se eroaisi eurosta. Kukaan ei tiedä, millaiseen maailmaan Suomi tuolloin lähtisi, Jäntti sanoi Ylen klo 18:n tv-uutisissa.

Professori Markus Jäntti työskenteli ennen Suomeen paluutaan professorina Tukholman yliopistossa. Tällä hetkellä hän toimii VATT:n ja Helsingin yliopiston yhteisessä julkistalouden professorin tehtävässä.

Euroalueen talousvaikeuksien aikana on noussut usein esille juuri Ruotsin ja Suomen erilaiset talous- ja rahapoliittiset päätökset.

Joissakin puheenvuoroissa Ruotsia on kritisoitu vapaamatkustajuudesta eli se on saanut euron mukanaan tuoman vakauden, mutta samalla pitänyt itsellään omasta valuutasta saatavat kilpailukykyhyödyt. Professori Jäntin mukaan väitettä on hyvin vaikea mitata.

– Siihen, että Ruotsi on menestynyt paremmin kuin Suomi, on monia tekijöitä.

Kun Suomi ja Ruotsi aikoinaan pohtivat samaan aikaan euroon liittymistä, molemmissa maissa mietittiin asiaa myös työmarkkinoiden kannalta. Sekä Suomessa että Ruotsissa päädyttiin melko yleisesti siihen, että työmarkkinoiden olisi muututtava hyvinkin olennaisesti. Tätä pidettiin tärkeänä, jotta euro-oloihin sopeuduttaisiin riittävän hyvin.

– Ruotsissa se sopeuttaminen toteutettiin paljon pidemmälle kuin Suomessa. Siinä mielessä on hassua, että Ruotsi ei liittynyt eurojärjestelmään, mutta Suomi liittyi tekemättä tätä sopeutusta, Jäntti sanoo.

Jari Järvinen
Yle 22,12,2015
http://yle.fi/uutiset/professorin_tuomio_suomi_olisi_parjannyt_paremmin_euron_ulkopuolella/8548928

JK.

a, kun Ylen tekemän - tosin suppean - mielipidetutkimuksen mukaan "euroa ei hylätä, vaikka se haittaisikin taloutta"?

Tutkimus: Euroa ei hylätä, vaikka se haittaisikin taloutta

Suomalaisten mielestä eurosta on haittaa maan taloudelle, mutta silti selvästi suurempi osa haluaa pysyä mukana yhteisessä valuutassa kuin erota siitä. Ylen teettämän mielipidetutkimuksen mukaan perussuomalaisten kannattajien selvä enemmistö sanoisi eurolle jäähyväiset.

[eurokysely
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

http://yle.fi/uutiset/tutkimus_euroa_ei_hylata_vaikka_se_haittaisikin_taloutta/8545489 ]

Suomalaisten enemmistö uskoo edelleen eurojäsenyyteen, vaikka monen mielestä siitä on vahinkoa Suomen taloudelle. Ylen teettämän mielipidetutkimuksen mukaan eurojäsenyyttä kannattaa 54 prosenttia suomalaisista, eurosta eroa haluaa 31 prosenttia.

Vastanneista 8 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa. Jos Suomen eurojäsenyydestä pidettäisiin nyt kansanäänestys, 7 prosenttia jättäisi lisäksi kokonaan äänestämättä.

Tulos on ristiriitainen, sillä suuri osa suomalaisista sanoo, että ilman euroa Suomen taloudella menisi paremmin. Vain viidennes vastaajista on sitä mieltä, että ilman euroa Suomella menisi nykyistä huonommin.

Taloustutkimuksen tutkimuspäällikkö Juho Rahkonen selittää vastausten ristiriitaa sillä, että euroa kannatetaan muistakin kuin taloudellisista syistä.

– Tässä on myös voimakas tunnepuoli. Onhan euro yhdenlainen yhteisö, sillekin annetaan arvo, Rahkonen pohtii.

Kannatusta selittävät myös hyödyt, joita esimerkiksi matkailijat saavat Euroopan reissuilla.

Kannatus alamäessä

Euron kannatus on kuitenkin muutamassa vuodessa hiipunut vauhdilla. Taloustutkimuksen neljä vuotta sitten tekemässä kyselyssä eurojäsenyys sai peräti 72 prosentin kannatuksen. Vastustajien osuus oli silloin vain 19 prosenttia.

Onhan euro yhdenlainen yhteisö - sillekin annetaan arvo

– Juho Rahkonen, Taloustutkimus

Suurin käänne on tapahtunut perussuomalaisia kannattavien vastaajien piirissä. Nyt kaksi kolmasosaa perussuomalaisia kannattavista äänestäisi eurosta eroamisen puolesta. Neljä vuotta sitten eroamista kannatti selvästi alle puolet.

– Perussuomalaisten kannatus on lähes puolittunut ja näyttää että puoluetta edelleen kannattavien mielipiteet väkevöityvät. Jäljelle jääneiden kannattajien mielipiteet ovat entistä eurokriittisempiä, Rahkonen analysoi.

Taloustutkimuksen tekemässä tutkimuksessa tehtiin 1 012 henkilökohtaista haastattelua.

Antti Parviala
Yle 22.12.2015
http://yle.fi/uutiset/tutkimus_euroa_ei_hylata_vaikka_se_haittaisikin_taloutta/

Vrt.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13738556/mita-vuoden-1998-emu-ratkaisusta-on-siunaantunut

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13909810/tilannearvio-on-tehtava-nyt-ja-ratkaisut-nopeasti!#comment-82301105

Sori siitä!

Äänestä

entistä äkäisempänä!

"Euromaiden pankkiunioni otti juuri uuden ison askelen eteenpäin, kun yhteinen kriisinratkaisuneuvosto ja yhteinen kriisinratkaisurahasto aloittivat uuden vuoden alussa toimintansa. Enää puuttuu euromaiden yhteinen talletussuoja, niin pankkiunioni on alkuperäisten suunnitelmien mukaan valmis.

Kriisinratkaisurahasto täydentää viime vuonna aloittaneen kriisinratkaisumekanismin toimintavalmiutta ja kriisinratkaisuneuvosto puolestaan ryhtyy ohjailemaan ja tarvittaessa käyttelemää näitä mekanismeja ja rahastoja.

Pankkiunin erilaisten mekanismien ja muiden uusien toimielinten kokonaisuus voi vaikuttaa sekavalta, mutta niiden julkilausuttu tehtävä on selkeä:

Niiden keskeinen tarkoitus on estää seuraava pankkikriisi. Ja jos seuraavakin kriisi sittenkin koittaa, on niiden seuraava tarkoitus ainakin estää pankkikriisin tappioita ja muita kustannuksia kaatumasta euromaiden veronmaksajien kärsittäviksi.

Liian hyvää ollakseen totta, vai? Todennäköisesti.

Euroalueen keskuspankin EKP:n yhteyteen runsas vuosi sitten perustettu yhteinen pankkivalvonta on pankkiunionin ensimmäinen puolustuslinja seuraavaa kriisiä vastaan.

Tarkoitus on, että kaikkien euroalueen suurpankkien keskittäminen yhden supervalvojan valppaaseen ja yhdenmukaiseen valvontaan paljastaa pankkien taseissa ja toimissa piilevät seuraavan kriisin siemenet ennen kuin ne puhkeavat uudeksi kriisiksi.

Näin on tarkoitus estää ennalta kaikkia seuraavia kriisejä alkamasta.

Viime vuonna aloittanut pankkiunionin yhteinen kriisinratkaisumekanismi ja tämän vuoden alusta sitä täydentävä yhteinen kriisinratkaisurahasto muodostavat yhdessä pankkiunionin toisen puolustuslinjan seuraavien kriisien vahinkoja vastaan.

Jos etulinja pettää ja seuraava kriisi kuitenkin alkaa, pysäyttää tämä toinen puolustuslinja vahingot ja estää niitä kulkeutumasta kriisipankeista veronmaksajille asti.

Kriisinratkaisumekanismin on tarkoitus ratkaista kriisi pahimpia kriisipankkeja sulkemalla tai terveempiin pankkeihin yhdistämällä sekä lievempiä kriisipankkeja muilla keinoin vakauttamalla.

Ja kun tappioita kuitenkin syntyy, ne on tarkoitus maksattaa kriisipankkien osakkeenomistajilla ja riskirahoittajilla sekä kaikkien pankkien yhdessä rahoittamalla kriisinratkaisurahastolla tai viimeisenä keinona tarvittaessa euromaiden yhteisellä EVM-vakausmekanismilla. Mutta ei veronmaksajilla.

Näistä toisen puolustuslinjan toimista päättää vasta perustettu yhteinen kriisinratkaisuneuvosto.

Miksi tämä muka olisi liian hyvää ollakseen totta?

Siksi, että pankkiunionin rakenteissa ei ole vain kriisinratkaisumekanismeja, vaan siellä on piilossa myös kriisinkärjistysmekanismit. Siellä raksuttaa talouden tuomiopäivän koneisto.

Talouden tuomiopäivän mekanismi

Pankkiunioni tuskin itse saa aikaan seuraavaa vakavaa ja laajaa raskaan sarjan finanssikriisiä, mutta kun sellainen on taas jokin synkkä syksy alkaakseen, se alkaa. Sitä eivät pankkiunionin mekanismit estä vaan ne todennäköisemmin kärjistävät sitä lisää.

Euroalueen ja koko maailman finanssijärjestelmä toimii aivan liian uhkarohkeiden velkavipujen varassa, se on aivan liian raskaassa velkakuormassa, ja se on lisäksi aivan liian suuri ja monimutkainen, jotta valppaimmatkaan valvontaviranomaiset tai muut viranomaiset hoksaisivat seuraavaa kriisiä ennen kuin se on sylissä.

EKP:n valvonta kykenee toki paljastamaan yksittäisiä ongelmapankkeja ja pankkiunionin muut mekanismit selviävät niiden ratkomisesta ennen kuin pienet ongelmat paisuvat suuriksi. Mutta se on aivan eri asia kuin huomata tai varsinkaan estää samanlainen jättikriisi kuin repesi muutamassa silmänräpäyksessä vuoden 2008 syksyllä.

Kun EKP:n valvojat seuraavan kerran edes epäilevät törmänneensä seuraavaan systeemikriisin aineksiin, he joutuvat vaikean valinnan eteen. He joko nostavat löytämänsä ongelmat päivän valoon – ja lisäävät uuden finanssikriisin riskejä merkittävästi – tai sitten he vähättelevät löytämiään ongelmia ja toivovat niiden korjaantuvan itsestään tai ainakin huomiota ja huolta herättämättä.

Mutta jos pankkiunionin mekanismit ottavat yhdenkin suuren pankin viranomaisohjaukseen tai peräti sulkevat sen, aiheuttavat tällaiset toimet herkästi ja hyvin nopeasti dramaattisia muutoksia finanssimarkkinoiden muiden toimijoiden käyttäytymisessä.

Jos viranomaistoimet antavat vähäisenkin vihjeen aiemmin luultua suuremmista riskeistä, se on kuin ne painaisivat paniikkinappulaa. Siitä alkaa säikyn pääoman pako yhtäkkiä entistä riskipitoisemmiksi muuttuneista pankkiosakkeista ja pankkien velkasitoumuksista suurimpia talletuksia myöten.

Ensi kerralla yksityinen pääoma on todennäköisesti vielä säikympää kuin edellisen kriisin aikaan, sillä nyt pankkiunionia perustaneet ja rakentaneet viranomaiset ovat varta vasten varoittaneet aikeistaan ennen kuin seuraavasta kriisistä on edes etiäisiä.- -"

Taloussanomat 3.1.2016
http://m.taloussanomat.fi/porssi/2016/01/03/nain-seuraava-eurokriisi-on-viela-akaisempi/20166/170

Äänestä

kriisissä ovat niin Suomi kuin edelleen EU ja EUroalue!

EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin perjantainen puhe vuoden aluksi oli synkkä. Jos jäsenmaat eivät toteuta pakolaiskriisistä yhdessä tekemiään päätöksiä, tilannetta ei saada hallintaan. Silloin Eurooppa ei enää yhdisty vaan alkaa purkaa yhdessä sovittua, Ylen EU-kirjeenvaihtaja Maria Stenroos kirjoittaa.

Harvoin tulevaisuuspuhe alkaa kriisien luettelemisella. Viimevuotiset: Kreikka, Ukraina, Venäjä, pakolaiskriisi, terrorismi. Tämänvuotiset: Iso-Britannian kansanäänestys, Hollannin kansanäänestys, pakolaiskriisi siihen kytkeytyvinä ongelmineen.

– Je ne baisse pas les bras – en luovuta, EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker lupasi Brysselissä uudenvuodenpuheessaan.

Juuri muita uudenvuodenlupauksia hän ei tehnyt.

Juncker on yksi Euroopan unionin maiden kokeneimpia ja useimmissa liemissä uitettuja poliitikkoja. Silti viime vuosi oli vaikea. Juncker sanoo yllättyneensä, kuinka paljon heikkouksia ja murtumia unionista on paljastunut.

Ilman liikkumisvapautta eurolla ei ole merkitystä.
– Jean-Claude Juncker

Toisaalla Bryssel jatkaa normaalia arkea: komissio käärii investointipakettia, suunnittelee yhteistä vähimmäissosiaaliturvaa, estää veronvälttelyä, tekee vapaakauppasopimusta Yhdysvaltojen kanssa. Kaikilla näillä on tarkoitus parantaa yhteisen talousalueen elinoloja.

Kaiken muun yläpuolelle Eurooppa-politiikassa on kuitenkin noussut pakolaiskriisi. Jos sen aiheuttamia ongelmia ei saada ratkaistua, muustakin yhteisestä politiikasta uhkaa tulla turhaa.

Jos ulkorajat eivät pidä, sisärajoja joudutaan pitämään kiinni. Jos sisärajat ovat kiinni, rekat jonottavat rajoilla ja ihmiset lentokentillä ja juna-asemilla. Juncker haluaa luoda jäsenmaille painetta: jos Schengen-alueestä luovutaan, samalla voidaan menettää muutakin.

– Ilman liikkumisvapautta eurolla ei ole merkitystä, hän totesi.

Juncker vetoaa maihin, jotta ne toteuttaisivat yhdessä sopimansa päätökset. Jos unioni alkaa purkaa rakenteitaan, 28 maata joutuvat toteamaan,
että ne ovat epäonnistuneet yhdessä.

Syyrian sodan liikkeelle työntämä pakolaisten virta on imenyt mukaansa muita kriisejä ja köyhyyttä pakenevia. Juncker kiirehtii EU-maita päättämään nopeasti yhteisestä, tehokkaasta rajavalvonnasta.

– On parempi, että väkeä tulee sisään ovesta kuin ikkunoista.

Hän moittii maita, jotka eivät ota pakolaisia vastaan. Jo kuukausia sitten päätetty 160 000 turvapaikanhakijoiden jakaminen kiintiöillä pitää komission mielestä käynnistää heti, tai päätös menettää uskottavuutensa. Tähän mennessä vain vajaat kolme sataa ihmistä on siirretty. Nämä vähät on siirretty muutamaan maahan, heistä useimmat Suomeen.

Puheenjohtaja sanoo, ettei ymmärrä, miksi maailman rikkaimmalla mantereella ei olisi varaa ottaa pakolaisia vastaan.

Juncker sanoo olevansa väsynyt siihen, että EU:ta tai komissiota moititaan tekemättömyydestä. Hän puolustautuu sanomalla, että vika on vastahakoisissa jäsenmaissa.

EU ovat sen jäsenmaat. Komissio on suunnitellut maahanmuuttopolitiikkaa, kiintiöitä, rajavalvontaa ja keväällä esiteltävää Dublin-sopimuksen korjaamista. Kaikkia näitä joku jäsenistä vastustaa. Kun jäsenmaat eivät ole yksituumaisia, se on julkisessa keskustelussa EU:n vika.

Milloin Schengen-alueen niin sanottu tositilanne sitten on edessä?

Tänä keväänä, arvioivat komissiolähteet.

Olennaista koko Euroopan kannalta on, mihin vaaka Saksassa kääntyy. Kölnin uudenvuodenahdistelut saattoivat olla se pisara, joka kääntää kansan mielen ja johtaa turvapaikkapolitiikan tiukentamiseen vielä nykyisestä. Kölniä Juncker ei puheessaan maininnut.

Lähtölaskenta todelliseen kriisiin alkaa, jos helmikuun EU-huippukokouksen jälkeen ollaan yhä samassa tilanteessa kuin nyt. Jos turvapaikanhakijoiden virta soljuu yhä vapaasti Balkanin rajoista läpi, rajakontrolleja muualla jatketaan. Jos muut maat eivät jaa eniten turvapaikanhakijoita ottaneiden taakkaa, nämä sulkevat rajansa.

EU-lähteissä tulkitaan, että vapaa liikkuminen on ohi, jos Saksa panee rajansa kiinni. Saksa kontrolloi osaa rajoistaan jo nyt, mutta paine tarkastusten jatkamiseen pidemmäksi aikaa on olemassa. Tämä tilanne voi Ylen kuulemien lähteiden mukaan tulla eteen toukokuussa.

Vaikka ulkorajojen valvonta saataisiin kuntoon, turvapaikanhakijoita tulee yhä, sillä kansainväliset sopimukset takaavat oikeuden hakea turvaa. Toistaiseksi kahden maan hallituksissa – Tanskassa ja Hollannissa - on mietitty, että kansainvälisten sopimusten uudelleen tulkintaa pitäisi harkita.

Tavallisesti Junckerin puheissa on väriä, kohokohtia, huumoria, aatetta, visioita. Tällä kertaa äänessä oli puolustautuva, huolestunut, asiasta toiseen ilman taukoja liukuva puheenjohtaja. - -Kieltäydyn hyväksymästä sitä yksinkertaista ajatusta, että tämä olisi lopun alku.- -"

Yle 15.1.2016
http://yle.fi/uutiset/analyysi_lahtolaskenta_eun_suureen_kriisiin_on_lahella/8599746

Vrt.

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Äänestä

kun Yle agiteeraa euroa?

Ylen uutisella oli tarkoituskin synnyttää hämmennystä

Paavo Väyrynen nousi otsikoihin viimeksi maanantaina, kun Yle uutisoi, ettei hän kannata enää omaa aloitettaan kansanäänestyksen järjestämisestä eurosta eroamiseksi. Europarlamentaarikko Väyrynen kiisti uutisen todenperäisyyden blogissaan.

– Näyttää, että Ylen uutisoinnissa oli tarkoituksenakin synnyttää hämmennystä, hän kommentoi tiistaina.

Ja ennakoi samantapaista keskustelua myös eduskuntaan.
– Eduskunnassakin jotkut pyrkivät rajaamaan keskustelun vain kansanäänestykseen, vaikka tarkoituksenani on tietysti, että eduskunta perehtyy Suomen jäsenyyteen euroalueessa ja ottaa kantaa, pitäisikö siitä erota vai ei.

– Koko kansalaisaloitteen teksti tähtää siihen, että erotaan euroalueesta, koska siitä on meille suuri vahinko. Kansanäänestys on yksi keino toteuttaa tämä tavoite.
Väyrynen voi toimittaa aloitteensa eduskuntaan sen jälkeen, kun Väestörekisterikeskus on tarkistanut sen tueksi annetut yli 50 000 allekirjoitusta.

– Tarkastuksessa on tällä hetkellä aloite avioliiton säilyttämisestä naisen ja miehen välisenä. Eiköhän tämä kokonaisuus saada valmiiksi tammikuun aikana.

– Oletettavasti eurojäsenyysaloite on järjestyksessä seuraava. Kuukaudesta kahteen näiden käsittely on kestänyt, riippuen paperin määrästä, kertoo kansalaisaloitteista vastaava projektipäällikkö Pauli Pekkanen Väestörekisterikeskuksesta.

Väyrynen aikoo viedä aloitteen eduskuntaan mahdollisimman nopeasti.
Aloitteen käsittely eduskunnassa alkaa lähetekeskustelulla täysistunnossa. Keskustelun lopuksi eduskunta päättää, mihin valiokuntaan asia menee valmisteltavaksi. Väyrysen mielestä oikea valiokunta olisi talousvaliokunta.

Aloitteen tekijöiden edustajille on oltava tilaisuus tulla kuulluksi valiokuntakäsittelyssä.
Valiokunta ratkaisee lopulta, laatiiko se asiasta mietinnön täysistuntoon, jolloin se tulee taas kaikkien kansanedustajien päätettäväksi, vai päättääkö se luopua asian enemmästä käsittelystä.

Savon Sanomat 20.1.2016
http://www.savonsanomat.fi/incoming/vayrynen-ylen-uutisella-oli-tarkoituskin-synnyttaa-hammennysta/2217174

Vrt.

Yle sotkee selvää asiaa
Olin hämmästynyt siitä tavasta, jolla Ylen uutiset käsitteli tänä aamuna sille viikonlopun aikana antamaani haastattelua.
Toimittaja Hilkka Säävälä soitti minulle viime torstaina ja kyseli kansalaisaloitteeni käsittelystä eduskunnassa. Sunnuntaina hän soitti uudelleen, kun ei ollut sanomansa mukaan ymmärtänyt asiaa.

Kun minulle jäi tuon toisen puhelun jälkeen se käsitys, ettei Säävälä ollut vieläkään sitä ymmärtänyt, tavoittelin häntä ja pyysin saada kertoa tarjolla olevat vaihtoehdot selkokielellä. Tätä toimittaja ei käyttänyt uutisjutussaan, vaan poimi aikaisemmista keskusteluista yksittäisiä lauseita, joilla hän todisteli, että en enää itsekään kannata kansanäänestyksen järjestämistä Suomen jäsenyydestä euroalueessa.

Kansalaisaloite tehtiin sen vuoksi, että Suomi liitettiin euroalueeseen perustuslain vastaisesti ilman kansanäänestystä.

Aloitteessa lähdetään siitä, että järjestetään kansanäänestys, jossa kansalaiset pääsevät ottamaan kantaa Suomen jäsenyyteen euroalueessa. Sen järjestäminen edellyttää, että hallitus antaa eduskunnalle lakiehdotuksen kansanäänestyksen järjestämiseksi. Kun Suomi on euroalueessa, ainoa mielekäs vaihtoehto on, että kansanäänestyksen pohjana on ehdotus, että Suomi eroaa siitä.

Syksyn mittaan on noussut vahvasti esiin toinen vaihtoehto kansanäänestyksen järjestämiseksi. Monet asiantuntijat ovat todenneet, että mahdollinen euroero pitäisi toteuttaa nopeasti. Tätä menettelyä puoltaisi myös se, että Suomen taloudellinen tilanne on erittäin vaikea ja euroaluetta ollaan nopeasti kehittämässä velkanunioksi ja liittovaltioksi. Nopea euroero voisi toteutua siten, että hallitus antaisi eduskunnalle tiedonannon asiasta. Mahdollinen kansanäänestys järjestettäisiin vasta sitten, jos jokin tuleva hallitus haluaisi Suomen palaavan euroalueeseen.

Haastattelussa toin esille nämä kaksi vaihtoehtoa kansanäänestyksen järjestämiseksi. Vastauksena toimittajan kysymykseen totesin, että kumpaakaan vaihtoehtoa ei ole helppo toteuttaa, koska ilmeisesti eduskunnan enemmistö ei kannata Suomen eroamista euroalueesta.

Uskon kuitenkin, että eduskunnassa käytävä ja julkinen keskustelu Suomen eroamisesta muuttavat kansanedustajien mielipiteet.

PV 18.1.2016
http://www.paavovayrynen.fi/2016/01/18/yle-sotkee-selvaa-asiaa/

Ks.

Vastine Ylen Uutiseen: Paavo Väyrynen ei kannata omaa kansanäänestysaloitettaan eurosta eroamiseksi

Yle 18.1.2016 klo 6:59
Paavo Väyrynen ei kannata omaa kansanäänestysaloitettaan eurosta eroamiseksi

http://yle.fi/uutiset/paavo_vayrynen_ei_kannata_omaa_kansanaanestysaloitettaan_eurosta_eroamiseksi/8602224

Yle 18.1.2016 klo 17.20
http://yle.fi/uutiset/paavo_vayrysen_vastine_ylen_kansanaanestysaloite-uutisointiin/8605159

Niin on jos siltä näyttää - Säävälän toiminta!

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

Äänestä

isoimpia EU-intoilijoita?

BRITTIEN tyyty­mät­tö­myys Euroopan unioniin on niin vahvaa, että enemmistö saattaa äänestää eroamisen puolesta.

Vasta brittien eroamispäätös johtaisi todellisiin neuvot­te­luihin EU:n uudis­ta­mi­sesta. Tyyty­mät­tö­myyttä unionin toimintaan on myös uusissa jäsenmaissa etenkin maahan­muut­to­po­li­tiikan vuoksi. Euroalueen kriisi on synnyttänyt syviä ristiriitoja jäsenmaiden välille, ja sekin saattaa hajota.

Euroopan unionissa ovat nyt vallalla keskipakoiset voimat. Tämä on fede­ra­lis­tisen liit­to­val­ti­oi­de­o­lo­gian vararikko. Nyt saattaa olla mahdollisuus aloittaa realistinen keskustelu Euroopan tule­vai­suu­desta.

OMALTA osaltani yritin jo 1990-luvun lopulla luoda realistista mallia Euroopan yhdentymiseen. Toimitin aiheesta jopa kirjan ”Saman­kes­kisten kehien Eurooppa”.

Vuoden 2004 eurovaalien edellä sain tälle ajatukselle Euroopan parlamentin libe­raa­li­ryhmän tuen.

Euroopan unioni olisi jakautunut liit­to­val­ti­oy­ti­meen ja vähemmän yhden­ty­nee­seen ulkokehään.

Wolfgang Schäublen ajatus viiden maan euroalueesta ja EU:n kovasta ytimestä olisi toteuttanut tämän. Nyt ydintä yritetään luoda euroalueesta, joka on tähän aivan liian laaja ja hete­ro­gee­ninen.

EU:Nulkopuolelle olisi luotu Paneu­roop­pa­lainen unioni yhdistämällä tosiinsa Euroopan neuvosto ja ETY-järjestö. Sen avulla olisi voitu hillitä unionin liian nopeaa laajentumista.

Unioniin pyrkiville maille olisi voitu tarjota tätä kautta tuntuvia etuja ja ne olisivat voineet valmistautua myöhempään jäsenyyteensä.

Nyt kärsimme liian nopean laajentumisen aiheuttamista vaikeuksista. Unionikin on liian hete­ro­gee­ninen, ja laajen­tu­mi­sesta huolimatta sitä on pyritty kehittämään keskit­ty­neeksi liit­to­val­ti­oksi ja jopa yhte­näis­val­ti­oksi.

Ajatukseen saman­kes­kisten kehien Euroopasta voitaisiin ja tulisi nyt palata. EU:n laajuus edellyttää pitkälle menevää sisäistä eriytymistä. Paneurooppa-unionia tarvitaan edelleen laajemman Euroopan rakentamiseen, jossa myös Venäjällä on oma paikkansa.

Suomenmaa 29.1.16
http://www.suomenmaa.fi/?app=NeoDirect&com=6/21/76275/4bee4668f6&t=Britannia_saattaa_avata_Euroopalle_uuden_tien

Vrt.

Kyllä nyt pitäisi tulla selväksi kaikille "kyllä meidän on nyt oltava euroalueessa, kun on kerran EU:hun liittytty" -ICT-insinöörelle ja muillekin koneellisen koulutuksen saaneille, kun Nordean pääekonomistin tuskainen parahdus antanee ajattelemisen aihetta pitemmäksikin aikaa Ilta-Sanomien ISTV-haastattelussa!

Euroalueeseen valuvikana syntynyt kriisi on vielä ajava porsaat kotiin, kun järki alkaa palata edes pätkittäin menneitten aikojen varsinaisillekin eurohuumaantuneille!

Eli jopa Nordean ja muidenkin pankkien taloustutkijoiltakin alkaa löytyä jo jos ei nyt vielä katumusta ja parannusta, niin ainakin tunnustusta:

"Nordean Kangasharju Suomen eurokaudesta: ”Nettosaldo miinuksella. Tulipa tehtyä tyhmä päätös”

Nordean mukaan Suomi hyötyy nyt vain osittain maailmantalouden kasvusta. Pankin ekonomistit huomauttavat, että euron kehitys tukee vientiä vain osittain.

– Euro on kyllä heikentynyt Yhdysvaltain dollaria, Ison-Britannian puntaa ja Kiinan juania vastaan, mutta se on vahvistunut Ruotsin kruunua ja varsinkin Venäjän ruplaa vastaan ja meille tärkeään Saksan vientiin euron kurssilla ei ole välitöntä vaikutusta.

Nordean pääekonomistin Aki Kangasharjun mukaan ensimmäiset 15 vuotta eurossa on ollut Suomen talouden kannalta onnetonta aikaa.

– Kyllä se nettosaldo miinuksella on. Jos maailma pysähtyisi tähän, niin pitäisi sanoa, että tulipa tehtyä tyhmä päätös, Kangasharju sanoo ISTV haastattelussa.

Mika Koskinen"
ISTV 02.09.15
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1441095086437.html?nomobile=4

JK. Niin pääministeri Juha Sipilän kuin muidenkin - muka keskustaliberaalien - EUro-hurmaantuneiden on syytä pysähtyä ainakin aina illansuussa panemaan kädet peiton päälle ja miettimään itse tykönään eikä siis tyydytyksellä sitä, mihin heikäläisten ja kaltaistensa EU-innostuneiden ja -intoilijoiden politiikka on Suomen talouden jälleen kerran ajanut!

Heidänkin tulisi tajuta, mitä olisikaan Suomi ja Euroopan Unioni ilman Paavoja, sillä niitä on ainakin kahdenlaisia!

Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:
"tosi kylmää" ja "pimeää" olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!

Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä
Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisin synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13909810/tilannearvio-on-tehtava-nyt-ja-ratkaisut-nopeasti!

Äänestä

vielä selittelemistä!

Caruna-kauppa runnottiin parissa tunnissa!

Useat kansanedustajat ovat jättäneet Carunan hinnankorotuksista kirjallisen kysymyksen.

Paavo Arhinmäki jätti maanantaina kirjallisen kysymyksen Carunan hinnankorotuksista.

Ex-kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen (vas) mukaan elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) ja pääministeri Jyrki Katainen (kok) ajoivat voimakkaasti Fortumin sähköverkkojen myyntiä Carunalle.

Ex-kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen (vas) mukaan elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) ja pääministeri Jyrki Katainen (kok) ajoivat voimakkaasti Fortumin sähköverkkojen myyntiä Carunalle.

Caruna perustelee korotuksia 200 miljoonan investoinneilla - asiantuntija: Ylihinnoittelusta seuraamuksia

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020221051072_uu.shtml

Asutko kerros-, rivi- vai omakotitalossa? Carunan korotuksista jopa satojen eurojen lisälasku

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020221051068_uu.shtml

Hallitus runnoi Fortumin sähköverkkojen myynnin Carunalle läpi muutamassa tunnissa.

Yksi heistä on vasemmistoliiton puheenjohtaja, entinen kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki.

- Haluamme selvittää, ovatko Carunan kohtuuttoman korkeat korotukset siirtomaksuihin lain ja sen hengen mukaisia, Arhinmäki perustelee kirjallista kysymystään Iltalehdelle.

Häntä tökkii myös verorahojen valuminen ulkomaille, sillä Caruna maksoi vuoden 2014 yli 50 miljoonan euron liikevoitostaan veroja Suomeen vain noin 800 000 euroa - muut rahat kulkeutuivat veroparatiisiyhtiölle.

- Kun yhtiöt voitot ovat varmoja, niin kyllä niistä pitäisi maksaa edes verot.

Tuolloinen pääministeri Jyrki Katainen (kok), joka puolusti Fortumin sähköverkkojen myyntiä, vakuutti eduskunnan kyselytunnilla 12. joulukuuta 2013, että perustettava uusi sähköverkkoyhtiö maksaa veronsa Suomeen.

- Eiväthän ulkomaalaiset sijoittajat Suomeen hyväntekeväisyyttään tule, vaan tekemään voittoa, Arhinmäki vastaa Kataiselle.

Arhinmäki ihmettelee myös sitä, että hallitus päätti vuonna 2013 sallia valtionyhtiö Fortumin sähköverkkojen myynnin pääosin ulkomailta omistetulle yhtiölle. Arhinmäen mielestä strategisesti tärkeiden sähköverkkojen omistaminen kuuluisi suomalaisille.

- Niitä ei ole ihan yksinkertaista saada takaisin.

Caruna on Suomen suurin sähköverkkoyhtiö, sen markkinaosuus on 20 prosenttia. Carunan puolestaan omistaa 80-prosenttisesti kaksi ulkomaista holdingyhtiötä. Muut omistajat ovat Kuntien eläkevakuutus Keva sekä työeläkeyhtiö Elo.

Kaupat heti

Arhinmäki oli ministerinä paikalla, kun myyntipäätös Fortumin sähköverkoista tehtiin. Hän kuvailee joulukuussa vuonna 2013 järjestettyä talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokousta erikoiseksi.

- Pitkin syksyä puhuttiin julkisuudessa, että Fortum haluaa myydä verkkonsa. Mutta itse esitys tuotiin ministerivaliokunnan kokoukseen yllättäen yhtenä keskiviikkoaamuna, siitä ei ollut mitään ennakkotietoa, Arhinmäki muistelee.

Omistajaohjauksesta vastanneen virkamiehen esitys piti sisällään, että hallitus luopuisi kirjauksesta Fortumin verkkojen strategisesta merkityksestä. Jos kirjaus poistettaisiin, sähköverkot voitaisiin myydä ulkomaille.

- Kun kysyin, että milloin tämä pitää tehdä, niin vastaus oli että nyt heti, koska vielä tänään tehdään kaupat.

Arhinmäen mukaan asiassa otettiin parin tunnin tauko. Sen jälkeisessä uudessa kokouksessa vasemmistoliitto ilmoitti, ettei se hyväksy kirjauksen poistamista. Vasemmistoliitto jäi vastalauseensa kanssa yksin, sillä muut hallituspuolueet eli kokoomus, SDP, vihreät, RKP ja kristillisdemokraatit hyväksyivät kaupan.

Suomen valtiovarainministerinä ja SDP:n puheenjohtajana toimi tuolloinJutta Urpilainen.

Fortumin sähköverkkojen myyntilupaan ei tarvittu käsittelyä eduskunnassa, vaan siihen riitti ministerivaliokunnan siunaus.

- Ei sitä kauppaa olisi ollut pakko tehdä kiireellä, koska Fortumilla ei ollut mitään likviditeettiongelmaa tai vastaavaa, Arhinmäki sanoo.

Ei kommentteja

Valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri oli tuolloin kehitysministeriPekka Haavisto (vihr). Hän oli noussut ministeriksi vain pari kuukautta aikaisemmin, kun Heidi Hautala (vihr) joutui jättämään paikkansa kuitti- ja ohjeistussotkujensa vuoksi.

- Mutta erityisesti Katainen ja (elinkeinoministeri) Jan Vapaavuori (kok) ajoivat asiaa voimakkaasti. He vakuuttivat, että Suomen lainsäädäntö ei mahdollista tällaisia jättikorotuksia, Arhinmäki sanoo.

Iltalehden 12. joulukuuta 2013 julkaisemassa artikkelissa Katainen totesikin, että "kauppa ei nosta sähkönsiirron hintaa asiakkaille" ja Vapaavuori sanoi, että "mitään hintapiikkiä ei pystytä rakentamaan".

- Kumpikaan ei toteutunut, Arhinmäki kuittaa.

Iltalehti ei maanantaina tavoittanut Jyrki Kataista, Jan Vapaavuorta tai Pekka Haavistoa kommentoimaan asiaa.

TOMMI PARKKONEN
Iltalehti 2.2.2016
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016020221052125_uu.shtml

Niin on jos siltä näyttää

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

Äänestä

selittelemistä!

Pekka Haavistoko on osoittautumassa Caruna-kohun pääpiruksi?!?

Poliitikot tekivät 4 emämokaa – "Ei olisi kannattanut leikkiä nerokasta"

Carunan pääkonttori on Espoon Keilaniemessä. Enemmistöomistus on ulkomaisilla sijoittajilla.

Kohu sähkönsiirtoyhtiö Carunan rajuista hinnankorotuksista paljastaa karulla tavalla suomalaispoliitikkojen tietämättömyyden ja harhakuvitelmat valtionomaisuuden myynnissä.

Nordnetin analyytikko Jukka Oksaharju sanoo, että poliittiset päättäjät yrittivät olla fiksumpia kuin markkinavoimat myydessään entisen valtionyhtiön Fortum Sähkönsiirron 2,5 miljardin euron hintaan ulkomaisille sijoittajille.

Kaupasta päätettiin loppuvuonna 2013 hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Vastuunalaisina ministereinä toimivat tuolloin valtionohjauksesta vastannut Pekka Haavisto (vihr.) ja elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.), joka eduskuntakeskustelussa tosin ilmoitti vastustavansa myyntiä.

Ostajana olivat infrastruktuurisijoittajat First State Investments ja Borealis Infrastructure molemmat 40 prosentin osuuksilla. Sijoitukseen lähtivät mukaan myös suomalaiset eläkevakuutusyhtiöt Keva 12,5 prosentin osuudella ja Elo 7,5 prosentin siivulla.

Oksaharjun mukaan päättäjät hakivat kaupassa mahdollisimman kovaa myyntihintaa ja unohtivat samalla turvata selustansa.

Kuviteltiin, että energia-alan säätelymekanismit estäisivät ostajaa rahastamasta monopoliasemassa olevilla sähköverkoilla.

Toisin kuitenkin on käymässä, ja Oksaharjun mukaan myyntipäätöksestä paljastuu neljä vakavaa virhettä.

– Ensinnäkin valtio menetti kaupassa Fortumin sähköverkot, jotka ovat tuottaneet tasaisesti rahaa.

– Toisekseen sähköasiakkaat kärsivät, kun siirtohintoja nostetaan jopa kymmeniä prosentteja.

– Kolmanneksi valtio menettää yhteisöverotuottoja, kun aggressiivista verosuunnittelua harjoittava Caruna siirtää voitot ulkomaille verottajan tavoittamattomiin.

– Neljäs virhe paljastuu huomenna keskiviikkona, kun Fortum julkistaa osavuosikatsauksensa. Silloin selviää, että myynnistä saatu tuotto menee valtiolle ja se käytetään lopulta paikkaamaan alijäämäisen budjetin mustaa aukkoa, Oksaharju luettelee.

Oksaharju hämmästelee sitä, että vain harva poliitikko kyseenalaisti kaupan vuonna 2013.

Hän arvioi, että sähköverkot ostaneilla sijoittajilla oli alusta lähtien mielessä verosuunnittelu, jossa Suomi jää nuolemaan näppejään. Siksi ostaja oli myös valmis maksamaan ylihintaa.

– Suomessa tätä katsottiin lähinnä myyjän kannalta ja tuijotettiin 2,5 miljardin hintaa. Ei asetuttu ostajan asemaan ja mietitty, miksi kauppa oli kannattava heille.

Veronmaksajille jää lasku ja kumin tuoksu."

Elinkeinoministeri Olli Rehnin (kesk.) ja muutamien eduskuntapoliitikkojen viime päivinä väläyttämät jälkikäteiset säätelyn kiristykset ovat Oksaharjun mukaan vain uusi osoitus siitä, miten huonosti poliitikot tuntevat lainsäädäntöä ja globaalia yritystoimintaa.

Valtionomaisuuden myynnin vaikutuksia yhteiskunnan kokonaisetuun pitäisi sitäkin punnita tarkemmin.

– Sähköverkkojen myynnissä kukaan ei ymmärtänyt, että selusta olisi pitänyt turvata lainsäädännöllä. Yritettiin olla nerokkaampia kuin markkinavoimat, mutta ei olisi kannattanut leikkiä nerokasta, Oksaharju sanoo.

– Veronmaksajille jää kokonaisuudesta jäljelle lasku ja kumin tuoksu.

LUE
Caruna-kohu: "Todellinen korotus jopa 54 prosenttia"
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/360803-caruna-kohu-todellinen-korotus-jopa-54-prosenttia

Caruna-kohu: Ministeri väläyttää rajoituksia hinnankorotuksiin
Ylellä

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/360856-caruna-kohu-ministeri-valayttaa-rajoituksia-hinnankorotuksiin-ylella

Tällaisia jättivoittoja sähköyhtiö on takonut – Yle: Caruna minimoi verot, nämä suomalaiset hyötyvät

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/360603-tallaisia-jattivoittoja-sahkoyhtio-on-takonut-yle-caruna-minimoi-verot-nama

K-U: Sähkön siirtomaksuihin jättikorotus – Nyt jyrähti Antti Kaikkonenkin: "Tämä on kohtuutonta"

http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/359937-kansanedustaja-tarttui-carunan-jattikorotuksiin-ei-voi-pitaa-kohtuullisena

Sähköyhtiöltä roima korotus – siirtohinta nousee jopa 27 prosenttia

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/357352-sahkoyhtiolta-roima-korotus-siirtohinta-nousee-jopa-27-prosenttia

Länsiväylä 2.2.2016
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/360999-caruna-kohu-poliitikot-tekivat-4-emamokaa-ei-olisi-kannattanut-leikkia-nerokasta

Vrt.

Caruna-kohu: ”Suomen järjestelmä takaa houkuttelevan hyvän tuoton sijoittajalle”

"Riippumattoman ekonomisti Roger Wessmanin mukaan Suomen sähköverkkojen sääntelypolitiikka on houkutteleva ulkomaisille sijoittajille. - -"

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/361337-caruna-kohu-suomen-jarjestelma-takaa-houkuttelevan-hyvan-tuoton-sijoittajalle

Niin on jos siltä näyttää

https://www.youtube.com/watch?v=oCErml3vbFo

Äänestä

vaan täysi syy niin pääministeri Juha Sipilälle kuin koko SSS-hallituksellekin - nykyoppositiosta esim. vihreitä unohtamatta - on Euroopan Unionista velka- ja työttömyysunionina kirjoittanut porilainen valtiopäiväneuvos Mikko Elo vastavalkea.fi:n pääkirjoituksessa 7.2.2016!

"Heti alkuun haluan sanoa, että äänestin Suomen EU-jäsenyyden puolesta kansanäänestyksessä syksyllä 1994. Minusta Suomen paikka oli Euroopan demokratioiden joukossa. Suomen kanssa samaan aikaan liittyivät Ruotsi ja Itävalta.

Sen jälkeen on tapahtunut paljon, mikä on tehnyt EU:sta vähemmän houkuttelevan. Olen alusta alkaen vastustanut euron käyttöönottoa. Euroalue on yksinkertaisesti liian epäyhtenäinen ollakseen sopiva yhteiselle valuutalle. Vahva euro on myös osoittautunut haitalliseksi Suomelle. Osittain siitä syystä vienti ei vedä, ja sisäinen devalvaatio, jota nyt yritetään toteuttaa leikkauksin, heikentää ostovoimaa ja aiheuttaa työttömyyttä kotimarkkinoilla.

Otettaessa euro käyttöön asetettiin tiettyjä kriteerejä. Tärkeimmät niistä olivat julkisen velan määrä ja budjettien alijäämä. Julkinen velka ei saisi ylittää 60 prosenttia BKT:sta ja budjettialijäämän pitäisi olla alle kolme prosenttia.

NÄITÄ KRITEEREJÄ rikottiin alusta alkaen. Esimerkiksi Italian ja Belgian velka oli noin 100 % BKT:sta, mutta ne hyväksyttiin euroon, koske ne olivat EU:n perustajavaltioita. Tämän jälkeen sitten paljastui, että tietyt maat, kuten Kreikka ja Espanja, olivat kaunistelleet tilastojaan päästäkseen euroon. Tällä hetkellä jo monien maiden velka ylittää 100 prosentin rajan, kuten Kreikan, Portugalin, Italian. Jopa Saksan julkinen velka on noin 90 % BKT:sta. Alkuperäisestä 60 prosentin rajasta yrittää pitää kiinni vain harva maa, Suomi yhtenä näistä.

EU-maiden työttömyysaste toukokuussa 2015. Lähde: Eurostat

http://vastavalkea.fi/2016/02/07/eusta-tullut-velka-ja-tyottomyysunioni/

Velkojen kasvaessa on seurannut työttömyyttä, kun jäsenmaiden ostovoimaa on leikattu velkojen saamiseksi kuriin. Euroalueen virallinen työttömyysaste on 10,4 %, kun esim. USA:ssa työttömyys on pudonnut elvytyksen ansiosta 5,5 prosenttiin. Euroopassa surkein on tilanne Kreikassa ja Espanjassa. Erityisen vaikea on nuorisotyöttömyys, kun melkein kaikissa euromaissa yli 25 % nuorista on työttöminä.

Yllä oleva kertoo karua kieltä EU:n kehityksestä velka- ja työttömyysunioniksi. Minusta Suomen paikka ei ole tällaisessa unionissa.

Kaiken lisäksi saamme maksaa noin miljardi euroa vuosittain jäsenyydestämme. Suomi on maksanut mm. satoja miljoonia euroja Britannian erioikeuksille, ja näitä oikeuksia Britannia haluaa lisää pysyäkseen EU:ssa. Voi olla, että Britannia kuitenkin lähtee, ja se on EU:n lopun alkua.!

Vastavalkea - Pintaa syvemmältä

Mikko Elo 7.2.2016

http://vastavalkea.fi/2016/02/07/eusta-tullut-velka-ja-tyottomyysunioni/

JK.

Muistin virkistämiseksi kannattaa katsoa videopätkä eduskunnan EMu-keskustelusta vuodelta 1998

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

Siinä "kylmineen", "pimeineen" ja "mörköineen" on mittavasti äänessä Paavo "Mooses" LIpponen täysin EMU-huumaantuneena. Eikä ihan pienessä roolissa ole tuolloinen valtiovarainministeri Sauli Niinistökään...

Tuosta päätöksestä juontaa toisen Paavon, sen Väyrysen kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen euroalueeseen kuulumisesta:

"- - Päätös Suomen liittymisestä euroalueeseen tehtiin eduskunnassa keväällä 1998. Jäsenyydestä ei järjestetty kansanäänestystä. Eduskunnalle ei annettu lakiehdotusta, vaan ainoastaan valtioneuvoston tiedonanto. Tiedonannossa jäsenyys esiteltiin miltei pelkästään myönteisessä valossa, vaikka käytettävissä oli runsaasti tietoa siihen liittyvistä kielteisistä vaikutuksista ja riskeistä.

Suomi on kärsinyt jäsenyydestään euroalueessa enemmän kuin useimmat muut jäsenmaat. Kreikan kriisin yhteydessä on esitetty euroalueen taloudellisen yhteisvastuun lisäämistä ja sen kehittämistä täydelliseksi talousunioniksi, johon kuuluvat yhteisvastuullinen pankkiunioni, yhteinen valtiovarainministeri ja budjetti sekä pysyvät jäsenmaiden väliset varainsiirtojärjestelmät. Ranskan presidentti Francois Hollande on ehdottanut euroalueelle jopa yhteistä hallitusta. - -"

http://keskustelu.suomi24.fi/t/13738556/mita-vuoden-1998-emu-ratkaisusta-on-siunaantunut

Äänestä

viemässä Suomen seikkailupolitiikan tielle !

Ex-valtiosihteeri Risto Volanen on blogikirjoituksessaan tarttunut pariakin Niinistöä ulokkeista ja esittänyt perustellun huolestumisensa Suomen ulkopoliittisen "vakauslinjan" vaarantamisesta provokatiivisilla yhteisharjoituksilla USA:n asevoimien kanssa...

"Tänään vahvistetun tiedon mukaan Suomeen on tulossa keväällä sotaharjoitukseen amerikkalaisia panssareita.

Viime viikolla tuli julkisuuteen, että amerikkalainen F-15C hävittäjäosasto harjoittelee Karjalan lennoston yhteydessä ensi keväänä.

Viime vuosina Suomi on muutoinkin askel askeleelta yhdentynyt Yhdysvaltojen ja Naton sotilaallisiin järjestelmiin ja tullut näin osaksi Itämeren alueella tapahtuvaa eri tasojen sotilaallista eskalaatiota.

Yhdysvaltojen ilma- ja maavoimien tulo sotaharjoituksiin Suomen ilmatilaan ja maaperälle on kuitenkin aivan uusi askel pohjoisen Euroopan ja Suomen turvallisuuspolitiikassa.

Joissakin ennakkotiedoissa on tuotu esiin, että kyseessä voisi olla ylimmän valtionjohdon otteen lipsuminen harjoituksista päätettäessä. Seitsemän vuoden kokemuksen perusteella voin sanoa, että Tasavallan presidentti ja pääministeri ylimpinä vastaavat sotaharjoitusten pitämistä koskevista päätöksistä, jotka tehdään hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisessa valokunnassa.

Kun presidentti, pääministeri tai muut UTVA:n jäsenet eivät puuttuneet näitä harjoituksia koskeviin puolustusministerin esityslistan kohtiin, syynä on ollut puuttuva tahto tai osaaminen. Jos päätös harjoituksista on tehty jollakin alemmalla tasolla, päättäjät ovat vastuussa ylimmälle valtionjohdolle ja heidät saatettava vastuuseen.

Presidentti Sauli Niinistö on ollut tehtävässään neljä vuotta. Ensimmäisinä vuosina hän puhui turvallisuuspolitiikasta varsin yleisellä tasolla, mutta hänen linjauksensa ovat ajan kanssa täsmentyneet yhä selkeämmin Suomen vakaalle peruslinjalle, jota hän on sattuvasti luonnehtinut aktiiviseksi vakauspolitiikaksi.

Osaltani olen kansalaisena kannattanut aktiivista vakauspolitiikkaa linjana, koska se on ollut vastaus Itämeren alueen lisääntyvään osapuolten sotilaalliseen eskalaation eli jännityksen vastavuoroiseen portaittaiseen lisääntymiseen. Tämänkin poliittisen linjauksen aikana Suomi on kuitenkin käytännössä yhä enemmän integroitunut eskalaatioon mukaan osana amerikkalaisia ja Naton sotilaallisia järjestelmiä.

Tähän asti on voinut toivoa, että presidentti Niinistö ja pääministeri Sipilän hallitus saisivat vähitellen otteen jo aikaisemmin alkaneeseen sotilasvetoiseen konfliktihakuiseen politiikkaan, jolle Kataisen ja Stubbin hallitukset antoivat tukensa.

Viimeisessä uudenvuoden puheessa presidentti Niinistö sanoi MM.: ”Vakauspolitiikan lähtökohdat ovat Itämeren alueella kohtuullisen hyvät. Valtioilla ei ole alueellisia vaatimuksia toisiltaan ja valtioiden sisäinen poliittinen tilanne on vakaa. Kuin itsestään leimahtavaa pesäkettä ei siis ole, vaikka laajemmat jännitteet tänne heijastuvat.”

Presidentti jatkoi: ”Olisikin loogista, että rakentaisimme myös ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä pidemmälle. Molempien etu on pyrkiä edistämään yhteistyövaraista turvallisuutta, johon sisältyy myös pyrkimys luottamusta herättävien toimien kehittämiseen.”

Nyt kuullut päätökset ovat selvässä ristiriidassa presidentti Niinistön esittämän ulkopoliittisen linjan kanssa. Ne eivät lisää vakautta pohjoisessa Euroopassa tai ole luottamusta herättäviä toimia. Ne tuovat naapurimaamme ulkoisen kriisin ajan sotilaallisen vihollisen harjoittelemaan operointia Suomen alueelta käsin muutaman minuutin päähän sen toisesta pääkaupungista ja elintärkeistä liikenneyhteyksistä. Käytännössä ne horjuttavat pohjoisen Euroopan vakautta ja vaarantavat suomalaisten rauhaa ja hyvinvointia.

Mistä puheessa aktiivisesta vakauspolitiikasta on pohjimmiltaan ollut kysymys?
Kansalaisilla on oikeus pyytää presidentti Niinistöltä ja pääministeri Sipilältä totuudenmukainen selvitys Suomen ulkopoliittisesta linjasta ja siitä, miten nyt julkistuneet päätökset sitä palvelevat."

RV 18.2.2016
http://www.ristovolanen.fi/118302917/3545485/posting/kysymys-presidentti-niinistölle

Vrt.

"- - Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan linjaan kohdistuu kuitenkin paineita ennen muuta valtioneuvoston suunnalta.

Kokoomus ajaa Alexander Stubbin johdolla mahdollisimman nopeaa Suomen Nato-jäsenyyttä. Stubb tahtoo EU:n muuttuvan sotilasliitoksi. Siksi hän haluaa tulkita EU:n perussopimuksen avunantolausekkeen velvoittavan myös sotilaallisen avun antamiseen toisille jäsenmaille.

Stubb haluaa poistaa lainsäädännölliset esteet suomalaisten sotilaiden osallistumiselta.

Timo Soini ja Sampo Terho ovat ilmoittaneet kannattavansa Suomen Nato-jäsenyyttä, mutta puolueen kanta on toinen. Aikaisemmin kirkkaalla liittoutumattomuuspolitiikan linjalla ollut Jussi Niinistö näyttää alkaneen horjua."

PV 18.2.2016
http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/212126-miksi-sauli-niinisto

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Paavon_ja_Saulin_hamuama kirjoitti:

EMU pakottaa: "Kreikan velat leikkuriin ja markkinakuri euroalueelle"!

Ylivelkaantuneiden maiden velkoja pitää järjestellä samaan tapaan kuin yritysten. Vain näin syntyy markkinakuria, paukutti tänään omat eurorohtonsa esittänyt Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä. Seuraavaan kriisiin varautuminen vaatii myös paremmin toimivia pääoma-, luotto- ja työmarkkinoita sekä pankkien ja valtioiden välisen kohtalon yhteyden heikentämistä.

Kreikan kesäiset kriisiviikot muistuttivat jälleen, ettei euroalue toimi toivotusti. Monet pitävät järjestelmää niin hauraana, että patistavat euromaita kohti tiiviimpää liittovaltiota ja velkojen yhteisvastuuta.

Etlan toimitusjohtaja Vesa Vihriälä ei kuitenkaan pidä ajatusta poliittisesti realistisena

– Fiskaaliunioni voisi olla hyödyllinen mutta se ei ole välttämätön. Sitä ei pidä väkisin ajaa.

Vihriälän omat lääkkeet euroalueen lääkitsemiseksi kuultiin tänään. Kun paha päivä koittaa -raportissa Vihriälä luonnostelee kuuden kohdan ohjelman, jolla euroalueen vakaus saadaan palautettua:

Luodaan valtioiden velkajärjestelymekanismi

Vahvistetaan pääoma- ja luottomarkkinoiden integraatiota

Toteutetaan pankkiunioni

Rajoitetaan pankkien valtionriskejä

Kasvatetaan pankkien pääomapuskureita

Parannetaan kansallisten työmarkkinoiden joustavuutta.

Kreikan velat saneerattava

Kreikan kriisin jälkeen vaatimus valtioiden velkajärjestelymekanismista on erityisen keskeinen. Vihriälän ajatuksen mukaan vain tieto siitä, että myös valtion velat voidaan saneerata, ohjaa sekä pankit että valtiot toimimaan vastuullisemmin ja palauttaa siten markkinakurin.

Kreikan kesällä sovittua lainaohjelmaa Vihriälä pitää kyseenalaisena. Nyt laina myönnettiin Euroopan pysyvästä vakausmekanismista EVM:stä, vaikka Kreikan tilanne ei aiheuttanut vaaraa koko eurojärjestelmälle.

EVM:n sääntöjen mukaan varoja pitäisi käyttää vain silloin, kun tilanne koko eurojärjestelmän vakaus on uhattuna. Nyt näin ei ollut. Annoimme signaalin, että mitään mitä sovimme, ei voi uskoa.

Vihriälän arvioin mukaan euromaat joutuvat vielä nielemään myös Kreikan velkojen saneeraamisen.

Ikuisesti vuotavassa soutupaatissa?

Raporttia tuoreeltaan kommentoinut europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd.) ei nähnyt poliittista liikkumavaraa aivan yhtä ahtaana kuin Vihriälä.

– En usko, että integraation poliittinen syventäminen on mahdotonta. Eurooppa on nyt niin kovien haasteiden edessä sekä kilpailukyvyn suhteen että pakolaiskriisin vuoksi, että tilanne voi saada valtiot näkemään yhteiset intressit selvemmin, Jaakonsaari sanoi.

Myös Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich kaipasi lisää visionäärisyyttä euroalueen kehittämiseen. Pelkkä vakauden parantaminen ei hänen mielestään riitä tilanteessa, jossa Euroopan talous nilkuttaa vuodesta toiseen. Tavoitteena pitäisi olla, että euroalueesta tulee aidosti vahva talousalue.

–Nyt tilkitsemme vuodesta toiseen vuotavaa soutupaattia. Mutta mistä veneeseen saataisiin se moottori? Loppuiko euron rakentajilta jo nyt usko kesken?, von Gerich provosoi

Näkökulma: Kreikka saa armahduksen, mutta euroalue jatkaa rämpimistä 4.9.

Ks. http://yle.fi/uutiset/nakokulma_kreikka_saa_armahduksen_mutta_euroalue_jatkaa_rampimista/8280115

Hanna Säntti
Yle Uutiset
http://yle.fi/uutiset/vihriala_kreikan_velat_leikkuriin_ja_markkinakuri_euroalueelle/8280525?ref=leiki-uup

JK. Niin pääministeri Juha Sipilän kuin muidenkin EUro-hurmaantuneiden on syytä pysähtyä ainakin aina illansuussa panemaan kädet peiton päälle ja miettimään itse tykönään eikä siis tyydytyksellä sitä, mihin heikäläisten ja kaltaistensa EU-innostuneiden ja -intoilijoiden politiikka on Suomen talouden jälleen kerran ajanut!

Heidänkin tulisi tajuta, mitä olisikaan Suomi ja Euroopan Unioni ilman Paavoja, sillä niitä on ainakin kahdenlaisia!

Se toinen, myös Moosekseen itseään vertaama, luonnehti vuoden 1998 aikaisia EMU-kriittisiä kansanedustajia ja kansalaisia peloittelijoiksi:

"tosi kylmää" ja "pimeää"

olivat sanonnat lipposlaisittainkin kovasanaisessa eduskuntakeskustelussa, jossa jopa "mörköjäkin" on havaittavissa tietyssä videopätkässä!

Siitä jos mistä kuka tahansa hivenenkin politiikkaa ja taloutta seurannut
kansalainen voi tajuta, mistä asti ja mistä päätöksistä juontuvat sekä
Kreikan kriisin että kokonaisuudessaan euron kriisi
synnyt. Ja kuten viime vuosilta ovat tavalliset kansalaiset kautta Euroopan nahoissaan tuntea, tosi syvästi juontuvatkin!

https://www.youtube.com/watch?v=7FYpbCPJNy4

Videopätkä on sikäli yllätyksellinen, että jopa ent. pääministeri Esko Aho esiintyy siinä edukseen!

Suomen Itsenäisyyden juhlavuoden rahastoksi perustetussa Sitrassakin
duunarina ollut videopätkässä esiintyvä ex-pääminsteri Aho onkin perusteellisesti itsenäisyyden merkityksen sisäistäneenä varmaankin jo ymmärtänyt käydä allekirjoittamassa puolueensa kunniapuheenjohtajan - siis sen toisen Paavon - tekemän kansalaisaloitteen?

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/1372

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu