Tutustuin nepalilaiseen mieheen

opiskelijahki

Moi!

Olen tutustunut nepalilaiseen mieheen netissä. Tapasimme tosi nopeasti muutaman viestin jälkeen, (koska olin vain niin kyllästynyt viestittelemään ihmisten kanssa niin ajattelin: "Mikä ettei?").

Ihan huvikseni ajattelin kysyä, että onko muilla kokemuksia esim. samankaltaisista kulttuuritaustoista ym. tulevista henkilöistä... ? :D Himalaja, Intia, hindulaisuus...ym.

Vaikka tapasimme netissä ja tarkoituksella etsin seurustelukumppania niin tuntuu siltä, että törmäsimme sattumalta. En mitenkään erityisesti innostunut siitä, että hän on ulkomaalainen ja aasialainen -osin kulttuurisyistä, osin ulkonäkösyistä ja osin yksinkertaisesti siitä, attä ajattelin, ettei se voi olla vakavaa, koska hän kuitenkin on täällä vain väliaikaisesti opiskelemassa...

Häneen olen kuitenkin nyt paremmin tutustumassa, vaikka selväksi tuli jo alkuunsa, ettei tästä voi mitään vakavaa tulla. :/ Ajattelin keskittyä pääasiassa opintoihin ja on nyt sitten ainakin seksikaveri haluttaessa? Nope. Näin tässä sitten lopulta kävi. Tuskin hän sitten haluaa olla vain kaverikaan, kun miehestä on kyse.

Hän ei halua seurustella, vaikka aluksi antoi ymmärtää, että hän haluaa seurustella. No, en minäkään halua seurustella hänen kanssaan. Hän ei suhtaudu kovin iloisesti siihen, jos käyn baarissa, eikä hän halua, että tapaamme muita, mutta ei myöskään halua seurustella. Olen törmännyt samantapaiseen ennenkin, mutta tapaus oli kyllä suomalainen.

Meillä on kyllä ollut ihan kivaa yhdessä muuten. Olen aika järkyttäviä juttuja kuullut hänen perheestään/suvustaan ym. (asuvat hänen kotimaassaan). Hän vaikuttaa (päällepäin) yllättävän hyvin sopeutuneen uuteen kulttuuriin täällä Suomessa. Hänellä ei ole muita suomalaisia kavereita.

Mulle tulee välillä aika pahat fiilikset, kun jutellaan kulttuurista ja kulttuurieroista. Olen aika ennakkoluuloinen ja epäuskoinen, koska hänhän on täällä vain opiskelemassa ja turistina kokeilemassa, koska hän lähtee kuitenkin takaisin.

En tiedä, mikä on henkilökohtaista ja mikä on kulttuuria. Hän on toisaalta tosi huomaavainen ja toisaalta tuntuu, että hän analysoi kaikkea, mitä teen ja miten käyttäydyn. Hän on ulkonäkökeskeinen minua kohtaan, mikä on vähän häiritsevää. En ole ehkä naiseksi erityisen ulkonäkökeskeinen, ja jos olisinkin niin se varmaan siinä tapauksessa kiinnittäisin enemmän huomiota miehenkin ulkonäköön.

En jaksaisi kuunnella ulkonäkökommentteja joka päivä, kun näemme; olivatpa ne sitten positiivisia (kuten yleensä) tai neuvoja?! :D Ihanaa saada ulkonäköneuvoja mieheltä, (:/...)joka ei edes aina harjaa hampaitaan.

En ala ketään erityisemmin neuvomaan. Sanon asiasta kerran, jos koen sen tarpeelliseksi. Siksi en ala kertomaan hänelle sen enempää, ettei minua juuri liikuta hänen ulkonäkökommenttinsa. Hän on tämän harmikseen varmaan jo huomannut.

Minusta tuntuu, että olisin hänen kulttuurissaan aika kelvoton nainen, mikä häiritsee minua. Hän ei kyllä ole antanut minun näin ymmärtää missään nimessä, vaan hän on vain sitä mieltä, että asiat ovat eri tavalla hänen kotimaassaan...

Muuten kuin seurusteluun liittyen hän on mieheksi tosi mukavaa seuraa. Luultavasti parempaa juttuseuraa kuin minä.

En tiedä oliko tää jakamisen arvoinen juttu.

25

<50

    Vastaukset 25

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • RaakaWatson

      Oli. Kiitos.

      • jore4

        Kuinka moni suomalaishoro on haalinut maahan aloittajan tavoin netin kautta eksoottisia rattopoikia suomalaisen veronmaksajan eläteiksi.
        Niistä tuskin on olemassa mitään tilastoja, sillä ne ujutetaan maahan ohi virallisen kirjanpidon.


    • Kiti83

      Anna olla, jos miehestä on niin kamalaa, jos nainen käy baarissa! Onko sillä miehen pituudella niin väliä? Itselläni on mies Thaimaasta, eikä haittaa, vaikka samanpituisia olemme :D Tunnen itseni naiseksi siitä huolimatta.

    • marjukkamielitär

      Mikä ihme riivaa maamme hameväkeä? Haksahdetaan etnisiin tautipesäkkeisiin, vaiika jonossa palvomassa laadukasta arjalaista Pasia ja Pekkaa?

      • jore4

        Tuttu näytelmä jonka käsikirjoitus oli jo alusta asti valmiiksi kirjoitettu.


      • FinlandNoAryan

        Suomalaiset eivät ole arjalaisia! Arjalaiset ovat intian suunnilta tulevaa väkeä.


    • singsingsing

      Aloittajan viesti koskee monikulttuurisia suhteita. Tämä on kuitenkin nykyään maahanmuuton vastustamispalsta. Monikulttuuriset suhteet on kielletty. Ne kieltää jyrkästi Maahanmuuttoviraston johtaja jore4 ja apulaisjohtaja Watson. Ne näkee muslimeja joka puolella ja pelkäävät niin, että hampaat kalisee. Siksi heillä onkin 6 henkivartijaa kummallakin. Nepalilaiset kuitenkin ovat hinduja.

      • RaakaWatson

        Äläs nyt hihku. Koskaan en ole monikulttuurisia suhteita tai maahanmuuttoa vastaan ollut, kunhan ne ovat hyödyksi Suomelle. Kuten tiedämme islam on sodassa kaikkia muita vastaan ja siksi muslimien kanssa pelehtiminen on aivan järjetöntä. Mitä tulee aasialaisiin niin ei ole juuri ongelmaa, mitä nyt intialaiset ovat sellaisia pyrkyreitä. Mutta eivät sentään julista pyhää sotaa kaikkia vastaan. Eli älä viitsi väittää että olisin kunnon ihmisiä vastaan.


      • norskin_nainen
        RaakaWatson kirjoitti:

        Äläs nyt hihku. Koskaan en ole monikulttuurisia suhteita tai maahanmuuttoa vastaan ollut, kunhan ne ovat hyödyksi Suomelle. Kuten tiedämme islam on sodassa kaikkia muita vastaan ja siksi muslimien kanssa pelehtiminen on aivan järjetöntä. Mitä tulee aasialaisiin niin ei ole juuri ongelmaa, mitä nyt intialaiset ovat sellaisia pyrkyreitä. Mutta eivät sentään julista pyhää sotaa kaikkia vastaan. Eli älä viitsi väittää että olisin kunnon ihmisiä vastaan.

        Mutta eikös hindulaisuudessakin harrasteta pakkonaittamisia ja lapsia sikiää? Hindut eivät tosin taida levittää uskonnollista sanomaansa siinä missä islamistit. Parasta on vain tutustua ateistiin tai tapakristittyyn, niin ei ole ole näitä ongelmia sitten.


      • opiskelijahki

        Kyllä mm. Intiassa ja Nepalissa harrastetaan edelleen paljon lasten pakkonaittamista ja olen todellakin saanut kuulla aiheesta kaunistelematta. Monet ihmiset haluavat päästä tästä perinteestä eroon, mutta eivät ilmeisesti kaikki.


      • RaakaWatson
        norskin_nainen kirjoitti:

        Mutta eikös hindulaisuudessakin harrasteta pakkonaittamisia ja lapsia sikiää? Hindut eivät tosin taida levittää uskonnollista sanomaansa siinä missä islamistit. Parasta on vain tutustua ateistiin tai tapakristittyyn, niin ei ole ole näitä ongelmia sitten.

        Ei minua kiinnosta pakkonaittamiset mutta jos joku tulee sanomaan että en voi syödä mitä haluan tai juoda mitä haluan tai kenen kanssa olen vaakamambossa niin silloin menee kuppi nurin. Jos vielä uhkaavat hengenmenolla jos en tee kuin tahtovat niin johan on soppa valmis.


    • Puhupuhuvaan

      Oli oikeastaan ihan mielenkiintoista lukea vaihteeksi tällaistakin tekstiä, joten kiitos! oli jakamisen arvoinen juttu..
      Jäi kuitenkin miettimään, että jos mies on noin hyvä keskustelija niin varmaan saisit kakistettua myös sun omat tuntemukset ihan rehellisesti hänelle?
      Eihän tuollaista kukaan pitkään jaksa.

    • pensselitäti

      En oikein ymmärtänyt, missä menette, mutta pari asiaa tuli kuitenkin mieleeni:

      1. Sinä asut Suomessa, omassa kotimaassasi. Saat toimia täällä oman "kulttuurisi" mukaiseesti. Olisihan kumma, jos sinun pitäisi yrittää heittäytyä täällä nepalilaiseksi. Maassa maan tavalla,

      2, Mainitset toistuvasti, että mies on täällä vain väliaikaisesti. Näin on, jos hän on täällä opiskelijaviisumilla. Mutta ehkä hän haluaakin jäädä tänne pysyvästi. Sinä olisit oiva oikotie pysyvän oleskeluluvan saamiseksi.

      3. Ulkonäkökommentit voi jättää omaan arvoonsa. Tosin eihän niitä jaksa kovin pitkään kuunnella, poistukoon kuvioista, jos ei seura kelpaa.

      • opiskelijahki

        En tosiaankaan ajatellut heittäytyä nepalilaiseksi millään tavalla. Olen kuitenkin kiinnostunut hänen kulttuuristaan. Olen kiinnostunut kulttuureista ylipäätään, mutta mielestäni se on myös tärkeä ja olennainen asia ihmissuhteen kannalta. Kulttuuri vaikuttaa tahdosta riippumatta jollain tavalla jokaisen ajatusmaailmaan...

        En ole mitenkään loukkaantunut hänen kommenteistaan, paitsi muutaman kerran. Jotkin asiat ovat vain jääneet häiritsemään. Olen itsekin tavallaan ehkä vähän analysoiva ihminen muita kohtaan, mutta toisaalta usein unohdan hänen huonot puolensa pian, koska hyviäkin puolia on.

        Hän on sanonut, että mahdollisesti haluaisi jäädä tänne vakituisesti asumaan, mutta toisaalta hänen äitinsä/perheensä haluaisi valita hänelle vaimon perinteiden mukaan. Eikä hän halua loukata äitinsä tahtoa jne... Hän ei yhtään ole innostunut ajatuksesta... ja toisaalta hän saa itsekin valita vaimonsa, jos perheelle ehdokas sopii.

        Suomeen hän ei voi jäädä, jollei hänellä ole töitä. Hän ei osaa suomea. Yksi vaihtoehto on mennä naimisiin... Pidän hyvin todennäköisenä, että hän lähtee valmistuttuaan, sanoi mitä sanoi.

        Ulkonäkökommentit eivät ole mitenkään kovin iso juttu, koska olen niihin nyt tavallaan jo tottunut. En ala häntä neuvomaan. En yritä muuttaa toista ihmistä. Ehkä juttelen vielä hänen kanssaan aiheesta... On se toisaalta kiva saada kehuja ja rehellistä palautetta. Toisaalta alkaa vähän miettiä, että toivoisiko hän, että muuttuisin jotenkin...


      • pensselitäti

        Kirjoitit: "Minusta tuntuu, että olisin hänen kulttuurissaan aika kelvoton nainen, mikä häiritsee minua. Hän ei kyllä ole antanut minun näin ymmärtää missään nimessä, vaan hän on vain sitä mieltä, että asiat ovat eri tavalla hänen kotimaassaan... "
        Miksi annat sellaisen asian häiritä itseäsi, jota mies ei ole edes missään nimessä sinun antanut ymmärtää? Muutamissa kulttuureissa ympärileikkaamatonta naista pidetään kelvottomana, monissa neitsyytensä menettänyttä naista. Annatko sen häiritä itseäsi? Tämän miehen mielipiteet, jopa kuvittelemasi, taitavat olla sinulle varsin tärkeitä.
        "Suomeen hän ei voi jäädä, jollei hänellä ole töitä." Kyllä voi, nimenomaan perhesuhteen perusteella. Et olisi ensimmäinen oleskelulupavaimo. Tuntuu, että hän on tärkeämpi sinulle kuin sinä hänelle, joten pidäpä varasi.
        "Pidän hyvin todennäköisenä, että hän lähtee valmistuttuaan, sanoi mitä sanoi." Minä puolestani pidän hyvin todennäköisenä, että hän aikoo jäädä Suomeen ja käyttää sinua siinä välineenään.
        Mitä äidille mieluisan vaimon valintaan tulee, sen aika on tyypillisesti sitten, kun pysyvä oleskelulupa on saatu suomalaisen vaimon avulla.
        En haluaisi olla ilonpilaaja, mutta näin se usein menee. Toisaalta, ettehän te seurustele ettekä halua seurustella, joten ei teille niin voi käydä. Vai mitä?


      • opiskelijahki

        Ei vain ole kivaa, kun tietää, että toinen jo tietää, että hänelle valitaan vaimo kuitenkin. Hän on antanut ymmärtää päinvastaista: vaimo löytyy nepalista. Ehkä siksi hän toivoo, etten ajattelisi liikoja. Asiaan en voi mitenkään vaikuttaa. En halua ketään uuttakaan nyt etsiä, mutten voi hänenkään kanssaan olla vakavasti. Pitää kai pitää vähän etäisyyttä ja tavata ystävinä. Jos häntä ei kiinnosta olla vain ystäväkään, niin saanpahan sen huomata sen sitten.


      • LäheltäJaKaukaaSeurannut

        Jos olet kuullut perheestä järkyttäviä tarinoita, niin sinuna pysyisin kaukana tuosta miehestä. Sen olen omassa elämässäni yli 15 vuoden aikana nähnyt, että jos eteläaasialaisessa perheessä on tapahtunut jotain järkyttävää, niin se kielii yksinkertaisesti siitä, että arvomaailma on tuossa perheessä vinksallaan. Käytännössä hindulainen "arvomaailma"/kommunikaatio perustuu syvällisten filosofioiden sijasta "alempiarvoisten" alistamiseen ja rankkaan manipulointiin, ja tästä johtuen hindujen keskuudessa tapahtuu uskomattoman omituisia ja kamalia asioita. Aivan hirvittävää simputusta, väkivaltaa, pakottamista, erityisesti naisten tukahduttamista, mustaa magiaa jne. Näistä ei järin puhuta, koska jooga ym. on niin muodikasta ja intialaiset antavat itsestään mielellään ulkomaailmalle kuvan seesteisinä ja syvällisinä ihmisinä. Mutta kun päästään perhepiiriin, niin johan alkaa meininki näyttää erilaiselta valitettavan monessa tapauksessa. Sitä ei vain useimmiten paljasteta ulkopuolisille, mutta onneksi sinun kaverisi sentään paljasti ennen kuin on liian myöhäistä sinun kannaltasi. Ota vaari sanoistani, niin säästyt monelta harmilta.


    • suvakiaskdiak

      Ota muslimi mieheksi, hän on todella huomaavainen ja ihana niin kauan kunnes menet naimisiin, tai otat hänen rauhanuskontonsa vastaan, siittää sinut saadakseen oleskeluluvat ((tuhat ja yksi tarinaa jo suomessa näistä)). sen jälkeen toteutetaan koraania ja olet yksi hänen monista vaimoistaan, olet hänen omaisuuttaan. en jaksa alkaa enempää kertomaan ,varmasti jokainen löytää kun viitsii googlettaa islamin tavoista. Kun koraania lukee niin ei kukaan täysijärkinen suvaitse moista uskontoa, mutta eihän sitä aikaa ole ottaa selvää kun on niin kiire suvaita kaikkea ja sortaa rasismi, fasismi huutelulla niitä ketkä ovat ottaneet asioista selvää ja koittavat niistä kertoa tietämättömille. Vielä te löydätte sen oman nenänne edestä, saatte niittää sitten sen minkä kylvätte, tai noh, mies kylvää saastaiset siemenensä sisääsi.

      Turha sen jälkeen tulla itkemään kun on varoitettu. Eläimiä he ovat, koraani sanoo että kaikki keinot on sallittu harhaoppisia vastaan.

      • fary

        Mitä sä tämmöstä muslimi-skeidaa tuut selittämään ketjuun, jossa jutellaan nepalilaisesta? Joka on todennäköisesti hindu, eikä välttämättä itse edes kovin uskonnollinen sellainen. Käsittämätöntä kuinka vakeaa joidenkin on lukea ketju ennen siihen kommentoimista.


      • Anonyymi00025

        Hinduistakin pitäisi olla faktaa kuten muslimeista. Naisten asema ja arvo on kummissakin huono.


    • hindu

      Minäkin oon tutustunu nepalilaiseen mieheen muutama kuukausi sitten. Muuten kaikki ok, mutta mua on jääny häiritsemään miehen käsitys seurustelemisesta. Hänen mielestään seurustelu on jotain, mitä aloitetaan sitten, kun tunnetaan toinen kunnolla ja tiedetään jo, että haluaa viettää toisen ihmisen kanssa loppuikänsä. Eli me ollaan tapailtu monta kuukautta, ja tullaan ilmeisesti tapailemaan vielä ensi vuoteenkin asti.. Kunnes mies tietää, olenko sellainen ihminen jonka kanssa hän voisi viettää loppuikänsä.

      Itse ajattelen, että se seurustelu nimenomaan on sitä aikaa kun tutustutaan ja mietitään halutaanko edetä kihlaukseen ja naimisiin. Että tapaillaan vain siihen asti, että halutaan olla vain kahdestaan. Sitten sovitaan seurustelusta samalla kun sovitaan ettei muita enää etsitä ja tapailla.

      Vaikeinta toisesta kulttuurista (vielä niin erilaisesta kulttuurista kuin nepalissa ja intiassa) tulevan kanssa seurustelussa on se, että läheskään kaikesta ei tiedä johtuuko asiat eri kulttuuritaustasta vai henkilökohtaisista ajatuksista/ominaisuuksista. Olisi helpompi suhtautua, jos tietäisi maan tavat etukäteen jotenkin.

      • RaakaWatson

        Ongelma on siinä että hindut eivät seurustele. Ei kuulu niiden kulttuuriin. Vähän niinku muslimeilla. Jos olet antanut pesää niin olet automaattisesti huono nainen.


      • hindu

        Tämä kyseinen mies ei ole erityisen uskonnollinen, ja on ennenkin seurustellut muutaman vuoden suomalaisen naisen kanssa. Hän ei ole muuttamassa takaisin, on täälä töissä ja puhuu suomea. Nimimerkkini vetäisin tuulesta, älä takerru siihen :D


      • RaakaWatson
        hindu kirjoitti:

        Tämä kyseinen mies ei ole erityisen uskonnollinen, ja on ennenkin seurustellut muutaman vuoden suomalaisen naisen kanssa. Hän ei ole muuttamassa takaisin, on täälä töissä ja puhuu suomea. Nimimerkkini vetäisin tuulesta, älä takerru siihen :D

        Voit olla varma etten takertunut nimimerkkiisi. Esitin kylmää faktaa siitä mistä niiden kulttuurissa on kysymys. Vaikka sinä onneton kuvittelet että kielen jotenkuten opittuaan se intiaani olisi ikäänkuin valaistunut ja jättänyt oman kulttuurinsa tavat niin voin kertoa että näin ei tosiaan ole käynyt. Älä ymmärrä minua väärin, kyllä sille pillu kelpaa aivan kuten muslimillekin mutta et ole vaimoainesta. Tosin jos saa kauttasi isot myötäjäiset kuten pysyvän makeskeluluvan Suomeen niin saattaapa tuo mennä naimisiinkin. En väitä etteikö aina silloin tällöin osu kohdalle laiskanpulskeaa tapausta joka jopa pysyy ruodussa maailman tappiin asti, katsos kun ne Intian niemimaan ihmeet eivät ole varsinaisesti kovassa huudossa naisten keskuudessa.
        Mutta ei poistuta aiheesta. Eli olet sille pelkkä spermareseptori eli vosu eli lumppu eli patja.


      • hindu

        Miehellä on jo suomen kansalaisuus, joten siitä tuskin on kyse. Miehellä ei myöskään ole sukua juuri ketään jäljellä Nepalissa, siksi hän ei sinne enää haluakaan. On kyllä kertonut minkälaista elämäni valitettavasti tulisi olemaan, jos muuttaisimme Nepaliin ja hänellä olisi äiti matriarkkana talossa. Mutta ei ole, emmekä tod.näk. olisi missään vaiheessa edes muuttamassa. Puhuu sujuvaa työsuomea, ollut 10v Suomessa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2037
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1259
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      26
      1081
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1038
    5. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      94
      772
    6. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      124
      749
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      717
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      59
      675
    9. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      662
    10. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      60
      644
    Aihe