Piilotettu tuska???

Kyllä tuo on normaalia. Ihmismielen tapa suojautua traumaattisista kokemuksista.

Väkivalta taas ei missään tilanteessa tai sen muodossa ole normaalia..

Niin, älä nyt tuosta ainakaan syyllisyyttä tai häpeää kanna. Rehellisesti vain kerrot mitä muistat ja että et muista kaikkea tai osaa vastata joka kysymykseen. Se on ihan okei ja tarinasi vain kertoo sen, miten kovaa elämäsi on ollut.
Toinen mahdollinen selitys on psykologien tai ainakin psykiatrien hyvin tuntema ns. splitting, jossa persoona jakautuu kahdeksi, se kärsivä osa joka eriytyy tuntevasta ja ajattelevasta mielen osasta. Henkilöllä voi olla jopa tunne että hän sivusta tai korkealta katselee sivusta omaa pahoinpitelyään, sivullisena tai säälivästi. Tiedän tämän miesystäväni kertomuksesta, hän oli kotona pienestä asti pahoinpidelty.
Henkilöillä joita on jo lapsena pahoinpidelty saattaa olla tällainen psyykkinen mekanismi, joka selittää (muiden mielestä) omituisen avuttomuuden ja passiivisuuden pahoinpitelytilanteessa. Tai toimivasta, autonomisesta aikuisesta taannutaan pikkulapsen passiiviseen tilaan.

Vaimoni on ollut nuoruudessa väkivaltaisessa suhteessa.Mies on ollut täysi narsisti alussa mitä kultaisin pikku hiljaa oli ruvennut alistamaan ja kun oli saanut täysin valtaansa niin oli alkanut pahoinpitelyt.Turpaan oli tullut ilman mitään syytä kerran oli viskannut silitysraudalla mutta ei ollut sattunut niin oli lyönyt pullolla päähän että siitäkin on päässä iso arpi olkapäähän oli lyönyt vyöllä solkipuolelle joka näkyy arpena vieläkin.Oli uhkaillut että jos sanot jollekkin niin hän tappaa koko perheesi.Vaimoni oli ollut täysin pelon alla eikä ollut puhunut kellekkään sitten uutenavuotena olivat olleet vaimoni vanhemmpien luona oli tullut kinaa nukkumapaikoista ja mies oli erehtynyt viskaamaan vaimoni lattialle .Vaimoni veljet oli nakanneet miehen pihalle.Sillä tavalla vaimoni pääsi siitä eroon.Hän on sanonut että varmaan mies olisi tappanut hänet jos olisi vielä jatkanut seurustelua.Vaimollani on vieläkin välillä vaikeaa niitten tapatumien vuoksi vaikka aikaa on mennyt yli 20 vuotta Eikö ne mu--päät tajua että että uhri on rikki loppuelämänsä.Minun puolestani tuollaiset ihmiset jos niitä ihmisiksi voi sanoa voisi vetää mu---ta hirteen.

Olin joskus väkivaltaisessa suhteessa, jota piilottelin usean vuoden kaikilta. Myöhemmin erosin. Nykyään olen käynyt terapiassa, jossa kokosimme aikajanaa tapahtumista. Aluksi en muistanut juuri mitään. Kävimme janaa läpi yhä uudestaan ja uudestaan. Välillä katsoimme ohella valokuvia. Parin kuukauden jälkeen rupesi tuntumaan jo silta että suurinosa asioista on muistunut mieleen. Ja kun olin saanut kaiken puserrettua paperille alkoi toipuminen. Mieli usein unohtaa järkyttävät asiat kun tilanne on vielä päällä, jotta kykenee selviytymään. Kun tilanne on ohi ja on turvassa, pystyy taas käsittelemään asioita. Jos olet vielä suhteessa, kannattaa ehdottomasti erota, ja ruveta vaikkapa kirjottamaan tapahtumia jotka muistuvat mieleen jo nyt, tai joita mahdollisesti vielä tapahtuu.

Miten muuten saat jatkuvaa huutoa mäikkäävän naisen hiljenemään kuin läpsäisemällä. Kun ei edes kuuntele mitään, vaan huutaa sekopäisiä, perättömiä solvauksia.

kirjoittaa naisten hakkaaja

en tiedä teidän suhteesta mutta vaimoni ei ole koskaan huutanut minulle enkä minä hänelle .Minä ainakin rakastan vaimoani yli kaiken ja olen ollut hänelle tukena milloin hänellä on vaikeaa entisen väkivaltaisen suhteen takia.

Yleensä narsistit naisten hakkaajat ovat pelkureita.Jos sattuu että vastassa on miehinen mies niin paska valuu heidän lahkeesta kun he juoksevat karkuun.Kotona sitten itsetuntoa kohottaakseen hakkaavat naisensa.

Kyllä, tiedän tunteen. Olen parhaillaan väkivaltaisessa parisuhteessa, jossa mieheni on lyönyt, kuristanut ja murjonut minua, sekä uhkaillut häpäisevänsä minut työmaallani.

Joutuessani poliisikuulusteluihin tunsin, että poliisi piti minua valehtelijana koska en todellakaan muista miten joka tilanne alkoi, kehittyi, kuka sanoi mitä, kauanko mikäkin kuristus kesti, kuinka kova mikäkin nyrkinisku oli, kuinka kovaa mistäkin niskalenkistä yritin päästä irti, miten kovaa minut paiskattiin seinään, miten kovaa kipua mistäkin iskusta tai kuristuksesta tunsin, miten kovaa pelkäsin, pelkäsinkö?

Ensimmäisten kuulustelujen jälkeen tajusin alkaa tulostamaan itselleni itse tekemäni rikosilmoituksen ja kertaamalla siitä tapahtumat juuri ennen kuulusteluihin joutumista.
Tämä siksi, että poliisi selvästikin etsi aukkoja kertomuksistani ja tarkkaili miten reagoin ja haparoinko ja ennenkaikkea: täsmäsivätkö kirjallinen ja nyt- kuukausia siitä tapahtuva- suullinen kuulustelu toisiaan!!!

Olen lapsuudessani kokenut kovaa henkistä väkivaltaa sekä jonkinverran myös ruumiillista. Todellakin huomaan miten lapsena opitut suojelumekanismit toimivat vieläkin hyvin: aktiivinen unohtaminen, anteeksianto, oman itsen syyttäminen, salaaminen ja vähättely. Olen myös huomannut, että sosiaalisissa tilanteissa alan jo olemaan ihan kipsissä, koska salaamisen taakka on niin kova. Tuntuu, ja pelkään koko ajan, että ihmiset näkevät lävitseni tämän säälittävän tilanteeni jota häpeän.