Seurustelu ja Mielenterveysongelmat

Millä tavoin tilanne vaikuttaa toimintakykyysi tai reagointitapaasi tai vuorovaikutukseen?

Mietitköhän nyt liikaa mielenterveysongelmiasi? Jokaisella ihmisellä on omat ongelmansa, mielenterveysongelmat eivät ole maailman ainoita. Pelkästään se, ettei kovin mieluusti ala tuomitsemaan kanssaihmisiään, antaa parisuhteelle todella hyvän lähtökohdan, vaikka ongelmia olisikin. Kukaan ei ole virheetön, ei ongelmaton. Kaikilla on ristiriitoja jonkun asian suhteen.

"Joskus se ei haittaa, mutta suurimman osan ajasta en edes lähesty naisia, koska en halua tuottaa heille sitten pettymystä."

Vai olisiko niin, että pelkäät itse pettymystä? Pelkäät, että mahdollinen suhde kariutuisi mielenterveysongelmiesi vuoksi? Voisitko ajatella, että varmaan päivittäin päättyy moni suhde/liitto. Ihan ilman kummankaan mielenterveysongelmia, vaan täysin muista syistä. Ja jos vaikka suhde päättyisikin mielenterveysongelmiesi vuoksi - näin nainen vielä sanoisi - niin entä sitten? Ei kun uutta matoa koukkuun...Turha pelätä ja varoa elämää. Relaa, älä suhtaudu mielenterveysongelmiisi, mitä ikinä ne ovatkaan, niin vakavasti. Ne ovat vain yksi haaste muiden joukossa.

Lopeta tuollainen ihme höpötys. Et todellisuudessa kaipaa ketään muuta kuin etsit palvelijaa. Olet erakko.

Odotatko, että nainen on älykäs, menestyvä ja koulutettu. Hallitsee elämänsä ja pystyy työn tekoon, normaaliin elämään taustoista yms huolimatta. Kun et itse pysty, odotat toisen olevan ns parempi. Yhtälö ei yleensä mene niin. Kumppani pitää tyyytyä etsimään samalla viivalla olevista ihmisistä, ei paremmin pärjäävistä.

Monilla on varmasti ihan yhtä huonot lähtökohdat ja he syövät lääkeensä ja sinnittelevät hoitaen elämänsä normaalisti. Jos heidän sitten pitäisi yhtä äkkiä ryhtyä huolehtimaan miehestä, joka ei siihen itse pysty, olisi heidän oma jaksamisensa vaakalaudalla.

Eli ota itseäsi niskasta kiinni ja lopeta itsesäälissä rypeminen, joka kuullostaa olevan iso osa mielenterveysongelmaasi. Monet kuvittelevat, että heidän lapsuutensa oli kovin traumaattinen ja toisilla ei ollut vastaavaa. Osalla ei tietty ollut, mutta monella on vaikka millaisia kokemuksia ja siitä huolimatta he elävät ja nauttivat elämästä.

Jos haluat normaalia elämään älykkään ihmisen kanssa, niin osoita itse olevasi älykäs ja hautaa menneisyys sinne minne se kuuluu ja ala nauttia nykyisyydestä.

Oikeastaan odotan juuri päinvastaista, että nainen ei olisi menestynyt ja niin edespäin, koska se juuri luo itselle huonon olon, että toisen elämä on aivan eri raiteilla kuin oma. Mutta ei minua sitten haittaa se menestyskään, jos tiedän että toinen varmasti tietää, ettei häntä haittaa tämä tilanne. Mutta odottaisin, että toinen olisi kuitenkin fiksu ja positiivinen, ja halukas yrittämään ongelmistaan huolimatta. Silloin voisin itsekin rentoutua.

Ongelma tietysti on siinä, että jos suhteen alusta asti tilanne on se, että itsellä on ongelmia, niin se on eri asia, kuin jos pitkässä suhteesa ongelmat alkaa, koska silloin ollaan jo saavutettu jonkinlainen olemisen taso.

Ja palvelijaa en halua, ajatuskin tuntuu kamalalta. Seurustelin joitain vuosia alentuvan ihmisen kanssa, ja se oli pahinta mitä koin, ja typeränä yritin sitten antaa toiselle voimaa ja itseluottamusta, ja kulutin itseni loppuun sellaisessa. Ja viimeisin suhde kariutui juuri siitä syystä, että tyttö odotti minun "paranevan", kun taas itse sellainen ajattelu oli vielä aika kaukaista. Hänestä ei ole mitään pahaa sanottavaa, mutta tilanne ei vain sopinut minulle ollenkaan.

Kai nämä olot vähän vaikuttavat omaan kykyyni sosialisoida, mutta en ota sitä liian vakavasti, ihan hyvin olen pärjännyt sosiaalisissa tilanteissa ottaen huomioon ongelmat. Mutta tosiaan, se etten lähesty naisia on sitä omaa pelkoa, että tuotan pettymyksen, ja kokemuksesta tiedän, että monelle ihmisele ongelmat ovat iso asia, enkä tuomitse heitä ollenkaan siitä, ymmärrän että he eivät voi heti tietää, minkälainen olen, ja että hekin haluavat jotain varmuutta suhteeseen.

Nyt kävi sen verran hassusti, että olen menossa treffeille huomenna. Tälle naiselle sanoin jo heti kättelyssä, että mikä tilanne on. Mutta heti alan miettimään sitä, että hän varmasti kysyy sitten tarkemmin menneisyydestäni, ja siitä on vaikea puhua ilman, että keskustelu menisi vaikeaksi, koska sitten pitää alkaa vakuuttelemaan, että en ole enää sellainen kuin ennen, tai että tilanteet eivät olleet minun hallinnassani silloin, esim perheettömyys lapsesta asti, huonot ihmissuhteet kun olin nuori ja tyhmä, ja niin edespäin. Mutta voisin kokeilla kääntää keskustelun sitten tulevaisuuteen mielummin kuin menneisyyteen. Ja siis en tässä ala enempää menneisyyttäni avaamaan, mutta matkalle mahtuu yhtä sun toista ihmettelemistä..

Mutta katsotaan miten tämä menee, hän vaikuttaa rauhalliselta, mutta hän taitaa olla todella menestynyt ihminen muuten, joka taas luo sitä painetta itselle.

Mä seurustelin muutaman kuukauden tuollaisen miehen kanssa...ei minua hänen ongelmansa haitanneet, itsellänikin oli sellaisia ollut, tosin nuorempana ja olin ne selättänyt ja kasannut elämän uudestaan. Ongelma hänen kanssaan tuli kuitenkin siitä, että hän ei hyväksynyt minun nykyistä sosiaalisuuttani, paljoa kavereita, unelmia, harrastuksia....Hänellä kun ei ollut kavereita tai harrastuksia juuri erilaisten rajoittuvuuksien takia, niin hän etsi parisuhdetta täyttämään koko elämänsä ja vapaa-aikansa ja siinä meillä meni mönkään. Muuten luulen, että meillä olisi pyyhkinyt ihan kivasti hänen ahdistuslääkityksestään huolimatta..

Nimettömänä.
Minä puolestani en aikoinaan kertonut, jo nykyiselle ex-miehelleni, paniikkihäiriöstäni, koska siihen aikaan 1980-luvulla siitä ei tiedetty vielä mitään :D. Ramppasin lääkäreissä kaikenlaisten "outojen" oireiden vuoksi. Onneksi jotenkin vaikeimman kautta mutta kuitenkin osasin itse hoitaa itseäni. Yhden päivän sallin kököttää pois ihmisten ilmoilta, mutta seuraavana päivänä oli pakko lähteä ulos, kauppaan. Vaikka kassajonossa meinasi taju lähteä...

Itse olen perheellinen pahaa mt-sairautta poteva mies jonka sairaus on kuitenkin hyvin hallinnassa. Käyn töissä, hoidan kotityöt, hoidan lapsia ja ohimennen myös parisuhdetta. Pahimpina aikoina olisin toivonut että puolisoni olisi kuunnellut enemmän mitä mulla oli sanottavana mutta ei halunnut ottaa osaa mun ongelmiin. Nyt menee ihan mukavasti ja joka päivä oivallan jotain uutta itsestäni/sairaudesta mikä vie mun eteenpäin tervehtymisessä.

Mä kertoisin mahdolliselle kumppaniehdokkaalle sitten vasta kun hän on nähnyt sua jo jonkin aikaa. Siis tajuaa että oot normaalissa mitois tuottava tunteva ihminen joka kykenee rakentavaan kommunikointiin. Eli hän ymmärtää ikäänkuin olisi terveen ihmisen kanssa tekemisis. MUTTA en pitkittäisi kertomista liian myöhään ettei kumppanille tule fiilistä etttä miks nyt vasta kertoi ts. tuli ikäänkuin petetyksi siinä mielessä että olisit terve. Kumppanikandidaatti saattaa lopettaa tapaamisen jokatapauksessa kumminpäin vaan toimit.