Tänään Sampokeskuksessa islamin esittelyä. Koraaneja oli yli 40 kielellä, mutta ei suomeksi. Muunlaista ilmaista rekvisiittaa oli suomeksi ja englanniksi. Onhan se koraani suomenkielellä, oikein juhlapainoksena vuodelta 2013. itse lainasin kirjastosta ja olen jo Hämeen-Anttilan johdolla lukenut koraanista lähes 40%. Kyllä se on melkein kuin raamattu. Siellä on raakuuksia, mutta aika oli toinen 600-luvulla. Ei raamattua pahempi. Paljon mielenkiintoista ja ihan uuttakin tietoa. Raamatussa se piru on langennut enkeli Lucifer, mutta koraanissa se on jinni, ruumiiton olento, joka on tulesta syntynyt. Jinnejä on muuten monenlaisia,hyviä ja pahoja. Islamissa on enkeleitäkin, mutta ne ovat vähän erilaisia kuin vaikkapa kristinuskossa.
Siinä nuoret ja vähän iäkkäämmät miehet esittelivät islamia. Lapsi n. 10 v jakoi lehtisiä. Ei näkynyt naisia esittelyhommissa. Olivat jotenkin arkoja. Eipä siinä muita näkynyt heidän juttusillaan kuin minä.
Siinä nuoret ja vähän iäkkäämmät miehet esittelivät islamia. Lapsi n. 10 v jakoi lehtisiä. Ei näkynyt naisia esittelyhommissa. Olivat jotenkin arkoja. Eipä siinä muita näkynyt heidän juttusillaan kuin minä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hyppäisivät maton päälle ja lentäisivät lähi-itään takaisin
Sainpahan nauraa:)
Mukavia fiksuja ihmisiä nuo pakolaiset. Tervetuloa Suomeen. Kiva että teidän avulla ne sisäsiittoiset humanoidikaljut häviävät Suomesta.
ihanaatervetuloa PASKAHOUSULLE Terveisiä HellsBells...Katotaan kuinka turpas menee kieroon kun olet pyyhkimässä Pakolaisjengien kengiä......MUISTA TÄMÄ !
http://answering-islam.org/suomi/index.html