miksi nuori yksinhuoltaja äiti kiinnittyy 16 vuotta vanhempaan mieheen? Jätin ukon koska oli käynyt höyläämässä tuon naisen riemurasiaa ja nyt näyttävät seurustelevan. Vai hakeeko äijä parka omaa nuoruuttaan ja huomaa kohta olevansa kynitty sekä rahoista että muusta omaisuudesta. Nainen on 32 ja mies 48. Meillä ei ollut lapsia.
Saapa äijä ainakin vanhoille päivilleen perheen. Tai mistäpä lienee vaikka olisivat onnellisia elämänsä loppuun asti.Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Saapa äijä ainakin vanhoille päivilleen perheen. Tai mistäpä lienee vaikka olisivat onnellisia elämänsä loppuun asti.Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Ei tuo ikäero enää tuossa vaiheessa merkkaa just mitään. Moni mies, ja saattaa olla tuo sinunkin, on jäänyt henkiseltä kehitykseltään jonnekin kolmenkympin korviin,ja silloihan kolmekymppinen nainen, ja vielä hedelmällinen, saattaa vastata just niihin tarpeisiin mitä ikääntyvä mies kokee sisällään: pitää yrittää tehdä pikaisesti ne asiat, jotka on jääneet tekemättä, koska tikittää se biologinen kello niilläkin. Tosin se ei tarkoita välttämättä samaa lopunalkua kuin naisella, mutta kropan rapistuminen, oman kykenemisen ja jaksamisen oleellinen väheneminen saa miehet uskomaan, että nuorempaan naiseen vaihtamalla koko onngelma tulee hoidettua. En tiedä väleistänne, mutta luulen, että sun on parasta keskittyä nyt hoitamaan ja hemmottelemaan itseäsi. Kun kerran ei ole lapsia, niin matka jonnekin aurinkoon rentoutumaan saattaisi olla hieno juttu. Toivottavasti et lyyhisty tapahtuneen alle, vaan näet koittaneen vapauden mahdollisuutena. En tiedä sitäkään, mutta ainakin omalla kohdallani voisin jo etukäteen pirullisesti riemuita, kun melkein viisikymppinen mies tulee isäksi.Ah sitä perheonnea, kun sinappiruutta parkuu yöt päivät maitoa ja vaippoja, muutama vuosi eteenpäin, niin pitää päästä muumimaahan ja särkänniemeen. Arvaa, jaksaako vanha mies oikeasti kovin kauan leikkiä kotia.. HEh, niinpä, mutta siinä vaiheessa voi olla jo liian myöhäistä katua. Ilman pirullisuutta; onhan se hyvä, jos ovat onnellisia, ei sitä voi edes paheksua tai kadehtia. Jos näin on, niin varmaan ovat onnensa ansainneet.
Muuten.. minulta lähti 53vuotias mies kun oli pamauttanut tiineeksi 27vuotiaan blondin.
pamauttelevat vaikka eukot kuinka panettelevat.
laihduin 25 kiloa kun pääsin eroon ukosta. Kukaan ei tunnista minua. Mies luuli eoavansa läskistä ja ottavansa notkeamman mutta toisin kävi, ryppynaama vetelehtii neitosen kanssa ja yrittää pysyä tahdissa. jep
Olisko mitenkään tullut mieleen laihduttaa ne 25 kiloa silloin avioliiton aikana?
Mikä esti ? Tuskin ukkosi pakotti syömään ?
Saattaapi se ukko lähtä ihan muuten vaankin.
..ja ottaa sitten nuoremman..tai löytää..saada..miten nyt kukanenkin haluaa asian sanoa..eikä siinä ketään tarvi panna edes tiineeksi.
jos jollekin kelpaa piereskelevä, haiseva, olio. Ollos hyvä!
Kyllä se arki palaa vaikka kuinka olisi rakastunut!
Minä en menettänyt avioliitossa mitään, paitsi kasvoni, jos niin voi sanoa. Ukko kärsii!
kun minun entinen mies löysi kanssa paremman ja onneksi hänelle se olkoon!Minua lähinnä naurattaa kun yli 50 v mies löytää uuden ja luulee että kaikki ongelmat ratkeaa sillä.Minä kävin eron jälkeen vaikka mitä jälleenrakennusta,en olisi voinut tuosta vaan uutta ottaa heti,mutta jokainen elää omalla tavalla ja on vastuussa itsestään.
..oli päivikki hyvä siinä, että kaikki lähtijät eivät lähde suinkaan jonkun ulkopuolisen vuoksi.
Vaan muista syistä.
Ja sittemmin eron jälkeen löytää uuden kumppanin, joka voi olla hyvinkin erilainen exään nähden.
Käytin kyllä hyvinkin karkeaa ilmaisutapaa, sen myönnän.
..ja hei..kyllä ne miehet osaa piereskellä ja haista nuorempanakin..ja jo siinä ekassa liitossa..Se taas lienee koti- ja hygieniakasvatuksesta kiinni.
Olen pahoillani, että sinun liittosi hajosi. Ukko kärsii? ehkä niin.
Mutta aivan varmasti sinä kärsit vielä enemmän, jos otat loppuelämäsi tehtäväksi aiheuttaa ukollesi kärsimystä.
Huithait, päivikki. Nuole haavasi rauhassa, ja pyri koston sijaan luomaan itsellesi hyvä elämä.
Voimia.
nuo parat, jotka eivät ilmeisesti ole eläneet kovinkaan pitkässä parisuhteessa, kun on ihan käsittämätön maailma,josta puhutaan, ja jossa yrittävät neuvoa. Jos olisi hiukkakin kokemusta viiskymppisestä miehestä, jota on katsellut noin kahdeksantoista vuotiaasta, tietäisi mitä tarkoittaa esimerkiksi se, että ukko tulee kärsimään. Olisi kirkastunut jo se, etten minä tai me muut tule kiduttamaan entistä puolisoa yhtään enempää, me todellakin laitamme kätemmee ristiin, kiitämme luojaamme, että antoi vielä meille tilaisuuden elää ilman murisevaa, mahaa ja persettään raapivaa kuurolta ja mykältä vaikuttavaa miestä. Minä en kiellä,ja tuskin muutkaan vanhan liiton vaimot, etteikö sitä miestä olisi joskus rakastanut, ja halunnutkin, mutta kun siitä komeasta ja salskeasta nuorukaisesta on tullut mitä on, niin ei voi kuin ihmetellä, mitä nuori morsian kuvittelee vielä siitä raakista saavan irti ? Kuinka moni ottaa ihan vakavasti totuuden, että ei viiskymppisellä edes seiso enää kunnolla, viagraa ostetaan venäjältä isot lootat, että säilyisi edes petiuskottavuus. Katu-uskottavuushan on siinä ja siinä kääntymässä naurettavuudeksi, kun oman tyttärenikäisen (ei tosin vielä aloittajan tapauksessa) typykän kanssa työntelee lastenvaunuja. Minun ei tarvitse tehdä mitään sen eteen että mies kärsii. Hän on jo itse osansa valinnut.
..miksi riehua katkerana edes täällä?
Miksi ette lähteneet sitten itse?
Minua ei naurata.
Minua surettaa.
nauran ilosta että pääsin siitä piinaavasta kärsimyksestä jonka mieheni elämäntyyli aiheutti .Ja olisin lähtenyt aiemmin,mutta se oli vaikeaa koska mies oli väkivaltainen ja uhkasi minua jos sanoin että et kestä enää ja haluan erota.Lopulta kovan työn kautta pääsin irti.Nauran nyt ja olen onnellinen sillä en voinut muuttaa miestäni muuksi mitä hän on.En ole katkera vaikka surinkin ja kovasti kun piti erota oman terveyden säilyttämiseksi.Valitettavasti ja mies sai mitä halusi,en jaksa sääliä enää.
Katkeruus on kamalaa katseltavaa ja luettavaa.
Nämä naiset jatkavat sitä murrosikäänsä sinne 55 ikävuoteen asti, kunne tulevat lapsenlapset ja yhtäkkiä onkin pakko tulla toimeen "mummo" sanan kanssa. Onhan se hienoa että osataan heittäytyä teiniroolista mummorooliin--kun on pakko. Mutta missä on tämän maan aikuiset. Alannahi tuntuu oikeasti ainoalta aikuiselta. Tämä ei ollut saivartelua.
Tiedän monia 50 vuotiaita uusia isiä, jotka nauttivat siitä että ovat saaneet "vielä kerran tilaisuuden". Tuskin niitä lapsia tehdään viriiliyden näyttämiseksi, mutta eihän ne ex vaimot muulla asiaa pysty selittämään,siinä katkeruudessaan.
Ja mikä kumma on että eron hetkellä, jätetyksi tullessa haukutaan miehen uusi tyttöystävä, pistetään hiekkaa rattaisiin. Ja sitten laihdutetaan ne 20 ylimääräistä kiloa, jotka olis voinut siinä avioliiton aikanakin laihduttaa ja pistetään kädet ristiin, että päästiin siitä haisevasta ukosta.
Katkeroituneet 50 naiset eivät tunne sanaa rakkaus. Ei se kaikki mitä elle 40-vuotiaan naisen tai 50 vuotiaan miehen välillä tapahtuu ole aina biologisen kellon kilinää.
Loogisuutta te jätetyt naiset ! Loogisuutta !
katkeruus rumentaa !
En tunne katkeruutta enkä iloa mieheni seikkaillessa nyt maailmalla. Meillä oli 25v kestänyt avioliitto iloineen ja murheineen. Minä olin se kotihengetär, toki työssäkäyvä, mutta mies oli vähintään sata päivää vuodessa ulkomailla. Olin myös se "edustusrouva", viihdyin jopa niissä tilaisuuksissa.
Sitten alkoi se viimeinen viisi vuotta, jolloin mieheni oli alkoholisti sanan täydessä merkityksessä. Hoiti työnsä, mutta nenänvalkaisuviikot jäivät yhteen päivään. Tuli kaikki sivuvaikutukset, pettämiset, minun peittelyt ja uskokaa, asioista puhuttiin ja apua haettiin. Minä en lopulta jaksanut sitä hoivaamista, muistaa tilata taksi aamulennolle, peruutella sukulaisten luona käymisiä, se oli yhtä taiteilua. Hain eroa. Mies löysi nuoremman kahden lapsen yksinhuoltajan, olin tyytyväinen, että on jonkun huolehdittavana. Yhdessäasumista kesti kaksi vuotta. Nyt mies on heitteillä, hoitaa edelleen työnsä, mutta elämänlaatu on kurjaa, takaisinkin on pyytänyt, minä vaan en siihen murheeseen lähde enää mukaan, silti toivoisin hänelle onnellista loppuelämää vaikka sitten nuoren naisen kanssa.
jo avioliiton loppuaikoina runsaat 15 kiloa. Ei se painosta ole kiinni. Ukko oli tissuttelija, joi kaljaa joka ilta ja autotalli oli täynnä kalja pattereita eikä myöntänyt olevansa alkoholisti.
Kyllä meidän liitto oli kulunut loppuun. Ukolta kuoli äiti ennen meidän eroa ja mies muuttui aggresiiviseksi. Oli aika lähteä. Se uusi yksinhuoltaja muistuttaa anoppivainaata, nuorempi painos vaan.
Ei tässä kiloista todellakaan ole kysymys.
vaan siitä, että mitä itket? mikä niin kovasti hatuttaa?
Ole sinä fiksumpi kuin jotkut muut jätetyt 50 vuotiaat naiset tai ok. olkoot vaikka 25 -vuotiaat, Eli anna miehesi rakentaa elämäänsä miten haluaa asukoot vaikka apinan kanssa. Se ei sinulle kuulu enää pätkääkään.
itke, ihmettelen vaan näitä nuoria ihmisiä, jotka ottavat melkein isänsä ikäisen miehen seuralaisekseen, rahako vaiko se ikä. Mikä nuoria miehiä vaivaa kun nuorille ei enää kelpaa omanikäisensä nainen vaan erotaan hetikohta kun on pukattu penskaa maailmaan.
Minä en kyllä makaisi elaantuneen viiskymppisen ukon vieressä, ainakaan jos olisin 32 vuotias.
en ole viisikymppinen vaan siihen on aikaa vielä viisi vuotta niihin juhliin.
..tai..ehkä se on korkeinta, mitä tuollainen mies ansaitsee.
Onneksi viimein tavalla, tai toisella uskalsit ja jaksoit erota.
Ero on aina surun paikka. riippumatta aloitteen tekijästä.
JOs ei sure lähtiessä, jos ei ole surrut ehkä jo ennen lähtöä, surtava on. JOskus suru tulee vuosia myöhässä.
Älä suinkaan sinä häpeä, äläkä ainakaan ole katkera. Ole voittaja, oman elämäsi sellainen.
Anna itsellesi anteeksi. Miehellekin, jos vain pystyt.
Ei kenenkään kuulu olla puolisolleen lapsenvahti.
Ja sinähän todistit ajatelmani, ei se mies aina se lähtijä ole, eikä lähde aina nuoremman takia.
Toisinaan ero on helpotus, vaikka se on silti surtava.
Mies ei ole heitteillä. Aikuista ei voi jättää heitteille, aikuisen tulisi pystyä huolehtimaan itse itsestään. Olla vastuusta teoistaan ja niiden seurauksista.
Anna nuorten maata kenen kanssa lystää.
Iloitse siitä, että sinäkin voit. ;)
makaa 32 vuotiaan kakaran kanssa ja kasvata kloppia ihmisten tavoille, Helppohan se on yksinhuoltajah... tulla valmiille. Kaksihan siihen tarvitaan joten ukko kai oli helppoa riistaa ja voi jeesus mikä paskaläjä. :)
Hyvä Päivikki, mene terapiaan.
Ja jätä miehesi elelemään vaikka 25 vuotiaan kanssa.
tämä kirjoittelu täällä kävi oikein hyvästä terapiasta ja muiden kirjoitusten lukeminen auttaa myös. Paistaa se päivä päivikillekin.
Ihan turha täällä on jauhaa kuka on katkera ja miksi. Turha yrittää kääntää ajattelumaailmaa, jossaa jätetty itkee ja suree lähteneen perään. Ei aukene se, että joskus liitto on joutunut tiensä päähän. Jos joku nuorempi nainen on kelpuuttanut rinnalleen vanhahkon ukon, niin mikä ettei..Ei vai saisi sanoa, että itse on tilanteeseen tyytyväinen ts. kun ei muuta voi kuin sopeutua. Liitto meni niinkuin meni, ero ja siitä selviäminen tavallaan, ja nyt jotkut eivät usko, ettei katkeruudella ole sijaa tässä kohdin, niin ei voi mitään, se on teidän murheenne.
Kun aikaa on kulunut, ja elämänkokemusta tullut teillekin, niin saatatte uskoa asioilla olevan ainakin kaksi puolta, joista positiivisempaankin voi ja osaa tarttua muutkin. Miksi minun pitäisi katkerana valittaa tapahtunutta, koska en niin tunne. Jossain vaiheessa on itkettänyt ja vituttanut, mutta ei todellakaan enää. Ns. uusi lehti on kääntynyt elämässäni, ja siitä löytyy todella enemmän postiivista kuin negatiivista. Jos nyt vähän vahingoniloa, niin ok, myönnän. Mutta että katkeruutta.. hui hai.
EI mun iloni tästä suruksi muutu, vaikka katkeraksi mummonaluksi haukuttekin.Ettepä oikeastaan tiedä tästäkään tarinasta yhtään mitään, ainoastaan luulette. Menkää te terapiaan, teille siitä voisi olla todella hyöytyä. Tavoitteena laajentaa tunneskaalaa kokemuksellisesti.
Paistaa se siis päivä ellimellillekin, itseasiassa on jo paistellut hyvästi.
Ei sinun ellimelli kirjoituksesta ota selvää.
Joten on paha mennä sanomaan onko se katkeruutta vai jäsentymätöntä pahaa oloa vai mihin lokeroon sen laittaisi.
Se on hassua miten jotkut 50, 60, 70 -vuotiaat kokevat että heidän elämänkokemuksellaan voi mennä neuvomaan aina 30 ja 40 -vuotiaita.
Ei se elämänkokemus aina välttämättä niiden ikävuosien kanssa kulje käsikädessä.
Ja jos todella se 50 vuotias ent. miehesi oli niin vastenmielinen---so fucking what. Ehkä hänen naisensa löytää tästä miehestä jotain, mitä sinä et löytänyt.
Mieheni sanoi osuvasti: "Miten siinä ent. avioliitossa olisi voinut keskustella, kun ei siellä kukaan kuunnellut".
että oisko tässä pointti moneen muuhunkin avioliittoon ja puhumattomuuteen.
Adios ja joulunrauhaa. Menen tästä keskustelemaan 53 vuotiaan mieheni kanssa.
Jos sinun on pakko saada minut johonkin lokeroon, niin yritä vaikka 53vuotiaan miehesi kanssa saada aikaan lokero, jonka otsikko on elämäänsä tyytyväinen, kaikesta huolimatta. Miksi minun pitäisi olla pettynyt tai katkera? Mieheni ei ollut huono missään mielessä, elämä meni niinkuin meni, oli hyvät ja huonot päivät, niistä selvittiin. Kun tuli vaihe, että mieheni koki olevansa onnellisempi muualla, niin olisiko minun pitänyt heittäytyä poikittain hänen onnensa tielle, vaatimaan ettei lähde, jätä minua. Ei tarvinnut edes ulkopuolisten takia, vaan yhteisymmärryksessä ratkaisimme asian. Olisko teille sopinut paremmin että olisimme eläneet kuten monet vähemmän rohkeat: toinen pettää ja toinen yrittää olla näkemättä pettämistä kunnes käry käy. Käsittääkseni vuosien liittoon kuuluu kyky puhua hankalistakin asioista.Tämä oli hankala alkuun, mutta tänään olen pääsääntöisesti tyytyväinen elämääni. Olisko meidän pitänyt kitua ja raahautua eteenpäin liitossa, josta jo kumpikin tiesi, ettei välttämättä ole parasta mahdollista.. Ehei.. se malli ei sopinut exälleni eikä minulle.Hänellä on nyt hyvä olla, niin minullakin, eikä kukaan ole katkera. Siinä lokerolle toinen nimi: rehellinen .
ei kannatte lähteä joka provakatoriseen kirjoitukseen matkaan missä joku maalikko yrittää pistää ihmisiä lokeroon. Hyvä kun tietää itse missä menee ja kenet on potkassu pihalle ja jos koku löytää vielä siitä kirpputoriin kuuluvasta oliosta jostain hyvää, sehän se kierrätyksen tarkoitus onkin niin antaa olla.
Olen ajatellut niin, että jos 27 vuoden käytetty tavara kelpaa jollekin niin onneksi olkoon. Minä olen siitä imenyt kaiken tarpeellisen ja kun kun tuli tarpeeton esiin, äijä lensi pihalle. Ollaan onnellisia eikä olla vielä ikäloppuja. Onnea matkaa ellimelli ja karamelli.
Tuskinpa juul sinua yritti lokeroon pannakaan.
Yritti kuten me muut vähän ymmärtää tuota tekstiäsi. Kun lukee aiemmat tekstisi niin...jotenkin-miten sen nyt kauniisti sanoisi. VÄHÄN RISTIRIITAISTA ON.
Mutta hienoa että olet elämääsi tyytyväinen. Joten....mitäs täällä urputat.
tuohon nyt ei kannatte kommentoida yhtään mitään. Yrittäkää edes ymmärtää itseänne!