Olemme siis molemmat lähelle 3kymppisiä (saman ikäisiä), asuneet parisen kk yhdessä ja yhdessä olleet vajaa vuoden. Ongelmana suhteessamme on poikaystäväni erinäiset mielenterveysongelmat, vaikeahko persoonallisuus, vaikeudet selviytyä arjessa ja taloudelliset ongelmat/köyhyys, jotka saaneet monet kerrat miettimään kannattaako suhdetta jatkaa enää kovin pitkään eli riittääkö pelkkä rakkaus enää..? Varsinkin yhteenmuuton myötä totuus alkanut kunnolla paljastumaan. Elikkä mielenterveyspuolella hänellä on vaihtelevasti masennusta, ahdistusta, OCD:a, keskittymisongelmia, heikko muisti ja heikot hermot mistä syystä hän on hyvin ailahtelevainen ja hermostuu hyvinkin pienistä ja mitättömistä asioista eli lähes päivittäin kiukuttelee. Kunnolla hermostuessaan korottaa ääntään ja jopa viskonut tavaroita. Lisäksi häneltä ei ole kotona vaadittu erikoisemmin mitään ja vähän kuin passattu liialti, joten kotitöihin joutuu patistamaan ja jatkuvasti muistuttelemaan jälkiensä siivoamisesta. Jopa sellaisissa, että laittaisi pyyhkeen kuivumaan suihkun jälkeen, ja että huuhtelisi lautasensa syönnin jälkeen, jäädessään jumittamaan tv:n tai tietsikan ääreen. Itse taas saanut tiukan kasvatuksen ja pistetty siivoamaan ihan kokonainen omakotitalo ym, joten itselleni tuollaiset on ihan itsestäänselvyyksiä. Oman kodin tykkään myös pitää siistinä ja hoitaa askareet ajoissa alta. Poikaystäväni laiskuus taas kiristänyt omiakin hermoja, kun koen useimmiten olevani hänen äitinsä ja joudun kouluttamaan ja muistuttamaan häntä asioissa, jotka olisi pitänyt oppia jo kauan aikaa sitten! Sekin tilanteessa häiritsee, että koen välillä olevani häntä henkisestikin paljon kypsempi ja itsenäistyneempi. Välillä tuntunut ihan, että seurustelen 10-vuotiaan pojan kanssa enkä miehekkään ja vastuullisen miehen kanssa, jollaista kaipaisin juuri rinnalleni.. Romantiikkaakaan ei ole mitenkään liialti ollut ja joutunut opettamaan hänelle rakastelun taidon ja kuinka huomioida mua. Sellaisiin kun ei ole tottunut edellisissä suhteissaan seurusteltuaan nuorten tyttöjen kanssa, jotka eivät ole vaatineet mitään ja yhteiselo ollut ns. kaverillista hengailua. Itsellä taas kun ollut myös hyvinkin intohimoisia suhteita ja miehet olleet viimisen päälle herrasmiehiä, mutta valitettavasti tyssänneet muuten eri aaltopituuteen. Taloudellisista ongelmista sen verran, että hän on Kelan tuilla eikä hänellä ole ensinnäkään ammattia, koska jättänyt koulut kesken ja tehnyt vain jotain lyhyitä hanttihommia ja työkokeiluita. Karenssinkin hommasi itselleen alkukesästä, jonka vuoksi edelleen tiukkaa ja itse joutunut vastaamaan enimmäkseen asumismenoista, tosin vaatien kuitenkin maksavansa oman vuokraosuutensa kun vain pystyy ja osallistuen ruokakuluihin. Takuuvuokriakaan ei saanu takasin, kun oli kuulemma unohtanu maksaa vuokran heti alussa. Muutenkin tottunu, että pappa betalar aina kun rahat loppuu, joten joutunu rahankäytön suhteenkin kouluttaa ja olee tiukkana. Itse taas tottunu ponnistelemaan sen rahan eteen, koska vanhemmiltani sitä ei ole kuin tiukimmassa hädässä herunu ja elämään sillä mitä saan noudattaen selkeää budjettia (itsekin tällä hetkellä työtön ja liiton rahoilla). Kumppanini toki etsiskelee itselleen töitä ja miettinyt opiskelupaikkaa, joten on elämässä pyrkimässä eteenpäin. Tämä yhteisasuminenkin on vain väliaikainen ratkaisu, koska hänellä tavoitteena muuttaa omaan asuntoon, kun sopiva löytyy ja taloudellinen tilanne sallii. Jotenkin vaan nämä kaikki brobleemat karistanu vaaleanpunaiset lasit silmiltä hiljalleen ja saanu realistisesti pohtii suhteen tilaa ja sen tulevaisuutta. Oppinu toisen tuntemaankin paremmin vasta ihan viime kuukausina ja hänen törppöilyjään tullu selville. Esim. en voisi tässä kohtaa kuvitellakaan, että muuttaisin hänen kanssaan vaikkapa rivaripätkään, koska en luota, että olisi riittävän vastuuntuntoinen, ja että yhteiselo olisi toivomaani leppoisaa yhteiseloa. Ja ne positiiviset puolet taas minkä vuoksi lähdin ylipäänsä hänen kanssaan seurustelee on ollut alusta lähtien kantavana voimana (hänen ongelmistaan ja törppöilyistään huolimatta) sama aaltopituus tietyiltä osin, keskustelevaisuus, sosiaalisuus ja kiltteys. Häntä aiemmat tapaamani miehet kun olivat sitoutumiskammoisia ja ihan liian eri taajuuksilla niin sinkkuilla ehdin n. 2,5 v. ja turhautua rankasti miehiin. Nykyisessä kumppanissani näin kuitenkin potentiaalia, mutta viime aikoina hiljalleen iskeny pettymys itseä kohtaan, että teinkö taas väärän valinnan ja onko suhde näin moniongelmaisen ihmisen kanssa tuhoon tuomittu? Lisäksi alkanut häiritsemään hänen köyhyytensä, ammatittomuutensa ja mt-ongelmat, koska itselle tärkeitä arvoja just hyvä elämänhallinta, kunnianhimo elämässä ja tervehenkisyys ja -päisyys aina ollu ja nyt joutunu vähän kuin "karsii niistä".. Vai olenko vain pinnallinen, kun noista edellä mainituista syistä olen harkinnut eroa monet kerrat?
"Moniongelmainen" poikaystävä
parisuhdekriisissä
21274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ei hyvältä kuulosta.
Parisuhteen roolikartta on ammattilaisille tarkoitettu työkalu, mutta sitä voi soveltaa pariskunta keskenäänkin tai voit käyttää ihan itseksesi ellei mies kykene käymään syvällisiä keskusteluja. Eli voit miettiä itseksesi, millainen avomiehesi on esimerkiksi suhteen vaalijana; osaako hän neuvotella, ilmaista tunteitaan tai antaa ja pyytää anteeksi? Entä millainen hän on kumppanina, rakastajana, arjessa tai rajojen kunnioittajana? Edellä kirjoittamasi perusteella nuo roolit eivät todellakaan ole hänellä vielä hallussa.
Kaikkia samoja asioita kannattaa tietysti miettiä myös omalta osaltasi.
Linkki unohtui: http://www.vslk.fi/index.php?id=20
Tuntuu että olet nyt hypännyt ojasta allikkoon. Vaikka edellisten suhteidesi miehet eivät ole sopineet sinulle, olet nyt hypännyt toiseen ääripäähän. Vaikka ilmeisesti tunnet jotain henkistä yhteyttä nykyiseen kumppaniisi, käytännön elämässä olette ihan liian kaukana toisistanne. On hankala nähdä että saisit tuosta muokattua kahden vastuullisen aikuisen tasaveroisen suhteen.
Kyllä suhteen pitää olla hyvin monessa suhteessa tyydyttävä että siihen kannattaa panostaa. Arvosta itseäsi niin paljon että et ole suhteessa jota sinun pitää vetää eteenpäin. Maailmassa on kyllä paljon miehiä jotka sekä osaavat hoitaa asiansa että ovat sinulle muutenkin sopivia.
Ikävä sanoa, mutta vaikea nähdä kovin hyvää ennustetta tuolle suhteelle. Teillä on lähtöpisteet liian kaukana toisistaan. Miehen vanhemmat ovat pettäneet hänet siinä mielessä, että eivät ole ohjanneet hänen kasvuaan siihen, että otetaan vastuu omasta elämästä. Tuossa iässä on melko tuskan takana enää muuttaa pinttyneitä tapoja ja käsityksiä asioista. Toimeentulon puolesta ei tule koskaan olemaan helppoa, nyt etenkään kun on kovat ajat jopa koulutetuilla ja pitkään töitä tehneillä. Rakkauden ja yhteyden pitäisi olla erityisen vahvaa, jotta se kantaisi tuon kaiken yli ja nyt näyttää jo siltä, että se alkaa pettää alta. En pidä pohdintaasi pinnallisena, helppo tie ei tule olemaan jos sille jäät, mutta päätöksen teet tietenkin itse.
Kiitoksia asiallisista ja avartavista vastauksista! Kommentit tukivat hyvin paljon omiakin fiiliksiä ja valitettavasti näyttää päivä päivältä siltä, että suhteellamme ei näy tulevaisuutta ja tunteet alkaa olee tyystin kuollu. Käynyt nimittäin lisäks ilmi, että kumppanillani on aika selkeästi epävakaa persoonallisuushäiriö ja erittäin heikko itsetunto, jotka tuovat mukanaan lähes päivittäin kommunikointiongelmia ja kumppanillani rajuja mielialanheilahteluja, joissa jatkuvasti (viikoittain nykyään) ajautuu minua haukkumaan "paskanjauhajaksi", "paskapääksi", "ämmäksi" tms. vaikka tilanne sellanen, että esim. kehoitan häntä vaan aktiivisemmin etsimään itselleen töitä ja asuntoa. Tilanne, kun näyttää aika toivottamalta ja yhteisasuminen alkaa tuntua täysin mahdottomalta :( Eräs päivä sai raivarin jopa siitä, kun avasin sipsipussin! Vaikka ilmoitin ekaks hälle avaavani pussin ja siihen saakka se oli ok. Mielestäni kun tuollainen solvaaminen ja raivarit ei kuulu parisuhteeseen ja nakertaa vaan suhdetta entistä heikommalle tolalle. Huoh.. ikävää, että joutuu mahdollisesti kitkuttelemaan näin vaikeessa suhteessa (ahdistuneissa fiiliksissä jo itekin) saman katon alla vielä ties kuinka monta kk. Hemmetti, kun ois nää vaikeudet tullu ilmi jo kauan aikaa sitten ennen yhteenmuuttoo!
Jos noin tuoreessa suhteessa on noin paljon ongelmia, ei ne alkuihastuksen haihduttua ainakaaan vähene. Sääli on huono motivaatio ylläpitää suhdetta reppanaan avomieheesi ja siltä tuo selostus kuulustaa. Kuvitteletko voivasi kouluttaa miehestä "sisäsiistin" ja parantaa hänen mielenterveytensä? Utopiaa.
Jossain vaiheessa haluat ehkä lapsia. Onko avomiehestäsi isäksi? Elämä lasten ja kiukuttelevan miehen hoidossa olisi tuplasti raskaampaa kuin nyt.
Jos mies jo parin kuukauden yhdessäasumisen sisällä heittelee tavaroita, agressio voi myöhemmin kohdistua sinuun. Ota nyt järki käteen ja jalat alle pian - tai jos asunto on sinun, laita mies ulos ja vaihda lukot. Löydät varmasti paremman miehen nyt kuin odottamalla. Viiden vuoden päästä parhaat on jo varattu.
Täsmälleen samaa mieltä.
Suhteellanne ei ole tulevaisuutta tällä hetkellä. Kaikki yllämainitut kuvaukset kumppanistasi asettuisivat hyvinkin myös huumeriippuvaisen persoonallisuuden kuvaan? Onko ollut huumeiden käyttöä taustalla?
Lähinnä minusta näyttää, että olet psykiatrisen potilaan hoitaja, eli suhteenne on lähinnä omaishoitajasuhde.
Kavaljeerisi on omalta näkökantiltaan onnistunut valinnassaan, kun on valinnut sinut kumppanikseen. Ei muuta kuin poikaparka on laitettava takaisin kotiinsa kasvamaan.
Ongelmasi on enää käytänön järjestelyt, miten pääset suhteesta vaivattomammin irti.
Kavaljeerisi tulee olemaan lähtösi jälkeen erittäin heikoilla, mutta ilmeisesti tarvitsee kunnon aasinpotkun lähteäkseen jollain tavalla rakentamaan elämäänsä
On todella sääli, että tällä tavalla ihmiselämää hukkaantuu. Kaverisi ei ole elämässä kiinni ollenkaan, vaan tarvitsee terapiaa, kuntoutusta, lääkitystä ehkä. Hänen kohtalonsa on järkyttävä näköalattomuudessaan.
Sinun ei tarvitse eikä pidä olla osallisena samaan kohtaloon, johon nyt osittain sitouduit mennessäsi hänen kanssaan yhteen.
Poikakaverisi tarvitsee ammattiapua ja eronne aiheuttaa hänelle kriisin. Toivottavasti hänellä on henkilöitä lähipiirissä, jotka voivat tukea häntä, kun sinä katkaiset suhteen.
Olet vahva ihminen ja selviät, mutta liika vastuu, mitä nyt kannat, rikkoo sinun tulevaisuuttasi merkittävästi, jos jatkat vielä samaa rataa.
Heitä tyyppi pihalle. Suhde kestää just niin kauan kun sulla on varaa elättää tätä luuseria
Minusta sinun tulisi ap luopua tuosta kumppanistasi. Mielestäni, jokaisessa parisuhteessa tulee vastoinkäymisiä ja ongelmia aivan niinkuin hyviäkin juttuja. Teillä on useita vaikeita ongelmia ja suhde kaatuisi ennenpitkää.
Itse törmäsin erityisesti lasten syntymän jälkeen toisen erilaisuuten ja tiettyihin ongelmiin ja kyllä se vaan niin on, että toinen voi toimintatavoiltaan ja käyttäytymiseltään ym. olla niin erilainen että suhde ei vaan toimi tai toisen on siinä paha olla tai monesti molempien. Eikä suhde silloin tyydytä teistä kumpaakaan.
Olen paljon miettinyt tätä, että miksi jotkut ovat yhdessä ongelmaisen tai rasittavan henkilön kanssa, että mitä siitä saa itselle. Olettamukset ovat karisma, hauskuus, seksi, hoivavietin toteuttaminen, pätemisestä ja marttyyriydesta nauttiminen itsetunnon nostajina ja rakastuminen. Oma syysi sinun pitää keksiä itse. Toki jokainen meistä on jollain lailla ongelmainen ja rasittava.
Olisi hyvä, jos jakaisit tekstisi kappaleisiin.
Miten ihmeessä tuollainen mies on saanut suhteen ja minä en saa vaikka siivoan, teen ruokaa, pesen pyykit, käyn salilla, ei ole mitään lääkitystä eikä ole masennusta eikä ole vaikeuksia selvitä arjesta. Kai se vaan on niin komea sitten kun on saanut naisen kanssa suhteen aikaiseksi. Itse en ainakaan treffeille pääse eikä kukaan halua tutustua minuun.
nii ja mulla on sentään ammattia ja työkokemusta paljon ja
..ja itket ja valitat liikaa.
Kerrassan mahtava mies sinulla. No töitä on vaikea saada vaikka olisi ammattikin mutta niitä muita juttuja vois parantaa. Voisi vaikka alkaa kuntoilemaan niin olis jotain tekemistä. Itse kuntoilen kun olen työtön. Pätkätöitä on välillä kuten muuttohommia.
Naisen täytyy olla aika vajakki kun tuollaisen miehen kanssa seurustelee.
En ole älykästä naista nähnyt tällä vuosituhannella.
Totta, harvinaisia ovat.
Mielestäni selvää, että ei kannata alkaa suhteeseen, jos ei jaa edes 50/50 samoja arvoja. Silloinkin joutuisi jo tarkasti miettimään, onko jotain muita apuja, joiden vuoksi vaaka painuisi positiiviseksi.
Olt tumtenut miehen vuoden verran . Aivan vuoren varmasti nuo punaiset varoituliput liehuivat jo lähes alussa. Siitä huolimatta sinä tunget itsesi saman katon alle hänen kanssaan!
Miksi , voi miksi?
Muuta pois. Joko vanhempiesi luokse heidän avukseen, ystäviesi sohvalle väliaikaisesti kunnes löydät oman sopen. Teidän eripuraisuutenne tulee tekemään enemmä hallaa ( teille kummalllekin) kuin osaat edes kuvitella.
Miksi jatkaa tuollaista elämää? Mitä kaunista ja rakentavaa sinä näet riitelyssä , jatkuvassa negatiivisuudessa ja pahassa mielessä?
Itse muutin mielenterveysongelmaisen kattoonsyljeskelijävätyksen kanssa yhteen. Olen itsekkin vaikeasti mieleltäni sairas mutta pyrin elämässä eteenpäin. Asuin vätyksen kanssa 10 päivää yhdessä ja lemppasin kadulle. Niin helppoa se on ja en ole katunut päivääkään. Oikein harmittaa että uhrasin aikaani sellaiseen paskaan muutaman kuukauden ja muutin yhteen asumaan.. Onneksi vain kymmeneksi päiväksi. Kerran se vaan kirpasee. Maailma on täynnä elämänkumppaneita mistä valita paras.