Vilautin munaani tänään puistossa naisille

Arafat-huivi päässä hyppäsin kahden nuoren naisen eteen housut kintuissa ja heilutin kikkeliäni ja kysyin tahallani mongertaen: "Noniin vitun lerppavitut imekää mun gigulii!". Naiset alkoivat nauramaan hämmennyksen sekaisesti ja jatkoivat matkaansa kiristäen vauhtia. Olen haaveillut tämän tapaisesta teosta jo vuosia mutta olen tähän saakka pelkästään runkannut ajatukselle. Nyt tein sen ja oloni on todellakin huojentunut! Aion tehdä uusia vastaavanlaisia kokeita nuorien naisten edessä nähdäkseni minkälaisia erilaisia reaktioita "miehuuteni" näkeminen nuorissa, kauniissa naisissa herättää. Tämä oli hyvä päivä ja nyt musta vasta tuntuu että mä oon vapaa!
766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Hienoa!

Äänestä

No just! Ei ole ihme ettei sitä pillua tipu.

Äänestä
  • Tippuu tippuu sano spitalistinen.

    Äänestä

Hyvä että uskalsit tehdä. :D

Äänestä

No nauraahan ne tietenkin, mutta hyvväähän se tekköö, mutta mitä helvettiä ne lähetti suvun pienimunasimman miehen, kato aikuinen nainen ei kiurunmunista piittaa pitää olla vähintään strutsin ja nekin jäävät pieniksi näitten meidän ulkomaan vahvistusten edessä.

Äänestä

Vapaa mistä? linnastako sinne ne tyhjät tuulettajat joutuu, piä nyt se lertsu pöksyissä.

Äänestä

Somppuäiti vei lapsensa puistoon ja lähtiessään huusi "isis tulee sitten hakemaan sut"

Äänestä

Kommentoi aloitusta


exhibition_atm kirjoitti:

Arafat-huivi päässä hyppäsin kahden nuoren naisen eteen housut kintuissa ja heilutin kikkeliäni ja kysyin tahallani mongertaen: "Noniin vitun lerppavitut imekää mun gigulii!". Naiset alkoivat nauramaan hämmennyksen sekaisesti ja jatkoivat matkaansa kiristäen vauhtia. Olen haaveillut tämän tapaisesta teosta jo vuosia mutta olen tähän saakka pelkästään runkannut ajatukselle. Nyt tein sen ja oloni on todellakin huojentunut! Aion tehdä uusia vastaavanlaisia kokeita nuorien naisten edessä nähdäkseni minkälaisia erilaisia reaktioita "miehuuteni" näkeminen nuorissa, kauniissa naisissa herättää. Tämä oli hyvä päivä ja nyt musta vasta tuntuu että mä oon vapaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu