Avaudunpa tänne.
Tilanne on tämä:
Vaimoni on muuttamassa pois, eli etsii omaa kämppää, pois yhteisestä kodistamme.
Syitä tähän on useita,
Hänen mukaansa hänellä ei ole tunteita minua kohtaan enää, ja hän tuntee olonsa vangituksi, ja haluaa elää omaa elämäänsä omalla tavalla ja ilman että kukaan kyselee minne menee ja milloin palaa jne.
Myönnän olevani ns omistushaluinen mutta tähänkin on syy nimeltä vaimon uskottomuus, hän oli siis noin reilu vuosi sitten uskoton ja jäi kiinni..
Ja tämä asia on käsitelty ja heitetty roskiin, mutta se joka väittää että luottamus palaa silmänkäänteessä valehtelee itselleen.
En tiedä mikä ihmeen elämänvaihde hänellä nyt on käynnissä kun tuntuu kuin minä en kelpaa mihinkään, hän huomaa vain sen minkä olen tehnyt väärin eikä niitä asioita mitkä ovat menneet oikein. (kaikki siivouksesta lastenhoitoon ja kaupassakäyntiin, ja siitä välistä)
Olemme olleet naimisissa noin 3 1/2 vuotta ja elänneet toistemme kanssa suhteessa lähes 10 vuotta.
Nyt hän on yht äkkiä keksinyt että on aika elää ja tehdä kaikkia asioita mitä nuoruudessa tuli menetettyä.
Eli saimme ensimmäisen lapsemme 8v sitten vaimon ollessaan 19v.
Nykyään hänen paras ystävänsä on häntä 5v nuorempi opiskelija jonka kanssa hän jatkuvasti aina kuin voi viettää "vapaaikansa" minun hoitaessa lapsia...
Itselläni ei hirveästi läheisiä ystäviä paljon ole koska olen joutunut tekemään paljon töitä jotta saamme ladkut maksettua ja leipää pöydälle.
Eli olen pistänyt kaiken muun perheen hyvinvoinnin taakse.
Tullessani töistä vietän aikaa perheen kanssa, niin paljon kuin mahdollista.
Ennen vaimo odotti että tulisin kotiin töistä jotta saisimme olla kaikki yhdessä, mutta nykyään hän ei odota minua kotiin muun takia kun että hän pääsisi pois kotoa hetkeksi ja olemaan ystävättärensä kanssa.
Vapaat viikonloput minä hoidan lapsia ja vaimo ja ystävä sen kun viettävät aikaa keskenään, hänen luonaan ja käyvät ulkona jne.
Tunnen oloni syrjäytytyksi vaimoni miehenä ja perheen isänä, koska tunnen että en kelpaa hänelle muuhun kuin lastenhoitoon.
Hän sanoo että hän voi huonosti ja voisi paremmin jos saisi olla "vapaa"
Ja hänen mukaansa minäkin voisin paremminilman häntä.
Vaikka itse rakastan vaimoani ja lapsiani enemmän kuin mitään muuta.
Ja kun yritän vaimolta selvittää mitä voin tehdä että hän saisi hyvän olon ja mitä hän haluaa tulevaisuudesta, vastaus on vain että hänen on päästävä pois. Ja että me olemme niin erilaisia koska hän haluaa nykyään tulla ja mennä ja minä vain haluan "olla"
Ja että minä vain jaksan nalkuttaa tästä samasta asiasta yhä uudelleen..
Mitä ihmettä tässä kuuluu tehdä?
Tunnen että jos hän oikeasti lähtee niin mun maailma pysähtyy..
Hänkun on jo suunnitellut kaikenmaailman juttuja minne ja mitä tehdä ystävänsä kanssa..
Apua...
Tilanne on tämä:
Vaimoni on muuttamassa pois, eli etsii omaa kämppää, pois yhteisestä kodistamme.
Syitä tähän on useita,
Hänen mukaansa hänellä ei ole tunteita minua kohtaan enää, ja hän tuntee olonsa vangituksi, ja haluaa elää omaa elämäänsä omalla tavalla ja ilman että kukaan kyselee minne menee ja milloin palaa jne.
Myönnän olevani ns omistushaluinen mutta tähänkin on syy nimeltä vaimon uskottomuus, hän oli siis noin reilu vuosi sitten uskoton ja jäi kiinni..
Ja tämä asia on käsitelty ja heitetty roskiin, mutta se joka väittää että luottamus palaa silmänkäänteessä valehtelee itselleen.
En tiedä mikä ihmeen elämänvaihde hänellä nyt on käynnissä kun tuntuu kuin minä en kelpaa mihinkään, hän huomaa vain sen minkä olen tehnyt väärin eikä niitä asioita mitkä ovat menneet oikein. (kaikki siivouksesta lastenhoitoon ja kaupassakäyntiin, ja siitä välistä)
Olemme olleet naimisissa noin 3 1/2 vuotta ja elänneet toistemme kanssa suhteessa lähes 10 vuotta.
Nyt hän on yht äkkiä keksinyt että on aika elää ja tehdä kaikkia asioita mitä nuoruudessa tuli menetettyä.
Eli saimme ensimmäisen lapsemme 8v sitten vaimon ollessaan 19v.
Nykyään hänen paras ystävänsä on häntä 5v nuorempi opiskelija jonka kanssa hän jatkuvasti aina kuin voi viettää "vapaaikansa" minun hoitaessa lapsia...
Itselläni ei hirveästi läheisiä ystäviä paljon ole koska olen joutunut tekemään paljon töitä jotta saamme ladkut maksettua ja leipää pöydälle.
Eli olen pistänyt kaiken muun perheen hyvinvoinnin taakse.
Tullessani töistä vietän aikaa perheen kanssa, niin paljon kuin mahdollista.
Ennen vaimo odotti että tulisin kotiin töistä jotta saisimme olla kaikki yhdessä, mutta nykyään hän ei odota minua kotiin muun takia kun että hän pääsisi pois kotoa hetkeksi ja olemaan ystävättärensä kanssa.
Vapaat viikonloput minä hoidan lapsia ja vaimo ja ystävä sen kun viettävät aikaa keskenään, hänen luonaan ja käyvät ulkona jne.
Tunnen oloni syrjäytytyksi vaimoni miehenä ja perheen isänä, koska tunnen että en kelpaa hänelle muuhun kuin lastenhoitoon.
Hän sanoo että hän voi huonosti ja voisi paremmin jos saisi olla "vapaa"
Ja hänen mukaansa minäkin voisin paremminilman häntä.
Vaikka itse rakastan vaimoani ja lapsiani enemmän kuin mitään muuta.
Ja kun yritän vaimolta selvittää mitä voin tehdä että hän saisi hyvän olon ja mitä hän haluaa tulevaisuudesta, vastaus on vain että hänen on päästävä pois. Ja että me olemme niin erilaisia koska hän haluaa nykyään tulla ja mennä ja minä vain haluan "olla"
Ja että minä vain jaksan nalkuttaa tästä samasta asiasta yhä uudelleen..
Mitä ihmettä tässä kuuluu tehdä?
Tunnen että jos hän oikeasti lähtee niin mun maailma pysähtyy..
Hänkun on jo suunnitellut kaikenmaailman juttuja minne ja mitä tehdä ystävänsä kanssa..
Apua...
Vastaukset 18
Vanhimmat
No joo. Kyllä teillä ero on edessä. Pakolla ei oikein toista voi pitää suhteessa. Eihän tuohon mitään muuta voi kommentoida.
Kuulostat mahtavalta mieheltä... Ehkä annat hänen vain mennä, ja katsoa, kaipaako pian takaisin? Jos kaipaa, tehdä selväksi, ettei sinua tulevaisuudessa kohdella noin.
Kiitos
Siis ahdistava roikkuva marttyyri on sinun mielikuvasi mahtavasta miehestä? No, makunsa kullakin...
Meinaako vaimosi jättää lapset sinulle ja vain ottaa ja lähteä?
Kyllä siitä on puhuttu että lapset olisi vuorotellen molemmilla, lapset eivät tilanteesta vielä tosin tiedä.
Ymmärtääköhän se vaimosi, että ei äiti-ihmisen elämä kovin vapaaksi muutu. Tarvitsette molemmat asunnon, johon lapset mahtuvat, vuoroviikkosysteemissä elatusmaksutkaan eivät ole kovin kummoiset, joten talouskin on todennäköisesti tiukilla.
Toisaalta vaimosi on ollut kovin nuori, kun olette menneet yhteen ja saaneet lapsen. Sikäli ymmärrän hänen tuntemuksiaan. Lisäksi hän on pettänyt sinua jo kerran eikä arvosta sinua eikä tekemisiäsi edelleenkään. Kannattaako sellaisessa suhteessa väkisin roikkua?
Se pettämis juttu onkin kovin monimutkainen ja tyhmältä kai tääki kuulostaa mut oma moka.. Siis mun moka.. Siinä oli raskauden jälkeinen masennus ja itseinho osana.. Ja se että en sillon ollu kovin "antelias" se siitä, se on jo käsitelty ja haudattu.
Ja siitä iästä niin jotekin tuntuu että hän elää mun 30v kriisiä jota mulle ei näköjään tullu..
Niin ja hän ainakin väittää ymmärtävänsä kaikki hoitovastuu jaot, elatusmaksusta sovittiin jo että jaamme kaikki tarpeelliset tasan että rahallisesti ei toiselle tukalaa. Vaan hankinnat yms rahalliset asiat sovitaan..
No mikäpä häntä sitten pidättelisi. Valitettavasti.
Anna hänen olla ja mennä tovi. Luultavasti hän on ajatustensa kanssa sekaisin. Tarvitsee todella vain sitä aikaa. Ei se oma meno aina tarkoita pettämistä. Arjen pyöritys on kummalinen juttu. Vaikka välittää ja rakastaa, niin arki saattaa joskus ahdistaa ja masentaa. Silloin vastaus on aika. Joko sitä herää tai sitten ei. Hieman sama tilanne itsellä.
Näin itsekin ajattelin, toki ihan helv#t#n raskasta edes ajatella irtipäästöä.
Olet läheisriippuvainen. Lue aiheesta ja mene terapiaan. Et ole terve kumppani.
Sinuna selvittäisin itselleni että mitä on tuon hylätyksi tulemisen pelon takana. Aika paljon teidän ongelmista liittyy siihen...
Ei vaimosi kunnioita sinua enää. Sen osoittaa pettäminen ja sinun hyväksikäyttö.
Jos haluat koskaan vaimosi takaisin tai edes hänen kunnioituksensa, niin alat olla MIES.
Rupeat aktiivisesti valmistelemaan hänen muuttoa pois, rupeat myös tasaamaan lastenhoidon ja kotityöt, kun hän edelleen asuu yhteisessä kodissanne. Lopetat myös hänen rahoittamisensa, vaan puolitatte kulut.
Et pura häneen vihaa etkä surua. Käyttäydyt asiallisesti, mutta viileästi. Pahinta mitä voit tehdä oman tilanteesi eteen on yrittää vain koko ajan ymmärtää ja hyvitellä.
Tuo juurikin on se onglema... Sinä olet liian kiinni, ja se alkaa ahdistaa. Mahdollisesti se ajoin aikanaan naisen pettämäänkin, mene ja tiedä. Miksi et miettisi sitä, mitä itse haluat elämältä? Vaadi itsellesi omaa onnea.
Voi olla että liittonne kannalta on jo myöhäistä, kenties. Mutta mieti mitä sinä haluat tehdä vapaa-ajallasi? Mitä sinä haluat harrastaa? Miten voisit vahvistaa ystävyyssuhteitasi? Miten voisit olla vähemmän marttyyri ja enemmän itseesi tyytyväinen ihminen?
Ei ketään pidemmän päälle kiinnosta elää sellaisen ihmisen kanssa, jonka ainoa elämäntarkoitus on roikkua kiinni parisuhteessa.
Toimi näin: jaa lastenhoitovuorot vaimon kanssa. Omalla vapaa-ajallasi aloita uusi harrastus, joku mitä voisit haluta kokeilla. Tapaa ystäviäsi. Ala viihtymään itsesi kanssa. Mistä juuri sinä pidät? Älä mieti vaimoa ja lapsia, vaan tovi itseäsi. Ihan sama vaikka menisit kirjatoon lukemaan, jos se on sinun juttusi. Tai ajamaan cartingia kaverin kanssa. Tee jotain elämälläsi!
Sinä ahdistat vaimoasi.
Minäkin olin entisessä liitossani ahdistava kumppani. Ymmärrän sen nyt, vuosia myöhemmin. Minä roikuin toisessa kiinni, ja lopulta ajoin hänet pois. Ajoin hänet toisen naisen luoksekin. Se oli sivuseikka. Pointti oli siinä, että minä en arvoatanut itseäni. Minä uhrauduin, ja minusta tuli tylsä itsestäänselvyys.
Elin pari vuotta itsekseni, ja opin tuntemaan omat tarpeeni. Opin nauttimaan elämästä! Sen jälkeen tapasin upean uuden miehen. Olemme eläneet yhdessä nyt jo vuosia. Edelleen pidämme molemmat huolen siitä, että vaikka molemmat tekee asioita perheen hyväksi, kumpikaan ei "uhraudu", eikä unohda itseään. Molemmilla on harrastuksia, ja molemmat arvostavat itseään. Vasta kun rakastaa itseään, voi terveellä tavalla rakastaa toista.
Eiköhän tuossa ole parempi vain pistää lusikat jakoon. Kaikki on näköjään jo mietitty valmiiksi. Kun vaimosi viilettää nuoren ystävänsä kanssa, on vain ajan kysymys koska pettää taas, ellei ole jo tehnyt sitä. Parempi siis vapauttaa hänet ja itsesi samalla. Sääli lasten kannalta, mutta koska teidän välit ovat noin kieroutuneet, niin ei ne kotiolotkaan tuossa tilanteessa kovin terveet ole lapsien olla. Lisäksi tässä on tosiaan se, että kiinnipitämisesi vain ahdistaa vaimoa entisestään ja syö viimeisetkin kunnioituksen rippeet sinua kohtaan. Nyt on tosiaan oltava mies ja nieltävä tappio. Elämä jatkuu uudessa muodossa.
Hyviä vastauksia ja vinkkejä, kiitos kaikille,
Tosin tuossa on muutama asia mitkä on väärin ymmärretty.. Se "kiinni roikkuminen" on vasta alkanut silloin kun tajusin että hän on lähdössä. Ennen se oli hän joka aina tuli mun luo ja halus olla mun kanssa, tosin ymmärrän pointin.
Joku tuossa mainitsikin kotitöitten ja lapsien tasaamisen, se on kyllä aina niin ollut että molemmat hoitaa kaikkia askareita.
Tosin tuo pakkaaminen jne saattaisi olla hyvä "näpäyts".
Harrastuksia on, eri joukkue lajeja harrastan josta kavereita on mutta ne on vaan kavereita, eivät niitä lähesimpiä kavereita jotka käyvät kylässä.
Tosin hareastamiseen ei hirveästi tällä hetkellä ole aikaa, vapaapäivät menee lastenhoitoon, (minä töissä, hän vapaa ja vice versa) vuorotyö/yötyö molemmilla.
Eiköhän tässä nyt ole selvää pässinlihaa että hän on lähössä enkä maha mitään, ei muutaku pankkiin, laina omiin nimiin ja adios.
Joku sanoi kans jostain elämäntarkoituksesta roikkua parisuhteessa, näin asia ei ole, meillä oli suunnitelma elämälle, ja unelmille, paikkoja joihin halutaan yhdessä mennä, asioita mitä kokea jne.
Yhteiset unelmat murskana joten taidan elää omaani.