Torniolaiset itse oli pakolaisia Pohjois-Ruotsissa 70-luvulla ja ovat saaneet nauttia aluetuista 80-luvulta lähtien.
Turha kitistä
jtervo
10<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Selvä trollaus
Olet vissiin aika pöljä? Suomalaiset lähti tuohon aikaan Ruotsiin töihin.
Pösilö! täältä lähethin töihin eikä loisimaan.
Ruotsalaiset hoiti kaivokset Luulajassa elättäen sillä omansa sekä meidän porojuopot.
Kyllä torniolaiset ovat ainakin Ruotsiin maksaneet kaikki velkansa jo sillä, että ovat katselleet tuota monttua kauppakeskuksen vieressä jo vuoden ajan. Tiedä kauanko vielä saamme siitä kärsiä - alkaa mennä ruotsalaisilla jo velan puolelle. On se esteettinen haitta sen verran karkea.
ruttalaiset kuskaa ensin pakolaiset suomeen ja sitten vasta alkaa rakentaan tönöä montun päälle, ovat urakalla ajaneet pakolaisia etelä ruotsista haaparannan asemalle kun se on kuin suomen konsulaatti ruotsissa kun pakolainen on siellä asemalla joka on puliksi suomen maksama on hän suomen alueella.
Ja sama suomeksi kiitos, ei millään sisäsiittoisen apinan murteella.
Vajakki aloittajana,tulos sen mukainen.
Pidä sisäsiittoinen poronnussija se hullu turpasi tukossa.
Olin itsekkin 70 - 80 luvuilla Ruotsissa autotehtaalla ja muuallakin, ja Suomalainen se teki nekin työt jotka ei Ruotsalaisille kelvanneet. Aika monella ikävä kotimaahan mutta oihan se elintaso parempaa, mutta ei sinne sosiaalin elätiksi lähdetty. Työ oli valmiina odottamassa, ja työnantajat pitivä kyllä suomalaisten työtahdista, ja nöyryydestä työhön kuin työhön.