Halusin jakaa oman stoorini tänne, luki sitä sit kukaan tai ei. Täällä ympyrä sulkeutuu. Tosiaan löysin täältä mukavan hepun about 12v sit. Oltiin samalta paikkakunnalta mutta ei tunnettu entuudestaan. Ystävystyttiin, ja pian ihastuttiin.. Rakastuin ja lujaa. Yritin taistella sitä vastaan koska kuuluin vielä lahkoon ja lahkon ulkopuolinen suhde oli tietty kiellettyä. Olin syntynyt tuohon lahkoon, joten en ollu aikasemmin kuvitellutkaan lähtöä siitä. Olin vielä kiinni lahkossa mutta tiesin että tulisin irtaantumaan jos haluisin suhteen ulkopuoliseen. Olin siis isossa risteyksessä ja vaikka halusin kovasti valita ekan rakkauteni, koin samalla turvattomuutta. Pelkäsin menettäväni ystävät, perheen.. Joten yritettiin aloittaa jotain, mutta se kaatui mun soutamiseen ja huopaamiseen. En uskaltanut tehdä valintaa. Kapinoin sitten kunnolla uskoani vastaan. Hylkäsin lahkon, mutta menetin hänetkin. Kävin melko pohjalla. Masennuin. Katkeroiduin. En saanu eroa käsitellyksi. Noh, lopulta löysin toisen jonka kanssa avioiduin ja perustin perheen. Välillä pidin jotain yhteyttä tähän ekaan, mutta molemmat olimme kuitenkin jatkaneet omaa elämää. Jokunen vuosi meni tässä välissä ettei ollu mitään. Alettiin reilu vuosi sitten uudestaan pitää yhteyttä, ystävinä. Hänen ollessa kyseessä olen kyllä aika heikko. Sanoin kyllä että eroomme liittyi pal käsittelemättömii tunteita ja en voisi varmaan koskaan ajatella hänestä puhtaasti kaverina. Mut yritettiin silti pysyä kavereina. Pidettiin yhteyttä lähes päivittäin. Välillä takaraivossa kummitteli, että joku päivä tää loppuu. Sitten hän ilmoitti että hänestä tulee isä. Se kolahti. Olin samaan aikaan todella onnellinen hänen puolestaan, mutta toisaalta olin surullinen. Tuntui että mun oli nyt annettava hänen keskittyä perheensä perustamiseen avovaimonsa kanssa. Ilmoitin sitten että mun on poistuttava kuvioista. Hän suuttui. Ymmärrän, hän näki mut ystävänään. Mutta itselleni oli vaikeeta olla läsnä vain täysin ystävänä. Aikaa on jonkin verran kulunut ja ikävöin häntä suunnattomasti. Oli rakas ystävä mullekin. Olen ehtinyt välillä katua päätöstäni ja heikko kun oon, välillä yrittäny kysellä perään. Mut ei enää mitään. Tähän se tais sit loppuu. :'( Mutta helmen löysin s24:sta. Sitä en kadu. :) Tää oli meidän stoori suppeesti kerrottuna, mun silmin.
Tavattiin s24:ssa 12v sitten..
060814
3304
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyllä se on minun mielestä niin ettei ystäviä voi olla liikaa. Ystävyyssuhteissa on vain yritettävä pitää yksipuoliset syvälliset tunteet piilossa. Tosi ystävyyden ja rakkauden raja on melkein kuin veteen piirretty viiva.
Pitäisköhän sulla "060814" jättää se exä vaan rauhaan? Anna sen keskittyä perheeseensä, ja keskity omaasi. Eikö ole vähän turhaa yrittää ylläpitää ystävyyttä jos et kuitenkaan siihen pysty? Tsemppiä.
Kiitti kommenteista. Niissä oli pointtia jopa enemmän ku haluisin myöntää. Muutama päivä sitten jouduin kohtaamaan faktan, joka liittyi kasvatukseeni aiemmin mainitussa lahkossa. Ja näin ollen platoninen ystävyys vastakkaiseen sukupuoleen on lähes mahdoton. Ja tässä tapauksessa kun on vielä exäst kyse.. Eikö ole kuitenkin pettämisestä kysymys, jos ei nykyinen tiedä mitään meneillään olevasta suhteesta exään (siis vaikka olisikin platoninen)?