Jos suhteessanne ei ole vielä lapsia, niin tehkää itsellenne ja muille valtava palvelus ja erotkaa heti jos/kun siltä alkaa tuntumaan!
Ehkä ongelmat/tyytymättömyys/kyllästyminen jne ovat väliaikaista ja ratkaistavissa, mutta ehkä ne eivät ole.
Ensiksimainitussa tilanteessa menetätte tärkeän ihmissuhteen turhaan, mutta jälkimmäisessä tapauksessa ongelmat voivat kärjistyä sitten kun teillä on jo lapsia. Sitten asiat ovatkin jo ihan toista luokkaa...
Jos epäilyttää ja arvelluttaa jo suhteen lapsettomassa vaiheessa, niin ei muuta kuin välittömästi poikki ja bänks! Jos olet miettinyt asiaa, mutta et ole saanut rohkeutta kerätyksi, ota vaikka känni ja kerro sitten, mutta kerro myös se, että miksi kännin otit! Säälittävä räpellyserokin on parempi kuin säälittävä suhteessa roikkuminen! Jos olet säälittävä pelkuri, niin tee se edes muiden, ei niin säälittävien ihmisten takia. Esimerkiksi tulevaisuuden sinä, se ei ehkä olekaan niin onneton pelkuri. Tai syntymättömät lapset, ei ne ole ansainneet hiirtä vanhemmaksi.
Eikä eroa tarvitse edes sen kummemmin miettiä: menetys on pahimmassakin tapauksessa paljon pienenpi siihen mahdolliseen tuskaan verrattuna jonka aikaisella erolla välttää! En käsitä minkä takia mietitään, ollakko suhteessa vai ei.. jo tuo miettiminen kertoo että suhde ei ole aivan välttämätön. Vain välttämätön suhde on syy olla yhdessä ja ottaa se riski, että päädytään eroon lapsien syntymän jälkeen. Sen pitää olla pelkkää syvää rakkautta, muu ei kelpaa suhteen perusteiksi. Erotkaa heti! Tyylillä ei ole juuri väliä, jokatapauksessa ero on tyylikkäämpi kuin siinävaiheessa kun lapsilauma kirkuu lahkeissa.
Ihan hyvin aikuiset ihimiset voisivat elää sinkkuina vaikka loppuelämänsä. Kyllä ihmisiä syntyy muutenkin tarpeeksi - ei tässä todellakaan olla sukupuuton partaalla. Eikä varmoja ehkäisymenetelmiä ole. Jos harrastaa seksiä sata kertaa vuodessa useiden vuosien ajan, inhmimillisessä elämässä sattuu kyllä tilanteita, jolloin voikin tapahtua hedelmöitys. Eikä kyseessä ole mikään ihme. Meitä enempi vähempi "vahinkoja" on varmasti yhtä monta kuin toivottuja tapauksiakin.
Ei tekisi pahaa harrastaa kylmää riskianalyysiä: Kuinka varmasti olen kumppanini kanssa loppuelämän? Jos jätän hänet nyt, millaiset vaikutukset sillä on elämääni? Jos jätän hänet ja mahdolliset (joskin todennäköiset) N kpl pientä lasta tulevaisuudessa, millaiset vaikutukset sillä on elämääni, lasteni elämään, ex-vaimoni elämään, vanhempieni elämään, mahdollisesti löytyvän "sen oikean" elämään?
Jos minulta kysytään, pitäisikö erota, teen vastakysymyksen, onko teillä yhteisiä lapsia. Jos lapsia ei ole, minulla on jo tarpeeksi tietoa, jonka perusteella voin suositella mahdollisimman pikaista eroa. Jos lapsia on, asia onkin jo paljon monimutkaisempi, enkä voi suositella mitään, vaan toivoa parasta, eli yhteiselämän jatkumista.
Ehkä ongelmat/tyytymättömyys/kyllästyminen jne ovat väliaikaista ja ratkaistavissa, mutta ehkä ne eivät ole.
Ensiksimainitussa tilanteessa menetätte tärkeän ihmissuhteen turhaan, mutta jälkimmäisessä tapauksessa ongelmat voivat kärjistyä sitten kun teillä on jo lapsia. Sitten asiat ovatkin jo ihan toista luokkaa...
Jos epäilyttää ja arvelluttaa jo suhteen lapsettomassa vaiheessa, niin ei muuta kuin välittömästi poikki ja bänks! Jos olet miettinyt asiaa, mutta et ole saanut rohkeutta kerätyksi, ota vaikka känni ja kerro sitten, mutta kerro myös se, että miksi kännin otit! Säälittävä räpellyserokin on parempi kuin säälittävä suhteessa roikkuminen! Jos olet säälittävä pelkuri, niin tee se edes muiden, ei niin säälittävien ihmisten takia. Esimerkiksi tulevaisuuden sinä, se ei ehkä olekaan niin onneton pelkuri. Tai syntymättömät lapset, ei ne ole ansainneet hiirtä vanhemmaksi.
Eikä eroa tarvitse edes sen kummemmin miettiä: menetys on pahimmassakin tapauksessa paljon pienenpi siihen mahdolliseen tuskaan verrattuna jonka aikaisella erolla välttää! En käsitä minkä takia mietitään, ollakko suhteessa vai ei.. jo tuo miettiminen kertoo että suhde ei ole aivan välttämätön. Vain välttämätön suhde on syy olla yhdessä ja ottaa se riski, että päädytään eroon lapsien syntymän jälkeen. Sen pitää olla pelkkää syvää rakkautta, muu ei kelpaa suhteen perusteiksi. Erotkaa heti! Tyylillä ei ole juuri väliä, jokatapauksessa ero on tyylikkäämpi kuin siinävaiheessa kun lapsilauma kirkuu lahkeissa.
Ihan hyvin aikuiset ihimiset voisivat elää sinkkuina vaikka loppuelämänsä. Kyllä ihmisiä syntyy muutenkin tarpeeksi - ei tässä todellakaan olla sukupuuton partaalla. Eikä varmoja ehkäisymenetelmiä ole. Jos harrastaa seksiä sata kertaa vuodessa useiden vuosien ajan, inhmimillisessä elämässä sattuu kyllä tilanteita, jolloin voikin tapahtua hedelmöitys. Eikä kyseessä ole mikään ihme. Meitä enempi vähempi "vahinkoja" on varmasti yhtä monta kuin toivottuja tapauksiakin.
Ei tekisi pahaa harrastaa kylmää riskianalyysiä: Kuinka varmasti olen kumppanini kanssa loppuelämän? Jos jätän hänet nyt, millaiset vaikutukset sillä on elämääni? Jos jätän hänet ja mahdolliset (joskin todennäköiset) N kpl pientä lasta tulevaisuudessa, millaiset vaikutukset sillä on elämääni, lasteni elämään, ex-vaimoni elämään, vanhempieni elämään, mahdollisesti löytyvän "sen oikean" elämään?
Jos minulta kysytään, pitäisikö erota, teen vastakysymyksen, onko teillä yhteisiä lapsia. Jos lapsia ei ole, minulla on jo tarpeeksi tietoa, jonka perusteella voin suositella mahdollisimman pikaista eroa. Jos lapsia on, asia onkin jo paljon monimutkaisempi, enkä voi suositella mitään, vaan toivoa parasta, eli yhteiselämän jatkumista.
Vastaukset 9
Vanhimmat
kevyt dorka!!!! paraskin parisuhde neuvoja!!
ei ole muutaman vuoden jälkeen, niin syytä on rehellisesti kysyä itseltä, että miksi olen asian suhteen epävarma.
samaa mieltä olen kanssasi, heppu. Tiedän, ja puhun kokemuksesta, koska olin vähän kuin ´säälistä' erään miehen kanssa melkein kolme vuotta...Yhtä helvettiä, näin jälkeen päin ajateltuna.
tyhjään takertuminen on miesten pahin ominaisuus.Heiltä puuttuu yleensäkin kyky ajatella järkevästi mikä on mahdollista ja mikä ei.
Miesten täytyisi todellakin terhistäytyä heittämään hanskat naulakkoon huomattavasti aikaisemmin,eikä jäädä odottelemaan aina että nainen tekee sen ensin.
Tässä vaiheessa pitäisi jo jokaisen miehen olla senverran sivistynyt että on tietoinen että 80%eroista tapahtuu naisen aloituksesta.On tyhmyyttä antaa tämän tilanteen jatkua.
Niin se tosiaan on niin, että miehet ei saa eroa aikaiseksi. Varmasti ainakin pidemmissä suhteissa, se on nainen useammin joka saa sen eron aikaiseksi.Kyllähän se kirpaisee,mutta siitä selviää. Suhteesta on irtauduttava, jos tuntuu siltä että tulevaisuutta ei ole toisen kanssa. Ei se ole niin vaikeaa! On osattava tehdä ratkaisuja ja mieluummin ajoissa.
Miehet roikkuvat epätyydyttävissä suhteissa koska he typeryyttään vaativat parisuhteelta vähemmän kuin naiset. Naiset useammin vaativat aivan oikein todellista rakkautta. Omalta puolelta tuo rakkaus on vaan helpompi todeta kuin toisen puolelta. Miehet eivät tyydy vähempään vaatimattomuuttaan, vaan siksi, että eivät ole henkisesti sitoutuneita epätyydyttävään suhteeseen. Miehet ajattelevat, että tämä ei ole elämäni rakkaus, mutta hyvä suhde ja pitävät takaporttia auki sen Suuren Rakkauden varalta. Naiset harvemmin tällaisessa suhteessa ovat. Miehille saattaa riittää jos vain joku osa-alue toimii - vaikka seksi. Voiko hullumpaa asennetta olla!! Lisäksi miehet ovat arempia tekemään eropäätöksiä elämässään. Toisaalta luonnollista, koska miehet tulevatkin sinkkuina paljon huonommin toimeen kuin naiset, enkä tarkoita taloudellista toimeentuloa.
Suhde voi jo alkuvaiheissa tai jopa alkaessaan olla jostainsyystä epätyydyttävä miehen kannalta. No, mies/poika ei asiasta mitään puhu eikä puhkahda ja nainen luulee asioiden olevan hyvin. Kunnes sitten pikkuhiljaa äijän kiinnostustus panostaa suhteeseen hiipuu kokonaan pois ja hän muuttuu sohvaperunaksi tai sitten menee ihastumaan johonkin toiseen. Tässävaiheessa yleensä onkin jo siunaantunut lapsia...
Helvetti, kaikkien pitäisi 16-20 vuotiaana ainakin kerran ryhtyä vakavaan suhteeseen, kerran oma-aloitteisesti erota (mieluummin niin että molempiin sattuu aivan perkeleesti) ja kerran tulla kunnolla jätetyksi (mieluummin kolmannen osapuolen takia). Lopulta huomaa, että mikään noista kolmesta ei ole niin paha, että sitä oman ja toisten elämän kustannuksella pitäisi välttää. Tällainen seurustelun peruskurssi on elintärkeä myöhempien aikoijen kannalta.
Onnittelen sydämellisesti näilläkin palstoilla kaikkia eroansa katkerasti itkeviä alle parikymppisiä aikuiselämää harjoittelevia ihmisiä!
Kukin tekee elämällään mitä tykkää! Ongelmia ja umpikujia voi syntyä siinä sivussa. Ihmissuhteet on hankalia ja ihmisenhän pitäisi olla tunteeton, jotta voisi noin konemaisesti toimia. Ei eroja tule harjoitella! Eivät ne ole mikään suoritus. Yksiviivaisesti voi ajatella ja kuvitella sen toimivan, mutta ei se vaan niin mene. Ihmisiä on erilaisia.
Ja kun puhutaan syvästä rakkaudesta..sekin on jokaiselle yksilöllistä. Oman elämän kokemukset muokkaavat meitä ja niiden avulla määrittelemme usein myös rakkauden. Joillain se on riippuvuutta, toisilla seksiä, läheisyyttä, jakamista..
Vaikka alkuvaiheessa eläisikin huumaa ja ajattelisi toisen olevan "Se oikea", niin myöhemmin tunteiden tasaantuessa epävarmuus voi astua kuvioihin. Sitä alkaa punnitsemaan tunteitaan ja vertaamaan muihin.Monet tässä kriittisessä vaiheessa saattavat päätyä eroon.
Käytämmekö me toista ihmistä tarpeidemme tyydyttämiseen vai välitämmekö tästä aidosti? Toisen pitäisi aiheuttaa meissä kyltymätöntä rakkauden tunnetta ja intohimoa. Kun tunteet tasaantuvat, puoliso muuttuu turhaksi. Halutaan uusi leikkalu joka tekee meidät onnellisiksi.
En sano, että pitäisi tunneköyhässä suhteessa riippua, mutta välillä voisi miettiä ovatko omat toiveet useinkin kohtuuttomia. Elämmekö todellisuutta vai elokuvaa?
Seurustelua pitää nimenomaan harjoitella. Sitäkautta tulee erojakin koettua. Kun tietää minkälaisia seurustelusuhteita teini-ikäisillä on, on selvää, että niissä nimenomaan harjoitellaan seurustelua. Hyvä niin.
Jos seurustelukokemuksia (ihastumisia, suhteenluomisia, eroamisia) ei ole hankittu, ei niistä tiedä juuri enempää kuin tavallinen 16-vuotias, vaikka ikää olisi 30 ja Ph.D paperit taskussa. Kun aikuisena alkaa tunnustelemaan, kenen kanssa haluaisi olla, eikä tiedä, että erotakkin saa, jos siltä tuntuu tai ei ole vertailupohjaa, tulee paljon rumempaa jälkeä kuin jos nämä opit olisi hankittu silloin kun ne olisi luonnollisesti pitänyt.
Ihan oikeasti elämänmittainen suhde on taitolaji, josta ei ilman tietoja ja taitoja selviä! Ei pelkkä rakkaus ole pitänyt ketään yhdessä kuuttakymmentä vuotta (nykyään kymmentä). Nämä tiedot ja taidot eivät tule äidinmaidosta vaan ne on opittava!
Olen myös sitä mieltä, että todelliseen rakkauteen ei kuulu se, että pitää miettiä haluaako olla toisen kanssa vai ei. Kyllä sen tietää, kun kerran viitsii miettiä näkeekö sen toisen siellä tulevaisuudessa vai ei. Jos epäilee vaikka 3 vuoden jälkeen yhteistä tulevaisuutta niin on parempi lähteä heti. Kyllä siinä vaiheessa tietää mitä se elämä ja arki sen toisen kanssa on. Ja jos se olo tulee, niin silloin on syytä mennä, eikä haudata sitä jonnekkin kauas, odottaakseen koska se tulee voimakkaampana takaisin seuraavan kerran.
Mitä tulee seurustelemisen "oppimiseen", niin siihen ei mielestäni voi oppia. Seurustelemalla oppi välttämään typeriä virheitä suhteessa. Esim mistä kannattaa puhua js mistä ei. Mikä loukkaa toista ja mikä ei. Mutta itse suhde on aina yksilö ja sitä ei voi oppia. Kaikki tilanteet on oman laisia, ja eroaminen ei ikinä tule olemaan helpompaa mikäli toista rakastaa todella. Eikä se lähteminen helpotu vaikka olisit kuinka monta kertaa lähtenyt suhteestä, jos vaan rakastat sitä toista. Nimittäin toki voi rakastaa, vaikka sitä tulevaisuutta ei siellä näe, tai on osittain onneton.
Jotkut mainitsi et miehet ei helpolla ala ron aloittajiksi. Muistakaa myös se että loppujen lopuksi mies on kuitenkin paljon vähempään tyytyväinen kuin nainen. Mies hakee eri asioita.
Näin minun päässäni, elämää nähty 25v. yksi rakkaus takana. monta suhdetta missä luulin rakastavani häntä, mutta taisin vain rakastaa itseäni....