Näin joitain vuosia sitten unen, joka oli hyvin intensiivinen, vaikuttava ja mystinen.
Unessa asuin todella hienossa muinaisessa palatsissa, joka sijaitsi ikään kuin veden alla, tai veden ympäröimänä. Joka tapauksessa palatsia ympäröivät suuret vesiputoukset ja valjastetut virrat, joista lähti loputtomiin syvä tasainen kohina. Palatsissa oli indigonsininen hämärä, ja todella vahva henkinen ilmapiiri. Koin unen aikana olevani "kotoisin" kyseisestä paikasta. Unessa isäni (ei oikea isäni todellisesta elämästä) pyysi minut ja veljeni luokseen. Isä oli jumalankaltainen todella arvoisa ja mahtava henkilö, joka istui korkealla valtaistuimella. Hän ojensi minulle miekan, ja veljelleni maljan, ja sanoi, että ne kuuluivat meille. Katsoin hetken miekkaani, ja sanoin sitten, polvillaan valtaistuimen edessä: "Kunnioitettu isä, tässä on täytynyt käydä jokin erehdys. Miksi annoit minulle miekan, ja veljelleni maljan, vaikka olen tyttö?" Siihen kuningas vastasi, että häntä miellyttää nähdä miekka minun kädessäni, ja minun tulisi pitää miekastani hyvää huolta. Tämän jälkeen veljeni katosi johonkin (me tavallaan erkanimme toisistamme, sillä kummallakin oli jokin oma tehtävä, joka meidän tuli täyttää) ja minun oli määrä lähteä etsimään veljeäni ulkomaailmasta. Sitten uni muuttui (etsin yhä veljeäni) jotenkin normaalimmaksi, ja olin jossain koulussa tms, ja elin tavallista elämää.
Haluaisiko joku antaa tulkintansa?
Sininen uni miekasta
2
<50
Vastaukset
Yhteiskunnassa ja jokaisen ihmisen mielessä on tiettyjä ennakkokäsityksiä sukupuolien kyvyistä ja mahdollisuuksista eri tehtävissä. Annoit tässä unessa itsellesi mahdollisuuden päästä ennakkokäsityksien yläpuolelle. Ei tosin ole selvää, että toivoitko miekkaa itsellesi vai otitko sen pelkästä velvollisuuden tunteesta vastaan.
Joka tapauksessa uni antaa ymmärtää, että koit itsesi enemmän mieheksi kuin mitä koet veljesi olevan. Seikka, että lähdit etsimään veljeäsi ja uniympäristön muutos viittaisi ajatukseen, että koet veljesi olevan jollain tavalla eksyksissä, hukassa tai pihalla.
Kiitos erikoisen unesi jakamisesta.- inut
Olipa hieno uni. Näin voisi vaikka Jumala puhua. Ja koska sait miekan unessa, sinut laitettiin voittamaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6952763Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311376Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131314Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2501245- 1131235
- 1051075
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?112973Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k105949Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50779- 64761