huuhaa foorumiksi?
1. Piet. 4:4 Sentähden he oudoksuvat sitä, ettette juokse heidän mukanansa samaan riettauden lätäkköön, ja herjaavat.
1. Piet. 4:4 Sentähden he oudoksuvat sitä, ettette juokse heidän mukanansa samaan riettauden lätäkköön, ja herjaavat.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tämä palsta on muuttunut käsittelemään ISI:stä ja sen touhuja.
Sitten täällä esiintyy vähän poliittista keskustelua pääministeristä ja hallituksen touhuista. Mutta helluntailaisuus ja elävä usko on jäänyt miltei pois.
Olemme tehneet saman havainnon tomis. Tehdään ylläpidolle nimen vaihdosesitys. Sinä jo kerroit sen uuden nimen.
Ps. En löydä enää ketjua jossa kysyttiin "Mitä tekisit jos tietäisit että sinulla on enää vain kolme tuntia elinaikaa". Minä vastasin aloitukseen ja sain hyvän keskustelun ateisti nimmarin kanssa. Mutta nyt kun aamulla tulin koneelle, en löytänyt ketjua. Joskus on kylläkin käynyt niin että ketju, jota en ensin löytänyt olikin siellä kuitenkin. Minä vain en ollut löytänyt sitä. Mutta mitä tälle ketjulle tapahtui? Poistettiinko se asiattomana? Vai miksi se poistettiin? No, onko ISI:s keskustelut ja politiikka sitten asiallisempaa keskustelua helluntailaisuuspalstalla. Jos on, nimenmuutos olisi paikallaan.
Olihan se mainitsemani ketju täällä. Minä taidankin tässä tilata ajan optikolle. Vai olisiko aika mennä jo silmälääkärille kun alkaa näkö kovasti heikkenemään.
Luulin että helluntailaisuus ja huuhaa ovat synonyymejä(?)
>>>Luulin että helluntailaisuus ja huuhaa ovat synonyymejä(?)<<<
Eivät ole synonyymeja. Hyvä että olet tällä palstalla. Täällä kun aina oppii uusia asioita.
Mutta juuri tällä palstalla sain huomata että ne ovat synonyymejä. Palstan aihe on helluntailaisuus ja täällä käsitellään pelkkää huhaata.
Aloittaja on oikeassa. Kristilliset lehdet loistavat poissaolollaan mutta sen sijaan lainaillaan jotakin valehtelevaa, alatyyliä viljelevää "MITÄ VITTUA" -lehteä.
Tuo on herättänyt ainaki meikäläisen ajattelemaan eräitä kristillisiä liikkeitä tai niiden liepeillä pyöriviä ihmisiä vähän uudella tavalla. Sitähän minä en sano, etteivätkö usko(nto) ja poliitiikka voisi ja saisikin sekoittua keskenään tietyissä asioissa. Kysehän vaan näkyy tietyissä porukoissa olevan käytännössä vain ja ainoastaan politiikasta, mitä hämäykseksi verhotaan vähän uskonasioihin.
"Helluntailaisuus ja elävä usko." Tässäpä helluntaiuskon ydin. Kristityt eivät heidän mukaansa ole "elävässä uskossa".
Onneksi.
Helluntailaiseen uususkontoon on alusta asti liittynyt tuo jaotteleminen. He lisäävät Raamatun sanaan omat, vaikeammat opetuksensa. Jo vuosikymmeniä sitten he huuhailivat kristittyjen läheisyydessä kysellen ovelan ilkeä ilme kasvoillaan:
"Olet kastettu, MUTTA oletko kristitty?" "Olet kristitty. MUTTA oletko TOSIkristitty?" Muistan erityisesti muuaitten amerikkalaisten (tietysti) "uskoontulleiden" hippien kaikkitietävät, ilkeät katseet, rakkauteen verhotut.
Raamattua vähänkin tunteva kuulee tuossa Saatanan äänen: "Onko Jumala TODELLAKIn sanonut...?" Saatanahan, - nk. Valkoisena Perkeleenä - ei suoraan kieltänyt Jumalan sanaa, mutta hän asetteli kysymyksen, joka asetti Eevan pohtimaan Jumalan sanan merkitystä ja epäilemään sitä, mitä Jumala oli hänelle sanonut. Nyt Eeva alkoi viisastella omassa tyhmässä päässään Jumalan sanan suuria kysymyksiä, epäillä, mitä hänelle oli opetettu ja kuunnella EPÄUSKON ääntä.
Tätä Luciferin taktiikkaa helluntailaiset (kuten nk. jehovantodistajatkin) ovat käyttäneet alusta asti: asettaneet Jumalan sanan päälle lisäkysymyksiä, painolastia, jota he jatkuvasti lisäävät, niin, että heitä seuraava, kristityksi itseään luuleva aivan uupuu heidän asettamiensa taakkojen alla. Samanlaisille, juutalaisille fariseuksille Jeesus itse sanoi suoraan: "te kyykäärmeitten sikiöt!"
"Helluntailaisuus ja elävä usko." Niin pieni lause laitetaan pyörimään. Kuulija pohtimaan uskon sijasta nk. "elävän uskon" kysymystä. Hän ajattelee: "Minähän uskon! Mutta eikö uskoni riitäkään?! Tuleeko olla jokin suurempi, voimallisempi usko? Helluntailaiset sanovat: "usko ei riitä. Meillä on tarjota sinulle Elävä Usko!"
Voin vakuuttaa sinulle rakas kristitty, että tuo painolastin lisääminen Jumalan sanan päälle on vasta helluntaiuskon, viimeisten aikojen suuren eksytyksen alkua.
Usko, joka sinulla on, "riittää". Se on Jeesuksen vaikuttamaa uskoa sinussa, vaikka se olisi "vähäistäkin". Nöyryys on Jeesuksen edessä suurempaa, kuin "suurella, muita elävämmällä uskolla" ylpeily. Kristitty, älä mene harhaan!
Ellei älyä jo paiskata heidän valheitaan päin heidän ilkeästi virnuilevia naamojaan ja sanoa: "Pitäkää tunkkinne. Minä en teidän harhaopetuksianne enempää kanna!" "Joudut Kadotukseen! Nouset Elävän Jumalan lapsia vastaan! Vastustat...."
Haistakaa paska!
Joko soffi haistoi omansa vai joko on vaipat alla.
Raamattu puhuu elävästä ja kuolleesta uskosta. Elävässä uskossa elävä ihminen tekee uskovan ihmisen tekoja. Usko näkyy hänen teoissa ja elämässä. Jo Johannes Kastaja sanoi fariseuksille ja saddukeuksille: "Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy" (RK Matt 3:8). Elävää uskoa seuraa teot. Mutta se, jolla ei ole elävä uskoa, sillä ei myöskään ole elävän uskon vaikuttamaa hedelmää, tekoja. Sellainen "usko" on kuollut.
Kuolleessa uskossa oleva ihminen ei ole uskossa ollenkaan. Hän ei ole uudestisyntynyt Jumalan lapseksi eikä siksi myöskää pelastettu Jumalan lapsi. lue Johanneksen Sana sellaiselle ihmiselle Matt 3:10.
Siis, kuollut usko on pelkkää Raamatun oppien ja Sanan totena pitämistä ilman omakohtaista suhdetta, yhteyttä, Elävään Jumalaan. Silloin siitä puuttuu Jumalan vaikuttamat teot. Jumalan Henki vaikuttaa elävässä uskossa olevassa ihmisessä (Jumalan) tekoja. Uskovan korkea kutsumus onkin "Kristus minussa" ja "En enää elä minä, vaan Kristus elää minussa".
Se, jolla ei ole uskon vaikuttamia tekoja on siis kuolleessa uskossa. Näin Jaakob, Herran veli ja apostoli kirjoittaa Raamatussa. Oletko saanut korkeampaa ja parempaa tietoa? Mistä? Kerro!
Jaak 2:14 Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa?
2:15 Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla
2:16 ja joku teistä sanoo heille: "Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne", mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?
2:17 Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut.
2:18 Joku ehkä sanoo: "Sinulla on usko, ja minulla on teot"; näytä sinä minulle uskosi ilman tekoja, niin minä teoistani näytän sinulle uskon.
2:19 Sinä uskot, että Jumala on yksi. Siinä teet oikein; riivaajatkin sen uskovat ja vapisevat. 2:20 Mutta tahdotko tietää, sinä turha ihminen, että usko ilman tekoja on voimaton? 2:21 Eikö Aabraham, meidän isämme, tullut vanhurskaaksi teoista, kun vei poikansa Iisakin uhrialttarille?
2:22 Sinä näet, että usko vaikutti hänen tekojensa mukana, ja teoista usko tuli täydelliseksi; 2:23 ja niin toteutui Raamatun sana: "Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi", ja häntä sanottiin Jumalan ystäväksi. 2:24 Te näette, että ihminen tulee vanhurskaaksi teoista eikä ainoastaan uskosta. 2:25 Eikö samoin myös portto Raahab tullut vanhurskaaksi teoista, kun hän otti lähettiläät luokseen ja päästi heidät toista tietä pois? 2:26 Sillä niinkuin ruumis ilman henkeä on kuollut, niin myös usko ilman tekoja on kuollut.
>>>Voin vakuuttaa sinulle rakas kristitty, että tuo painolastin lisääminen Jumalan sanan päälle on vasta helluntaiuskon, viimeisten aikojen suuren eksytyksen alkua.<<<
Sinun vakuuttelusi eivät paljon paina. Minä en uskaltaisi vakuutella ihmisille mitään hengellistä. Minun vakuuttelutkaan kun eivät ole mitään. Mutta Jumalan Sana on auktoriteetti. Sitä tulee levittää.
>>>Usko, joka sinulla on, "riittää". Se on Jeesuksen vaikuttamaa uskoa sinussa, vaikka se olisi "vähäistäkin". Nöyryys on Jeesuksen edessä suurempaa, kuin "suurella, muita elävämmällä uskolla" ylpeily. Kristitty, älä mene harhaan!<<<
Jeesuksen vaikuttama usko on elävä rakkauden kautta toimiva usko. Se johtaa uskovan Jeesuksen vaikuttamiin tekoihin. Jeesus ei ollut niin nöyrä ettei Hän tehnyt mitään. Hän oli niin nöyrä että Hän teki Jumalan tekoja. Hän teki Jumalan tekoja vaikka Hän tiesi että Hän saa niistä palkaksi ihmisten halveksunnan ja pilkan ja lopulta ristin kärsimyksen.
Tämän foorumin hengellinen anti on mitä suurinta ja jalointa mitä jumala kykenee antamaan !
älä pidä halpana jumalan armon ja rakkauden julistajia halpana !
kiitä ja anna kunnia jumallalle, onhan tämä parasta mitä kaikkivaltias voi tarjota!
Miten niin muuttunut? Tämä on aina ollut tällainen. Ei-kiinnostavia alotuksia paljon. Väsyttää niitä lukiessa.
JA jos jotain kommentoi saa haukut päällensä.
Pilkkaamisesta syyttävät vaikka en pilkkaa.
Herran Henki eli Jeesuksen Henki on kauttasi saanut tuoda esiin ihan rakentavaakin, kiitos Hänelle!
Joskus, vanhempia textejäsi lukiessa on havaittuna pientä äkäisyyttäkin tms..mutta IHMISIÄ me olemme kaikki ja sama taistelu lihaisan mielemme hallintaa vastaan loppuun asti.
Rakentukaamme Pyhässä uskossa(Jeesukselta saadussa) Sanan kautta, edes ripaus päivässä niin muutosta uuteen ja aina parempaan tekee meissä HERRA Joka on HENKI. (nimensä kuitenkin JEESUS).
Hän EI muutu omikseen ottamiensa kohdalla, vaan huolehtii loppuun asti. Jospa loppu ois jo ylöstempaus,ettei tarttis ruohikon kautta...
Vaatii paljon antautumista Hänen tahtoonsa säilyäkseen käyttökelpoisena, ehkä jalonskin astiana -loppuun asti. Siu ja Voimia matkaan!
Jos haluaa keskustella helluntailaisuudesta, niin kannattaa mennä foorumille http://forum.netmission.fi/
Jos haluaa keskustella Rakkauden ilmapiirissä Jumalaa ja lähimmäistä kunnioittaen Jumalan ilmoituksesta Hänen Sanassaan ja teoissaan, niin toivotan tervetulleeksi foorumille http://kalamos.keskustelu.info/