olen ollut naimisissa jo 12 vuotta. Muuten menee kai aika hyvin mutta kun emme keskustele mistään asioista kunnolla jos mitenkään.... Mies ei puhu eikä pukahda..... Minä taas en voi avautua toiselle jos hänkään ei avaudu minulle,,,, ihmissuhdeasioissa varsinkin..... arkipäiväisistä asioista keskustelemme pakosta mutta jos tulee kysymys suhteestamme,,,,, Miehet kuulemma ymmärtävät autojen sielunelämää paremmin kuin naisten,,,,,, Kaipaan romanttisia kahdenkeskisiä hetkiä ,,,,,
Mikä siis neuvoksi,,,,,alanko opikelemaan autojen sielunelämää???????
Mikä siis neuvoksi,,,,,alanko opikelemaan autojen sielunelämää???????
Vastaukset 8
Vanhimmat
kertomuksesi oli kuin minä itse olisin sen kirjoittanut. Itse olin naimisissa todellisen tuppisuun kanssa yli 20 v. Yritin ymmärtää, että hän vain on sellainen kuin on....ja se saa olla ok... mutta mitenkäs kävi ? muutuin itse samanlaiseksi kuin hän , persoonallisuuteni muuttui kokonaan , sain ongelmia toisten ihmisten kanssa kanssakäymisessä - eristäydyin, en viimein uskaltautunut edes paikkoihin, joissa piti puhua toisten ihmisten kanssa.
Silti olin hänen kanssaan koska luulin, että kaikki muut miehet oli samanlaisia ja kaikilla naisilla oli sama ongelma kuin minulla.
Kun sitten vihdoin viimein minua kohtasi onni uuden miehen hahmossa, miehen jolla todella on puhelahjat, niin hän ulkopuolisena näki tilanteeni ja sanoi suoraan mihin ollaan menossa.
Jätin siis tuppisuun mutta ei edes siinä vaiheessa hän saanut suutaan auki. Nyt elän uutta elämää, olen oma itseni, avoin ja iloinen ja vapaa. Entinen mieheni on edelleen yksin, on aivan yhtä puhumaton kuin on ollut.
Ei sano juuta ei jaata. Toisaalta ymmärrän ja hyväksyn nykyään että hän on semmoinen kuin on ja hänellä on oikeus olla oman laatuisensa - mutta itse pelastin mielenterveyteni , kun älysin ajoissa kerätä kamppeeni.
Jos miehesi on hiljainen ja puhumaton, niin en usko että hän siitä korjaantuu ja muuttuu, päinvastoin, tulee entistä vaiteliaammaksi vuosien varrella, usko pois.
Olen ollut 21 v.naimisissa samanlaisen tuppisuun kanssa.Kun olisin halunnut keskustella "henkeviä"tai mitä muuta tahansa ei hänellä ollut koskaan mitään sanottavaa ,muuta kuin en tiedä,en tiedä ....Minä taas haluan keskustella ihmisten kanssa kaikista mahdollisista asioista.Mitä hän ei ymmärrä alkuunkaan.Niinkö olisin halunnut keskustella hänenkin kanssaan.Nyt asiat ovat kärjistyneet niin pitkälle että harkitsen vakaasti pois lähtöä ,ei se enää siitä miksikään muutu.Yritetty on kovasti mutta ei tätä yksinpuhelua kukaan jaksa.Saattaa mennä päiväkausia että jos minä en puhu niin ei kukaan puhu,muuta kuin pakolliset asiat :käytkö kaupassa ,onko posti tullut yms.Perheneuvolassa vielä on käymättä mutta eipä se mitään taida muuttaa.Ei hän sielläkään osaa puhua.Ei enää tuppisuuna ,ympärillä on paljon ihmisiä joihin saa yhteyden puhumalla ja siitä voi vielä nauttiakin!
Olen 40-kymppinen mies ja muistan ensimmäisestä avioliitostani saman tarinan.
Olin se puhumaton silloin ja lopulta liitto päättyi eroon, nykyisin hommat pyyhkii vaimon kanssa hyvin.
Ja mikähän se silloin sitten mahtoi olla?
Mua muistaakseni ainakin alkoi ahdistaa kovasti ja nainen tuntui päällekäyvältä ja mulla oli olo kuin olisin syytettynä jostain asiasta. Riidoissa jäin aina toiseksi ja jos yritin omia tunteitani ja ajatuksiani kertoa tuntui etteivät ne menneet perille. Pikkuhiljaa hiljenin kokonaan kun asioiden ratkaisu puhumalla ei tuntunut onnistuvan ja siitä tietenkin ahdistus senkuin kasvoi.
Nykyisin asiat ovat todellakin paremmin ja musta tuntuu että se johtuu pääosin siitä et olen iän myötä tullut itsevarmemmaksi ja rauhallisemmaksi, nuorempana oli jos kaikenlaisia stressejä...
Tosin nykyinen vaimonikin on aivan eri luonteinen nainen kuin em., eli uudessa liitossani on alusta asti ollut erilainen luottamuksen ja avoimuuden ilmapiiri.
Eli minusta tuntuu että sun miehelläsi ei ole turvallista oloa puhumiseen vaan se pelkää että jätät sen tai että asiat kärjistyy jotenkin ja se yrittää vaikenemalla ohittaa koko kiusallisen tilanteen, eikä sillä ole oikein muita keinoja!
Jos muilla osa-alueilla menee ok, ja sua vaivaa vain puhumisen /yhteyden puute niin kyllä kai kannattais ennen eroa yrittää saada se mies jonnekin perheterapiaan ym. keskustelemaan ongelmasta. Ja se tarttis sille vääntää rautalangasta että tämä on sulle niin tosiaan vakava asia että voit todella lopettaa teidän suhteen sen takia, saattaa olla ettei hän ymmärrä sitä.
Kun kuvailit ensimmäisen liittosi puhumatomutta voin vain todeta että itsellä on sama tunne,on kuin yleinen syyttäjä kävisi päälle. Ja herra isä jos erehdyn olemaan erimieltä rakkaan vaimoni kanssa olen vähintään sairas ,ja hullu ja suku menee siinä samalla. Koska en mielipitetäni voi ilmaista tulematta haukutuksi,olen nähnyt ainoana keinona olla vaiti.Ainahan tietysti vähän riippuu siitäkin miten asia esitetään mitkä ovat vastapuolen reaktiot.Itse kyllä haluaisin keskustella henkeviäkin mutta se ei kerrassaan onnistu.Olen alkanut jo pikkuhiljaa harkita eroa vaihtoehtona,vaan ei sekään vielä täysin vapauta tilanteesta koska on tuota jälkikasvuakin siunaantunut.
Taitaa olla muitakin kohtalotovereita. Kun itsellä on koko ajan olo, että on aina väärässä ja naiseni oikeassa. Ja kun yritän sanoa, että miten asioista ajattelen, nainen sanoo, että ymmärtää mua, mutta sitten käytännössä ei hyväksy minua, koska riidat ei ikinä lopu ennen kuin minä sanoa asiat hänen toivomillaan sanoilla ja joudun nöyrtymään, että hupsis olinkin taas väärässä OMINE MIELIPITEINENI.
Jos pysyn omissa mielipiteissäni, saattaa riita kestää yli viikon. Ja sitä en jaksa, joten anteeksi kulta..
Juuri niin..ensimmäiset kymmene vuotta meni
joten kuten jollain tasolla olihan siinä
touhuakin kun oli asunnon laittoa ja lapset
pieniä mutta...eipä mikään muuttunutkaan vaikka meni seuraavaatkin kymmenen vuotta.
Minulla on myös samankaltainen JUMIPÄÄ miehenä.
Onhan se niinkin että ei sitä aina tarvitse
jutella niin syvällisiä mutta kun edes joskus!
Eihän elämä kahden ihmisen välillä voi olla
"kaiken järjen" mukaan vain jotain tiettyä
kaavaa noudattavaa tai tietyllä "suppealla"
tasolla yhdessäelämistä.
Usko huviksesi että jollette eroa ennenpitkää
sinunkin kattilassasi paine nousee liikaa ja
väistämätön räjähdys on edessä.
Näin kävi meillekkin ja mies tuijotti kuin
tollo edessäni sanoen "mikä sinulle tuli"
"en ole tiennytkään että osaat noin tosissasi
tulistua" jne..
ja usko huviksesi että siinä pöydän edessä
tuli kaikki koko elämän varrelta...mikä
on toisessa "vituttanut" kun suoraan sanotaan
mikä toisen käyttäytymisessä loukkaa jne...
Kun oli koko elämän alistunut ja turtunut siihen
ettei asioita kannata edes ottaa esille kun
eihän se edes kuuntele saati sitte vastaamaan
vaivaudu sanaa tai murahdusta enenpää.
Melkoinen soppa siitä tulikin!
Ihminen siis tuonluonteinen mies ei juuri
ole elämän aikana oppinut kontrolloimaan
omaa itseään,käyttäytymistä juuri ollenkaan.
Neuvoisin sinuakin vain yksinkertaisesti
räjäyttämään pankin.
Koska tiedän ettei tuonluonteiset miehet pikku
asioista heivahda eivätkä ehkä omahyväisyyttään
vaivaudu vaimonsa tunteita ja hyvinvointia ajattelemaan.
Älä suostu ROBOTIN kaavoihin koska petät siinä
itseäsi ja kuihdut ihmisenä.
Muuten minun jumipääni on vielä ollut alusta
asti "pikku kännissä" melkoinen naisten vikittelijä eli kun se mykkäpoika sai vähän
viinaa vereen silloin se muuttui täysin erilaiseksi. Oli siinä kestämistä eikä aina kestänytkään varsinkaan kun ei se koskaan
näyttänyt merkkiäkään katumuksesta eikä juuri
morkkiskaan painanut,anteeksipyynnöistä puhumattakaan.
Huom! jos omassa miehessäsi on juuri tuonkaltaisia
oireita älä ihmeessä alistu vain osaasi.
ANNA PALAA et häviä siinä mitään mahd.
kaikki muuttuu edes jollain tavalla ja tasolla
parempaan päin.
Keskustelutaito on niitä yksinkertaisia perusasioita, jotka pitää selvittää ennen kuin ryhtyy suhteeseen.
On olemassa myös ilmaisukykyisiä miehiä ja puhumattomia naisia. Niistä saa vapaasti valita.
Vai vapaa valinta....
Seurusteluaikana minunkin mieheni oli hyvin puhelias ,,,, keskusteleva,,, kuunteleva,,,, juttelimme pitkiä aikoja kaikesta mahdollisesta.... vaan kummasti mies muutui avioliiton aikana,,,,, kun tuli lapsia niin miespä pakeni meteliä autotalliin miesten hommiin ja siellä pysyi illat pitkät ,,,, siihen asti kun lapset sai nukkumaan....
Ja sitten oli niin väsynyt että ei tässä enää keskustella,,,, ei muuta kuin seksiä ja nukkumaan... ei enää keskusteluhetkiä kahvikupin ääressä illalla,,,, ei sanaa Minä Rakastan Sinua... vaan korkeintaan onko rahaa uuteen auton pakoputkeen.... hm. se siitä keskustelusta sitten...
Itse olen puhelias ja iloinen,,,, huumorintajuinen nainen joka kaipaa jutustelua,,,, joten nyt sitten juttelen vaikka chatissa jos ei muualta löydy juttukaveria,,,,,
Räjäytin sen pankinkin tässä kerran kun suutuin todella.... annoin tulla kaikki mitä ajattelen,,, kysyin mikä meidän elämämme on muuttanut,,, miksi emme enää keskustele,,,, Vastaus oli,,,, hyvinhän meillä on kaikki,,,,, mitä tuossa turhaan valitat,,,, että se siitä,,,, uhkasin jopa avioerolla ,,,, vastaus siihen oli että mies lähti autoremonttiin tyynesti kävellen ulos ilman kommenttia..... Alkaa vain pikkuhiljaa tympiä... kun riitelemme niin kumpikin sanoo sanottavansa ja sitten kun minä jopa myönnän välillä olevani väärässä jos olen ollut,,,, tulos on kuitenkin se että mies murjottaa puhumattomana viikon....
Joten minä olen se joka meuhkaa liikaa tässä liitossa..... Huokaus.... kohta kai olen itsekkin se puhumaton,,,, vaikka enpä usko tällä temperamentilla ;-)