Voiko äiti kieltää uuden äitipuolen osallistumisen

Mietiskelijä1234

Voiko äiti kieltää isän uuden naisystävän osallistumisen lasten arkeen?

Kyseessä on siis yhteishuoltajuus, ja lapset asuvat virallisesti äidillään. Lapset säännöllisesti viikonloppuisin isällä (jossa asuu myös naisystävä) sekä arkisin illalla vierailulla. (Etäisyys 1km)

Kysymys kuuluukin, voiko äiti kieltää viikkoyökyläilyt sillä verukkeella, että naisystävä (avopuoliso) veisi lapset hoitoon, ja se ei äidille käy?

Sanotaan vielä, että avopuolisolla pätevyys työskennellä päiväkodissa, eli ihan luotettavakin lasten kanssa.

3

319

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sormikuolio

      Ei voi, mutta on syytä huomioida että ei mennä äidin ajalla toisen naisen puolesta sähläämään väärälle reviirille. Äiti pelkää ja äidin suojeluvaisto voi toimia hyvään suuntaan tai huonoon. Äidin on hyvä ymmärtää että koko maailma vaikuttaa lapseen ja lapsi on kasvatettava kuin varikset tekevät.

      Olemme lapsesta vastuussa mutta emme omista hänen tulevaisuutta, tulevaisuuden muokkaamis yrityksissä olisi syytä olla varovainen. Urheilukentillä näitä vanhempia näkee ihan riittävästi. Minusta olkaamme variksia, lapsi kasvatetaan hyvin ja ohjaten "suojaten" mutta hän itse päättää tulevaisuudestaan ja läheisistään keitä haluaa tavata. Menettämisen pelko on usein liian ohjaava,sillä lopulta me kaikki menetämme aivan kaiken.

      • Mietiskelijä1234

        Ihana vastaus!

        Veikkaan että tässä tilanteessa juuri tuo menettämisen pelko äidillä kyseessä. Isä ja nainen kuitenkin olleet jo useamman kuukauden yhdessä, ja äitillä ei ole mielenkiintoa olla edes moikkausväleissä naisen kanssa (hankalaa, kun väistämättä törmäävät välillä niin, että lapsetkin mukana, ihmettelevät kovin. Joskus äiti kieltänyt lapsia myös vilkuttamasta, jonka tehneet salaa kun äiti ei katso)

        En tiedä onko pelko sitten siitä, että isän ja äidin välit huononisi, vai siitä että äitipuoli olisi parempi äiti kuin hän itse.
        Etenkin, kun lapset ovat viettäneet isän luona enemmän aikaa naisen myötä.

        Itse olen sitä mieltä, että äiti on aina äiti ja isä isä. Puolisot sitten niitä luotettavia aikuisia keneen turvautua.


    • pulmunen7269

      No ei tietenkään voi. Silloin kun lapsen ovat isänsä luona, on isällä oikeus päättää siitä, kuka lapsista huolehtii. Hän itse, uusi puoliso, isovanhemmat, MLL-lapsenvahti... Lapsen äidillä ei ole asiaan mitään sanottavaa.

      Ärsyttää tuollaiset äidit, joiden itsetunto on niin huono, että pelkäävät äitipuolen vievän heidän paikan, olevan parempia tms. Siitähän tuossa useimmiten on kyse, jos ei ole mistään päihdeiden väärinkäyttäjästä tms äitipuolena kyse. Äidit ottavat lapsista aseen, ja äitipuolesta ammuksen. Isää vastaan.

      Minä muuten olen äiti... Ja muistan hyvin sen ajan jostain vuosien takaa, kun en olisi edes halunnut lapsen äitipuolen tapaavan lastani. =D Että tiedän kyllä mistä puhun. Onneksi elämä on kasvattanut, ja kasvatti silloin jo nopeasti. Kiitokset mm. exälleni, joka piti päänsä. Tänä päivänä lapsella on sekä hyvä äiti, että hyvä äitipuoli.

      Minä olen myös äitipuoli, ja hemmetin kyllästynyt siihen, että puolisoni lapsen äiti omalla käytöksellään vaikeuttaa perheemme elämää. Hänkin on mm. tarkka siitä, että minkä verran minä saan lapsesta huolehtia yms. Säätää pientä jatkuvasti. Raskasta. No, jospa hänkin pian oppii.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      39
      2407
    2. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      56
      1372
    3. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1313
    4. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      37
      1295
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1201
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      39
      924
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      122
      808
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      31
      751
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      23
      606
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      58
      586
    Aihe