mamuja ivaloon

Ivalo olisi hyvä paikka mamuille, onhan siellä jo ennestään mamujen tapaisia olentoja.
9140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

ei hyvä paikka, ei kannata

Äänestä

Maahanmuuton täytyy olla hyvä asia, koska esim. USA ja Israel ovat molemmat maahanmuuttajien synnyttämiä valtioita. Jos inkkarit olisivat edelleen vallassa Pohjois-Amerikassa, niin olisiko kuuhun lennetty, enpä usko.

Se, että alkuperäisväestö (tai Inarin tapauksessa sitä seuraava väestö), joutuu antamaan maansa ja talonsa maahanmuuttajille on sivukustannus ja sivukulu sille, että kulttuuri rikastuu ja kohta uusia planeettoja valloitetaan.

Äänestä

Tarkoitat varmaan aikoinaan pohjanmaalta muuttaneita "saamelaisia". Muuta väestöähän täälla asui jo aiemmin.

Äänestä
  • En usko, että amerikkalaiset olisivat lentäneet avaruuteen ennen venäläisiä, jos siellä ei olisi ollut maahanmuuttajia.

    Pohjois-Amerikka on varmasti joka suhteessa maailman parasta aluetta. Kaikki siellä voivat hyvin. Rasismia ei ole. Ja ihanin paikka maailmassa on Amerikan raamattuvyöhyke.

    Tarkoitan juurikin ihmisiä, jotka tulivat täällä asuneiden alkuasukkaiden opastajiksi ja neuvojiksi. Jos esi-isiämme eivät olisi tulleet tänne, alkuasukkaat vallitsisivat maita ja mantuja valtion sijaan.

    Äänestä

  • Savolaisiahan siellä on paljon, vai;D Hyvää syksyä!

    Äänestä

Kannatan. Saamenväki tulis toimeen varsin hyvin muitten vähemmistöjen kaa. Mutta minne te tiukkapipot sitten muuttaisitte?

Äänestä

Maahanmuuttajat sinänsä sopisivat Ivalon katukuvaan (olettaen tässä, että kyseessä olisi turvapaikan saaneita perheitä). Suuri ongelma täällä on nuorten ja työikäisten poismuutto kasvukeskuksiin, koska työtä varsinkaan ympäri vuoden ei kovin paljoa ole tarjolla. Kun poismuutto on kerran alkanut niin eipä sitä niin vain pysäytetäkään - väestön väheneminen vähentää samalla palveluita ja palveluiden väheneminen ruokkii poismuuttoa. Valtion tukea muuhun tännepäin suuntautuvaan muuttoliikkeeseen tuskin on luvassa ja tänne muuttavat ovat kai paljolti rauhallista eläkepäivien viettopaikkaa hakemassa...

Tässä yhteydessä täytynee ihmetellä Sipilän hallituksen pyrkimyksiä pakkotyöllistämiseen. Näin kai voi sanoa jos työttömyysturvaa ollaan leikkaamassa perusteena kannustinloukkujen poistaminen. Mistäs täällä työn otat..? Vaihtoehto on siis muutta pois ennen ansiosidonnaisen päättymistä! Ei näköjään ole enää Kepun ohjelmassa maaseudun pitäminen elinvoimaisena. Kokoomus ja Vihreät ovat aina olleet keskittämispolitiikan kannalla, mutta näköjään nyt myös Keskusta (ja Perussuomalaisetkin, kun eivät näytä vastaankaan panevan).

Äänestä

Järjestä vaan suolestasi Elin Tilaa

Äänestä
  • Myönnetään pieni provo tuossa edellisessä. Katsella voisi vaikka Lieksasta mieten kävi somaleiden kanssa... Väen vähentyminen pysähtyi - 1980 luvulla siellä oli 20 000 asukasta, v. 2000 enää 12000), 400 somalia lisää ja somalinainen tekee keskimäärin 6 lasta. Mamujen keskuudessa työttömyys on kylläkin suurta eikä siis siitä siis ole väestön ikääntymisen tai paremminkin huoltosuhteen ratkaisuksi, työttömäthän ovat myös heikentämässä taloudellista huoltosuhdetta. Aluksi valtio kyllä maksaa pakolaisten sijoittamisesta ja ehkä joskus kaukana tulevaisuudessa mamutkin työllistyvät ja elättävät itse itsensä ja makselevat veroja. Tässä välissä saattaa olla vaikea kausi...

    http://yle.fi/uutiset/sipila_myos_pohjoisimpaan_suomeen_olisi_mahdollista_sijoittaa_turvapaikanhakijoita/8325147
    "Jotkut ihmiset aivan pohjoisimmassa Suomessa toivottaisivat turvapaikanhakijat tervetulleiksi, esimerkiksi inarinsaamen yhteisö. Olisiko se mahdollista?"

    Ja vielä kannattaa muistaa, että omatoimisesti Suomeen tulleet pakolaiset eivät ole niitä kaikkein pahimmassa pulassa olevia. Joillakin ei ole yksikertaisesti varaa mennä kauemmas kuin pystyvät omin jaloin kulkemaan. Eräässäkin uutisessa irakilaismies kertoi kuinka oli jo saanut turvapaikan USA:sta, muttei halunnut jäädä sinne ja tulikin sitten Suomeen...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kutturvei kirjoitti:

Ivalo olisi hyvä paikka mamuille, onhan siellä jo ennestään mamujen tapaisia olentoja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu