Tarina on vähän pitkä ja tylsähkö mutta kerron nyt selvittääkseni taustat.
Tapasin 6kk sitten miehen ja aloimme tapailemaan. Kaikki meni hyvin, tapasimme usein ja asiat menivät hyvin..Kunnes kesän alussa meille tuli riita jonka yli mies ei päässyt. Kuukauden pohdittuaan asioita hän tuli tapaamaan minua ja kertoi että ei voi olla muuta kuin ystävä. Sovimme, että jatkamme niin. Hän ehdotti kuitenkin tapaamisia aina parin viikon välein, kävimme urheilemassa ystävinä. Kesä meni näin.. Kerroin kyllä joka kerta tunteistani vaikka hän ei ollutkaan muuttanut mieltään..Riitelyksi meni koska olin mustasukkainen ja välillä omastakin mielestäni rasittava. En voinut kuitenkaan itselleni mitään.
Kaikki muuttui joskus 2kk sitten. Mies tuli taas tapaamaan minua ja keskusteluamme pitkään hän teki aloitteen ja suhteemme alkoi lämmetä taas.
Nyt tilanne on parempi kuin varmaan koskaan. Tuntuu, että olen rakastumassa. Hän tietää tunteeni. Vaikka tavallaan teot kertovat enemmän niin silti olen ajoittain epävarma hänen tunteistaan. Avoimena ihmisenä kysyin suoraan ja sanoin vastaukseksi että hän ei pysty puhumaan tunteistaan tai se on vaikeaa hänelle. Lopulta viikko sitten myönsi että tykkää minusta. Sekin oli kyllä aikamoista. Ihan kuin paskahalvauksen olisi saanut.
Teemme kaikkea ja usein, käymme leffassa, syömässä, panemme 24h jne..
Kysymykseni kuuluukin, että milloin tässä ollaan niin kuni parisuhteessa? olen ottanut asian puheeksi mutta en ole saanut vielä vastausta mutta olen kertonut että en tapaile muita, niin hänkin sanoi minulle mutta emme kuitenkaan ole virallisesti yhdessä. Toisaalta se on minulle se ja sama mutta kun emme samassa osoitteessa niin emme pidä kauheasti yhteyttä. Olen jotenkin tottunut siihen, että hän ei jaksa viestitellä ja soitella koko ajan joten minustakin on tullut siinä suhteessa apaattinen. Sen takia koko juttumme tuntuu ajoittain.. hassulta.
Tapasin 6kk sitten miehen ja aloimme tapailemaan. Kaikki meni hyvin, tapasimme usein ja asiat menivät hyvin..Kunnes kesän alussa meille tuli riita jonka yli mies ei päässyt. Kuukauden pohdittuaan asioita hän tuli tapaamaan minua ja kertoi että ei voi olla muuta kuin ystävä. Sovimme, että jatkamme niin. Hän ehdotti kuitenkin tapaamisia aina parin viikon välein, kävimme urheilemassa ystävinä. Kesä meni näin.. Kerroin kyllä joka kerta tunteistani vaikka hän ei ollutkaan muuttanut mieltään..Riitelyksi meni koska olin mustasukkainen ja välillä omastakin mielestäni rasittava. En voinut kuitenkaan itselleni mitään.
Kaikki muuttui joskus 2kk sitten. Mies tuli taas tapaamaan minua ja keskusteluamme pitkään hän teki aloitteen ja suhteemme alkoi lämmetä taas.
Nyt tilanne on parempi kuin varmaan koskaan. Tuntuu, että olen rakastumassa. Hän tietää tunteeni. Vaikka tavallaan teot kertovat enemmän niin silti olen ajoittain epävarma hänen tunteistaan. Avoimena ihmisenä kysyin suoraan ja sanoin vastaukseksi että hän ei pysty puhumaan tunteistaan tai se on vaikeaa hänelle. Lopulta viikko sitten myönsi että tykkää minusta. Sekin oli kyllä aikamoista. Ihan kuin paskahalvauksen olisi saanut.
Teemme kaikkea ja usein, käymme leffassa, syömässä, panemme 24h jne..
Kysymykseni kuuluukin, että milloin tässä ollaan niin kuni parisuhteessa? olen ottanut asian puheeksi mutta en ole saanut vielä vastausta mutta olen kertonut että en tapaile muita, niin hänkin sanoi minulle mutta emme kuitenkaan ole virallisesti yhdessä. Toisaalta se on minulle se ja sama mutta kun emme samassa osoitteessa niin emme pidä kauheasti yhteyttä. Olen jotenkin tottunut siihen, että hän ei jaksa viestitellä ja soitella koko ajan joten minustakin on tullut siinä suhteessa apaattinen. Sen takia koko juttumme tuntuu ajoittain.. hassulta.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Kyllä sinä seurustelet, jos olette molemmat selväksi tehneet ettette tapaile muita. Rakastunut haluaa olla yhteydessä mahdollisimman usein, ja ilmeisesti tämä toinen osapuoli ei ehkä ole niin lätkässä kuin sinä. Yhteydenpito toimii rakastuneilta luonnostaan. Syystäkin olet ihmettelevä asioiden suhteen, jos yhteydenpito on vaisua, mutta toivottavasti kuitenkin pystytte keskenänne keskustelemaan ja se on toimivan parisuhteen a ja o.
Mitä 'parisuhde' ja parisuhteessa oleminen sinulle tarkoittaa/tarkoittaisi?
Vanhempana ihmisenä oletan, että olette seurustelusuhteessa. Nykyisin kyllä ollaan ns. "parisuhteessa", vaikka olisi seurusteltu viikon verran.
Parisuhde/seurustelusuhde, miten vain, mutta kun mennään intimiteettialueelle ja ollaan uskollisia toisilleen, niin sivustakatsojan mielestä te kyllä seurustelette vakituisesti parisuhteessa.
Jaahas... olette siis nyt pari kuukautta kesän jäkeen deittaillut, ja sinulla on hätä saada tietää, että oletteko parisuhteessa... Miksi? Miksi se ei riitä, että vietätte aikaa yhdessä? Miksi jo nyt on saatava tuore ihmissuhde johonkin lokeroon? Itse deittailin miestäni aikanaan vuoden, ennen kuin tuumasimme että voitais seurustella. En ymmärrä ihmisiä, joilla on niin kova hoppu. Etenkin kun suhteenne on jo nyt aiemmin ollut varsin täynnä draamaa ja koko ihmissuhde kesän yli katkolla. Ota asiat rauhassa. Hoppuilu tuppaa vain pilaamaan kaiken. Mitä sillä määritelmällä on väliä?
Tässä on kysymyksessä se ikuinen ero sukupuolien välillä. Naiselle rakkaus on puhetta, miehelle tekoja. Suhteen sanallisella määrittelyllä ei ole mitään todellista merkitystä. Kiinnitä huomio miehen tekoihin ei selityksiin.
Olette panosuhtedessa.Mies tajusi että ei saa muitakaan joten otti sut panoksi. Kohta se kyllästyy kun alatte riitelee jostain tyhmästä jutusta, niin siinä aina käy.
Hei!
Kiitos vastauksista. Ei mulla ole varsinaisesti ongelmaa mutta tietysti herättää epäilyksiä kun keväällä parin kuukauden tapailun jälkeen kysyin tapaileeko muita niin sanoi tapailleensa. Mutta sittemmin selvisi, että kyseessä oli joku kahden vuoden hengailusuhde joka oli päättynyt samoihin aikoihin kun mies ei ollut halunnut vakavampaa. Silloin kun tämän kuulin niin päättelin että tuhlaan aikaani. No kuitenkin asioiden mennessä meidän suhteessamme kuitenkin oikeaan suuntaan olen unohtanut tuon naisehomman.. melkein.
Emme ole esimerkiksi tähän mennessä tavanneet toistemme ystäviä, kerran pari pyytänyt minua johonkin kavereidensa kanssa enkä päässyt mukaan siitäkin on ikuisuus. Tavallaan olisi kiva tavata hänen kaverit että oppisi ehkä hänestäkin lisää. Mutta tiedän että syy miksi ei pidä paljon yhteyksiä on hänen työnsä. Nytkin oli viikonloppuna meillä yötä ja sen jälkeen emme ole olleet yhteydessä kolmeen päivään. Toki hän vastaa jos jotain kysyn ja viime viikollakin itse otti yhteyttä kun vei syömään, leffaan ja niin pois päin.
Voisiko syynä olla, että itse olen stadilainen ja hän pieneltä paikkakunnalta joskus 10 vuot sitten tänne muuttanut..?
On itselläni ehkä erilainen käsitys siitä mitä parisuhde on, olen aina ollut aika paljon miehen kanssa alusta asti. En kuitenkaan halua hätiköidä ja pilata asioita kun myönsi jo sen, että hänelle jopa tunteista puhuminen on vaikeaa saatika että alkaisin vielä hankalaksi ja vaatisin 24h yhteistä aikaa.
Totta on myös se, että selvästikään hän ei rakasta minua mutta en sitä odottanutkaan. Itselleni tämä on ensimmäinen kerta kun rakastun, hänellä taas on siitä kokemusta ja on kertonutkin että häntä on petetty kaksi kertaa pitkässä parisuhteessa ja on senkin vuoksi varovainen.
Ehkä epävarmuuteni omasta itsestäni saa tämmöisiä ajatuksia päähän.. Kuitenkin haluan uskoa, että jos kerta sen parin kuukauden ystävinä olon jälkeen hän kuitenkin itse teki aloitteen ja halusi taas olla niin kuin aiemmin niin sen pitäisi olla merkki että tässä on jotain tunteita hänelläkin.
Minulle parisuhde tarkottaisi varmaan yhteisien suunnitelmien tekoa. Toisen huomioon ottamista, esim. kysymällä miten on päivä mennyt, kuinka voit, onko töissä sujunut hyvin jne.. Ja koska olen itse todella avoin ja suora, niin myös näytän tunteeni sekä sanoin että teoin. Miehellä on edelleen hakusessa tää homma.. Ja ehkä yksi syy miksi tää tuntuu ajoittain hassulta on se, että mies asuu kimppakämpässä jonne emme koskaan mene viettämään aikaa kun voimme olla mielummin meillä kahdestaan. Ja siksi tavallaan hänen kotinsa ei ole minulle tuttu. Työpaikalla käyn harvoin moikkaamassa, että kyllä se on ihan tuttu paikka.
Pystymme puhumaan kaikesta. Hän on usemmiten se kuunteleva osapuoli, mutta kommentoi kyllä takaisin. Siitä olenkin meidän suhteessamme pitänyt, että ei ole mitään salaisuuksia.
-ap
Teidän suhteessa vain sä rakastat. Mieti kannattaako uhrata pidempää aikaa suhteeseen, jossa toinen ei rakasta. Se lähtee heti kun rakastuu johonkin muuhun. Väkisin tai väsyttämällä et saa toista rakastumaan itseesi. Kannattaako?
Mies saattaa olla joko pirun varovainen alkamaan "virallista seurustelua" kun siitä ei aiemminkaan seurannut muuta kuin pettämistä. Tai jostain muusta syystä hänen on vaikea rakastaa, kiintyä, avautua naiselle. Epäilen tympeitä kotioloja. Huono äitisuhde = asioita jotka miehen on itse selviteltävä päässään ja keskustelemalla, ei tekisi pariterapeutin näkemyskään pahaa. Luepa aloittaja nettiartikkeli kiintymyssuhdeteoriasta parisuhteessa.
Marga-Reetalle kiitos vastauksesta, osui ja upposi myös meitsin elämäntilanteeseen.
Hengailusuhteet on nyt joidenkin eronneiden joukossa muodissa. Kun on kerran tai pari jo mennyt sen ruljanssin läpi, että rakastuu ja hullaantuu, viettää toisen kans paljon aikaa, muuttaa yhteen asumaan, ja sitten jossain vaiheessa tulee solmut vastaan, ja ero, niin kyllähän siinä väkisinkin muuttaa taktiikkaa jo sitten sen jälkeen.
Mun mielestä hengailusuhteet on tervetullutta, koska silloin ihminen ottaa iisimmin eikä ryntäile tunteiden varassa, sillä tunteiden varassa sähläämisellä ja rakastumisen huumassa ryntäilyllä ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa. Miksei siis aivan hyvin vois ottaa iisimmin.
Tunnustelevat hengailuasenteet uudistaa ihan kiitettävästi tätä parisuhteeksi kutsuttavaa kaavoihin kangistunutta ilmapiiriä. Toki jokaisella on omat mieltymyksensä ja ajatuksensa siitä, että mitä suhteelta haluaa. Jos haluat tiiviimmän yhteydenpidon ja yhdessä asumisen, niin sitten haluat. Toinen voi haluta toisin. Olemme niin erilaisia.
Itse olen nainen ja ahdistun suunnattomasti siitä, että odotetaan sanallisia rakkaudentunnustuksia, kun oikeasti vain ilmapiirillä kahden ihmisen välillä, rakkaudella yms on merkitystä. Olen kummeksinut myös sitä, että pitkin päivää pitäis jotenkin viestitellä ja soitella. Mulle riittää aivan hyvin se, että nähdään silloin tällöin. Tunnen miestä kohtaan voimakasta rakkautta ja olemme olleet jo vuosia yhdessä, mutta minusta ei vain ole asumaan samaan osoitteeseen.
Vuosien jälkeen vihdoin hän on oppinut luottamaan rakkauteemme ja on huomannut itsekin, ettei se ole mikään ehdottomuus, että parin pitäisi elää saman katon alla. Näin tuntuu jopa, että kun ei olla ihan vänkäydytty kiinni toisiimme, että rakkaudelle on enemmän tilaa.
"Teemme kaikkea ja usein, käymme leffassa, syömässä, panemme 24h jne.."
Tuossahan sinulla on vastaus. Teette kaikkea kuten kaverisuhteessa, mutta ette elä yhteistä arkea. Kaverisuhde. Mies kuluttaa aikaa ja odottaa samalla jotain parempaa.
Monet miehet pitävät tunteiden ilmaisemista yms. höpötyksenä, mutta ovat sitten paskajäykkiä pelosta tilanteessa kun niitä tarvitsisi ilmaista. En itsekään ole tässä mielessä mitenkään suuri poikkeus. Etenkin, jos ottaa kerran-pari kunnolla siipeensä, niin luottaminen ja avautuminen on sen jälkeen huomattavasti vaikeampaa. Kaikilla ihmisillä on taipumus suojella itseään ja eräänlainen vaikeneva vältteleminen voi olla tätä itsensävarjelua - vaikka vaikeneva välttely ei tunnetusti edistä suhteita.
Miehesi voi olla sen verran solmussa aiempien pettymystensä ja tunteittensa kanssa, että tämänhetkinen panos minkä hän antaa suhteeseenne on paras mihin hän pystyy, ja sen vaistotessasi olet häneen rakastunut, ja nyt toivot ja odotat enemmän suhteeltanne.
Rakastuminen on helppoa, se on positiivinen kokemus toisen hyvistä puolista, mutta kun se alkaa hiljalleen kääntyä rakastamiseksi, joka on välittämistä myös toisen huonot puolet huomioonottaen, se ei olekaan enää niin helppoa.
Jos yksi osapuolista ei ole ihan valmis suhteeseen, niin toisen on hankala tätä kokonaan ottaa, tällöin vain voi joko pysyä suhteessa ja odottaa, tai ottaa taukoa, tai jättää. Jos aiot pysyä suhteessa, niin rakastavin vaihtoehto sinulle on pyrkiä luomaan miehellesi tarpeeksi turvallinen olo, että hän uskaltaa tuoda tunteitaan esille. Tämä perustaito on aika monelta hukassa, vaikka niitä toisen osapuolen tunteita olisi monen mielestä kiva kuulla.
Harvalla suhteella on loppujen lopuksi ihanteelliset lähtökohdat, mutta jatko on aina omista teoista kiinni. Tuttavapariskunta eli on-off-suhteessa muistaakseni kahdeksan vuotta, ennen kuin lopulta päättyivät elämään yhteen, jota on jatkunut monta vuotta. Kumpikaan ei mennyt rikki siinä epävarmassa ja pitkässä alkuvaiheessa. Tällaisilla esimerkeillä on elämisen oppimisen kannalta suurempi arvo kuin näillä "lähde meneen ei sulla ole tulevaisuutta tollaisen kanssa"- suomi24-vakiokommenteilla. Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden ennustaminen, kuten presidentti Koivisto sanoi aikanaan.
Itse kuitenkin päätät miten toimit, ja kannat vastuun siitä, että vaikka teet mitä, niin suhde ei silti välttämättä toimi. Sama vastuu on kaikilla, olivatpa lähtökohdat mitkä hyvänsä.