olenko säälittävä kun haikailen exän perään?

Kahdenvaiheilla

En tiedä kuinka selviäisin erosta... Kaipaan exääni päivittäin ja haluaisin vielä yrittää hänen kanssaan.
Tapasin entisen kumppanini 18-vuotiaana ja suhteemme kesti 5 vuotta. Yhdessä asuttiin reilu neljä vuotta. Oltiin erossa keväällä 2014 muutama viikko mutta palattiin yhteen. Lopullinen ero tuli nyt loppukesästä 2015. Halusin itse erota, sillä olin tyytymätön suhteeseemme. Mies ei tehnyt kotitöitä, käynyt kaupassa, tehnyt ruokaa eikä osannut edes pyykinpesukonetta käyttää. Loppusuhdetta kohden hänellä ei ollut minulle enää aikaa. Pitkien työpäivien jälkeen harrastuksia ja viikonloppuisin kavereiden kanssa kännin vetämistä. Yritin huomauttaa monta kertaa hänelle näistä puutteista mutta muutosta ei tullut lupauksista huolimatta.

Vähän eron jälkeen tapasin upean uuden miehen. Komea, huumorintajuinen, rempseä, hyvä sängyssä, huomioiva ja kaikin puolin hän vastasi unelmamiehen kriteerejäni. Tapailimme reilun kuukauden ja mies kertoi olevansa vakavissaan kanssani. Luulin itsekkin olevani.

Nyt syyskuussa huomasin olevani raskaana. Enkä ollut varma kummalle miehelle. Kerroin molemmille miehille asiasta. Uusi mies otti asian hyvin, toivoi aborttia mutta lupasi tukea minua jokatapauksessa. Entiseni ensin haukkui minua lutkaksi kun olin heti hypännyt toisen miehen sänkyyn. Sitten ääni muuttui kellossa ja hän olisikin halunnut perustaa kanssani perheen. Olen kuitenkin päätynyt raskauden keskeytykseen, en halua lasta joka ei ole toivottu, enkä halua että entiseni palaisi kanssani yhteen vain lapsen takia.

Exästäni ei kuulunut enää mitään sen jälkeen kun kerroin tekeväni abortin. Jatkoin tapailua uuden miehen kanssa. Pari päivää sitten kaikki muuttui. Exäni laittoi viestiä jossa kertoi haluavansa palata kanssani yhteen. Olin onnessani, jota ihmettelin itsekkin koska en ollut tajunnut kuinka kipeästi kaipasin häntä. Viestittelimme jonkun verran aiheesta ja sovimme että exäni miettii vielä tarkasti haluaako hän minut varmasti elämäänsä ja olisiko hän valmis muuttumaan. Eilen tapasin uuden mieheni ja kerroin hänelle että minua ahdistaa kun en ole vielä käsitellyt entisestä elämästäni kaikkea enkä ole varma mitä haluan elämältäni. Hän ymmärsi ja toivoi että miettisin rauhassa ja käsittelisin asiat ja eroni kunnolla. Lupasi odottaa, eikä hoputtaa. Hän on niin kultainen ihminen ettei varmaan toista samanlaista löydy.

Nyt exäni ei olekkaan varma haluaako minua enää vai ei. Olen aivan rikki. En tiedä mitä tekisin. Olen vain itkenyt kolme päivää. Kuuluisiko minun odottaa kunnes exäni on varma mitä haluaa? Pelkään että hän ei halua minua enää ja joudun pettymään...
Vai miten pääsisin entisestäni yli ja voisin jatkaa elämääni joko yksin tai tämän uuden tuttavuuden kanssa?

Vinkkejä kaivataan!

3

232

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Et.sil.lee

      Eiköhän ole ainakin parempi että päästät sen uuden miehen jatkamaan elämäänsä ilman sinua. Jos hän on oikeasti noin hyvä mies ja silti haikailet ennemmin laiskan huoraksi haukkuvan rentun perään, niin et selvästi arvosta häntä tarpeeksi.

      Anna hänen mennä ja löytää nainen joka arvostaa häntä ja jolle hän riittää sellaisena kuin on. Sitten voit rauhassa jatkaa eipäs-juupas -leikkiä exän kanssa ja lopulta todeta ettei hän ole mihinkään muuttunut, eikä muutu.

    • Kasvaaikuiseksi

      On tää tarina, uh huuu.Olen samoilla linjolla edellisen (Et.sil.lee) kanssa

    • killerqueennn

      Miten itsekäs voi ihminen olla... leikittelee kahden miehen tunteilla ja lopulta huomaa jäävänsä yksin, kun ei osaa päättää. Mitä joa nyt vaan olisit ihan yksiksesi vaikka vuodenkin niin tietäisit selkeästi mihin edetä. Vauvassa on jo tarpeeksi ajateltavaa kerrakseen, miehet tulee vasta sen jälkeen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      211
      12000
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      29
      8238
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      60
      6398
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      178
      5319
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      58
      5020
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      51
      4543
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      121
      4472
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      123
      3998
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      83
      3472
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      58
      2059
    Aihe