Olen seurustellut 4,5 vuotta avomieheni kanssa.
Tapasin muutama kuukausi sitten toisen, johon ihastuin heti. Kerroin heti alussa tälle toiselle, että asun yhdessä mieheni kanssa. Tapasimme muutaman kerran sattumalta, ja sitten sovimme lähtevämme yhdessä lenkille. Juttelimme enemmän ja tapailimme useammin, ja yhtäkkiä huomasin miettiväni oikeasti eroa avomiehestäni. Ero oli kyllä käynyt mielessä aikaisemminkin, mutta olen ajatellut, että nykyisen kanssa ollaan yhdessä aina. Mutta sitten tuli tämä toinen..
Avomieheni muutti pois yhteisestä asunnostamme, ja olemme sopineet miettivämme suhdettamme erillämme.
En kuitenkaan enää tiedä, haluanko jatkaa vanhaa suhdetta, vai aloittaa uusi tämän uuden kanssa. Avomies ei tiedä tästä toisesta, ja mietin, pitäisikö minun kertoa hänelle totuus. Omatuntoni soimaa minua kummankin seurassa, mutta uuden miehen rinnalla tunnen oloni mukavammaksi. En vain tiedä, mitkä ovat niitä tärkeitä asioita, joihin minun pitäisi kiinnittää huomiota ja joiden perusteella päätökseni tehdä. Mieleni muuttuu koko ajan: välillä haluan jatkaa vanhaa suhdetta ja hetkessä haluan seurustella tosissaan uuden miehen kanssa.
Onko teillä samanlaisia kokemuksia, ja miten niistä on selvitty?
Tapasin muutama kuukausi sitten toisen, johon ihastuin heti. Kerroin heti alussa tälle toiselle, että asun yhdessä mieheni kanssa. Tapasimme muutaman kerran sattumalta, ja sitten sovimme lähtevämme yhdessä lenkille. Juttelimme enemmän ja tapailimme useammin, ja yhtäkkiä huomasin miettiväni oikeasti eroa avomiehestäni. Ero oli kyllä käynyt mielessä aikaisemminkin, mutta olen ajatellut, että nykyisen kanssa ollaan yhdessä aina. Mutta sitten tuli tämä toinen..
Avomieheni muutti pois yhteisestä asunnostamme, ja olemme sopineet miettivämme suhdettamme erillämme.
En kuitenkaan enää tiedä, haluanko jatkaa vanhaa suhdetta, vai aloittaa uusi tämän uuden kanssa. Avomies ei tiedä tästä toisesta, ja mietin, pitäisikö minun kertoa hänelle totuus. Omatuntoni soimaa minua kummankin seurassa, mutta uuden miehen rinnalla tunnen oloni mukavammaksi. En vain tiedä, mitkä ovat niitä tärkeitä asioita, joihin minun pitäisi kiinnittää huomiota ja joiden perusteella päätökseni tehdä. Mieleni muuttuu koko ajan: välillä haluan jatkaa vanhaa suhdetta ja hetkessä haluan seurustella tosissaan uuden miehen kanssa.
Onko teillä samanlaisia kokemuksia, ja miten niistä on selvitty?
Vastaukset 12
Vanhimmat
laitoin saman tekstin tuonne uskottomuus-osastolle juuri...
"Itse lähdin uskottomuuden polulle - mietin kyllä asiaa ja paljon tuolloinkin. Ajattelin, että aina pitää kokeilla jos kerran tuntuu siltä että muualta voisi saada parempaa. Kun ratkaisun hetket oli käsillä (avokkinikin sai tietää), en pystynytkään lähtemään toisen matkaan. Nyt aikaa on kulunut jo monta kuukautta ja avokki tekee parhaansa että saisi minut "takaisin" sellaisena kuin ennen olin. Ei ole onnistunut...itse ainakin muutuin niin totaalisesti ja vieläkin tuntuu, voiko paluuta olla. Kaipaan toista edelleenkin ihan sairaalloisesti ja silti haluaisin omanikin pitää. Paha olo siis jatkuu itse kullakin, silti tuntuu, että mitään en olisi tehnyt toisin. Ystävät hyvät, pettureilla ei todellakaan ole helppoa, ei sitä tilannetta kukaan itselleen halua. Ja mikä pahinta, kukaan ei voi sanoa suoraan, mitä pitäisi tehdä. "
niin, ja meilläkin takana 6 vuotta
Mulla on sama tilanne. Lue mun edellinen artikkeli "Suhteesta suhteeseen". Neuvoja kaipaan myös minä. Mulla ei ole kovinkaan huono omatunto. Sinänsä aika pelottavaa, olenko ihan tunnevammanen. Toissa yönä harrastin seksiä uuden kanssa ja samana iltana vanhan kanssa. Uuden kanssa oli kiihkeempää, mut johtuu varmaan uutuuden viehätyksestä. Ei voi tietää millasta arki on ennenkun uhraa elämästään vuosia toisen kanssa. Vaikeet päätökset tuppaa lykkääntymään.
Ja ei se ole se seksi, mikä ratkasee. Vaan myös kaikki muu. Ja seksi ja miltä se tuntuu on vain sen "kaiken muun" heijastuma. Ainakin näin minä sen nään.
Olette kaikki näitä 3-6v suhteeseen pystyviä, mutta kun arki oikein todella astuu elämään, vaihdetaan uuteen. Kun on tarpeeksi katsonut kaunareita ja lukenut hertta-sarjaa, ei arki ole mitään. Ette ole pystyneet rakentamaan sellaista parisuhdetta, että se kestäisi.
Tulette vaihtamaan kumppania usein, sillä kaipaatte ihailua, jännitystä, uuden kokemista ja aina kun rakastumisen pitäisi muuttua rakkaudeksi, haette uuden rakastumisen kohteen.
Mulla myös tuo s-homma on kaiken muun heijastuma/ilmentymä - sanokaa te sivustalukijat mitä sanotte! Mutta voe voe, on tainnu mennä hommat kankkulan kaivoon minun osalta, mitä enemmän asiaa mietin, tuntuu että olen tehnyt vääriä ratkaisuja ja päästänyt jotain "suurta" valumaan käsistäni.
Nimittäin tuossa täsmää jotakuinkin kaikki minun elämääni, 4,5 vuotta yhdessä jne. Paitsi että minä olen se tuohon tarinaan sopiva avomies.
Suosittelen selvittämään asiat, 4,5 vuotta on niin pitkä aika että tuskin olet läpikäynyt sitäkään mielessäsi, ja sitten kun hyppäät uuteen suhteeseen ja parhaassa tapauksessa tulee ero siitäkin niin parhaimmillaan joudut käsittelemään kahta eroa yhtaikaa. Ja tottakai sinun pitää kertoa avomiehellesi siitä toisesta, saa ainakin jonkinlaisen syyn erollenne, minusta ainakin tuntuu kurjalta kun en tiedä asioiden oikeaa laitaa. Niin kerro mieluummin sille miehellesi niin molempien mieli kevenee.
Olen ajautunut tilanteeseen jossa en tiedä mitä pitäisi tehdä? Olen naimisissa ollut kohta 10 vuotta ja meillä on kolme lasta. Mieheni on kiltti, tekee ruokaa, hoitaa lapsia, ei juo, ei petä ja rakastaa minua.. Mutta mutta jotain puuttuu??? Luokallani on ihana mies. Hän soitti minulle yllättäen 3 viikkoa sitten perjantai iltana. Ihmettelin mistä hän sai numeroni. Höpötteli minulle kaikenlaista ja sanoi pitävänsä minusta. Yhdessä vietimme hänen syntymäpäiviään. Kävimme laulamassa karaokea ja menimme jatkoille hänen asunnolleen. Mitään ei tapahtunut. juttelimme paljon ja oloni oli, kuin olisin tuntenut hänet aina. Kaikki oli niin luontevaa. Lähdin kotiin aamusella ja ajattelin tunteitani ja sitä miten sosiaalinen ja hauska hän on. Olemme soitelleet lähes päivittäin ja eilenkin näimme toisemme. Toissa päivänä olimme yhdessä elokuvissa. Mitään ei ole tapahtunut, mutta meillä on hyvä olla yhdessä. Olen kokoajan puolustellut itseäni, että eihän mitään ole edes tapahtunut. Mietin onko hän ihastunut minuun? En haluaisi kuitenkaan olla liian innokas, vaikka täytyykin tunnustaa, että olen ihastunut häneen. Tämä ei ole minun tapaistani. Hänen lähellään on ikäänkuin sellainen olo, kuin olisimme tunteneet toisemme aina. Hän antaa minulle voimaa ja hyvän olon koko päiväksi. Olen muuten itse vesimies ja hän jousimies. Joten mikä neuvoksi? Hassua kysyä näin, mutta haluan kuulla teidän muiden kokemuksia ja mahdollisia neuvoja. Pidän hänestä todella ja uskon hänenkin tuntevan samoin.
Kirjotin tossa jo aiemmin, mikä mun tilanne on. Sinänsä sun tuskaa varmaan lisää vielä se että olet naimisissa ja lapsiakin jo on. Itse olen siis vasta avoliitossa, eli suht "helppo" lähteä.
Jos ja kun valitettavan usein suhde alkaa jossain vaiheessa maistumaan puulta on joko uhrattava elämänsä toisille (= miehet ja lapset) tai ajateltava itsekkäästi. Kumpikaan ei ole siis hyvin: Jos olet kiltisti, petät itseäsi. Jos taas kuuntelet sydäntäsi ja vietät aikaa uuden ihanan ihmisen kanssa ja nautit elämästä, petät perhettäsi. Ei ole helppoa meillä.
Mulla on siis 2,5 v seurustelu takana ja nyt olen kuukauden tapaillut "uutta" miestä (jota tapailin joskus 5 vuotta sitten eikä siitä sen kummempaa tullut, vaikka minä olin kyllä silloin ihastunut häneen. asuttiin silloin eri kaupungeissa ym). Unohdin koko ihmisen vuosiksi ja nyt asutaan samassa kaupungissa. Törmäsin häneen sattumalta pubissa, mutta hän ei silloin huomannut minua. Itse laitoin kaveriviestin seuraavana päivänä ja hän tietty ihmetteli mitä tein täälä kaupungissa ja ehdotti heti tapaamista. Siitä se sitten alkoi.
Alussa meillä oli siis samanlaista, kun teillä nyt. Käytiin jotain kolme kertaa kahvilassa/pubissa istuskelemassa ja juttelemassa. Mitään ei meilläkään tapahtunut, mutta minä ainakin ihastuin häneen melkein ensi tapaamisella. Kumpikaan ei uskaltanut koskea toiseen. Eräänä iltana menin kylään hänen asunnolleen ja siellä sitten vasta lähennyimme (ei kyllä vieläkään varsinaisesti seksiä harrastettu, vaikka yöksi jäinkin. Seksiä oli nyt viime viikonloppuna ja ihanaahan se oli, kun oli jo valmiiksi niin ihastunut olo.
Nyt olen valehtelukierteessä, molempiin suuntiin.
Silti herään aamulla onnellisena ja leijun koko päivän pilvissä tämän salarakkauden voimalla.
Your choise :)
Olin itse samankaltaisessa tilanteessa kuukausia sitten, tosin avomiehen roolissa. Kaikki seurustelusuhteen kestosta, ja muistakin täsmäsi niin hyvin, että mietin jotta vanha avopuolisoniko siellä kirjoittaa.
Voin vain sanoa että uusi suhteesi on periaatteessa vanhan perustuksen päälle kasattu, eikä voi toimia niin hyvin kuin puhtaalta pöydältä, jos sitäkään.
Suosittelen että annat pölyn laskeutua, ja mietit vasta sitten kumman rinnalla tahdot elää. Anna itsellesi aikaa, äläkä mieti asiaa, niin usein kuin on vaan mahdollista. Ajan kanssa ajatukset ja tunteen kummasti selkiytyvät. Mikä hoppu sinulla on uuteen suhteeseen, vaikka edellisen savu ei ole vielä edes hälvennyt?
Toivottavasti jaksat lenkkeillä jonkin aikaa yksinäsi? :)
Ajan antamisessa ei sinänsä olisikaan mitään vikaa, mutta omatuntoni soimaa minua tilanteesta. Tiedän tekeväni väärin tutustuessani uuteen ihmiseen vanhan suhteen vielä jatkuessa (vaikka fyysisesti en olekaan avopuolisoani pettänyt), mutta kuitenkin uusi ihminen tuntuu niin oikealta.
Vaikka vanhassa suhteessa on ollut puutteensa jo pidemmän aikaa, niin silti tuntuu, ettei kriisiä olisi tullut ilman tätä uutta ihmistä. Siksi yritänkin koko ajan miettiä, mitä oikeasti tunnen. Oikeita tunteita on vain kovin vaikea tunnistaa, koska tunteet muuttuvat koko ajan.
Ihastumisiahan tulee yleensä kaikille jossain vaiheessa, ja on minullakin niitä aiemminkin ollut, mutta miksi tämä ihastuminen on niin voimakas? Siksi että se on todellista, vai siksi että olen ollut tyytymätön vanhaan suhteeseen?
Myös minä oon samanlaisessa tilanteessa. Tutustuin jo pari-kolme vuotta sitten tähän uuteen mieheen, mutta silloin meillä ei ollut mukavaa keskustelua kummempaa. Hän asui tuolloin toisella puolella Suomea. Reilu vuosi sitten hän muutti samaan kaupunkiin missä itse asun ja yllättäen hän pyysi minua kylään luokseen, vaikka tiesi hyvin, että elän avoliitossa. Monien kutsujen jälkeen viimein tapasin hänet ja sen jälkeen elämäni ei ole ollut enää ennallaan. Olemme noin puolen vuoden ajan tapailleet useita kertoja viikossa ja viihdymme yhdessä. En vain tiedä mitä pitäisi tehdä. Lähteä vanhasta suhteesta vai unohtaa tämä uusi mies. Vanhassa suhteessa mieheni on kiltti, mutta välillä tuntuu, että tukahdun omaan kotiini! Ero tuntuu kuitenkin aivan hirveältä ajatukselta. Uusi mies on saanut minut energiseksi, pystymme keskustelemaan kaikesta toisin kuin avomieheni kanssa. Kaipaan tätä salarakastani jatkuvasti, mutta en tiedä pystyisimmekö elämään yhdessä. Miksi elämä on niin vaikeeta?!?