Eron jälkeen olen ollut niin tunnepuolella rikki, että en halua seurustella tosissaan, en ihastua, rakastua enkä pettyä. Kai se on jotain itsesuojelua, mutta pelkään etten kestä pettymyksiä ihmissuhteissa ihan heti. Tuntuu että sydän on ihan avohaavoilla. Tai ehkä nyt jo vähän arpikudosta mutta jokatapauksessa sellaisen suojaavan kalvon peitossa. Läheisyyttä kuitenkin kaipaa ja toisen kosketusta, niinpä olen ratkaissut asian siten, että käyn ulkona ja harrastan seksiä silloin kun siltä tuntuu miehen kanssa. Ihan laadukkaita on ollut tähän asti, ja joku jopa soitellut perään. En kuitenkaan ole selvästi vielä valmis uuteen suhteeseen, koska alitajuisesti välttelen treffailun aloittamista - kehittelen hyviä syitä miksi ei kiinnosta. Tietysti välillä käy niinkin päin ettei miestä kiinnosta enää jatko, kai hän huomaa että pohjimmiltani olen vain 'elämysmatkailija'. Onko muilla vastaavia kokemuksia ja kuinka kauan kestää että uskaltaa ihastua?? Olen ollut vapaalla vähän yli puoli vuotta.
Miten te muut eronneet??
promi-she
102334
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
tuttua on!
Tuntuu, että pienikin vastoinkäyminen sattuu. Erosta suunnilleen sama aika. Kait mä tästäkin toivun, kai mä tokenen. Olen tapaillut uusia, mutta pää ja tunteet ei anna periksi mihinkään vastaavaan kuin Sinulla. Kait mä oon niin vanhoillinen ja rikki. Ilman tunteita, tyhjä tynnyri, outo olotila. Ihon ikävä on tietysti! Saa nähdä ottaako se vallan joskus. Pelkään, olenko vain Flirttailija joka satuttaa joskus tahtomattaan toisia? Mene ja tiedä. Outoa ja rankaa " mutta elämä on" ja kokemuksista oppii ja vahvistuu. Pitää vaan varoa kovettumista ja uskoa hyvään!
Hiljaa hyvä tulee, ja sitten täysillä!
Jotenkin lohduttavaa että löytyy vielä miehiä joilla on tunteet. Nooh, en halua kuullostaa liian kyynistyneeltä mutta ehkä helpompaa ajatella näin. Kyllä se kummasti luonto taas ajaa tikanpojan puuhun...tai ainakin mulla noin kerran kuussa ottaa tuo ihon ikävä vallan. Kun oikein tekee mieli niin sitten toimitaan. Eihän tässä enää eilen syntyneitä olla, eli seksi sinänsä ei ujostuta. Eikä se tietenkään ala kiinnostaa ilman pientä flirttiä ja mukavaa jutustelua ensin. Kieltämättä siihen tarvitaan myös pientä pehmennystä kuohuvalla, en minäkään ihan selvinpäin kykenisi. Mutta huom vain pienessä, ei siis kännissä. EN usko että aikuisiin miehiin sattuu, kyllä tietävät mihin ryhtyvät. Päinvastoin, on välillä tullut sellaista porukkaa vastaan että pitkään aviossa ollutkin hämmästyy. Esim. reipasta flirttailua ja valmiutta jos mihin, ja sitten on se sormus sormessa. Itse en tekisi niin mutta heitäpä ei näytä haittaavan. Kieltämättä välillä tosi vaikea uskoa hyvään. Mutta yritetään.
Avioeron jälkeen vie aikaa ennen kuin pystyy täysipainoisesti uuteen suhteeeen...sehän on selvä. Jokaisella se on yksilöllistä kuinka kauan. Itse en ainakaan usko siihen että heti eron jälkeen aloitettu suhde kestäisi. Kokemusta siitä on minullakin. Silloin on vielä kaikki niin tuoreessa muistissa, ja haavat auki, on sitten itse jättäjä tai jätetty...jokatapauksessa ne kaikki vanhan suhteen tapahtumat/ongelmat tulevat väkisinkin siihen uuteen suhteeseen, jos niitä ei ainakin itse mielessään ole ehtinyt käydä läpi kunnolla.Enkä usko että siihen kukaan ihminen pystyy esim kahdessa viikossa...niinkin nopeasti monet aloittavat uuden suhteen monen (kymmenen)vuoden liiton jälkeen. Minä itse olen sitä mieltä että ainakin vuoden kestää ennenkuin erosta pääsee niin hyvin yli että voisi aloittaa uuden suhteen tasapainoisesti ja nolla pisteestä. Mutta niinkuin sanoin se on yksilöllistä.
ainakaan toistaiseksi mitään uutta suhdetta. Ero liian tuoreessa muistissa ja en tiedä, miltä tuntuisi "vieras" nainen sylissäni ekaa kertaa kahdeksankymmenluvun jälkeen. En osaa vielä edes ajatella, muttu toivottavasti tulevaisuudessa.
Eihän se olisi kivaa elää selibaatissa.......
Ehkä sit joskus, kun olen päässyt yli kaikesta paskasta.
m41
mutta entä jos asiat on työstänyt loppuun ja joka suunnalta jo ennen eroa...
Mä ainakin olin jo erotessa niin valmis eroon että uusi suhde kolahti melkein heti ja kestää ja kestää...
"Avioeron jälkeen vie aikaa ennen kuin pystyy täysipainoisesti uuteen suhteeeen...sehän on selvä."
Ja mistäköhän "tiedelehdestä" olet tämän faktan onkinut? Tuo mainitsemasi aika vaihtelee 0:sta (siis nollasta) päivästä äärettömyyteen. Se on ainut mikä on faktaa.
Jospa kuitenkin varmuuden vuoksi määrittelisit tuon "vie aikaa" tarkemmin, koska se on kuitenkin sanojesi mukaan päivänselvä eli helposti mäiteltävissä
Juuri tuollaisten yleistysten takia että pitäisi olla joku hiton "erikoisaika" joka tulee visusti viettää yksin, olen melkein menettämässä rakkaan ihmisen.
Tapasin hänet parin kuukauden päästä erostani ja kaikki yrittävät kääntää hänen päätään minun suhteeni: " sehän on just eronnut, ei se vielä voi tosissaan sua ottaa..jne".
Sen oikean ihmisen voi tavata vaikka samana päivänä kun eroaa, EI OLE OLEMASSA NS. PARANTAVAA YKSINOLOAIKAA, ei sellaista voi määritellä ja yrittää saada kaikki noudattamaan tuollaista järjettömyyttä.
Ei yksinolo välttämättä paranna haavoja!!
Mulla ei ollut rikki, en tuntenut mitään. Minä en edes kaivannut läheisyyttä enkä kosketusta. En edes halunnut kätellä ketään, lääkäriäkään. Enkä harrastanut seksiäkään muutamaan vuoteen. Kuinka kauan kestää, että ihastuu uudelleen? Yksilöllistä, mulla meni 5 vuotta. Panetko paremmaksi? Tiedän myöskin, että nykyään seurustellaan monien yksilöiden kanssa yhtä aikaa ja se tuntuu vähän oudolta, mutta kaikkeen tottuu. Mutta mitään et saa jollet uskallakaan, varaudu pettymyksiin, sillä niitä tulee ja rutkasti. Sellaista elämä on. Kokeile itsesuggestiota.
Mulla alkaa erosta olla 6 vuotta eli 7. alkaa. Olen muutaman kerran seurustellut "vakavasti", mutta ei onnistu. Olen tullut siihen tulokseen, että en taida enää koskaan pystyä luottamaan keneenkään. Kai sitä on mennyt niin rikki sisältä. Mutta enpä ole yhtään surullinen. Minusta on suorastaan IHANAA olla yksin. Kavereita riittää, mutta ketään en halua enää vierelleni. En ala enää opettelemaan kenenkään tavoille. On ihanaa, kun tarvitsee enää ajatella vain itsensä ja lasten puolesta. Ei tarvitse ottaa huomioon kumppania ja hänen toiveitaan. Viimeinen yritys oli puoli vuotta sitten. Ensin luulin, että siinä olisi elämäni mies, mutta ei, ei. Tolkutin itselleni, että kyllä se siitä, mutta kun ei niin ei.
Erosimme vuosi sitten, minun "aloitteestani". Elämäni mies, ensirakkauteni, pitkä liitto. Ex-Mies yritti kyllä loppuun saakka, minä lähinnä hain pökitystä naiseuteeni kodin ulkopuolelta. En fyysisesti koskaan pettänyt, henkisesti kyllä. Erooni liittyi sitten ihastus, joka monine vaiheineen kesti tämän vuoden.
Lähes hiipuneet seksihaluni syttyivät sellaiseen roihuun, etten ollut itsekään uskoa. Ja liekö sitten se seksi, ihon kosketus ja hyväilyt, joista viimeistä varsinkin olin liitossani niin kaivannut, mikä piti otteessaan? Toki nyt tietysti muukin yhteinen tämän suhteen kanssa.
Puoli vuotta sitten putosin syvälle, halusin/haluaisin takaisin, mutta ex.mieheni ei halua. Ja luulen, että nyt on aika olla yksin, ainakin kunnes saan elämäni selvitettyä.
Jollain tavalla allekirjoitan siis tuon "uskomuksen" siitä, että uusi suhde ainakaan pitkän liiton jälkeen ei vain jostain syystä toimi heti eron jälkeen. Itselläni ei edes ole mitään konkreettista syytä, on vain ajoittain niin paha olla, että täytyy saada olla yksin.
Yhden yön jutut eivät sovi minulle, jotenkin niistä jää vielä suurempi kaipuu...